lauantai 22. lokakuuta 2022

Alkaa olla menneen kesän, syksynkin yhteenvedon, arvioinnin vuoro - kyllä...

Alkaa olla menneen kesän, syksynkin yhteenvedon, arvioinnin vuoro - kyllä... Oikeastaan kesään liittyvänä ovat jo talven ja keväänkin toiminnot. Keväällä päätimme ruoppauttaa Selkäsaaren venepoukamaamme toisen kerran väylän. Edellinen kerta oli keväällä 2013. Molemmat omalla kustannuksella, vaikka väylä ja muokattu ranta ovat teoriassa ja käytännössäkin kenen tahansa käytettävissä. Matalat vedet ja hankalat tuulensuunnat ovat edelleen riesana. Toki rannasta pääsee normaalin vedenpinnan vallitessa lähtemään liikkeelle turvallisesti... Ensimmäinen rantatontti on Kemin kaupungin omistama RT-tontti. Rannasta alkaa Luoteislaiturinpolku, jota olemme avanneet vuosien saatossa (yli kymmenen vuoden aikana) ohi oman RM-tonttimme metsänreunaan saakka. Tähän on ollut suusanallinen lupa kaupungilta. Rannimmaisen tontin raivaamiseen on voimassa oleva kaupungingeodeetin virkamiespäätös. Raivaamista aloitettiin kesällä ja risuja poltettiin rannan tulistelupaikan betonirenkaan sisällä. Niin - uutena asiana perustimme keväällä ruoppaushiekkaan uuden perunapellon. Siihen lisättiin vajaa kymmenen Biolanin lannoitettua puutarhamultaa. Perunanviljelykokeilu onnistui mielestämme hyvin. Ensi kesänä lannoitus ja perunanviljely jatkuu. Toimme saaressa käydessämme kaksi kassillista kuusiklapeja eli saaripuita lähes joka reissulla. Yön yli emme - aikomuksistamme huolimatta - olleet kertaakaan. Sauna lämmitettiin pari kertaa. Kaiken kaikkiaan olemme kesäämme tyytyväisiä, varsinkin, kun rannimmaisen tontin raivaaminen on hiukan avartanut tontillemme merimaisemaa. Otammeko uuden Metsä Fibren biotuotetehtaan näkyviin ensi kesänä, sen aika näyttää. Katiskoinnit ja kalastamiset olivat entistä vähäisemmässä roolissa. Kolme kertaa savustimme kalaa saaressa: Haukea, lahnaa ja erityisesti ahvenia. Kyllähän ne maistuivat. Kotona asuintontillamme on ollut suuri rypistys menossa: Pikkupuolen vesi- ja jätevesiliittymä. Se on otettu käyttöön ja se avaa Pikkupuolen uuteen maailmaan. Helpottaa meidän - minun ja vaimoni - toimia. Tänä kesänä emme ole maalanneet/pintakäsitelleet mitään. Olemme päättäneet, että ensi kesänä kaikki painekyllästetyt terassi- ja porraslaudat hiotaan puhtaiksi ja käsitellään... Kotitontilla perunanviljely, salaatinkasvatus ja raparperipehkojen kasvatus onnistuivat erinomaisesti. Myös punaisia viinimarjo sekä karviaisia tuli mukavasti. Mustat viinimarjapensaat vaatinevat lannoitusta. Vene on haettu trailerin päällä kotitontille Hahtisaaresta, loppujen lopuksi se otettiin ylös luiskalta Mansikkanokalta. Hiukan loivempi luiska. Kesäautomme on pois liikennekäytöstä, se on tutulla paikalla päärakennuksemme päädyssä... Talvi saa tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti