maanantai 25. huhtikuuta 2022

Lepotaukokeskustelua - kyllä ...

Lepotaukokeskustelua - kyllä... Pidin päivällä pienen lepotauon pihahommista ja istuskelin varastorakennuksemme lipan alla puutarhatuolissa. Selailin kännykkääni ja päätin soittaa pitkästä aikaa eräälle Facebook-kaverilleni. Olimme keskustelleet yli kuukausi sitten. Juttelimme niitä näitä. Kemin taloustilanne oli päällimmäisenä ja tietysti tuo Kemin kaupunginteatterin kinkkinen tilanne sekä hyvinvointilautakunnan päätökset tai oikeastaan päättämättömyys. Kerroin keskustelukumppanilleni, että teatteritoimintaa ei olla alas ajamassa vaan omistuspohjaa muuttamassa. Asia siirtyi toistamiseen kaupunginhallitukselle ja taas kerran kaupunginvaltuustolle. Keskustelimme myös Keskustan Kemin kuntayhdistyksen eräästä vuosikokouspäätöksestä. Esittää konkaripoliitikko Paavo Väyrynen piirille kansanedustajaehdokkaaksi lähestyviin kansanedustajavaaleihin. Kyllähän Super-Paavo varmasti puhututtaa jatkossa Lapin Keskustan valinnoissa, se on aivan varma. Keskustelukumppanini totesi Paavon keräävän ääniä yli puoluerajojen. Niin varmaan. Olisihan se kova juttu, jos vasemmistoenemmistöiseen Kemiin tulisi keskustalainen kansanedustaja. Ei mahdoton asia ollenkaan. Ken elää, hän näkee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti