sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että kirjoitin kuluneella viikolla muun muassa seuraavaa liittyen Keskustan Kemin kuntayhdistyksen vuosikokoukseen liittyvänä: Olin viime vuonna yhdistyksen hallitusjäsen. Ilmoitin jo viime syksyn alkupuolella, että pidän vuoden 2022 välivuoden. Niin - tulin valituksi vuosikokouksen puheenjohtajaksi. Totesin erään asiakohdan käsittelyssä, että tätä kokousta ja juuri hetki sitten tehtyä päätöstä on mukava vanhana muistella... Mitä? Kerron siitä mahdollisesti/todennäköisesti myöhemmin. Kuulin tänään illansuussa, että päätöksemme on jo ollut lehdissä, ainakin nettiversioissa, joten irrotellaan nyt sitten seuraavaa: Keskustan Kemin kuntayhdistys esittää piirikokoukselle, että Paavo Väyrynen valitaan kansanedustajaehdokkaaksi. Kyllä. Asiasta käytiin asiallisen reipasta keskustelua. Mikäli vielä muistan, tyyliin: Ollaanpa Paavosta mitä mieltä tahansa, olisi tosi kova juttu, jos hän ehdokkaaksi tultuaan ja hyvän vaalikamppailun toteutettuaan tulisi valituksi Kemissä keskustalaisena kansanedustajana. Paavon kanssa ei voi olla parhaalla tahdollakaan kaikista asioista samaa mieltä. Minäkin voin näin julkisesti antaa ainakin kahdessa asiassa ohjeistusta: Lopeta Paavo haihattelu Keskustan puheenjohtajuudesta ja ala vääntämään ajatuksiasi lähitulevaisuuden Nato-asentoon... Se on meidän kaikkien parhaaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti