maanantai 4. huhtikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että olin tänään klo 16.15-21.30 välisen ajan Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa valtuustokokouksessa - kyllä. Oikeastaan klo 16.15-17.30 välinen aika oli Kemin Keskustan ryhmäkokousta. Monet asiat Kemin kuntatalouden vahvistamiseksi menivät eteenpäin. Eivät kaikki. Luin hetki sitten Yle Kemi sivulta infoa valtuustokokouksesta. Asiallista tekstiä Murheellisin mielin totean taas kerran, että valitettavan monet valtuutetuista - lähinnä poliittisen kentän vasemmalta laidalta - ovat tavattoman tietämättömiä tehdyistä talousselvityksistä ja niiden vaikutuksista. Tai he tahallaan heittäytyvät "syntymätyhmiksi" ja vaativat kerta toisen jälkeen lisäselvitystä asiakokonaisuuksista, joita ovat jo useaan otteeseen valtuustossa, lautakunnissa, seminaareissa käsitelleet. Tai sitten tämä on tätä kemiläistä vasemmistojohtoista änkyräkuntapolitiikkaa, jota olemme vuosikymmenien saatossa joutuneet sietämään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti