sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Kemiin kuntavaaleihin "yrittäjäpuolue"...

Kemiin kuntavaaleihin "yrittäjäpuolue" - kyllä, sellainen on suunnitteilla, mikäli veispuukkimaailmaan ja huhutietoihin on uskominen... Kauan sitten eli 2000-luvun alkupuolella ensimmäisen valtuustokauteni aikana pohdiskelin itsekin eräänlaisen "Kemin parhaaksi"-ryhmittymän perustamista. Siihen maailman aikaan raaka vaalimatematiikka laimensi jatkosuunnitelmia - hyvä niin. Kemiläiset yrittäjät ovat aktivoitumassa lähestyviin kuntavaaleihin, joihin on aikaa rapiat neljä kuukautta. Itse olen pitänyt kuntavaaliasiaa esillä yli vuoden. Olen ottanut aika moneen - mielestäni mahdolliseen potentiaaliseen kuntavaaliehdokkaaseen yhteyttä - muutamaan yrittäjäänkin. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, käytettävissä olevan ajan puute on ollut esteenä pääosin ehdokkaaksi lähtemiseen. Periaatteessa kiinnostusta yhteisten asioiden hoitamiseen on kyllä ollut havaittavissa. Mikäli Kemin yrittäjät saavat kerätyksi hyvän ehdokaslistan ja tekevät räväkän kuntavaalikampanjan asiallisen kuntavaaliohjelman ryydittämänä, se olisi toteutuessaan tervetullut piristysruiske kemiläiseen päätöksentekoon. Tosin nykypuolueissakin - lähinnä Keskustassa ja Kokoomuksessa - on kyllä tilaa yrittäjäajatuksille jatkossakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti