sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En sen kummempaa, mutta kerrottakoon, että hetki sitten kerroin meidän tutulle Pikkupuoli-vieraallemme, Veeralle, että aion tehdä alkuvuodesta kuntavaalitietoiskun hänen kaveriporukalleen. Tässäkin viikonvaihteessa kahtena iltana Veeran luona kävi saamani tiedon mukaan kymmenen nuorta - pääosin 18-vuotiaita. Monet heistä ovat käyneet meidän Pikkupuolella aikaisemminkin, muutamaa olen jututtanutkin pihalla... Kerroin Veeralle kahvittelun yhteydessä lyhyen kaavan mukaan tähänastisen kuntavaalihistoriani lähestyviin kuntavaaleihin liittyvänä. Kerroin hänelle, että olen nimenomaan huolissani nuorten alhaisesta äänestysaktiivisuudesta. Yleisestikin äänestysaktiivisuus kuntavaalien yhteydessä on aivan liian alhainen. Lisäksi minulla on tunne, että minun äänestäjäkuntaani kuuluu valitettavan vähän nuoria, siihen on saatava muutos... Meillä oli ihan mukavanmielenkiintoinen keskustelu päärakennuksen keittiöpöydän ääressä - monista muistakin asioista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti