maanantai 27. elokuuta 2018

Pikapäiväonginta tänään...

Aamulla alkoivat kalaveret sen verran kiehua, että päätin lähteä istuskelemaan ongelle. Hain ostomadot (Kemin Prisma Master-onkimadot) kellarista ja ajelin Hahtisaareen. 

Laiturille mennessäni totesin sen hiukan liikkuneen, liekö viime päivien tuulet siihen syynä.

Ajelin Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle "keskelle ei mitään" - Kemin Kauppukadun kohdalle sisäsatamaan päin katseltuani...
Ankkuri veteen ja ensimmäiseksi kunnostin särkipilkin. Siitä joku kala viimeksi nappasi koukun.
Otin kahden jigiongen lisäksi em. pilkin käyttöön. Niinhän sinä kävi, että sain pilkillä toisena kalana pienen särjen, jolle tein tutut "siivutuskuviot"...

Pientä ahventa tuli, joista muutaman yritin syöttää lähietäisyydelle heti onginnan alkuvaiheessa ilmaantuneelle lokille. Pari ahventa se sai vedestä kiinni, vaikka olin kalat tainnuttanut. Näytti siltä, että se hörppäsi vettä palan/kalan painikkeeksi. 

Olin havaitsevinani, että Selkäsaaren pohjoisrannan hietikolla kävi hirvi juomassa.

Minulla ei ollut mitään suorituspaineita. Ainoastaan oli tavoitteena saada kaikilla vedessä olevilla pyyntivälineillä kalaa. Se toteutui ja viimeinen kala olikin komea ahven. Se onnistui nappaamaan minulta useita särkipaloja ennenkuin nostin sen veneeseen. Päätin päästää kaikki kalat takaisin mereen, koska ne olivat virkeän näköisiä isossa ämpärissä ja ne olivat aika nätisti olleet kiinni koukuissa.
Todennäköisesti seuraavalla onkikerralla, jos saan särjen, siivutan sen nykyistä pienemmiksi paloiksi.

Pois lähtiessäni ajelin Leila-aluksen perässä. Toivottavasti ensi lauantaina 01.09.2018 klo 17 jälkeen sääolosuhteen ovat ajokelpoiset.

Hyvä pikapäiväonginta, vaikka en ottanut yhtään kalaa mukaani.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti