lauantai 25. elokuuta 2018

Kemissä hiukan sightseeing-tyyppistä autoajelua keskustassa.tänään...

Minulla on ollut tapana aina silloin tällöin toteuttaa hiukan sightseeing-tyyppistä autoajelua Kemin keskustassa. Sen tein tänäänkin. 
Ajelin Haukkarista Karjalahdelle Wetterille. Kävin uteliaisuuttani katsomassa Volvo-uutuuden - V 60. Kyllä! Upea menopeli. Samalla vilkaisin nykyistä käyttöautovalikoimaa. Kyllä oli autoa joka lähtöön. 
Pääsin jututtamaan monelta käynniltä tuttua automyyjää, jonka työpöydän ääressä katselimme vaihtoautovalikoimaa. Näyttää siltä, että mm. Volvo XC 70-autot viedään käsistä. 
Olin käynyt aiemmin "potkimassa VW Caddyn renkaita", se on kuulemma vuokralla PS Kemillä.
Otin hyllystä esitteen nimellä: Järkisanomat, joka kertoo mm. täysin uudesta Dacia Dusterista.
Jututin myös minulle tuntematonta automyyjää.Hänelle pääsin/jouduin kertomaan meidän nykyisen autotilanteemme ja mahdollisen lähitulevaisuuden. Hänen kanssaan katselimme muutamia potentiaalisia vaihtoehtoja, joita hän aktiivisesti esitteli...

Karjalahdelta Hahtisaareen ajellessani kuulin korvissani edesmenneen veljeni toteamuksen: "Tämmöiseksikö se elämä sitten meni?" Käytin häntä usein kaupungilla asioilla ja teimme asiat hoidettuamme Kemissä hiukan sightseeing-tyyppistä autoajelua keskustassa. Autoajelun ja jutustelun ohella kyselin häneltä, missä mennään, mikä rakennus, tuntuuko tutulta, oletko käynyt tuolla, jne. ...

Niin - Hahtisaareen päästyäni totesin, että Tommi ja Katariina ovat näemmä menneet Selkäsaareen. 
Voi olla, että huomenna minä ja vaimoni menemme myös saaressa käväisemään.

Sisäsatamassa kaikki matkailualukset olivat laiturissa. Tuuli oli kohtalaisen navakkaa.

Sauvosaaren urheilukentän ohi ajellessani totesin uuden aidan rakentamisen käynnistyneen, näyttipä kentällä olevan urheilukilpailutkin käynnissä.
En malttanut olla pistäytymättä Lumilinna-alueella Mansikkanokalla. Komea uusi rakennus sinne kokoaa - ei kahta sanaa.

Mukava ajelurupeama taas kerran...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti