maanantai 5. huhtikuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Asetun ehdolle Kemin kaupungin kuntavaaleissa Paavo Väyrynen/0/Blogi, Yleinen Muutama viikko sitten sain vastaanottaa kaksi viestiä, jotka aiheuttivat aikamoista päänvaivaa. Ne kietoutuivat toisiinsa ja mullistivat lopulta tulevaisuuden suunnitelmani. Ensimmäinen viesteistä liittyi kuntavaaleihin. Keskustan Kemin kunnallisjärjestö lähetti kirjeen, jossa pyydettiin, että ryhtyisin sen ehdokkaaksi. Kiitin kohteliaasti, mutta torjuin pyynnön suoralta kädeltä. Keskustan tulevaisuutta ajatellen kesän kuntavaalit ovat kohtalokkaan tärkeät. Tämän valossa puolueen valmistautuminen niihin on ollut suorastaan käsittämätöntä. Tarjouduin olemaan Keskustan pormestariehdokkaana Helsingin kuntavaaleissa. Tämä oli luonnollista, kun olen nykyisen valtuuston jäsen. Kokemusta Helsingin kuntapolitiikasta minulla on jo 1980-luvun lopulta. Vuodesta 1966 lähtien olen asunut enimmäkseen Helsingissä ja kaikki lapsemme ovat käyneet koulunsa kaupungin opinahjoissa. Ajattelin, että ehdokkuudellani voisin auttaa Keskustaa saamaan muutamia valtuustopaikkoja lisää. Tähän arvioon perusteita antoivat vuoden 2018 presidentinvaalien tulokset. Arvelin, että ehdokkuuteni Helsingin pormestarin vaalissa olisi rohkaissut kanssani samanmielisiä asettumaan ehdolle Keskustan listalla myös monissa muissa kunnissa kautta maan. Jotkut puolueettomat tarkkailijat ovat arvioineet, että ehdokkuuteni olisi saattanut nostaa Keskustan valtakunnallista kannatusta jopa parilla prosenttiyksiköllä. Puolueen nykyjohto kuitenkin torppasi ehdokkuuteni. Helsingin piirin puheenjohtajana vielä viime vuonna toiminut ministeri Mika Lintilän erityisavustaja järjesti juuri joulun alla ylimääräisen piirikokouksen, jossa pormestariehdokkaaksi valittiin ministeri Annika Saarikon erityisavustaja. Varmuuden vuoksi minun pormestariehdokkuuteni estettiin sillä, että piirihallitus ei hyväksynyt minua edes kuntavaaliehdokkaaksi. Kaiken kukkuraksi Keskustan nykyjohdon piiristä otettiin yhteyttä ja pyydettiin, että asettuisin ehdolle Vaasassa. Minun olisi siis pitänyt muuttaa Vaasaan, jotta olisin voinut olla siellä puolueen ehdokkaana! x x x Toinen viesti tuli Lapinlahdella toimivan Portaanpään kansanopiston rehtorilta Petri Järveläiseltä. Sen välitti Ossi Martikainen, joka toimii hallituksen jäsenenä sekä Portaanpään opiston että Pohjantähti-opiston kannatusyhdistyksessä. Petri Järveläinen viestitti, että hänen isoisänsä Onni Ermalan suunnittelema Kemin entinen työväentalo on ollut myytävänä huutokaupassa 90 000 euron pohjahintaan. Hän toivoi, että minä voisin löytää talolle käyttöä. Järveläinen on ollut perillä kiinnostuksestani Onni Ermalan arkkitehtuuria kohtaan sen vuoksi, että hän oli suunnitellut myös kylpylähotelli Pohjanrannan päärakennuksen. Kerroin tästä vuonna 2005 julkaisemassani Pohjanranta-kirjassa ja blogissani ”Talot huokuvat historiaa Suomessakin”. Huoli kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kohtalosta on perusteltu. Huutokauppaan ei tullut yhtään tarjousta. Asiasta uutisoineessa Lounais-Lappi -lehdessä Jouni Valikainen kirjoitti: ”Pieni pelko tuli takaraivoon, että Sauvotalolle käy samalla tavalla kuin Valtakadun alapäässä olevalle vanhaa Teboilia vastapäätä sijaitsevalle koulurakennukselle; laudat laitetaan ikkunoihin ja ajanhammas rappeuttaa rakennuksen. Sellainen ei olisi niin komea maamerkki kaupungintalon, uuden virastotalon ja oikeustalon vieressä.” x x x Petri Järveläisen viesti johti siihen, että päätin tutkia mahdollisuuksia turvata työväentalon tulevaisuus. Meidän yrityksillämme ei ole sille käyttöä. Selvitin myös, voisiko Pohjanrannasta Kemiin muutama vuosi sitten muuttanut Pohjantähti-kansanopisto tarvita sen tiloja. Kävi ilmi, että käyttö olisi hyvin vähäistä. Talossa on tilaa lähes yhtä paljon kuin Pohjanrannan rakennuksissa. Talon omistaminen ja sen tilojen vuokraaminen ei sovi opiston kannatusyhdistyksen rooliin. Tämän selvittelyn jälkeen kietoutuivat toisiinsa yhtäältä Onni Ermalan arkkitehtuurin vaaliminen ja toisaalta kesän kuntavaalit. Päätin sittenkin asettua ehdolle Kemin kaupungin kuntavaaleissa. Tärkein yksittäinen vaaliteemani on, että kaupungin tulee turvata Onni Ermalan suunnitteleman Sauvotalon säilyminen ostamalla se ja järjestämällä sille sen luonteeseen sopivaa käyttöä. Entisen työväentalon ostamista ei kenenkään pitäisi ainakaan poliittisista syistä vastustaa. Se liittyy olennaisella tavalla työväenliikkeen ja Kemin paikallishistoriaan, jota meidän kaikkien tulee vaalia. Mieleeni tulee tässä oman sukuni historia. Isoisäni kruununmetsätorppari Juho Väyrynen oli vasemmistososialisti, ja hänet erotettiin aikanaan ns. kommunistilakien nojalla Simon valtuustosta. Kun kirjoitin kirjaa ”Eemeli Väyrysen vuosisata”, kävi ilmi, että isäni häpesi tätä oman isänsä yhteiskunnallista toimintaa. Minä puolestani olen siitä ylpeä. x x x Voidakseni olla ehdolla Kemin kuntavaaleissa, minun on oltava kirjoilla kaupungissa. Niinpä olemme Vuokon kanssa hankkineet Kemistä omistusasunnon. Kemin asunto on neljäs kotimme. Tässä suhteessa palautuu samankaltainen tilanne kuin 1990-luvun lopulla. Silloin hankimme asunnon myös Rovaniemeltä sen jälkeen, kun olin vuonna 1996 saanut nimityksen kansainvälisten suhteiden dosentiksi Lapin yliopistoon. Rovaniemen asunnosta luovuimme jo vuonna 1998, kun ostimme Kemin kaupungin entisen vanhainkodin Niemi-Niemelän. Tarvitsimme varoja kauppahinnan maksamiseen. Vanhainkoti oli ollut tyhjillään ja käyttämättä jo kolmen vuoden ajan. Tällä kaupalla pelastettiin Onni Ermalan suunnittelema komea päärakennus melko varmalta purkutuomiolta. Päätöksemme hankkia asunto Kemistä palauttaa mieleen myös tätä vanhemmat historialliset kytkökset Niemi-Niemelän ja kaupungin välillä. Pohjanrannan edellinen isäntä Matti Niemelä oli mukana perustamassa Kemin kaupunkia vuonna 1869. Hän toimi alkuvaiheessa mm. kaupungin rahastonhoitajana. Hänellä oli kaiken aikaa asunto myös kaupungissa. Matti Niemelä palasi johtavaan asemaan kaupungin asioiden hoitamisessa, kun hänet valittiin vuonna 1904 pormestariksi. Tässä virassa hän toimi vuoteen 1923 eli kuolemaansa saakka. Pormestari Matti Niemelä jatkoi asumistaan kahdessa paikassa. Alkuvuosina Niemelän virallinen asuinpaikka oli Niemi-Niemelässä, mutta myöhemmin hän muutti virallisesti kaupunkiasuntoonsa ja ryhtyi maksamaan veronsa kaupungin kassaan. Vuonna 1916 Niemelä myi talonsa Kemin kaupungille vaivaistaloksi. Historia toistaa tavallaan itseään, kun Pohjanrannaksi muuntuneen Niemi-Niemelän isäntä asettuu ehdolle Kemin kaupungin luottamustehtävään. Kaupunkilaiset päättävät kesäkuun vaaleissa, tuleeko hän valituksi. Kirjoituksessa mainitut teokset ovat kuunneltavissa äänikirjoina kotisivuni kirja-arkistosta ja ostettavissa Pohjanrannan verkkokaupasta.

Huhtikuun ensimmäinen täysi viikko - kyllä...

Huhtikuun ensimmäinen täysi viikko - kyllä... Käänsin työhuoneeni pöytäkalenterista esiin uuden viikon. Näillä näkymin viikolla ei näyttäisi olevan muuta kuin käväistä tiistaina Keskuspuistokadulla sosiaalitoimistossa tarkastamassa sosiaali- ja terveyslautakunnan edellisen kokouksen pöytäkirja. Vaikka pöytäkalenteri näyttää tyhjältä, yleensä viikolle siunaantuu erilaista aktiviteettia. Näin arvelen tälläkin kerralla tapahtuvan. Vaimoni meni Pikkupuolelle pistämään takkaan tulet. Saamme tutun yövieraan eli Veeran Haukkariin - hyvä niin.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Ihmisten puolue - kyllä... Olemme aloittaneet alla olevan toistosarjan katselemisen Ylen Areenalta. Sopivan rentoa pieninä annoksina. Suosittelen... Kuvitteellinen ja värikäs Ihmisten puolue kokoontuu kerran viikossa puimaan ajankohtaisia asioita ja hiomaan strategioita puolueensa kehittämiseksi. Keskustelu lähtee usein laukalle ja yltyy korkeammille kierroksille. Kuria kokouksissa pyrkii pitämään puolueen puheenjohtaja ja perustajajäsen, diplomi-insinööri Tapani Riihimäki. Ihmisten puolue on suomalainen satiiriin perustuva komediasarja, jota esitettiin Yle TV1 -kanavalla vuodesta 2008 alkaen kolme tuotantokautta. Sarjaa on käsikirjoittanut Atte Järvinen ja Reino Portimo,ja ohjannut Atte Järvinen. Rooleissa: Taneli Mäkelä, Kari Hietalahti, Mari Perankoski, Asko Sahlman, Kaija Pakarinen, Lars Svedberg. Tuotanto: Filmiteollisuus.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - takkajutut ja puuhuoltoa - iski lähes jonkinasteinen laiskuus. Onneksi aamukahvittelun loppuvaiheessa päätimme, että nyt jos koskaan. Mitä? Lähteä kuitenkin käväisemään Selkäsaaressa mökillä. Kyllä näin teimme. Ajelimme sisäsatamaan. Totesimme, että yksi hiihtäjä oli liikkeellä ja muutamia pilkkijöitä. Sauvakävelimme latu-uraa pitkin saaren rantaan ja siitä moottorikelkkauraa venerantaamme ja siitä ylös mökille. Aivan loppuvaiheessa jouduimme kahlaamaan nuoskalumessa. Mökillä kaikki kunnossa. Istuskelimme lipan alla ja kuuntelimme hiljaisuutta. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että hiljaisuutta ei tarvitse kauempaa hakea. Puhdistin niin sanotun Sinisen terassin, itään päin suuntautuvan terassin vähäisistä lumista. Eipä siellä ollut kukaan käynyt evästelemässä. Pistin molempien räystäiden alle muovitynnyrit sulamisvesien keräämiseksi. Kahvitellessamme suunnittelimme tulevaa kesää. Tavoitteena on kokeilla muun muassa isoon kiviryppääseen tyrnipensaita. Alustavasti päätimme, että ensi kesänä pistämme mökin - lähinnä ympäristön - sellaiseen kuntoon, että se on sitten siinä. Mukava mökkireissu. Taitaa olla niin, että seuraavan kerran olemme veneellä liikkeellä. Otin paluumatkalla pari kuvaakin todisteeksi.

lauantai 3. huhtikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käväisemään Karjalahdella muovi-/metalli-/lasikierrätyspisteellä sekä pullo- ja tölkkipalautusautomaatilla Prismassa. Viimeksi mainitussa touhutessani oli monta pientä asiaa mielenpäällä, jotka aioin tällä reissulla selvittää. Niinhän siinä kävi, että palautusautomaatista kuitti jäi ottamatta, asian huomasin asioidessani tavaratalorakennuksen toisen pään myymälässä. Joku muu sai muutaman euron alennuksen ostoksiinsa. Ajelin keskustan kautta. Hiljaista oli, sisäsataman tuntumassa muutama pilkkijä ja yksi kävelijä näytti menevän latu-uraa pitkin Selkäsaaren pohjoispäätyyn. Tänäänkin mietiskelimme saareen lähtemistä. Luovuimme kuitenkin ajatuksesta. Menemme kotipihalle...

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Pitkäperjantain ikäpohdiskelua - kyllä...

Pitkäperjantain ikäpohdiskelua - kyllä... En yleensä katsele ennusteita, mutta mikä lie pisti minut täydentämään alla olevat tiedot, josta sain seuraavat tulokset: Katso, kuinka vanhaksi elät. Näin ennusteet kertovat elinajanodotteestasi. Minä vuonna olet syntynyt? 1944 Missä kuussa olet syntynyt? Syyskuu Mikä on sukupuolesi Mies Tuoreimmassa ennusteessa kuolinkuukautesi on joulukuu 2020. Olisit tuolloin iältäsi 76 v ja 3 kk. Syntyessäsi ennustettu kuolinkuukautesi oli lokakuu 1998. Olisit tuolloin iältäsi 54 v ja 1 kk. Olet saanut ennusteissa lisää elinaikaa 22 v ja 3 kk. Miksi et siis vielä vuosia lisääkin. Niin - kieltämättä lohdullista tietoa. Elän tällä hetkellä siis lisäajalla, olen 75+ ikäinen ja oikeastaan aika tyytyväinen siitä. Olen edelleenkin kohtuullisen aktiivinen monissa asiakokonaisuuksissa. Seuraan maailmanmenoa aika tarkkaan. Käytän siihen aikaa ehkä turhankin paljon. Kirjoitan paljon. Kyllä minun on pakko tunnustaa, että synnyin- ja kotikaupunkini Kemin asiat minua erityisesti kiinnostavat. Vakaa tavoitteeni on jättää se paremmassa kunnossa jälkipolville kuin se oli synnyinhetkelläni. Oman osuuteni aioin hoitaa 110 prosenttisesti. Siihen on mahdollisuuksia, sillä Kemissä on tällä hetkellä sellainen pöhinä päällä ettei paremmasta väliä. Mutta huomisesta päivästä en tiedä mitään - onneksi näin. Et muuten tiedä Sinäkään...

On Pitkäperjantai - kyllä...

On Pitkäperjantai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen olimme aikeissa lähteä katsomaan Kemin sisäsatamaan, onko jäälle enää menemistä. Luovuimme kuitenkin ajatuksesta ja menimme pihalle kesää tekemään. Jäiden hajotusta ja lumien siirtelyä. Kävin jututtamassa lähellä asuvia katunaapureita nähtyäni heidän liikkuvan pihaliittymässä. Pohdiskelimme muun muassa vanhojen kiinteistöjen purkamista, niitä on tälläkin asuinalueella monta. Purkaminen on kallista, samoin kuin tontin rakentamiskuntoon saattaminen. Kainuunkadun kukaties ensi kesän auki repiminen eli vesi- ja viemäriputkien uusiminen oli myös keskustelun aiheena. Niin ja tietysti hulevesiasiat. Ne pannaan kuntoon samassa rytäkässä...

torstai 1. huhtikuuta 2021

Place du Tertre Pariisi heinäkuussa 2019 - kyllä...

Olimme - minä ja vaimoni - lomamatkalla heinäkuussa runsaan viikon: Kemi-Helsinki-Lontoo-Pariisi-Helsinki-Kemi. Matkaa on mukava muistella, varsinkin kun siihen liittyy takkahuoneemme seinällä oleva vanha öljyvärimaalaus. Öljyvärimaalaus joutui haltuumme taannoin veljeni jäämistöstä. Niin - tuolloin oli Pariisissa helleaalto, lämpötila korkeimmillaan +43,6 astetta Celsiusta... Pätkä WikiPedia-tekstiä: Place du Tertre Katutaiteilijoiden kojuja Place du Tertrellä. Place du Tertre on aukio Pariisin Montmartren kaupunginosassa. Sen yhteydessä on paljon kahviloita ja ravintoloita, ja se on Montmartren turismin keskus. Aukio sijaitsee Montmartren kukkulan laella, Pariisin korkeimmalla maastonkohdalla, vain parin korttelin päässä Sacré-Coeur-kirkosta. Nimi Tertre tarkoittaa kumpua. Place du Tertre tunnetaan sitä kansoittavista turisteja palvelevista katutaiteilijoista, kuten muotokuvapiirtäjistä ja varjokuvien leikkaajista. Myös monet 1800- ja 1900-luvun maailmankuulut taiteilijat ovat asuneet aukion läheisyydessä. Aukiolla on nykyään 149 katutaiteilijoille varattua yhden neliömetrin suuruista työskentelypaikkaa. Place du Tertre on entisen Montmartren kylän pääaukio. Se avattiin jo vuonna 1635. Aikanaan itsenäisen Montmartren kunnan ensimmäinen kaupungintalo rakennettiin vuonna 1790 aukion laidalle. Aukion varrella toimi myös vuonna 1920 perustettu ”Montmartren vapaa taiteilijakommuuni”.

Aprilliyön uni mutta sehän onkin totta tosiaan totta - kyllä ...

Aprilliyön uni mutta sehän onkin totta tosiaan totta - kyllä ... Näin aamuyöstä unen, että olin samalla listalla kuntavaaleissa konkaripoliitikko, politiikan moniottelijan Paavo Väyrysen kanssa. Ajattelin unessa, että tämä on nyt näitä Aprillipäivän juttuja. Aamulla herätessäni heräsin tosiasiaan, että sehän onkin totta tosiaan totta - kyllä. Kunhan Keskustan Kemin kunnallisjärjestön hallitus hyväksyy virallisesti Paavo Väyrysen kuntavaaliehdokkaakseen, se on siinä. Kunnallisjärjestö saa mielenkiintoisen ja kovanluokan kirittäjän, ei kahta sanaa.

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Eilisestä kokouksesta sen verran, että...

Eilisestä kokouksesta sen verran, että... Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous oli eilen kaupungintalon toisen kerroksen kokoushuoneessa. Paikalla oli kourallinen - jotakuinkin nykyohjeistuksen mukainen osallistujamäärä - loput etänä ja yksi varsinaisista jäsenistä poissa. Varsinainen kokous sujui muutoin erittäin asiallisesti mutta... Kuinka monta kertaa olen kirjoittanut, että edes "nimenhuudon" eli laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteamisen aikana täytyy näyttää Teams-naamataulunsa. Minä en viitsi, jaksa, halua muistuttaa asiasta alituiseen. Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä, miten on niin vaikea painaa nappia, jotta naamataulu tulee näkyviin, kun esittää asiansa verkossa? Olen todennut sen aikaisemminkin, että itse olen perin juurin kyllästynyt katselemaan noita Teams-mollukoita kirjainlyhenteineen. Tämä saattaa tuntua joidenkin lukijoiden mielestä turhanpäiväiseltä, lapselliselta nipottamiselta, mutta sitä se ei ehdottomasti ole. Tämä on toisten kokousedustajien huomioon ottamista. Näin minä se näen ja koen...

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Että, että, että, niin ku tota, et silleen , mut mut, mut, ihan oikeesti, et, et, et, jne. ...

Että, että, että, niin ku tota, et silleen , mut mut, mut, ihan oikeesti, et, et, et, jne. ... Vilkaisin hetki sitten pätkän Stand up-koomikko Ismo Leikolan puhetulvasta Puoli seitsemäm ohjelmassa. Vapaasti muisteltuna se oli jotakuinkin edellä olevaa. Ehkä siinä on osittain syy, minkä vuoksi hänen komiikkansa ei ole minuun "kolahtanut" - ainakaan toistaiseksi...

Kuntavaalikyselyjä - kyllä...

Kuntavaalikyselyjä - kyllä... "No miltä se nyt tuntuu?" minulta kyseli henkilö, joka tiesi minun olevan Kemin Keskustan kunnallisjärjestön kuntavaaliehdokkaana. "Niin mikä?" kysyin, vaikka ounastelin kyselijän aiheen. "No se, kun Väyrysen Paavo eilen ilmoitti tulevansa Kemin kaupunkiin kuntavaaliehdokkaaksi." kyselijä täydensi. "Rehellisesti sanottuna ihan hyvältä. Kyllähän Paavo on erittäin varteenotettava kuntavaaliehdokas. Kemin kaupungin listoilta ei taatusti löydy poliittisesti yhtä kokenutta kuntavaaliehdokasta." totesin vastauksena kysymykseen. Kertasin eilisen tapahtuman: Paavo Väyrynen on Blogitekstissään ilmoittanut lähtevänsä kuntavaalihdokkaaksi Kemin Keskustaan. Arvelen kunnallisjärjestön puheenjohtajan pyytäneen Paavoa täyttämään perinteisen ehdokkaaksihakeutumiskaavakkeen. Sen dokumentin perusteella kunnallisjärjestön hallituksella on yleiskokoukseen päätös hyväksyä niin sanotussa jälkijunassa tulevat. Kaiken kaikkiaan aikaa on toukokuun alkuun...

Mitä tänään tähän asti...

On aivan pakko palata eiliseen eli maanantaihin 29.03.2021. Miksi? Siksi, että konkaripoliitikko Paavo Väyrynen ilmoitti Blogikirjoituksessaan, että hän pyrkii Keskustan Kemin kunnallisjärjestön kuntavaaliehdokkaaksi ja Kemin kaupunginvaltuustoon. Uutinen ylitti Yle Lappi uutiskynnyksen. Luin em. kirjoituksen, jossa hän perustelee valintaansa. Mielenkiintoista... Perinteisten aamutoimien ja "talonmiestehtävien" jälkeen alan orientoitua iltapäivän sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen Kemin kaupungintalolle.

maanantai 29. maaliskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Sarjastamme kevyttä iltapäiväkerrontaa - kyllä. Olen aikaisemmin kirjoittanut, että tuohon päärakennuksen päädyssä olevaan Mersuun asennetaan niin sanottu ylläpitolaturi. Keminmaan Paakkarilla/Auto Patulla Heli tiedusteli, onko autossa Defa- vai Calix-merkkinen lohkolämmitin. Kerroin, että selvitetään. Pyysin Tommia täällä käydessään kurkkaamaan konepellin alle, jotta osataan tilata/ostaa oikea laite. Tommi käväisi tänään hakemassa varastorakennuksen autotallista työkaluja. Vilkaisi Mersun konepellin alle ja näytti paikankin, mihin aikanaan hankittava laite asennetaan. Merkki on Defa... Niin hän näytti myös ulkopuolella olevan pistorasian taittuvaa suojakantta. Mitä siinä luki? No tietysti Defa! Totta kai laitevalmistaja laittaa "puumerkkinsä" näkyviin, varsinkin laitteesta, joka muutoin on piilossa - tässä tapauksessa konepellin alla. Olisihan minun tuo nyt pitänyt huomata. Vaan kun en huomannut... Tuo oli aasinsilta seuraavaan: Olen päättänyt, että minulla ei niin kiire ole avatessani jotain uutta pakettia/pakkausta etten ehdi pyöritellä sitä hetken aikaa käsissäni löytääkseni oikean aukaisutavan. Arvelen, että Sinullekin on joskus käynyt aikaisemmin niin, että olet repinyt paketin auki ja kukaties kiroillutkin, että onpahan typerästi suunniteltu paketti/pakkaus. Siihen saakka, kunnes huomaat selkeästi merkityn kohdan: Aukaise tästä...

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Kellot on siirretty kesäaikaan ja kaikki hyvin - kyllä...

Kellot on siirretty kesäaikaan ja kaikki hyvin - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin selailla hiukan netistä maailmanmenoa. Katsotaan löytyykö sieltä tälle päivälle mitään mielenkiintoista murheellisen, kirotun Koronavirus-ongelman lisäksi. Oli niin tai näin, käänsin pöytäkalenterista ensi viikon esiin. Ainoastaan näillä näkymin on tiistaina sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous Kemin kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuoneessa. Menen paikanpäälle oletuksella, että suurin osa osallistujista on etänä entiseen tapaan. Täytyy muistaa tuo torstaipäivän 01.04.2021 rooli ettei tule Aprillatuksi... Kävin hetki sitten hakemassa tutun puuannoksen varasto- ja puukatoksesta = korillisen, kahden polttokerran klapimäärän. Havaitsin samalla, että kyllä nyt "lumet saavat kyytiä". Tälle talvelle/keväälle taitaa käydä niin, että Selkäsaaressa ei tule käytyä kuin kerran. Se tapahtui perjantaina 05.02.2021...

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Mitä kemiläiseen politiikkaan kuuluu, minulta kysyttiin...

Mitä kemiläiseen politiikkaan kuuluu, minulta puhelinkeskustelussa kysyttiin... Tosin kysyjä on todennäköisesti ollut vuosikausia, kukaties vuosikymmeniä aika lailla tarkkaan perillä, missä kemiläisessä politiikassa mennään. Taisi olla enemmän kuntavaalien läheisyyden tunnustelukysymys, mene ja tiedä. Oli niin tai näin, kerroin avoimesti, että lähestyvät kuntavaalit ovat mielenkiintoiset. Miksi? Siksi, että kemiläisessä kuntapolitiikassa julkiloikkaamiset ryhmittymästä toiseen ovat harvinaisia. Muistaakseni vuodesta 2000 alkaen niitä on tapahtunut kaksi. Nyt näissä kuntavaaleissa kaksi tai oikeastaan kolme valtuutettu-tasolla lisää. Kerroin, että en tunne perinjuurin kumpaakaan tapausta. Toista tapahtumaprosesssia olen olosuhteisen pakosta joutunut seuraamaan hiukan jälkijunassa tämän vuoden osalta Keskustan Kemin kunnallisjärjestön hallitusjäsenen roolissa. Mielestäni tällä hetkellä muutosten tuulet puhaltavat myönteisesti. Kunnallisjärjestön organisaatiota tuunataan nykyaikaan. Minulla on vahva tunne, että kunnallisjärjestön nykyhallitus on avoimesti keskusteleva ja yksituumainen, tästä on hyvä jatkaa. Luonnollisesti politiikan kyseessä ollen monenlaisia spekulaatioita roikkuu aina ilmassa. Itse en niihin korvaani lotkauta, vaan etenen vahvalla ajatuksella: Totuus ei pala tulessakaan. Joka ehdottomassa totuudessa pysyy, ei tarvitse yöuniaan menettää eikä turhanpäiväisiä painolasteja ottaa...

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen, vaimoni lähdettyä kirjastoon ja kaupoille menin pihalle lumihommiin. Kyllä - tyhjensin trailerin päällä olevan pulpettiveneemme lumista, kun en syksyllä sitä peitellyt. En peitellyt edellisenäkään syksynä. Lumia heitellessäni pensasaidan kupeeseen kävi mielessä lähitulevaisuuden "vaivattomuusajatus". Kai tälläkin talousalueella on venepalvelu, jossa vene haetaan veneilykauden päätteeksi rannasta, puhdistaan, huolletaan, säilytetään talven yli lämpimässä/kuivassa hallissa ja alkukesästä uuden veneilykauden alkaessa ilmoitetaan: "Vene on Hahtisaaren laiturissa se ja se, paikalla se ja se. Hyvää kesää."

torstai 25. maaliskuuta 2021

Elokuva Muiden elämä - erinomainen kuvaus DDR/Stasi-elämästä...

Elokuva Muiden elämä - erinomainen kuvaus DDR/Stasi-elämästä - suosittelen... Muiden elämä 2 h 12 min ke 10.2.2021 1 kk 18 pv 122164 katselua Tunnettun kirjailijan ja näyttelijän elämää salakuunteleva Itä-Saksan Stasin agentti alkaa epäillä tehtäväänsä sen edetessä. Florian Henckel von Donnersmarckin Oscarilla palkittu draama vuodelta 2007. N: Ulrich Mühe, Sebastian Koch ja Martina Gedeck. (Das Leben der Anderen, Saksa 2006)

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden käväisemään Kemin keskustassa. Hahmottelemme hiukan kuntavaalimainontaa - "näyteikkunamainontaa". Käväisen sen jälkeen Keminmaassa iltapäivällä. Voi olla, että kotiin tultuani aloitan tuttuakin tutumman kevätkuvion eli "kesän tekemisen". Siirtelemällä lumia paikasta toiseen. Kukaties tyhjennän veneen ja peräkärryn lumikuormaa...

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Kaksi kokousta iltapäivällä/illansuussa - kyllä...

Kaksi kokousta iltapäivällä/illansuussa - kyllä... Kemin tarkastuslautakunnan kokous kaupungintalolla ja Keskustan Kemin kunnallisjärjestön hallituskokous toimistolla. Molemmat asiallisia ja asiapitoisia kokouksia. Kyllä kannatti tämäkin päivä elää, ei kahta sanaa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - tutkiskisteltuani, mitä maailmalla on tapahtunut - alan orientoitua tarkastuslautakunnan kokoukseen. Menen paikanpäälle Kemin kaupungintalon toisen kerroksen kokoustilaan. Osallistujia lienee kourallinen, loput etänä. Näinhän se nykyään on vallitseva käytäntö. Julkisesti Kemin kaupungin kotisivuilla esillä olevan esityslistan mukaan kokouksessa on tällä kerralla muun muassa: Kiinteitö Oy Itätuulen toimitusjohtajan kuuleminen sekä Investointien ja hankintojen jälkiseuranta: Teknisen johtajan kuuleminen. Mielenkiintoista

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Kuntavaali-ihmettelyä...

"Järjestetäänkö niitä kuntavaaleja ollenkaan nyt Korona-aikaan?" ihmetteli iäkkäänpuoleinen henkilö taannoin tavatessamme. "Kyllä järjestetään. Miksi epäilet asiaa?" kysyin häneltä. Hän toi esiin huolensa ja ihmettelynsä siksi, että kuntavaaleista ei puhuta juuri missään mitään - radiossa ja lehdissä. Kerroin hänelle, että kyllä somessa käy jo aika-ajoin aika kuhina. Kerroin myös, että kyllä toukokuussa alkaa tapahtua. Lehdet ovat täynnä ehdokaskuvia ja yleisönosastopalstat kirjoituksia. Ja kyllä on mistä valita. Kerroin hänelle aloittaneeni ensimmäistä kertaa pienimuotoisen kuntavaalimainonnan paikallislehdessä, viisi mainosta tähän asti ja loput viisi sitten touko-kesäkuussa. "Kyllä - huomattu on." hän totesi... Niin - eiköhän ne kuntavaalit järjestetä sunnuntaina 13.06.2021. Eiköhän tuo kirottu Koronavirus-ongelma ala vähitellen rauhoittua.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Maaliskuun viimeinen täysi viikko alkoi - kyllä...

Maaliskuun viimeinen täysi viikko alkoi - kyllä... Käväisin aamulla Keminmaassa Paakkarilla/Auto Patulla. Lämmityslaitteen puhaltimen moottori uusittiin. Ajelin takaisin Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan rakennustyömaan ohi - mahtavia maansiirtoja ja paalutuksia. Ajelin myös sisäsataman kautta. Kotiin tultuani päätimme lähteä ensimmäistä kertaa merenjäälle sauvakävelemään. Sen teimme. Väkeä oli paljon liikkeellä. Latu-urat ja kävelyurat kunnossa. Jututimme vanhaa tuttua 1990-luvun loppupuolelta, jota emme ole nähneet kuin sattumoisin sen jälkeen. Mukava jutusteluhetki upeassa kevätsäässä...

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - tulet päärakennuksen takkaan ja puuhuoltoa - harkitsen lähtöä pihamaalle lumihommiin. Tosin tuo lumi taitaa olla sitä "entisen surmaa" joka sulattaa/mataloittaa näissä olosuhteissa lumipenkkoja. Oli niin tai näin, on pakko todeta tosiasia, että Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama hymyilee minulle työhuoneessani - Luvattu maa-kirjan kannessa. Kirja on työhuoneeni kirjoituspöydän sivuosan paperinipun päällä. Olen lukenut - mielestäni erinomaista kirjaa - yli puolen välin. Ainakin yksi asia on minulle kirjaa lukiessani vahvistunut: Asioiden hoito, menestyksellinen hoito vaatii ehdottomasti - face-to-face - tapaamista, avoimuutta ja keskustelua - todellista ja aitoa ongelmaratkaisua. Tätä kirottua Koronavirus-aikaa etäkokouksinnen varmaan tulevaisuudessa tutkitaan ja todetaan, että monet asiat olisi pitänyt hoitaa aivan toisin. Luonnollisesti siinä esiintyy aikanaan myös sitä kuuluisaa jälkiviisautta...

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Aamupohdiskelua...

Voi olla, että jossakin vaiheessa - hyvissä ajoin - teen henkilökohtaisen ennusteeni Kemin valtuustopaikkojen jakautumisesta 13.06.2021 kuntavaaleissa. **Kuntavaalit 2017 2021 Kemi:** Puolue/äänimäärä, %/paikkoja valtuustossa kpl Vas/33,7%/15 Vas/ SDP/28,4%/13 SDP/ Kesk/15,4%/7 Kesk/ Kok/10,7%/5 Kok/ PS/6,1%/2 PS/ Vihreät/3,3%/1 Vihreät/ SKP/1,4%/0 SKP/ KD/0,9%/0 KD/ Uusi KemPa/ Vaaliliitto KOK+KD

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kuntavaalit 13.06.2021 lähestyy - oletko valmis...

Kuntavaalien siirtäminen pidettäväksi sunnuntaina 13.06.2021 on pysäyttänyt hetkeksi aktiivisen vaalityön. Olen itse seurannut vuodesta 2000 lähtien kemiläistä kuntavaalikäyttäytymistä ja tehnyt myös omalta osaltani ennusteita eri ryhmittymien vaalimenestyksestä. Toisin sanoen, kuinka monta valtuustopaikkaa kukin ryhmittymä onnistuu hankkimaan. Yksi asia on varma, Kemissä valitaan sunnuntaina 13.06.2021 43 valtuutettua. Omat ennusteeni eivät ole osuneet kovin hyvin kohdalleen. Lähinnä siksi, että oman ryhmittymän olen arvioinut aina liian suureksi. Olen katsellut punaista/vaaleanpunaista kemiläistä kuntavaalimenoa ylioptimistisesti keskustavihreiden silmälasien läpi. Siksi on syytä palauttaa mieliin muun muassa Kemin tilanteen edellisissä kuntavaaleissa ja nyt uusi ryhmittymätilanne, joka saattaa muuttaa - lähes kuntavaaleista toiseen vallinnutta aika staattista tilannetta - kukaties olennaisestikin, aika näyttää... Faktaa lyhyen kaavan mukaan: Suomessa äänestysaktiivisuus/äänestysprosentit vuoden 2000 jälkeen ovat olleet noin 60%:n tuntumassa. Siis neljä (4) kymmenestä (10) suomalaisesta ei käytä hänelle kuuluvaa äänioikeutta hyväkseen. Toisin sanoen Nukkuvien Puolue on Suomen ylivoimaisesti suurin puolue noin 40%:n kannatuksella. Kemissä vuoden 2017 kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 55, 1%. Se vaihteli yhdellätoista äänestysalueella 48,9 ja 61,2%:n välillä... Kemissä oli viime kuntavaaleissa hyväksyttyjä ääniä 9665 kpl. Äänioikeutettuja oli 17 675 henkilöä. Murheellisen paljon jäi ääniä siis käyttämättä... **Kuntavaalit 2017 2021 Kemi:** Puolue/äänimäärä, %/paikkoja valtuustossa kpl Vas/33,7%/15 Vas/ SDP/28,4%/13 SDP/ Kesk/15,4%/7 Kesk/ Kok/10,7%/5 Kok/ PS/6,1%/2 PS/ Vihreät/3,3%/1 Vihreät/ SKP/1,4%/0 SKP/ KD/0,9%/0 KD/ Uusi KemPa/ Vaaliliitto KOK+KD Tiistaina 09.03.2021 ryhmittymät toimittivat Kemin keskusvaalilautakunnalle sen hetkiset ehdokaslistat. Niiden perusteella kemiläiset suurpuolueet - valtuustopaikkojen perusteella - ovat saaneet ehdokkaita hyvin listoilleen. Ehdokaslistat vielä täydentyvät. Ainakin Keskustan osalta tiedän jo nyt tapahtuneen. Tuskin tässä vaiheessa ketään jää pois ja/tai siirtää ehdokkuutensa = loikkaa toiseen ryhmittymään. Toki kaikki on mahdollista. Elämme hektisessä ja alati muuttuvassa pintaliito-somemaailmassa. On mielenkiintoista seurata, säilyykö Kemissä yllä olevan tyyppinen puoluekannatusjakauma, joka poikkeaa valtakunnallisista "mielipidemittauksista" radikaalisti. Historian havinaa on ilmassa. Ken elää, hän näkee.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olen käynyt hetki sitten läpi kirjoituksiani täällä Facebook-foorumilla noin puolentoista kuukauden ajalta. Olen näemmä kirjoittanut aika monta tekstiä ja monissa olen yleisellä tasolla avoimesti tuonut esiin myös kuntavaaliasioita. Olen aidosti yrittänyt tuoda esiin sen valitettava tosiasian, että äänestysprosentit kuntavaaleissa ovat olleet mielestäni aivan liian alhaiset. Olen myös yrittänyt aktivoida yli puoluerajojen potentiaalisia kemiläisiä liikkeelle kuntavaaliehdokkaiksi. Olen luonnollisesti tuonut esiin edustamaani Keskustan Kemin kunnallisjärjestöä. Avoimesti esimerkiksi kokousaikatauluja yleisellä tasolla, josko joku lukijoista saa kimmokkeen ilmoittautua yleiseen kokoukseen tai ottaa yhteyttä nykyisiin valtuutettuhin ja/tai lautakuntajäseniin. Puhumattakaan omiin kuntavaaliehdokkaisiin... Olen maininnut kirjoituksissani myös joka talouteen jaetut Kemiläinen Suunta-julkaisut. Niitä on julkaistu kaksi erillistä julkaisua. Mielestäni ne ovat olleet erittäin asiapitoisia ja tuoneet avoimesti esiin Kemin kipupisteitä, päällimmäisenä vaikea taloudellinen tilanne mutta myös menestystä, uusia avauksia... Näin jälkikäteen tekstejäni luettuani totean, että kovin vähän ne ovat loppujen lopuksi kiinnostaneet. Olen monta vuotta sitten avoimesti kirjoittanut, että osaan kyllä kirjoittaa, irrotella tekstejä, jotka aiheuttavat "kilometrin mittaiset" kommentointiketjut, mutta siihen en kylläkään aio sortua. Yritän jatkossakin pitäytyä tiukasti asialinjalla. Se on vähän kuivahkoa mutta kuitenkin...

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Mahtavaa! Ajattelin aamulla nähdessäni Kainuunkadulla tiejyrän ja perässä ison kauhakuormaajan. Vielä mahtavampaa oli se, kun huomasin toisella ohituskerralla kauhakuormaajan siistivän liittymiä mutta... Pihalle työasussa mentyäni oli tuttu, vuosittainen ongelma edessä. Mikä? Se, että liittymäsiistimiset olisi voinut tehdä huolellisemmin ja kaksoispostilaatikon tienoo oli taas armottoman tukossa. Valtavat palteet, jotka olisi voinut ottaa pois - niin halutessaan. Koneella pikku juttu, minuutin juttu... Näin kauhakuormaajan liikkuvan Möylyntien ja Kurikankadun risteyksessä ja vievän/kantavan lunta pois Haukkarinkadun suuntaan. Se oli siinä ja siinä, etten lähtenyt kuskia ohjeistamaan nimenomaan noista postilaatikoiden eteen muodostuneista "kovista mälleistä". Seuraavalla kerralla sen teen. Se toisin saattaa mennä ensi talveen. Tilanne on sama kaikkien mökkiläisten osalta...

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Alustavaa kuntavaalijossittelua - kyllä...

Alustavaa kuntavaalijossittelua - kyllä... Muistutin pari päivää sitten mieleen kertauksena Kemin kuntavaalitulokset vuodelta 2017. Olen myös todennut, että alkuperäisten suunnitelmien/aikataulujen ehdokaslistat ovat mielenkiintoiset. Niitä toki täydennetään, mutta jo nyt arvioni mukaan vallankahvassa olevat valtuutetut/varavaltuutetut, jotka ovat ehdokkaina, saavat tehdä kovanluokan vaalikampanjan loppumetreillä säilyttääkseen paikkansa. En ole päässyt keskustelemaan kuin muutamien kemiläisten kanssa lähestyvistä kuntavaaleista. Ei varmaan moni muukaan kuntavaaliehdokas. Tämä kirottu Koronavirus-ongelma tuntuu - ainakin tällä hetkellä - latistavan vaali-intoa. Toivottavasti tilanne vielä muuttuu, aktivoituu vaalien H-hetken lähestyessä. Nyt jossittelen vahvasti. Jos Kemissä 10.000 henkilöä kävisi äänestämässä, niin kukaties Kemin Keskustan ryhmässä 100 ääntä riittäisi valtuustopaikkaan. Jos minulla olisi käytyjen keskustelujen perusteella tällä hetkellä "lähes varmoja ääniä" kasassa 10 todennäköisesti aikanaan annettua ääntä, niin se olisi vasta 10% vaadittavasta. Työtä siis riittää kalkkiviivoille saakka. Monet nykyisistä Facebook-kavereistani - heitä on noin 700, joista jotakuinkin puolet kemiläisiä - ovat seuranneet - näin oletan - kirjoituksiani jo vuosien ajan. Olen yrittänyt pitää lukijani ajan tasalla. Tämähän on eräänlaista julkista päiväkirjan pitämistä. Niin - tätä ilosanomaa saa jakaa tyyliin:"Eiköhän kaverit äänestetä Aki tällä kerralla valtuustoon, hän kukaties ei asetu ehdokkaaksi seuraavissa kuntavaaleissa, emmekä pääse häntä enää äänestämään!" Olen lukemassa Barack Obaman kirjaa Luvattu maa. Erinomainen kirja. Olen tällä hetkellä kohdassa, jossa hän valmistautuu demokraattien ehdokkaana presidentinvaalitaisteluun. Kirjassa on aistittavissa tähän saakka menestystä mutta myös takaiskuja, pettymyksiä ja myös se, miten vähästä Megakuvioissakin kaikki on kiinni. Kirjassa hän alkaa suunnitella ydinjoukkonsa kanssa strategiaa lähestyvien vaalien voittamiseksi...

Rankkoja dokumentteja tänään - kyllä...

Olen katsellut tänään kaksi mielenkiintoista, rankkaa dokumenttia, joista läheskään kaikkea ei ymmärrä eikä hyväksy. Basquiat - taiteilijan tarina 52 min ma 27.4.2020 5 kk 16 pv 22783 katselua Jean-Michel Basquiat oli afroamerikkalainen taiteilija, joka vailla taiteellista koulutusta nousi graffitimaalarista maailmankuuluksi taiteilijaksi, jonka teoksista pyydetään tänään miljoonia dollareita. Hänen ainutlaatuinen ilmaisutyylinsä ammensi inspiraatiota kaduilta, musiikista ja runoudesta. Dokumentti esittää Basquaitin tarinan hänen läheistensä kertomana. T: BBC. Näytä lisätiedot Public Figure 1 h 4 minma 15.3.2021 1 v 11 kk 358 katselua Oivaltava ja ajankohtainen dokumentti sosiaalisen median käytöstä ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta. Tunnustetut somevaikuttajat kertovat miten he ovat onnistuneet muuttamaan omat elämänsä tuottaviksi bisneksiksi. Näemme mitä lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia someriippuvuudella on ja jäämme miettimään; minkälainen on oma suhteeni median käyttöön ja mikä siellä lopulta on totta ja mikä harhaa? (Yhdysvallat, 2019) Näytä lisätiedot

Mitä tänään tähän asti...

Käänsin työhuoneeni pöytäkalenterista uuden aukeaman - kyllä. Viikko 11 on kalenterissani tällä hetkellä "tyhjää täynnä". Erinomaista! Tosin aikaisempien kokemusten mukaan se alkaa kuitenkin vähitellen täyttyä... Vaimoni kirjoitti lastenlapsillemme - Laurille ja Annalle - Helsingin Vuosaaren Aurinkolahteen kirjeen. Näin hän on tehnyt joka kuukausi vuosien ajan. Hän näytti kirjettä minulle. Siinä oli maininta myös minun ensimmäisestä selfiekuvasta. Sanoin vaimolleni, että otin eilen jo toisenkin selfiekuvan, johon olen saanut myönteistä palautetta...

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Elämäni toinen selfiekuva - kyllä ...

Elämäni toinen selfiekuva - kyllä ... Otin tasapainon vuoksi toisen selfiekuvan, jossa työhuoneeni seinällä taustalla on kuvataideystäväni Anatoly Sergienkon sekatekniikkatyö nimeltään Kosinta. Se on yksi niistä tauluista, jotka olivat Anatoly Sergienkon ja Ivan Voronin - toistaiseksi viimeisimmän - Kemissä pidetyssä taidenäyttelyssä lokakuussa 2006. Taidenäyttely oli silloisen Pohjolan Sanomien ala-aulassa. Taidenäyttelyn avasi Kemin kaupunginjohtaja Ossi Repo. Vastuupäätoimittaja Heikki Lääkkölä mahdollisti taidenäyttelyn pitämisen, tulkkina oli Sari Pöyhönen. Mielestäni erinomainen taidenäyttely, jossa oli esillä myös ammattivalokuvaaja, sittemmin edesmenneen Alexei Kuznetsovin valokuvia. Todettakoon, että kaikki taulut olivat samanhintaisia. Pienenä yksityiskohtana on pakko kirjoittaa, että tarjosin aikanaan em. Kosinta-taulua Jyrki Kataiselle, joka "kosi" siihen maailman aikaan Jutta Urpilaisen six-pack-hallitukseen. Jyrki ei taulun osalta ymmärtänyt omaa parastaan. Jutta Urpilaiselle tarjosin erinomaista Anatoly Sergienkon sekatekniikkatyötä samasta taidenäyttelystä nimellä Euroopan Valloitus. Se taideteos on tällä hetkellä Keskustan Peräpohjolan piirin ja Kemin Keskustan kunnallisjärjestön toimistossa. Juttakaan ei asialle lämmennyt...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olipa erinomainen asia, että Tuokilan Eero otti puheeksi Barack Obaman kirjan Luvattu maa. Barack Obaman hätkähdyttävän henkilökohtainen kuvaus poliittisesta opintiestään ja ensimmäisestä virkakaudestaan presidenttinä. ​ Kerroin Eerolle, että luen yleensä mielenkiintoisen kirjan lähes "yhtä soittoa", tämä on mielenkiintoinen, mutta ei kerta kaikkiaan voi lukea kuin lyhyitä pätkiä kerrallaan. Miksi? Siksi, että joka sivulla on painavaa faktaa, erinomaista kuvauta USA:n vaalijärjestelmästä, jota on aivan pakko paikoitellen "sulatella" ja palata silloin tällöin tekstissä taaksepäin. Olen tällä hetkellä vasta kohdassa, jossa kirjan päähenkilö valmistautuu kilvoittelemaan USA:n demokraattien presidenttiehdokkuudesta. Hän voittaa tärkeän Iowan osavaltion vaalit. Rajua touhua. Erityisesti kampanjarahoituksen hankinta ja vaaliorganisaatiokysymykset. Kirjaa lukiessani painottuu lähinnä mainonnan, erityisesti televisiomainonnan tärkeys. Esilläolo on ratkaisevan tärkeää. Suomessa esimerkiksi kuntavaaleihin valmistautuminen edelliseen verrattuna on mikro- tai nanomaailmaa - tuskin sitäkään...

Mitä tänään tähän asti...

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että nämä ovat somevaalit. Somekuntavaalit. Ne, joilla on some hallussa, ovat kuulemma vahvoilla - väitetään. Ehkä se ei aivan niin kirjaimellisesti ole, mutta on siinä ainakin yksi erinomainen elementti. Se, että nimenomaan nuorilla on some hallussa ja mikäli he sitä kuntavaaliasiassa käyttävät aktiivisesti hyväksi, se saattaa merkitä uutta äänestyskäyttäytymistä. Alle 30-vuotiaat rynnivät äänestyspaikoille. Tutkimusten mukaan alle 30-vuotiaiden äänestysaktiivisuus on tähän saakka ollut vähäistä. Kuntavaalit eivät ole erityisesti heitä kiinnostaneet... Kuntavaalien äänestysprosentti on ollut Suomessa murheellisen alhainen. Jotakuinkin neljä kymmenestä jättää äänestämättä. Siis melkein joka toinen. Mielenkiintoista seurata, miten tällä kerralla - poikkeusolosuhteissa - toimitaan. Asiaan liittyvänä olen katsonut muun muassa Suomen Keskustan kuntavaalitarjontaa ja nimenomaan ohjeistusta eri somefoorumien käyttöön. Kyllä tarjontaa, mahdollisuuksia löytyy...

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Olipa lähes unohtua tämän päivän tekstit. Perinteistä talonmiestouhua, maailmanmenon seurailua ja kirjan lukemista. Yövieraamme Veera haettiin Lallinperäntielle iltapäivällä. Lähdin vaimoni kanssa Karjalahdelle Prismaan, Olisin ostanut rautakauppapuolelta kolme kannatinta, mutta eipä sopivaa=tarvitsemaani löytynyt. Tapasimme vanhan tai oikeastaan nuoren tuttumme. Hän oli menossa ostamaan pientä työkalupakkia. Keskustelussamme kuulimme hänen lähiajan kuvioista ja yksi pääaiheista oli tämä kirottu Koronavirus-ongelma. Toivottavasti siitä päästään säällisessä ajassa eroon. Tällä hetkellä näyttää edelleen pahalta. Kauppareissun jälkeen käväisimme pikapikaa Maksniemessä Kalasataman risteyksessä. Olihan siellä myllätty maisemaa. Vuoden parin päästä ympäristö on rauhoittunut ja uudet kuviot todennäköisesti hyviksi havaittu. Kyllä kotiin oli taas mukava ajella... Ilta sujunee television katselussa ja kirjaa lukiessa.

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Se on taas perjantai - kyllä ...

Se on taas perjantai - kyllä ... Toinen maaliskuun viikko lopuillaan ja päivät pitenevät - hyvä niin. Kurkkasin jo alustavasti ensi viikon pöytäkalenteriani. Se on täysin tyhjä, toivottavasti pysyykin tyhjänä, saa vetää hiukan henkeä. Oikeastaan tällekään päivälle ei ole mitään erikoista tekemistä, tuttua arkipuuhastelua. Voi olla, että tutustun alustavasti hiukan tarkemmin Kemin tämänhetkisiin kuntavaaliehdokkaisiin netin avustuksella. Googlaamalla saattaa löytyä mielenkiintoista tietoa. Paljon näyttää olevan minulle aivan tuntemattomia nimiä... Olen aloittanut em. aineiston "läpikahlaamisen" - kyllä. Pyydän Facebook-kavereiksi muutamia ennalta minulle tuntemattomia henkilöitä, kuntavaaliehdokkaita. Miksi? Luonnollisesti siksi, että myöhemmin - mikäli olemme nokakkain kokouksissa - on helpompi niin sanotusti suhtautua, kun on päässyt etukäteen hiukan tutustumaan uuden henkilön ajatus- ja arvomaailmaan.

torstai 11. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen sytytin kahteen takkaan tulet - kyllä. Päärakennuksen takkajutut ovat tuttua rutiinia ja Pikkupuolen takkajutut tarpeen vaatiessa. Saamme yövieraan eli Veeran, joten kävin sytyttämässä takkaan tulet. Pikkupuolen peruslämpö - lattialämmitys - on noin 17 astetta. Taas kerran tuli koetuksi se tunne, että Pikkupuolella lähtee ajatus lentoon istuessa takan edessä nojatuolissa. Ylennsä ajatukset liittyvät kyseisen rakennuksen rakentamiseen yli kymmenen vuoden aikana sekä käytettyihin materiaaleihin. Rakennuksen nimi oli alunperin Ekoateljee. Tuo eko tarkoittaa sitä, että rakentamisessa on käytetty jo kerran käytössä ollutta, purettua ja hyväkuntoista rakennusmateriaalia. Esimerkiksi Kemin ammattikoulun työpajarakennuksen ulkoseinätiiliä, vanhan Telelaitoksen ikkunoita Kivikankaalta, ulko-ovia keminmaalaisesta rivitalosta, kattotiiliä Lapintuulen huoltoasemalta, tulitiiliä alunperin vanhalta Puron valimolta, Kahi-tiiliä silloiselta Insinöörirakentajilta, porraslankkuja muokattuina vanhasta kotitalostamme, jne. toki pääosa rakennusmateriaaleista on hankittu lähinnä silloiselta Puukeitaalta ja nykyisestä K-Raudasta. Tuo ateljee tarkoittaa sitä, että ajattelin siitä tehtävän vaimolleni ompeluateljeen varastorakennuksemme päädyssä olevan tilan asemesta. Se ei toteutunut, koska rakentaminen pitkittyi ja vaimoni jäi eläkkeelle Ompelimo-Anniinan pitämisestä. Viime vuosina rakennukselle - Pikkupuolelle - on löytynyt kyllä käyttöä - hyvä niin...

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuttuja "talonmieskuvioita". Kuntavaaleihin liittyvänä eilen eri ryhmittymät luovuttivat keskusvaalilautakunnille eräänlaiset välitietolistat. Ehdokaslistat, jotka oletettavasti vielä täydentyvät Kemissäkin. Katselin Lapin Kansa-lehdestä Kemin ehdokaslistoja. Paljon oli tuttuja nimiä mutta myös uusia, ainakin minulle täysin tuntemattomia nimiä - hyvä niin. Asiasta toiseen. Ajattelimme tänään lähteä merenjäälle, kukaties Selkäsaareenkin, mutta ainakin juuri nyt aamun pakkanen - yli 20 astetta - siirtää ajatusta tuonnemmaksi.

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Kävipä tuossa hetki sitten mielessä, että oli mukava jutusteluhetki Keskustan Peräpohjolan piirin ja Kemin kunnallisjärjestön yhteisellä toimistolla tänään hallituskokouksen jälkeen Tuokilan Eeron kanssa. Eero totesi, kiinnostaako minua alla oleva kirja, jonka hän oli juuri saanut luetuksi? Luvattu maa Uskomaton tarina nuoren miehen kasvusta ja tiestä vapaan maailman johtajaksi​ Barack Obaman hätkähdyttävän henkilökohtainen kuvaus poliittisesta opintiestään ja ensimmäisestä virkakaudestaan presidenttinä. ​ Kirja kertoo miten yksi mies tarttui historian haasteeseen ja kohtasi muutosten ja mullistusten aikakauden. Obama johdattaa lukijan soikeaan virkahuoneeseensa sekä keskelle kuumia ja keskeisiä kansainvälisiä kriisejä ja tapahtumia. ​ Kirja sisältää kertomuksen Barack ja Michelle Obaman yhdessä kulkemasta tiestä.​ Vuoden merkittävin kirja! Sanoin Eerolle, että luen loppujen lopuksi kirjoja aika vähän, mutta muuta sitäkin enemmän. Kuultuani kirjan nimen ja kirjan myyntihinnan teimme kaupat. Hän lupasi jossakin vaiheessa toimittaa kirjan minulle... Kuinka ollakaan, tuli puheeksi myös musiikki. Eero otti salkustaan esiin uunituoreen CD-levyn - Lauluja syksystä. Ihan studiotuotosta. Eero totesi vaatimattomaan tyyliinsä:"On siinä ainakin taustamusiikki hyvää." Ei ollut hinnankiroissa, joten ostin sen, en ole vielä kotiin tultuani kuunnellut. Tulin näin tukeneeksi Eeron kuntavaalikampanjaa. Muistan tukeneeni aikanaan - siitä on jo kauan aikaa - Ilvesluodon Penttiä ostamalla hänen kevyen omakustanteen, pienkirjan, jossa hän kertoi kuntapäättäjän roolissa ollessaan mieleenpainuvista tapahtumista. Pentti asunee nykyisin Oulun seutuvilla. Niin - tuo Pentin teos oli nimeltään: Miten tullaan poliitikoksi...

Mitä tänään tähän asti...

Tämän päivän tärkein tehtävä suoritettu. Ensimmäistä kertaa olin Keskustan Kemin kunnallisjärjestön vaaliasiamiehen varamies. Kyllä - Keskikallion Raimon kanssa kävimme kunnalisjärjestön puheenjohtajan, Anne Sipolan luovutuskuntoon muokkaaman kuntavaaliaineiston luovuttamassa Kemin kaupungin tietohallintokeskukseen Laukkasen Tiinalle. Tiina on ollut pitkään keskusvaalilautakunnan sihteeri. Yksi tärkeimmistä henkilöistä koko vaaliprosessissa. Ehdokasluettelot - tämänhetkiset ehdokasluettelot ovat kuulemma Kemin osalta kunnossa. Kuntavaalien siirtäminen kesäkuuhun merkitsee myös sitä, että ehdokkaita voi vielä toukokuun alkupuolelle hankkia lisää. On jatkoaika menossa. Ajelin sisäsataman kautta kotiin. Paljon oli väkeä liikkeellä. Pohdiskelimme hetki sitten, josko lähtisimme huomenna merenjäälle...

Tästä puhutaan/kirjoitetaan vielä pitkään - kyllä ...

Tästä puhutaan/kirjoitetaan vielä pitkään - kyllä ... Suoraa lainaustekstiä Helsingin Sanomista: VANHAN arabialaisen tarinan mukaan shakkipeli syntyi, kun intialainen kuningas Shiram lupasi suurvisiirilleen Sissa ben Dahirille suuren palkkion, jos tämä kehittäisi uuden strategisen lautapelin. Kun Sissa oli kehittänyt shakin, kuningas kysyi, mitä Sissa tahtoisi palkkiokseen. Suurvisiiri vastasi haluavansa shakkilaudan verran viljajyviä niin, että ensimmäiseen ruutuun pantaisiin yksi jyvä, toiseen kaksi, kolmanteen neljä ja niin edespäin aina sillä tavalla, että jokaiseen ruutuun pantaisiin kaksi kertaa enemmän jyviä kuin edelliseen. Kuningas piti hintaa halpana ennen kuin ymmärsi, ettei maailman kaikki vilja olisi riittänyt suurvisiirin palkkioon. Tätä 1200-luvulta periytyvää tarinaa on käytetty usein esimerkkinä siitä, kuinka mielettömiä tuloksia saadaan, kun muutosta lasketaan eksponentiaalisesti eli korkoa korolle -menetelmällä. Juuri sellaista laskutapaa kuitenkin käytettiin, kun puolueiden enemmistö taivuteltiin lauantaina suostumaan oikeusministeriön esitykseen kuntavaalien siirtämisestä kesäkuuhun. Kriisitietoisuutta heräteltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laskelmalla, jonka mukaan Suomessa voisi olla vaalien aikaan 2 600–11 200 koronavirustartuntaa päivässä. TÄLLAISISSA laskuharjoituksissa ei sinänsä ole mitään outoa. THL:n tehtävänä on tehdä erilaisia laskelmia – mukaan luettuna skenaariot, joissa tartuntakäyrä jatkuu suoraan taivaaseen. Esimerkiksi maaliskuussa 2020 THL ennusti sen hetkisen tiedon varassa kolmea erilaista kehityskulkua, joista vakavimmassa tartunnan olisi saanut noin 3,5 miljoonaa ja lievimmässäkin yli miljoona suomalaista. Tartuntoja on nyt kirjattu noin kuusikymmentätuhatta. Todellisuudessa eksponentiaalinen kasvu ei jatku pitkään edes luonnossa, puhumattakaan ihmisten maailmasta, koska ihmisillä on kyky lukea ennusteita ja reagoida niihin. Niin tapahtui vuosi sitten keväällä, jolloin säädetyt rajoitukset ja ihmisten käyttäytymisen muutos käänsivät tartuntakäyrän nopeasti laskuun. Sama tapahtuu toivottavasti nytkin. Kuten THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta tiivisti: ”Oikea elämä on erilaista kuin kompuutteriin syötetty matematiikka.” Kysymys ei siis ole THL:n luvuista vaan siitä, miten niitä on käytetty. Samaisessa haastattelussa pääjohtaja Tervahauta selitti: ”Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi.” OIKEUSMINISTERIÖ ja THL tuntuvat heittelevän vastuuta vaalien siirtämisestä toisilleen kuin kuumaa perunaa. Oikeusministeriö väittää joutuneensa vaihtamaan vauhdissa mielipidettään THL:stä saatujen uusien ja yllättävien tietojen perusteella, kun taas THL:stä kerrotaan, että päättäjille on tarjottu pitkään suunnilleen samaa tilannekuvaa kuin se, jonka terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen esitteli puoluesihteereille perjantaina. Jälkimmäistä tulkintaa tukee se, että THL julkisti jo joulukuussa kolmen skenaarion mallin, jonka luvut olivat hyvin samanlaisia kuin nyt julkisuudessa olleet. On vaikeaa uskoa, että aiemmat ennusteet olisivat jääneet oikeusministeriössä kokonaan huomaamatta. Matematiikka oli pysynyt entisellään, mutta johtopäätökset luvuista muuttuivat. Vaalien siirtäminen saattoi lopulta olla välttämätöntä, mutta korkeita tyylipisteitä operaatiolle on vaikeaa antaa. Seuraavaksi huomio siirtyy siihen, otetaanko vaalien siirtämisessä käytetyt laskelmat päätöksenteon pohjaksi myös muissa kysymyksissä. Jos niin tehdään, nyt päätetyt rajoitukset ovat vasta alkua.

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Se on sitten tätä...

Kuntavaaliajankohta muuttuu seuraavasti: Uusi ehdotettu aikataulu • hallitus antaa lakiesityksensä eduskunnalle mahdollisimman pian • vaalipäivä sunnuntai 13.6. • ennakkoäänestys kotimaassa 2 viikkoa (26.5. - 8.6.) ja ulkomailla nykyiset 4 pv (2.-5.6.). • äänioikeusrekisterin poimintapäivä pe 23.4. • ehdokashakemukset sisään ti 4.5. • ehdokasasettelu vahvistus pe 14.5. • valtuustokausi alkaa 1.8.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Kyllä "Kruunu" ottaa omansa...

Kävin hetki sitten ensimmäistä kertaa netissä www.vero.fi sivustolla ja siellä OmaVero-asioilla. Miksi? Siksi, että Kemin kaupungin tietoon piti saattaa verokorttini vuodelta 2021 eli luottamustoimien palkkioista pidätettävä vero-osuus. Homma hoitui. Lähetin sähköpostin liitetiedostona aineiston eteenpäin, kopion myös lautakunnan sihteerille. Varmuuden vuoksi printtasin aineistosta itselleni kopion, sitä kukaties jossakin vaiheessa tarvitaan. Eikä siinä kaikki. Minulla oli verotietojen mukaan 0,16 euroa kiinteistöveroa maksamatta viime vuoden puolelta. Totta 0,16 euroa! Maksoin sen välittömästi nettipankissa pois ettei tule suurempaa rähinää asiasta. Ilmeisesti joku nettimaksu oli viime syksynä lipsahtanut hiukan pitkäksi. Kyllä "Kruunu" ottaa omansa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen oli pakko lähteä pihalle lumitöihin. Ajattelin ensin, että otan etupihalta lumikolalla "vähäiset" lumet. Kainuunkadulla oli aura käynyt tehokkaasti ja todennäköisesti urakkavauhdilla, että palteet olivat korkeita ja leveitä. Oli pakko ottaa varastorakennuksen autotallista lumilinko käyttöön. Reipas tuuli mietitytti, mihin lumisuihkun suuntaa. Ei ainakaan täällä Perämeren pohjukassa, Kemissä, Kainuunkadulla ole tietoakaan paljon viime aikoina puhutusta ilmastonmuutoksesta. Neljä vuodenaikaa on yhä voimissaan - onneksi näin. Kevät väistyy ja alkukesä lähestyy - sitten aikanaan...

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Niin - mitä tänään tähän asti - se olisi aika pitkä ja tuttu luettelo, joten jätän kirjoittamatta. No toki sen verran, että hyötyliikuntakuvioon kuului päärakennuksen terassin lumien siirtäminen paikkaan, jossa ne saavat rauhassa kevätauringossa aikanaan sulaa. Seuraan hetken kuluttua ainakin jonkin matkaa MM-hiihtoja miesten viestin osalta...

Mahtavaa palautetta Fortumilta - kyllä...

Mahtavaa palautetta Fortumilta - kyllä... Aki, olet edelläkävijä. Olet tehnyt ilmastoteon antamalla äänesi uusiutuvalle energialle ja kestävälle kehitykselle. Käyttämäsi sähkö on aina 100 % uusiutuvalla energialla tuotettua eikä sen tuotannossa synny hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Sähkön alkuperä todennetaan eurooppalaisen Guarantee of Origin -järjestelmän mukaisesti. Sinun valinnallasi on merkitystä. Jos viisi miljoonaa suomalaista käyttäisi sähkönsä alkuperänä uusiutuvaa energiaa, säästyisi 265 000 henkilön kokonaishiilijalanjälki. Kaikissa uudistuksissa tärkeimpiä ovat kaltaisesi edelläkävijät, sillä te toimitte esimerkkinä muille. Mitä useampi suomalainen valitsee uusiutuvan energian, sitä enemmän sitä tuotetaan ja uusiutuvalla energialla katetaan yhä suurempi osa kokonaiskulutuksesta. Kiitos valinnastasi.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Keskustan Kemin kunnallisjärjestön "kuntavaalijoukkue" alkaa hahmottua - kyllä ...

Keskustan Kemin kunnallisjärjestön ylimääräinen yleinen kokous oli eilen illansuussa ja "kuntavaalijoukkue" alkaa hahmottua - kyllä ... Eilen päätettiin sen hetkiset kuntavaaliehdokkaat. Kunnallisjärjestön hallitukselle annettiin oikeus ehdokaslistan täydentämiseen. Seuraava hallituskokous on tiistaina 09.03.2021 klo 12, jossa päätetään hyväksyä "matti ja maija myöhäiset"-ehdokkaat. Listalla on kyllä tilaa. Lopullinen ehdokaslista viedään Kemin kaupungintalolle keskusvaalilautakunnalle samana päivänä eli tiistaina 09.03.2021 klo 16 mennessä. Sen jälkeen ehdokkaat ovat samalla viivalla. Reilu, asiallinen vaalityö alkaa. Viimeistään - tällä hetkellä vaalityöryhmän valmistelussa olevan - kolmannen Kemiläinen Suunta-julkaisun ilmestyttyä ennen ennakkoäänestyksen alkua, koko Keskustan "kuntavaalijoukkue" on yhdessä esillä. Luonnollisesti monet käynnistelevät henkilökohtaista vaalityötään jo aikaisemmin, osa on käynnistänyt sen jo hyvissä ajoin. Muun muassa itse olen sen - eräänlaisen lämmittelyvaiheen - jo käynnistänyt aikoja sitten. Kuntavaalit ovat nimenomaan paikallisvaalit ja henkilövaalit. Arvelen, toivon kaikilla Kemin kuntavaaliryhmittymillä olevan ainakin yksi yhteinen lähitulevaisuuden tavoite: Kemin talouden kuntoon saattaminen.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Keskustan Kemin kunnallisjärjestön ylimääräinen yleinen kokous tänään illansuussa - kyllä ...

Keskustan Kemin kunnallisjärjestön ylimääräinen yleinen kokous tänään illansuussa - kyllä ... Asiallinen ja erittäin keskusteleva kokous, ei kahta sanaa. Kokoustila täyttyi ihan mukavasti - nykyohjeistukset hoidettiin - osa osallistujista oli etänä. Minut esitettiin yleiskokouksen puheenjohtajaksi, eipä siitä voinut kieltäytyä. Ensimmäinen kerta em. tyyppisessä tehtävässä politiikkakauvioissa. Ammattijärjestökuvioissa tuttuakin tutumpaa puuhaa aikaisemmissa kuvioissa. Mielenkiintoinen kokous, jonka kuluessa senhetkiseen ehdokaslistaan tuli kolme lisänimeä - hyvä niin. Toki listalla on kyllä vielä tilaa. Kunnallisjärjestön hallitukselle annettiin oikeus ehdokaslistan täydentämiseen. Lista viedään Kemin kaupungintalolle vaalilautakunnalle tiistaina 09.03.2021 klo 16 mennessä. Nyt ehdokkaat - tämänhetken ehdokkaat - ovat tavallaan samalla viivalla. Reilu, asiallinen vaalityö alkakoon...

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Tänään asetan tavoitteeksi olla tekemättä yhtään mitään. Mielenkiintoista nähdä, onnistunko tässä tavoitteessa. Todennäköisesti en vaan kohta siunaantuu yhtä ja toista aktiviteettia... Niin - kohta huomasin olevani puukorin kanssa varasto- ja puukatoksen kupeessa ja hetkeä myöhemmin lumilapion kanssa tyhjentämässä kesäautomme lavaa lumista. Samalla oikaisin hiukan kakkosliittymän lumipenkkaa. Samoilla lämpimillä tuli jututettua muutamaa ohikulkijaa. Erään kanssa keskustelimme kerrostaloasunnoista ja erilaisista vuokralaisista. Jatkaessaan kävelylenkkiään hän toivotti minulle vaalimenestystä. Oli nähnyt vaalimainokseni Lounais-Lappi-lehdessä. "Se on osittain Sinustakin kiinni." huikkasin hänen peräänsä. Kyllä - jokainen ääni on näissä kuntavaaleissa entisestäänkin tärkeämpi... Kahvipaussin jälkeen tutut kevätkuviot: Uran lumenluonti pyykkitelineelle ja kesäautolle. Sen kokeeksi käynnistin ja annoin käydä lämpimäksi...

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Tuttuakin tutummat aamukuviot. Perinteisten aamutoimien jälkeen tulet päärakennuksen takkaan ja puuhuoltoa. "Paljastin" Mersun peiton alta ja vien sen kohta Karjalahdelle katsastukseen. Pistin siitä infoa kuvien ryydittämänä. Saattaa olla, että joitakin lukijoitani asia ärsyttää. Kertauksesta ei ainakaan pääse moittimaan/irrottelemaan, sillä pistin ensimmäistä kertaa kuvia autosta asiaan liittyvänä liikenteeseen. Illansuussa muokkaan kuntavaalitekstini lopulliseen muotoon. Siihen muotoon, jota olisi mahdollisuus käyttää Keskustan Kemin kunnallisjärjestön kolmannessa Kemiläinen Suunta-julkaisussa...

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Pätkä vanhaa tekstiä...

Katsoin kauan sitten suomalaisen dokumenttiohjelman televisiosta nimeltään Suomalainen päiväkirja, se oli vuodelta 1984. Itse dokumentti ei ollut kovin sävähdyttävä, se kuvasi perinjuurin tavanomaista suomalaista elämänmenoa osittain teemalla/kysymyksellä ”Oletko onnellinen?”… Se sai kriitikoilta ristiriitaiset arvostelut. Dokumentin loppuosa oli tekstien vilistäessä pois kuvaruudusta todella mielenkiintoinen. Naislaulaja esitti melodisen, kauniin, koskettavan laulun kitaran säestyksellä aivan em. dokumentin lopussa, em. tekstien päälle… Laulun nimeä en valitettavasti tiedä, mutta tässä teksti: Toistaiseksi nimetön laulu JUMALAT EI ELÄMÄSTÄ PÄÄTÄ, SIITÄ ITSE MÄÄRÄÄMME KOHTALOON EI ALISTUA SAA TAI ITSEÄNSÄ PETKUTTAA ON KAIKKI MAAILMASSA MUUTTUVAA, YÖ AAMUN SARASTUSTA ENNUSTAA… ON KAIKKI MAAILMASSA MUUTTUVAA, YÖ AAMUN SARASTUSTA ENNUSTAA… VAIKEUDET ON VOITTAMISTA VARTEN, KOHTAAMME SIIS TAISTELLEN ELÄMÄSI RIIPPUU SINUSTA, SIIS TARTU HETKEEN JOKAISEEN MIKÄ MEITÄ VIELÄ PIDÄTTÄÄ, VAIN KAHLEEMME ME VOIMME MENETTÄÄ… MIKÄ VIELÄ MEITÄ PIDÄTTÄÄ, VAIN KAHLEEMME ME VOIMME MENETTÄÄ… Nimenomaan viimeinen kertosäe on asia, joka minua henkilökohtaisesti puhututtaa, siinä on sanomaa – kuntavaaleihinkin vuonna 2021! On muutoksen aika - NYT!

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Käänsin pöytäkalenteristani maaliskuun ensimmäisen viikon esiin hetki sitten. Tärkein ensi viikon tapahtuma on keskiviikkona 03.03.2021 illansuussa Keskustan Kemin kunnallisjärjestön ylimääräinen yleinen kokous. Taitaapa olla ensimmäinen kokous, jossa itse olen paikanpäällä toteamassa kuntavaaliehdokkaiksi tähän mennessä ilmoittautuneiden nimeämistä. Toki ilmoittautumisaikaa on vielä tovi jäljellä... Erityisesti on jäänyt mieleeni ensimmäinen ehdokkaille järjestetty koulutustilaisuus taannoin Merihovin kabinetissa. Elettiin vuoden 2000 kuntavaalien valmisteluja. Kieltämättä hiukan asia jännitti. Kouluttajina oli pääasiassa kokeneita kunnallispoliitikkokonkareita. Läsnä olleista henkilöistä ei ole enää montakaan mukana kuvioissa...

Se on Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä - kyllä...

Se on Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä - kyllä ja lisäksi helmikuun viimeinen päivä... Ei ihme, että näin viime yönä unia, poikkeuksellisen selkeitä, loogisia unia liittyen kulttuuriin. Unia, joissa peräti YK:n perusasiakirjoista lähtien johdateltiin kulttuuriajatukset - askel askeleelta - ruohonjuuritasolle. Olennaista unissa tuntui olevan aktiivinen palaute - feedback - vastavirtaan mutta myötäsukaisesti, jotta asiat aidosti menisivät eteenpäin. Mielenkiintoista näkemissäni unissa oli se, että eri toimintatasot/päättäjätasot virkanimikkeineen tulivat kristallinkirkkaasti esiin. Unimaailma on ihmeellistä ja joskus niin toden tuntuista... Oli niin tai näin, mutta tänään on ainakin täällä Perämeren pohjukassa tulossa upea, aurinkoinen kevätpäivä. Todellinen ulkoilusää, jota ajatuksissa uhkaavasti leijuva, kirottu Koronavirus-ongelma ei ilmeisesti pääse häiritsemään.

lauantai 27. helmikuuta 2021

Kuntavaaliehdokkaille ohjeistusta riittää - kyllä...

Kuntavaaliehdokkaille ohjeistusta riittää - kyllä... Keskusta on ollut mielestäni hyvin esillä viime aikoina ja aineistoa, monipuolista ainaistoa on ollut saatavlla, viimeisin Kuntavaaliehdokaskirje 13/26.2.2021. Varsinkin uusille kuntavaaliehdokkaille on osoitettu asiallista aineistoa, joka tukee viriävää kuntavaalityötä. Alla pieni tekstinpätkä ohjeistuksesta: Tuttavapiiristä liikkeelle Kenties paras hinta-laatusuhde kampanjalle saadaan aikaan kuitenkin olemalla aktiivinen omassa tuttavapiirissäsi. Vaalityötä aktiivisesti pohtivat kiinnittävät monesti itse huomiota jokaiseen vaali-ilmoitukseen ja -mainintaan. Tässä asiassa helposti ”kuplautuu” eli kuvittelee kaikkien muidenkin seuraavan vaaleja yhtä tarkasti. Näin ei kuitenkaan ole. Tyypillinen äänestäjä herää kuntavaalien lähestymiseen vasta aivan ennakkoäänestyksen alkamisen kynnyksellä. Sitä ennen äänestämistä ei hirveästi mietitä ja vaalimainokset menevät silmien ohi yhtä todennäköisesti kuin kauppojen ilmoitukset alennuksistaan. Ei siis kannata tuudittautua siihen, että edes kaikki tuttusi tietävät sinun olevan ehdolla. Se pitää kertoa heille. Edelliseen liittyen: Totta - minultakin kysytään vielä silloin tällöin:"Aiotko asettua kuntavaaliehdokkaaksi lähestyvissä kuntavaaleissa?" Sellaisetkin tutut henkilöt, joiden itse olen ajatellut varmasti asian tietävän.

Mitä tänään tähän asti...

Kevyttä aamupohdiskelua... Perjantaina 15.01.2021 tietotekniikka-asiantuntijani kävi asentamassa ja virittelemässä käyttöömme uusvanhan, tuunatun läppärin telakointiasemalle - hyvä niin. Vanha sähköpostini jäi vielä myös toimintaan enkä ole tammikuun puolenvälin jälkeen poistanut siihen tulleita sähköposteja. Onhan siellä vaikka mitä. Jossain vaiheessa kun on havillista aikaa käyn ne kyllä läpi ja lähetän todennäköisesti suurimman osan bittitaivaaseen = roskakoriin. Seuraavalla kerralla - asiantuntijani Kemissä ollessa - käynemme läpi vielä uusvanhan laitteiston ominaisuuksia. Varmaan siinä vaiheessa puhdistamme ylimääräisiä rönsyjä tietokoneen muistia rasittamasta...

perjantai 26. helmikuuta 2021

Kevyttä kuntavaali-irrottelua vuodelta 2017...

Kevyttä kuntavaali-irrottelua vuodelta 2017 - kyllä... Vuoden 2017 kuntavaalien ratkettua tapasin erään tuttavani. Tuttavani, joka - mikäli olin oikein havainnut ja ymmärtänyt - kävi aina äänestämässä varsinaisena vaalipäivänä ja melkein aina samaan kellonaikaan. Se oli hänelle vuosikymmenien saatossa muodostunut perinne, josta hän ei suostunut luopumaan. "Täytyy jotain pysyvää sentään olla." olin hänen aina silloin tällöin kuullut toteavan. Totesin hänelle rennosti: "Et äänestänyt minua näissäkään kuntavaaleissa." "Miten niin en äänestänyt? Mistä sinä sen muka tiedät?" hän hiukan hämmästyneenä totesi. Huomasin osuneeni kommentissani oikeaan. Kerroin hänelle tutustuneeni virallisiin vaalitilastoihin, jotka ovat julkista tietoa. Kemissä oli vuoden 2017 kuntavaaleissa 11 äänestysaluetta. Jokaiselta äänestysalueelta on saatavissa jokaisen puolueen, jokaisen ehdokkaan saamat äänimäärät. Tuttavani äänestysalueelta sain poikkeuksellisen vähän ääniä. Murheellisen totta > alle yhden käden sormin laskettavan äänimäärän. Nämä äänestäjät pystyin ajatuksissani jotakuinkin varmasti todentamaan. Tämän vuoden kuntavaaleissa tavoitteeni on moninkertaistaa edellä mainitun äänestysalueen äänimäärä. Ongelmaksi tosin muodostuu se, että Kemissä ei näissä Koronaviruksen sekoittamissa kuntavaaleissa ole kuin 5 äänestysaluetta. Todennäköisesti ennakkoäänestys on vilkkaampa kuin aikaisemmin, joten sekin sekoittaa entisestään tilannetta. Murheellisinta tässä tapauksessa on se, että tuttavani ei ole enää joukossamme. Mutta - menkää ihmeessä äänestämään, sillä Kemissäkään viime vaaleissa äänestysprosentti ei ollut kuin 55,1%. Suomen suurin puolue Nukkuvat oli täällä voimissaan niin kuin muuallakin Suomessa...

Sanoman kuntavaalikone täytetty - kyllä...

Sanoman kuntavaalikone täytetty - kyllä... Vastasin hetki sitten Helsingin Sanomien kuntavaalikoneen kysymyksiin omat "eskonpuumerkkini". Osittain oli kyllä Kehä III-keskeinen mutta menköön. Samalla tuli täytetyksi Ilta-Sanomienkin kysymykset hiukan rennommalla otteella. Näitä nyt riittää. Todennäköisesti täytän vielä Ylen vastaavan ja kukaties Lapin Kansan, jos vastaan tulee.

Se on helmikuun viimeinen perjantai - kyllä...

Se on helmikuun viimeinen perjantai - kyllä... Peirinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan ja hoidin puuhuoltoa. Lähdin pitkästä aikaa pankissa pistäytymään. Jotakuinkin sai suoraan kävellä tiskille. Nostotapahtuma ja suoravelotusmuutos kännykkä- ja nettiasioihin liittyvänä hoitui nopeasti. Hyvä palvelu. Ajelin sisäsataman kautta. Sumua ja vähän porukkaa liikkeellä. Kotiin ajellessani entisen TB:n kohdalla huomasin peruutuspeilistä valkoisen pakettiauton ilmestyneen jotakuinkin "puskuriin kiinni". Ajelin rauhallisesti eteenpäin ja kiihdytin sittemmin nopeuden muuttuessa 50>60 km/h. Kohta puskurissa roikkuneen pakettiauton havaitsin vilahtavan ohitseni. Se kiihdytti vauhtia aivan kuin varttimailikilpailussa, mutta joutui jarruttamaan voimakkaasti Möylyntien risteystä lähestyessään. Hyvä niin ettei Eteläntietä ylittänyt jalankulkija/lenkkeilijä jäänyt kaahaajan alle... Joku lukijoista haroo hiuksiaan ja mutisee EVVK! Niin - miksi tämänkin kirjoitin? Siksi, että ajellessani kesäautollamme joudun usein aggressiivisten ohitushyökkäysten uhriksi. Se auto herättää perässä ajajissa em. tyyppisiä tunteita. Nyt olin liikkeellä meidän "ympärivuotisautolla", jonka ei pitäisi em. tunteita herättää - tavallinen maastoauto. Työajossa em. autolla ajaneet olivat. Valkoisen pakettiauton kyljessä oli teksti Facilities ja vähän lisuketta. Ilmeisesti tiukat aikataulut ajatuttaa sakkorajoilla liikenteessä...

torstai 25. helmikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tutut ulkoilukuviot. Hyötyliikunta lumilingon perässä kävellen. Säätietojen mukaan lähipäivinä ei näytä olevan lumisateita ja päivälämpötila liukuu plussan puolelle, tosin yöllä pakastaa. Tänään olisi sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, mutta tällä kerralla pyysin varajäsenen paikalle. On kotosalla sen verran tekemistä. Kävi mielessä, että varajäseniä - yleisellä tasolla - voisi enemmänkin pyytää tuuraamaan, jotta heillä säilyisi käytännön tuntuma kulloisenkin lautakunnan työskentelyyn. Toki varajäsenet pääsääntöisesti ovat kokeneita kokoustajia ja tietoisia asioiden kulusta... Land Roveriin oli saamani tiedon mukaan löytynyt maailmalta lämmityslaitteen puhaltimen moottori. Saamme sen kuntoon kukaties viikon sisällä. Poistin lumet Mersun ympäriltä ja suojapeiton auton päältä. Kevyen moottorilämmityksen jälkeen käynnistin auton ja fiilistelin tonttimme kakkosliittymässä. Hyvältä tuntui. Alkuviikosta se katsastetaan. No jotain tämän päivän tärkeää asiaa: Hallitus on linjannut tähänastista tiukemmat Koronaviruksen torjuntakeinot. Edelleen pitäisi Suomessakin jaksaa, jaksaa, jaksaa. Eilen käväisin pienessä ruokakaupassa Syväkankaalla. Totesin taas kerran, että kasvomaskin käyttö on - edelleenkin - vähäistä. Se oli minulla ja kassalla olleella nuorella miehellä. Oikeastaan hänelläkin kasvopleksi.

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No näin iltamyöhään varasin K1-katsastusasemalle Kemin Karjalahdelle ajan ensi viikon maanantaiksi eli 01.03.2021 klo 14 Mersulle. Otan sen saman päivän aamuna liikennekäyttöön Trafin nettisivuilta. Tommi seppäsi uuden osan, pultin akun plusnavan kiristimeksi, on parempi kuin uusi. Pistin osan paikoilleen ja Mersun käyntiin illansuussa. Huomenna lumitöiden jälkeen katselen autoa peiton alta "sillä silmällä" eli katsastusajatuksin...

Mitä tänään tähän asti...

Kyllä tällaisena aamuna/päivänä käy pakostakin mielessä erilaiset, vaihtoehtoiset asumismuodot. Lähinnä käy takaraivossa ajatus kerrostaloasumisesta. Tulin hetki sitten pihalta tehtyäni noin puolentoista tunnin hyötyliikuntakävelyn lumilingon perässä. Otin sen suosiolla heti käyttöön, koska tiputtelin päärakennuksen päädystä katolta aikamoisen määrän tuulen muotoilemaa lunta. On tämä ainakin neljäs, kukaties viides peräkkäinen lumisadepäivä. Juuri hetki sitten katselin säätiedotusta. Näyttää siltä, että loppuviikosta lämpotila menee plussan puolelle ainakin hetkellisesti. Hyvä niin sillä Land Roverin lämmityslaitteen puhaltimen moottori lopetti pyörimästä. Sitä edelsi tympeät hajut. Niin - kyseinen puhaltimen moottori vaihdettiin vajaa kaksi vuotta sitten. Edellinen eli alkuperäinen moottori kesti lähes kaksikymmentä vuotta, tämä vajaa kaksi vuotta. Tämä on taas sitä suunnitellun hajoamisen/rikkoutumisen taktiikkaa. Laitteita ei tehdä kestämään, vaan uutta, uutta, uutta tavaraa täytyy saada kaupaksi. Asiaa tutkitaan laitteen asentaneen liikkeen kanssa, miten edetään... Toki autolla em. ongelman suhteen ajaa voi, mutta kylmää kyytiä on luvassa.

tiistai 23. helmikuuta 2021

Tarkastuslautakunnan kokous tänään - kyllä ...

Tarkastuslautakunnan kokous tänään - kyllä ... Pidimme - taas kerran - erinomaisen asiallisen kokouksen, ei kahta sanaa. Seitsemän jäsentä paikan päällä valtuustosalissa väljästi ja kolme etänä. Kaikki virkamiehet olivat paikan päällä - hyvä niin. Saimme tietoa uudelta kaupunginjohtajalta Matti Ruotsalaiselta, hyviä näkemyksiä ja uusia avauksia. Meriva sr toimitusjohtaja kertoi dia-aineiston ryydittämänä oman vahvan osaamisalueensa faktoja. Etsivä nuorisotyön asioista saimme infoa yksilöohjaaja Taija Ahvenjärveltä - vakuuttavaa sanomaa. Kemin kaupungin hankinta-asiantuntija Kati Tervo kertoi asiallisesti oman osa-alueensa. Erittäin keskusteleva kokous. Kuntavaalien jälkeinen kaupunginvaltuusto on kovan paikan edessä. Kyllä tästä selvitään. Selvitään, kun muuta mahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tulet päärakennuksen takkaan ja pihalle lumitöihin - se on nyt tätä. Lumitöissä ollessani kävi mielessä ikäihmisiin liittyvänä aurauspalvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa on vuosikausia/vuosikymmeniä ollut tavoitteena pitää ikäihmiset, myös omakotitaloissa asuvat ikäihmiset tutussa kotiympäristössä. Auttaa heitä kotiin eri palvelumuodoin, koska se on kaiken kaikkiaan kaupungin kannalta edullista. Katuauraukset ja niihin liittyvät palteet varsinkin kevään edistyessä pitemmälle, ovat olleet esillä muun muassa Vanhusneuvoton esityksissä. On esitetty, että 75-vuotiaiden omakotitalossa asuvien kotihoidon tuen piirissä olevien tonttiliittymät kaupungin toimesta puhdistetaan aurauksen jälkeen. On myös esitetty em. palvelu koskemaan kaikkia 75-vuotiaita mökkiläisiä. Tekninen lautakunta on asiaa käsitellyt ja todennut asian periaatteessa hyväksi, mutta toistaiseksi ei löytynyt asiaan budjetoitua rahaa. Arvelen sen löytyvän lähiaikoina... Monet ikäihmiset ovat ostaneet vuosikausia talvisin auraus- ja kolauspalveluita yksityisiltä toimijoilta. Se edesauttaa myös kotona asumista Alan orientoitumaan iltapäivän kokoukseen. Kemin kaupungintalon valtuustosalissa on tarkastuslautakunnan kokous, todennäköisesti osa osallistujista etänä viime aikaisten käytäntöjen mukaisesti.

Mikä ihmeen kondensoitu maito...

Pätkä WikiPediatekstiä: Kondensoitu maito Kondensoitu maito on lehmän maidosta valmistettu maitotiiviste. Se on koostumukseltaan paksua ja tahmeaa, jopa siirappimaista. Se on erittäin makeaa ja monesti sitä käytetään ainesosana jälkiruoissa ja leivonnaisissa. Kondensoitu maito valmistetaan haihduttamalla maidosta tai kuoritusta maidosta vettä. Vettä haihdutetaan maidosta niin paljon, että se tiivistyy noin neljännekseen alkuperäisestä tilavuudestaan. Noin 45 % valmiista tuotteesta on sokeria. Metalliseen ilmatiiviiseen purkkiin säilöttynä elintarvike säilyy avaamattomana pitkiäkin aikoja, jopa vuosia. Avaamatonta purkkia voi säilyttää huoneenlämmössä, mutta avattu purkki säilyy jääkaapissa vain muutamia päiviä. Suomessa kondensoitua maitoa myydään yleensä etnisissä kaupoissa tai suurimmissa marketeissa. Sitä myydään tavallisesti makeutettuna, mutta saatavilla on myös makeuttamatonta kondensoitua maitoa. Kondensoitua maitoa käytetään yleensä ainesosana makeissa leivonnaisissa ja jälkiruoissa. Sitä käytetään jälkiruoissa monissa maissa, erityisesti Venäjällä ja entisen Neuvostoliiton valtioissa. Osissa Aasiaa ja Eurooppaa sitä käytetään kahvin ja teen makeuttamiseen. Aasiassa sitä käytetään myös leivän päällä marmelaadin tai hillon tapaan. Kondensoitua maitoa käytetään myös monissa intialaisissa jälkiruoissa ja makeisissa. Sitä käytetään myös lähinnä kerman tai maidon asemesta suklaa-, makeis- ja jäätelöteollisuudessa. Suomessa sitä käytetään myös jugurtin valmistukseen. Kuluttajat saattavat helposti sekoittaa kondensoidun maidon maitojauheeseen. Pääsääntöisesti maitojauhe on kuitenkin makeuttamaton, kun taas kondensoitu maito sisältää paljon sokeria. Erilaisen maun ja koostumuksen vuoksi niitä ei voi käyttää korvaamaan toisiaan. Keittämällä kondensoidusta maidosta voi valmistaa paksua karamellinväristä toffeekastiketta. Sitä voi käyttää esimerkiksi piirakoiden ja kakkujen täytteenä.

maanantai 22. helmikuuta 2021

Syyrian loputon sota - murheellista faktaa - kyllä ...

Syyrian loputon sota - murheellista faktaa - kyllä ... Katselin Ylen Areenasta alla olevan dokumentin. Syyrian loputon sota 52 min ma 22.2.2021 1 v 10 kk 913 katselua Verinen sota Syyriassa on kestänyt pian kymmenen vuotta, mutta miksi? Tilanne maassa on monimutkainen, ja sotaan ovat sotkeutuneet Yhdysvallat, Venäjä, Israel, Turkki ja naapurimaat. Selvää on, että pahiten kärsivät syyrialaiset: 6,5 miljoonaa kansalaista elää evakossa omassa maassaan, 5,6 miljoonaa on paennut naapurimaihin ja Eurooppaan noin miljoona syyrialaista. (2021) Näytä lisätiedot

Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan työmaakuvia livenä - kyllä...

Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan työmaakuvia livenä - kyllä... Katselin hetki sitten kolmea livekuvaa. Työt näyttävät edistyvän näin maallikon silmin erinomaisesti. Ensimmäisessä kuvassa näkyy useita paalutusalueita alueella, jossa oli minullekin tuttuja rakennuksia. Toisessa kuvassa näyttää olevan vielä pystyssä vanhan sulfiittisellutehtaan/alunperin pirtutehtaan pirtutorni. On sen verran korkea rakennus, että mahdetaanko räjäyttää alas. Kolmas kuva on entisistä rakennuksista "tyhjää täynnä" - kaikki pois... Aikanaan Selkäsaaren pohjoispäädystä on mukava seurata tehdaskombinaatin edistymistä. Onhan se kova juttu, ei kahta sanaa.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Ei tarvinnut aamulla arvuutella, mita perinteisten aamutoimien jälkeen. Kyllä - lumihommiin. Lumikolalla ensin ja sitten lumilingolla toista kertaa tälle talvelle. Puolitoista tuntia laitteiden perässä kävelyä ilman taukoja. Se on sitä kuuluisaa hyötyliikuntaa. Ihan hyvä niin, kun ymmärtää ottaa rauhallisesti. Näillä näkymin tänä sunnuntaina ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä. Pöytäkalenteriani vilkaistuani totean, että ensi viikolla on tarkastuslautakunnan kokous valtuustosalissa, Keskustan Kemin kunnallisjärjestön vaalityöryhmän kokous Valtakadun toimitilassa sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous kaupungintalon 2. kerroksen kokoustilassa. Kaikissa edellämainituissa on osa osallistujista etänä nykytyylin mukaisesti.

lauantai 20. helmikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Ajattelin olla tänään kirjoittamatta yhtään mitään, sillä kaikki arkitoimeni ovat niin perinjuurin tuttuja kaikille mahdollisille lukijoilleni. Koronavirus-arki näyttää sujuvan totuttuun tapaan. Vaimoni päätti hetki sitten lähteä käymään keskustassa kaupoilla. Minä taidan keskittyä netistä maailmanmenon seuraamiseen eri medialähteistä. Sieltä saattaa löytyä jotain kommentoitavaa... Kävipä tuossa mielessä käymisemme tuossa rajanaapurissa, pienkerrostalossa eli As Oy Villeruutti toisen kerroksen yksiössä. Katselin nurkittain olevaa As Oy August ja Anna rivitaloa, jolloin pohdiskelin, että siinä ei ole yhtään aivan alkuperäistä asukasta. Pisimpään rivitalossa ovat asuneet Vanhatalot ja Sainiot. Mukava, että molempien rakennusten nimissä ovat entiset omistajat päässeet välillisesti esiin eli Vilhelm ja Hanna Rosengren sekä August ja Anna Suhonen.

perjantai 19. helmikuuta 2021

Kuntavaalimuistelua ja - pohdiskelua lähitulevaan - kyllä ...

Kuntavaalimuistelua ja - pohdiskelua lähitulevaan - kyllä ... Kemissä on ollut iät ja ajat vahva vasemmistoenemmistö kaupunginvaltuustossa. Päällepäsmärinä on ollut SKDL, sittemmin Vasemmistoliitto ja hyvänä kakkosena SDP. Keskusta ja Kokoomus ovat kilvoitelleet seuraavista sijoista. Lähtiessäni mukaan kuntapolitiikkaan vuonna 2000 Keskustalla oli 26 ehdokasta, jotka saivat yhteensä 1789 ääntä, joka oikeutti 8 valtuutettuun. Edellisistä kuntavaaleista valtuutettujen määrä nousi viidestä kahdeksaan. Tällä hetkellä Kemin kaupunginvaltuustossa on Keskustalla seitsemän valtuutettua, joista näillä näkymin viisi valtuutettua ei asetu ehdokkaaksi lähestyvissä kuntavaaleissa. "Aika aikaansa" niinkuin kokenut kuntapäättäjä asian ytimekkäästi ilmaisi. Kuntavaalit ratkaistaan hyvällä ehdokasasettelulla. Se on käytännön realiteetti. Oletan Kemissä kaikilla ryhmittymillä olevan tilaa potentiaalisille kuntavaaliehdokkaille. Toivon, että Metsä Groupin myönteinen rakentamispäätös biotuotetehtaasta aiheuttaa myönteistä pöhinää myös ehdokashankinnassa...

torstai 18. helmikuuta 2021

Mars, Mars, Mars - kyllä ...

Mars, Mars, Mars - kyllä ... Kyllä kannatti tämäkin päivä elää! Mielenkiintoinen hetki, ei kahta sanaa... YHDYSVALTALAINEN Mars-mönkijä Perseverance on laskeutunut onnistuneesti Marsin pinnalle. Laskeutuminen Jezeron kraatteriin tapahtui noin kello 22.55 Suomen aikaa torstaina. Laskeutumista edelsi 400 piinaavaa sekuntia Marsin ohuessa kaasukehässä, minkä aikana Perseverancen kohtalon hetket ratkesivat. Tälle 400 sekunnin piinalle on olemassa oma sanontansa ”seitsemän kauhun minuuttia”. Niiden aikana selviää, onnistuuko kulkija laskeutumaan suunnitellusti vai tuhoutuuko se jo yrittäessään sitä. Perseverance, suomeksi Sisu, onnistui. Kulkijan onnistui jo lähettää ensimmäiset kuvansa Marsin pinnalta. Myöhemmin luvassa on myös ääntä.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteiset aamutoimet jonka jälkeen lähdimme käväisemään Paattiossa. Vaimoni pisti liikkeelle ajokortin uusimiseen liittyvät paperit. Uusi ajokortti tulee kuulemme noin kolmen viikon kuluttua. Ajettuamme Tommin kautta totesimme hänen tekevän lähtöä Kolariin. Moottorikelkka näytti olevan pakettiauton tavaratilassa. Ajoimme takaisin kaupunkiin Pajusaarentietä pitkin. Työn äänet olivat ilmassa ja tehdasalueella koneita liikkeellä - hyvä niin... Kävi mielessä, että laiska töitään luettelee, siksipä en luettele tämän päivän touhuista edes puoliakaan. No sen verran, että on se joskus vähästä kiinni. Vein ladatun akun Mersuun. Plus-napaan piuhoja kiinnittäessäni/pulttia kiristäessäni kävi mielessä, että nyt kiristän varovaisesti. Naks - pultti poikki. Kävin ostamassa Ojanperältä perinteisen akun plus-navan kiinnittimen. Kävin myös kysymässä, olisiko Wetterillä, merkkiliikkeessä saatavilla katkennutta erikoispulttia. Oli kyllä, mutta ei erikseen vaan samalla olisi pitänyt tilata/ostaa muutakin. En ostanut. Kävin Prismassa ostamassa pari pulttia vielä varmuuden vuoksi. Nyt minulla on tuumaustauko. Itse pääsisin helpoimmalla, jos löytyi "näppärä kaveri", joka hitsaisi/juottaisi tuon kyseisen erikoispultin taas kuntoon. No jos huomenna jatkan harjoituksia, on ainakin kaksi vaihtoehtoa muutakin. Katsotaan, minkä aikanaan valitsen. Nämä ovat näitä arkielämän pieniä valintoja...

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Oviasentaja saapui sovittuun aikaan ja työ lähti käyntiin. Tuttu asentaja, jonka olin aiemmin tavannut, kun katunaapurille asennettiin uusi TURNER-lamelliovi. Kertoi asentaneensa "muutaman" oven... On sen verran kylmä ilma, että en taida viitsiä lähteä päärakennuksen päätyyn Mersuun akkua paikoilleen asentamaan. Ladatun akun jännite näytti olevan 12,8 V, joten potkua kyllä nyt riittää. Tänään on meidän Veera-päivä, joten vaimoni hakee hänet lukiolta ja vienee kulttuurikeskukseen musiikkiharrastukseen... Mielenkiintoista seurata, miten lähestyviin kuntavaaleihin liittyvä - myöhäistämiskeskustelu - etenee. Oma näkemykseni on edelleen, että kuntavaalit pidetään ajallaan eli sunnuntaina 18.04.2021 mutta ken elää, hän näkee.

tiistai 16. helmikuuta 2021

Onko pois jäävillä valtuutetuilla enää käyttöä - kyllä on ja vahvasti...

Onko pois jäävillä valtuutetuilla enää käyttöä - kyllä on ja vahvasti... Kuntavaalien läheisyys alkaa mietityttää monia kemiläisiäkin - toivottavasti yhä enenevässä määrin. Jopa siinä määrin, että se aiheuttaa lähes pakottavan tarpeen lähteä vaaliuurnille. Osa tämänhetkisistä kemiläisistä kaupunginvaltuuston jäsenistä on julkisesti ilmoittautunut, että he eivät enää asetu ehdokkaaksi 18.04.2021 pidettävissä kuntavaaleissa. Puhutaan niin sanotusta hiljaisesta tiedosta. Pois jäävillä valtuutetuilla sitä on - vuosien jopa vuosikymmenien aikaisesta valtuustotyöskentelystä - kerääntynyt enemmän kuin runsaasti. Olen vakuuttunut, että he eivät panttaa tiedon jakamista seuraajilleen. Asia erikseen, osaavatko seuraajat/kuntavaaleihin ehdokkaiksi asettuvat, tietoa perään kysellä. Erityisesti vaalituloksen ratkettua ja eri tehtäviä neuvoteltaessa eri ryhmien välillä tiedot menettelytavoista ovat erityisen tärkeitä. Tosin toisaalta raaka vaalimatematiikka määrittää kuviot aikalailla yksiselitteisesti osaltaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Upea kevättalvinen aamu - kyllä...

Upea kevättalvinen aamu - kyllä... Aamukahvittelun yhteydessä oikeastaan tälle kevättalvelle ensimmäistä kertaa tunsimme voimakkaasti, miten aamuaurinko jo selvästi lämmittää - kevättä ja kesää kohti mennään - hyvä niin. Tuttuja aamuaskareita. Poikkeuksen niihin tuo pesuhuoneen nurkassa olevan Mersun akkulataus. Hyvin näyttää edistyvän. Hitaasti hyvä tulee, väitetään. Eilen valmistelin huomista päärakennuksen autotallin TOJA-kippioven vaihtamista TURNER-lamellioveen. TOJA-kippiovi on toiminut kohta neljäkymmentä vuotta erinomaisesti, se on hyvä ovi. Miksi se sitten vaihdetaan? Siksi, että sivupalkkien poistamisella saadaan lähes 20 cm lisäleveyttä ja kattokiskojen poistamisella lisää hyötykorkeutta. Ja kieltämättä oven käyttö - nosto yläasentoon - on raskaanpuoleista...

maanantai 15. helmikuuta 2021

Mielenkiintoinen aamurupeama - kyllä...

Mielenkiintoinen aamurupeama - kyllä... Voi olla, että tästäkin joku pääsee mielensä pahoittamaan ja toteamaan evvk (ei voi vähääkään kiinnostaa) mutta siitä huolimatta kirjoitan hiukan tämänkin aamun tapahtumista. Oli tullut kaksi puhelinsoittoa minulle tuntemattomasta numerosta sekä puhelinvastaajaan viesti, jonka kuuntelin. Asia ok, asialla oli TURNER-autotallinoven asentaja, joka oli yrittänyt ottaa yhteyttä. Soitin perään ja sovimme, että hän tulee tämän viikon keskiviikkona asentamaan uuden oven heti aamusta alkaen - hyvä niin. Sopimusta noin kuukausi sitten tehdessämme sovimme meillä käyneen myyntiedustajan kanssa, että meihin otetaan yhteyttä sähköpostiini. Näin ei tapahtunut, ei ole tapahtunut kovin monta kertaa aikaisemminkaan. Minä en ymmärrä, miksi sähköpostin käyttö on niin muka hankalaa... Joka tapauksessa lähden hiukan valmistelemaan kohtapuolin asennusta. Tavoitteena on ottaa entinen TOJA-kippiovi ehyenä talteen ja siirtää se päärakennuksen päähän siirtolavan päälle odottamaan mahdollista jatkotarvitsijaa. Tämä ovi on palvellut vuodesta 1982 lähtien erinomaisesti - hyvä autotallinovi... Niin - tänään sain Mersun ovet peiton alta auki ja konepellin auki Tommin avustuksella. Latauskokeilun päätteeksi päätimme suosiolla irrottaa akku ja viedä päärakennuksen pesuhuoneeseen sulamaan/lämpenemään. Huomenna aloitan latauksen. Sanoin vaimolleni hetki sitten, että tämä on viimeinen kerta, kun kannan akkua sisään. Ylläpitolaturille on nyt selkeä tilaus. Kokeilin uteliaisuuttani vanhan palvelijan eli VW Doppel TD:n käynnistämistä. Kyllä se hörähti käyntiin lumihangesta. Konstailematon, vanha perustekniikka toimii...

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Se on Ystävänpäivä ja Laskiaissunnuntai - kyllä...

Se on Ystävänpäivä ja Laskiaissunnuntai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan ja lähdin pitkästä aikaa käväisemään pikapikaa keskustassa kaupassa. Tuskin ketään erityisesti kiinnostaa, mutta kerrottakoon, että yllätyin, että oikeastaan kasvomaskeja ei ollut muilla kuin minulla ja kassaneidillä. No eihän kaupassa tungosta ollut, kymmenisen asiakasta plus käytäväistujat, joilla heilläkään ei ollut kasvomaskeja. Kun ei ole pakko niin jokainen käyttäytyköön miten haluaa, näinhän se menee. Uteliaisuuttani ajoin sisäsataman kautta. Muutama hiihtäjä laduilla ja yksi koiranulkoiluttaja lähellä Selkäsaaren pohjoisrantaa oli liikkeellä...

lauantai 13. helmikuuta 2021

Äänestäminen kuntavaaleissa kansalaisvelvollisuus vai kansalaisoikeus...

Äänestäminen kuntavaaleissa kansalaisvelvollisuus vai kansalaisoikeus... Olen itse vuosikymmenien ajan tuonut esiin erityisesti kuntavaalien alla alhaiset äänestysprosentit. Mielestäni on kysymyksessä demokratian toteutumisesta. Äänestää kuntavaaleissa - kun jokaisella äänestyskelpoisella on vain ja ainoastaan yksi ääni - kuntademokratia toteutuu parhaimmillaan. Se on kansalaisoikeus. Kieltämättä olen itsekin kirjoittanut kansalaisvelvollisuudesta.Luonnollisesti ketään ei voi pakottaa äänestämään, se on oma valinta. Olen myös kirjoittanut, että joka ei vaivaudu äänestämään, sellaisella ei ole mitään rääpyä arvostella kotikunnan poliittisia päätöksiä. Luonnollisesti kenenkään suuta nyky-Suomessa ei voi tukkia, sanan- ja kirjoittamisen vapaus on onneksi vielä voimassa. Oli niin tai näin, viimeksi pidetyissä kuntavaaleissa vuonna 2017 äänestysprosentti Kemissä oli noin 55%. Toisin sanoen lähes joka toinen äänestyskelpoinen kemiläinen ei käynyt äänestämässä. Kyllä siitä on syytä olla aidosti huolissaan.

Putken päässä valoa - kyllä ...

Putken päässä valoa - kyllä ... Metsä Groupin päätös 11.02.2021 rakentaa Kemiin uusi biotuotetehdas merkitsee Kemille, Meri-Lapille, Lapille ja koko Suomelle paljon. Nimenomaan Kemissä on putken päässä valoa, kirkasta valoa - kyllä. Toivottavasti vuosia jatkunut muuttotappio on lähivuosina ohi ja pääsemme tilanteeseen, jossa Kemin väkiluku kasvaa. Ainakin kahden-kolmen vuoden ajan se kasvaa erittäin voimakkaasti. Toivottavasti uudella tilanteella on vaikutusta myös lähestyviin kuntavaaleihin, ehdokasasetteluun siten, että eri ryhmittymiin saadaan ehdokkaiksi potentiaalisia tulevaisuuden kuntapäättäjiä. Tästä on hyvä jatkaa...

perjantai 12. helmikuuta 2021

Trump ja vihan kausi - Ylen Areenalta...

Katselin hetki sitten Ylen Areenalta alla olevan - murheellisen, järkyttävän ja demokratiaa halventavan dokumentin... Trump ja vihan kausi 52 min to 11.2.2021 1 v 11 kk 25424 katselua Donald Trump lietsoi eripuraa ja vihaa Yhdysvalloissa koko presidenttikautensa ajan. Trumpin uhon seurauksena mielenosoitukset mediaa ja päättäjiä vastaan äityivät mellakoiksi ja jopa verilöylyksi. Lopulta presidentinvaalien tulosten mitätöintiä vaatineet joukot murtautuivat Yhdysvaltojen demokratian ytimeen, kongressitaloon. Näytä lisätiedot

Vanhat valokuvat - niissä on jotakin - kyllä...

Vanhat valokuvat - niissä on jotakin - kyllä... Katselin hetki sitten kahta valokuvaa pojistamme - Tommista ja Timosta - päärakennuksemme takkahuoneessa. Toinen on takan ulkokuorisyvennyksessä ja toinen väliseinään ripustettuna. Pieniä kuvia, jotka vaimoni on aikanaan kehystyttänyt. Takan kupeessa olevassa valokuvassa pojat istuvat vanhan kotitaloni kellarikatoksen päällä kesäasuisina karkkipussit käsissään. Kuva on otettu todennäköisesti kesällä 1975. Vanhempani olivat kuolleet - isä syksyllä 1974 ja äiti kevättalvella 1975 - vietimme monta kesää Kemissä Imatralta. Takkahuoneen väliseinän kuvassa pojat ovat Imatralla kerrostalohuoneistomme keittiöpöydän ääressä. Kuva on otettu todennäköisesti vuonna 1975 tai 1976. Ovat aika lailla saman näköisiä kuin edellisessä kuvassa. Niin - aikaratasta on mukava kääntää ajatuksissaan taaksepäin. Ne olivat ihan mukavia aikoja - ainakin omasta mielestä - nekin. Ajatuksissa oli usein muuttaminen takaisin synnyinseudulle Kemiin. Se toteutui sitten elokuussa vuonna 1981...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Makustelin vielä hetken eilistä Metsä Groupin päätöstä Kemiin rakennettavasta biotuotetehtaasta. Odotettu ja erinomainen päätös. Nimenomaan sen kanssa on hyvä elää jatkossa. Olen Facebook-foorumilla ollut viime aikoina aika aktiivinen. Kuntavaaleihin on aikaa enää rapiat kaksi kuukautta, ennakkoäänestykseen sitäkin vähemmän. On mielenkiintoista seurata, miten Koronavirus-ongelma vaikuttaa äänestysprosenttiin - toivottavasti nousuvaikutteisesti. Tänään ei oikeastaan ole mitään merkittävää tekemistä...

torstai 11. helmikuuta 2021

Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- kuntavaalitukitoimet...

Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- kuntavaalitukitoimet... Käynnistin aikanaan kulttuuriyhteistyön Luoteis-Venäjän Severomorskin kulttuuriosaston kanssa. Tärkein yhteistyölinkki oli Severomorskin kulttuuriosaston silloinen johtaja Olga Katsaran, joka asuu nykyisin perheensä kanssa Moskovassa. Yhteistyö liittyi pääasiassa kuvataiteeseen mutta myös musiikkiin. Kuvataiteessa tärkeimmät henkilöt ovat olleet ammattikuvataiteilijat Anatoly Sergienko ja Ivan Voron. Myös suomalaisia, lähinnä kemiläisiä kuvataiteilijoita on ollut yhteistyössä mukana. Olen avustanut severomorskilaitaiteilijoita pitämään taidenäyttelyjä Suomessa: Kemissä useitakin taidenäyttelyjä, Oulussa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Helsingissä kaksi taidenäyttelyä. Kuvataiteilijat ovat olleet useita kertoja Suomessa - viimeksi vuonna 2014 Kemissä aviovaimojensa kanssa. Työskennelleetkin mm. Virroilla Leena ja Olli Rädyn Nuutti-galleriassa. Anatoly Sergienko ja Ivan Voron ovat tuoneet virallisesti Suomeen myyntinäyttelyihin tauluja, joista osa on myyty mutta suurin osa on tälläkin hetkellä Kemissä. Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- on ollut vuosia "säästöliekillä". Vajaa vuosi sitten olen sopinut Keskustan Peräpohjolan piirin hallituksen kanssa yhteistyöstä. Voin pitää tauluja esillä piirin ja Keskustan Kemin kunnallisjärjestön yhteisessä tilassa Kemissä Valtakadun varrella. Olemme sopineet, että jokaisesta myydystä taulusta 20% ohjataan avustuksena Keskustan Kemin kunnallisjärjestön kuntavaalikassaan. Em. tiloissa on tällä hetkellä kolme taulua. Olen varmistanut Messenger-viestinnän perusteella, että kuvataiteilijaystäväni hyväksyvät menettelyn. Omien taulujemme suhteen voimme luonnollisesti menetellä miten parhaaksi näemme... Lisäksi toimitilassa on ystäväni - nykyisin Euran Kauttualla asuvan - valokuvaaja/kuvataiteilija Jorma Jokisalon meidän perheelle lahjoittama iso öljyvärityö, jonka hän on maalannut Levin maisemista 1970-luvulla. Pyysin Jormalta luvan pistää "hyvä kiertämään". Siitä kannattaa tehdä hyvä tarjous, koska raha kokonaisuudessaan menee kuntavaalikassaan. Olen viimeisen parin viikon aikana lähettänyt Lapin piirin toiminnanjohtajalle Lasse Kontiolalle, Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtajalle Tanja Joonalle sekä Keskustan Kemin kunnallisjärjestön nykyiselle puheenjohtajalle Anne Sipolalle muutamia esimerkkejä tauluista. Luonnollisesti toivon, että tämä prosessi nytkähtää liikkeelle...

Blogisivutilastoja - kyllä...

Blogisivutilastoja - kyllä... Aloitin oman blogisivun pitämisen 01.07.2014. Silloin oli maailma vielä jotakuinkin entisellään, vaikka sotaa käytiin silloinkin siellä sun täällä. Koko ajalta sivullani kävijöitä 282359 Tänään 7  Eilen 73  Tässä kuussa 881  Viime kuussa 2583  1 lukijaa tällä hetkellä  6222 tekstiä  94 kommenttia

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Keskustan Kemin kunnallisjärjestön vaalityöryhmän kokous oli tänään - kyllä...

Keskustan Kemin kunnallisjärjestön vaalityöryhmän kokous oli tänään - kyllä... Ihan asiallinen kokous vajaamiehityksellä, lähitulevaa hiottiin. Alustavasti sovimme kolmannen Kemiläinen Suunta - julkaisun raameista/aikatauluista. Kuntavaaleihin liittyvät aikataulut mietityttivät. Kemissä varsinaisen äänestyspäivän äänestyspaikkoja on - turvallisuussyistä - vähennetty. Ennakkoäänestyspaikat ilmeisesti ovat ennallaan. Kemin Keskustan osalta kuntavaaliehdokkaat päätetään kunnallisjärjestön yleiskokouksessa keskiviikkona 03.03.2021. Joten vajaa neljä viikkoa on kemiläisellä, Keskustan listoille halukkaalla aikaa tehdä hyvä päätös. Alla kertauksena yleiset aikataulut: Aikataulut vuoden 2021 kuntavaaleissa Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021 ja muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat: äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): 26.2.2021 ehdokashakemusten jättöpäivä: 9.3.2021 ehdokasasettelun vahvistaminen: 18.3.2021 äänioikeusrekisteri lainvoimainen 6.4.2021 kotiäänestykseen ilmoittauduttava viimeistään 6.4.2021 ennen klo 16 ennakkoäänestys kotimaassa: 7. - 13.4.2021 ennakkoäänestys ulkomailla: 7. - 10.4.2021 vaalipäivä: 18.4.2021 tulosten vahvistaminen: 21.4.2021 valtuustot aloittavat työnsä 1.6.2021.

Kuntavaalimainontaa pukkaa - kyllä ...

Kuntavaalimainontaa pukkaa - kyllä ... Tänään keskiviikkona 10.02.2021 on minun ensimmäinen henkilökohtainen kuntavaalimainos Lounais-Lappi-lehdessä. Vaatimaton mainos mutta kuitenkin. Totta - aikaisemmin en ole ostanut mainostilaa mistään lehdestä. Toki taustaryhmittymällä on ollut vaalimainontaa, jossa olen ollut ja olen edelleenkin mukana. Edellisessä elämässäni eli ollessani opetustyössä ammatillisella koulutussektorilla aistin kertauksen tärkeyden. Siksipä nyt taas kertaan heittäytymistäni mukaan kuntavaaliehdokkaaksi, vaikka se kukaties joitakin ärsyttää ja koetaan lieväksi itsekehumiseksi. Miksi ilmoitin jo Pyhäinpäivänä 01.11.2019 lähteväni mukaan kuntavaaliehdokkaaksi oletuksella, että minut hyväksytään Keskustan Kemin kunnallisjärjestön ehdokkaaksi aikanaan. Siksi, että lukijoilla - Blogisivun ja Facebook-sivujen seuraajilla on mahdollisuus muodostaa minusta mahdollisimman tarkka mielikuva. Varsinkin henkilöillä, jotka eivät minua aikaisemmin ole oppineet tuntemaan... Olen kohtalaisen aktiivisesti kirjoittanut viimeisen puolentoista vuoden aikana. Alotin pitkästä aikaa myös tekstien lähettämisen paikallislehtiin pari viikkoa sitten. Minulta on kysytty, mitkä ovat kuntavaaliteemani? Ne liittyvät Keskustan Kemin kunnallisjärjestössä yhdessä sovittuihin näkemyksiin otsikoituina: Elinvoima, hyvinvointi ja vihreys. Tietysti kunnallisjärjestö suuressa kuvassa noudattaa Suomen Keskusta r.p:n kuntavaaliohjemaa. Aloitin siis "kuntavaalikampanjani" riittävän ajoissa ettei se ole juuri ennen H-hetkeä parin viikon "rykäisy" varsinkin nyt, kun tuo Koronavirus jyllää edelleen murheellisen tehokkaasti. Yritetään jaksaa.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen klapit päärakennuksen takkapesään odottamaan todennäköistä iltapolttoa, ulkona -25 astetta pakkasta. Käväisin hetki sitten Karjalahdella kierrätyspisteellä, pääasiassa muovia ja vähin lasia ja metallia. Samoin käväisin Prisman pullo- ja tölkkipalautuspisteellä. Vähän oli väkeä liikkeellä.. Kotiin tultuani katselen, mitä maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa. Vaimoni lähti hetki sitten hakemaan Veeraa lukiolta Haukkariin. Kuulemma "Veera-päivä" siirtyy keskiviikolle lukujärjestysmuutosten vuoksi - mikä ettei...

tiistai 9. helmikuuta 2021

Eräs tämän päivän Facebook-teksteistäni...

Tänään sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen mennessäni koukkasin kaupungintalon 5. kerroksen kautta. Kävin jututtamassa ympäristöpäällikkö Risto Pöykiötä. Kyllähän meillä oli hymy herkässä jutellessamme Metsä Fibren biojalostustehtaan suunnitelmien edistymisestä. Eli lopullista rakentamispäätöstä odotellessa... Laskeuduin 2. kerroksen neuvottelutilaan. Kokouksen aluksi uusi kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen esittäytyi lautakunnalle ja kertoi lyhyen kaavan mukaan näkemyksiään lähitulevasta. Hän painotti asiakaslähtöistä, ennalta ehkäisevää ja aikaisen puuttumisen toimintatapaa, koska korjaavat, myöhässä toteutetut toimenpiteet ovat raskaita ja kalliita. Hän toi esiin - niin ymmärsin leikillisesti - laiskan miehen mallin. Tämä mies ei kyllä vaikuttanut laiskalta vaan toimeen tarttuvalta. Kohtapa sen käytännössä näkee. Hän painotti yhdessätekemistä - hyvä niin... Kokouksen aluksi esittäytyi myös uusi sote-kehittämispäällikkö Marja Kivekäs. Hänen kertoi työtaustoistaan. Hänen sanomansa oli kaupunginjohtajan kanssa samansuuntaista. Toiminnan tehostaminen ja sitä kautta säästöt tulivat voimakkaasti esiin. Molempien osalta ensivaikutelma oli hyvä, ei kahta sanaa. Niin - itse kokous sujui varapuheenjohtajan Ulla Miettusen nuijimana asiallisesti. Muissa asioissa tuo kirottu, kirottu, kirottu Koronavirus-ongelma puhututti. Nimenomaan rokotusprosessin eteneminen. Itselleni jäi mielikuva virkamieslausunnoista, että homma on Kemissä niin sanotusti hanskassa.

Mitä tänään tähän asti...

Aamulla tulet päärakennuksen takkaan - perinteisesti - aamutoimien jälkeen. Sitten puuhuoltoa ja mediaseurantaa. Mielenosoitukset ovat siirtyneet Aasian puolelle. Mieltään osoittavat saavat vesitykkikylpyjä, todennäköisesti pamputukset hoidetaan kameroilta piilossa. Trump roikkuu löyhässä hirressä, mutta selvinnee tästäkin pinteestä - aika näyttää. Kävin tankkaamassa Land Roverin Hahtisaaren Nesteellä, edellinen tankkaus viime vuoden joulukuun loppupuolella. Vähän olemme autolla liikkeellä. Samalla reissulla käväisin Kemin Kuvaamossa otattamassa virallisen kuntavaalikuvan, sitä käytetään lähinnä Keskustan yhteismainonnassa. Asiasta oli Keskustan Kemin kunnallisjärjestön nykyinen puheenjohtaja Anne Sipola ilmoittanut jo pari viikkoa sitten. Toinen kuvauspäivä on maaliskuun alkupuolella. Toivottavasti kuvattavia riittää. Alan kohtapuolin orientoitua Kemin kaupungintalolle lähtöön sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen. Todennäköisesti osa jäsenistä ja virkamiehistä on taas etänä...

maanantai 8. helmikuuta 2021

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia mutta hetki sitten siistin kokopartaani parranajokoneella. Sen teen itse korkeintaan kerran vuodessa. Ottaessani Braun-parranajokoneen työhuoneeni kirjahyllykön lasivitriinistä kiinnitin huomiota alahyllyllä olevaan Lenin-patsaaseen. Oikeastaan Leninin päähän hartioista ylöspäin. Otin patsaan esiin ja muiston alkoivat virrata ajatuksiini. Kävimme Moskovassa kauan sitten Neuvostoliiton ollessa vielä jollakin tavalla voimissaan. Pahaenteiset muutoksen tuulet alkoivat jo tosin puhallella. Ostimme Punaisen torin reunalla olevasta GUM-tavaratalosta muun muassa Leninin päitä matkamuistoiksi, sillä ne eivät maksaneet juuri mitään. Kotiin tultuamme annoin niitä tuttavilleni, tuskin ovat säilyttäneet niitä. Jätin yhden itselleni. Onton pään sisällä on pieni paperilappu, jossa on kohtalaisen paljon informaatiota. Tuote, patsas - noin 14 cm korkea ja 8 cm leveä - on valmistettu 14.11.1988, sen hinta on ollut 4 ruplaa 51 kopeekkaa, jne. ... Mitä muuta tapahtui keskellä Punaista toria vaihtaessamme rahaa kahden kiovalaisnuorukaisen kanssa? Se on asia erikseen... Niin - kyllä tuo Lenin on näköisensä. Hän on eläissään mennyt junalla 1900-luvun alkupuolella tuossa rapiat parinsadan metrin päässä olevaa rautatietä pitkin Helsinkiin ja sieltä eteenpäin Pietariin vallankumousta virittelemään...

Mitä tänään tähän asti...

Tuttua aamupuuhastelua. Tulet päärakennuksen takkaan, puuhuoltoa ja nettiseurantaa. Upea kevätsää, rapiat 10 astetta pakkasta ja tyventä. Uutta pöytäkalenteriaukeamaan katsellessani totean, että huomenna tiistaina näyttää olevan kuntavaalikuvaus sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous. Ylihuomenna on Keskustan Kemin kunnallisjärjestön kuntavaalityöryhmän kokous illansuussa Peräpohjolan piirin toimistolla Valtakadun varrella. Ilmeisesti kuntavaaliohjelman tarkennusta ja kolmannen Kemiläinen Suunta-julkaisun hahmottamista. Se julkaistaan siinä vaiheessa, kun ehdokasasettelu on päättynyt ja ehdokkaiden äänestysnumerot ovat tiedossa. Ehdokasasetteluun on aikaa jotakuinkin kuukausi...

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Tällaista tänään...

Katselin hetki sitten Ylen Areenalta alla olevan dokumentin. Sain enemmän kysymyksiä ajatuksiini kuin vastauksia... Docventures: I am Greta 1 h 37 min ma 1.2.2021 2 kk 24 pv 69738 katselua Intiimi ja inspiroiva tarina teini-ikäisestä ilmastoaktivistista Greta Thunbergista. Gretan kaari yhden henkilön koululakosta Ruotsin parlamentin ulkopuolella aina Atlantin valtameren ylitykseen ja YK:n huippukokoukseen. LINKIT JA ARTIKKELIT "Erinomaisen valaiseva chat. Tältä me näytämme, ihmiset" – Docventures Chatin keskilämpötila huiteli huimissa lukemissa! Yksilöiden syyllistäminen on väärin, sanovat ilmastoaktivistit – Tässä viisi tekoa, joita he vaativat, ja professorin kommentit niihin Greta Thunberg – kuusi sitaattia, jotka piirtävät kuvaa maailman tunnetuimmasta ilmastoaktivistista Riku Rantala: Miksi Greta Thunberg triggeröi, mutta sulava jäätikkö ei?

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen klapit päärakennuksen takkapesään ja puuhuoltoa. Tänään ei ole mitään erityistä tehtävää. Ensi viikon kalenteria avattuani huomasin, että tiistaina on mahdollisuus mennä kuntavaalikuvaukseen. Kukaties sen teenkin. Koukkaan kuvauspaikan kautta mennessäni Kemin kaupungintalolle sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen iltapäivällä. Esityslistan mukaisesti Kemin uusi kaupunginjohtajakin Matti Ruotsalainen on kutsuttu paikalle "esittäytymään" - hyvä niin... Niin eilisestä sen verran, että silloin toteutui Keskustan virallinen kuntavaalistartti. Seurasin jonkin verran erilaisia nettitapahtumia. Hyvältä näytti, vaikka Keskustan väitetään olevan painitermein ilmaistuna "sillassa".

perjantai 5. helmikuuta 2021

Se on Runebergin päivä - kyllä...

Se on Runebergin päivä - kyllä... Kukaties joku on jo kaivannut perinteistä tekstiäni ja/tai toisaalta joku on ollut tyytyväinen, että nyt se vihdoinkin ymmärsi lopettaa. Oli niin tai näin niin totean, että perinteisten aamutoimien jälkeen päätimme lähteä tälle talvelle ensimmäistä kertaa Selkäsaaressa käymään. Kyllä - otimme pikkurepun käyttönö, johon pistimme pienen termospullon kiehuvaa vettä ja muovikoteloon eväsleivät. Ajelimme Hahtisaareen ja lähdimme köpöttelemään moottorikelkkauraa pitkin saarta kohti. Oli upea ilma, ei kahta sanaa... Rannassa ja tontilla totesimme jäniksien ja hirvien liikkuneen. Mökki entisellään. Loimme aivan vaan välttämättömät lumet sivuun. Kahvittelun jälkeen lähdimme välittömästi takaisin. Otin reissusta muutamia kuvia. Takaisin kävellessämme totesimme pari nuorta miestä irrottelevan/keulivan moottorikelkoilla oikein kunnolla. Oli rauhallisempaakin ajotyyliä. Kävi mielessä, olisiko Kyllösen Tarja ollut Ruutinrannalta mökillään käymässä... Mukava ensikäynti: Oli pilkkijöitä, hiihtäjiä, kävelijöitä, moottorikelkkoja ja pienlentokonekin liikkeellä.

torstai 4. helmikuuta 2021

Kuntavaalitutkiskelua - kyllä...

Kuntavaalitutkiskelua - kyllä... Olen tänään tutkiskellut tärkeimpien poliittisten ryhmittymien kuntavaalimateriaaleja netistä. Tänään julkaistiin Ylen mielipidekysely eri ryhmittymien kannatuksesta. Tutkiskelin aineistoja kannatusmittauksen suuruusjärjestyksessä: SDP, Perussuomalaiset, Kokoomus, Keskusta, Vihreät ja Vasemmistoliitto... Kaikilla edellä mainituilla puolueilla alkaa selvästi mediasanomassaan olla "kuntavaalivaihde" päällä. Selvästi lähestytään aiheissa tavallista, ruohonjuuritason kuntalaista ja hänen lähipiirinsä tarpeita - hyvä niin. Perustarpeissa ei ole suuriakaan eroja, joten ne tuskin ratkaisevat lähestyvät kuntavaalit. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että nämä ovat somevaalit ja nimenomaan henkilövaalit. Todennäköisesti äänestäjät liikkuvat yli puoluerajojen entistä enemmän. Jokainen puolue panostaa entistä enemmän ehdokasasetteluun. Ehdokasasettelu ratkaisee nämäkin kuntavaalit. Äänestysprosentilla on myös merkityksensä. Kemissä on mielenkiintoinen tilanne. Vasemmistoliitto, joka valtakunnallisissa kannatuskyselyissä on tällä hetkellä 7%:n tuntumassa, saavutti vuoden 2017 kuntavaaleissa pitkästi yli 30%:n kannatuksen. Kunnioitettava tulos, joka perustui mielestäni nimenomaan hyvään ehdokashankintaan ja tietysti perinteiseen äänestyskäyttäytymiseen. Oma äänestäjäkunta lähti liikkeelle taas kerran. Vasemmistoliitto on ollut vallan kahvassa Kemissä pitkään. Lähes yhtä suurta kannatusta Kemissä on nauttinut SDP. On mielenkiintoista seurata, ajaako "pääministeripuolue" paalupaikalle Kemissä, siihen on mahdollisuuksia. Kemissä Keskusta ja Kokoomus tulevat seuraavina ja käynevät omaa kisaansa. Perussuomalaiset ja Vihreät ovat Kemissä tällä hetkellä marginaalisia puolueita. Heijastuuko Perussuomalaisten hyvä menestys kannatuskyselyissä vaalimenestykseen Kemissä, se nähdään viimeistään sunnuntaina 18.04.2021... Oli niin tai näin, seuraavalla vaalikaudella tarvitaan yhteistyöpolitiikkaa valittujen valtuutettujen kesken. Populistisella räyhäpolitiikalla ei ole menestymisen mahdollisuuksia.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan - perinteisesti. Television aamu-uutisia katsellessani totesin Ylen kannatumittauksen toteutetun ensimmäistä kertaa tälle talvelle hengessä: Mitä puoluetta äänestäisit, jos kuntavaalit ( ei eduskuntavaalit) olisivat nyt. Palkintosijoilla olevat puolueet - SDP, Perussuomalaiset ja Kokoomus - ovat virhemarginaalin sisällä ja Keskusta nousee. Siirryttyäni tietokoneeni ääreen mediasisältö on tuttua viime päiviltä/viikoilta: Kirottu Koronavirustilanne on päällimmäisenä, onneksi nuo rokotukset edistyvät asiallisesti.

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkaan ja hain korillisen puita sisään lämpenemään. Tietokoneen avattuani totesin pari mielenkiintoista sähköpostiviestiä ilmestyneen. Toinen saarimökin mahdolliseen sähköistämiseen = aurinkopaneeleiden asentamiseen ja toinen lähestyvän kuntavaalimainonnan käynnistämiseen - hyvä niin. Viimeksi mainittuun eli henkilökohtaiseen kuntavaalimainontaan liittyvän aineiston - tekstin ja kuvan lähetän tänään liikkeelle. Oikeastaan tälle päivälle ei tällä hetkellä ole tiedossa kummempaa... Edelliseen sen verran, että vuodenvaihteessa uusittuani älykännykän ja tietokoneen uusvanhaan laitteeseen, on ollut taas orientoitumista uusiin käytäntöihin. Vauhtia on tullut lisää, mutta välillä tuntuu, että aineistoni vilahtavat bittitaivaaseen tai mihin lie. Joka tapauksessa muun muassa hetki sitten - ilmeisesi onnistuin tumpeloimaan - huolellisesti suunnittelemani aineiston "jonnekin". Kukaties se putkahtaa kohta jostakin näyttöruudulleni tai sitten ei...

tiistai 2. helmikuuta 2021

Tapaus Aleksei...

Tapaus Aleksei kyllä mietityttää. Miksi? Siksi, että sillä on kukaties hyvin laajoja heijastusvaikutuksia globaalisestikin. Lainasin pätkän Ylen sivuilta hetki sitten tekstiä: Venäjä syyttää länsimaita sisäisiin asioihin sekaantumisesta Länsimaat ovat vaatineet Navalnyin vapauttamista. Venäjän presidentin edustaja Dmitri Peskov sanoi Kremlin toivovan, että Navalnyin tapaus ei vaikuta Venäjän ja Euroopan unionin suhteisiin. – Toivomme, että sellaista hölynpölyä kuten Venäjän ja EU:n suhteiden kytkemistä pidätyskeskuksen asukkaaseen ei tapahdu, Peskov sanoi toimittajille. Oikeudenkäynti saapui seuraamaan myös joukko länsimaisia diplomaatteja. Paikalla olivat muun muassa Britannian, Saksan, Itävallan, Tšekin ja Euroopan unionin edustajat. Venäjän ulkoministeriön edustaja Marija Zaharova piti ulkomaisten diplomaattien läsnäoloa oikeudessa sekaantumisena Venäjän sisäisiin asioihin. – Muistutan, että perinteisesti diplomaatit tukevat ulkomaisissa oikeusistuimissa omia kansalaisiaan. Vaikka länsimaalaiset pitävät Navalnyitä "omanaan", hän on Venäjän federaation kansalainen, Zaharova kirjoitti Facebookissa. Britannian suurlähetystöstä kerrottiin Venäjän valtiolliselle uutistoimistolle RIA Novostille, että diplomaattien läsnäolo Navalnyin oikeudenkäynnissä on tavallinen käytäntö. Olen seurannut - oikeastaan jo muutaman vuoden - ainakin vuodesta 2014 alkaen Venäjän tilannetta aika tarkkaan. Miksi? Siksi, että vuodesta 2014 alkaen Venäjän teot ovat horjuttaneet maailmanrauhaa ja tekevät sitä edelleenkin, mutta tällä kerralla prosessi on alkanut omien rajojen sisällä. Massiiviset mielenosoitukset ovat käynnistyneet eikä loppua ole näköpiirissä. Patologisia valentelijoita on ollut maailman sivu. Jos tällä hetkellä pitäisi luetella pahimmat patologiset valehtelijat Venäjällä, ne minun mielestäni olisivat: Venäjän ulkoministeriön edustaja Marija Zaharova, Venäjän presidentin edustaja Dmitri Peskov, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja sokerina pohjalla Venäjän nykyinen, vielä vallassa oleva presidentti Vladimir Putin. Siinä on kvartetti, joka vääntää mustankin valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Syy ongelmiin on löytynyt aina rajojen ulkopuolelta - tähän saakka. Näyttää tällä hetkellä siltä, että heillä on rajojen sisäpuolella ongelmia myydä saakka. Löytyykö niihin rauhanomaisia ratkaisuja. Tuskin, sillä rahvaan mitta alkaa olla täysi...

Sarjastamme turhia tapaamisia...

Sarjastamme turhia tapaamisia - kyllä... Lueskelin Ylen sivuilta Venäjän Moskovan tämän päivän tapahtumia, josta pieni lainaus: Ruotsin ulkoministeri Ann Linde tapasi Moskovassa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin. Ruotsin ja Venäjän ulkoministerit pitivät kolmetuntisen tapaamisensa jälkeen tiedotustilaisuuden. SVT:n mukaan tiedotustilaisuus oli kuin varjonyrkkeilyä. Ruotsin ulkoministeri kertoi vaatineensa Venäjältä oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin vapauttamista ja myrkytysyrityksen tutkimista. Venäjän ulkoministeri sanoi, että Navalnyin tapaus on huijaus. Hän myös väitti, että kyseessä on Etyjin kampanja Venäjää vastaan. Tassin mukaan Lavrov sanoi tiedotustilaisuudessa, että Venäjän viranomaisia vastaan esitettyjen syytösten todisteet uupuvat. Sergei "Syväkurkku" Lavrov on kova jätkä, ainakin omasta mielestään. Hän on uskollinen rakkikoira, joka tottelee isäntäänsä - ainakin toistaiseksi - kun edut ja palkka juoksevat. Kyllä taas tulee takaraivoon ajatus: Tulee aika, jolloin perseet tervataan. Se aika saattaa olla nurkan takana...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään ja aukaisin tietokoneeni mediaseurannan. Maailmalta ei mitään erikoista lukuunottamatta murheellisia/huolestuttavia Koronaviruslukuja, vallankaappauksia, oikeudenkäyntejä, lumimyrskyjä, jne. ... Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että täällä Meri-Lapissa, Kemin Haukkarin Kainuunkadun varrella on rauhallista. Tällä hetkellä -21 astetta Celsiusta pakkasta. Se on aivan turhan paljon. Nyt ollaan pääasiassa sisätiloissa. Tänään on niin sanottu Veera-päivä, jolloin vaimoni hakee Veeran lukiolta tänne Haukkariin ja vie illalla Meri-Lapin Musiikkiopistolle - hyvä niin.

maanantai 1. helmikuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Katsellessani pöydälläni olevaa viikkokalenteria totean sen olevan täysin puhdas - hyvä niin. Ainoastaan lauantaille 06.02.2021 on merkintä KESKUSTAN VAALISTARTTI. Vaimoni lähti keskustaan kirjastoon ja kaupoille hetki sitten. Ulkona, jos aktiviteettia riittää, olisi minulle hiukan kevytlumitöitä, katsotaan nyt sitten...