sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Pätkä vanhaa tekstiä...

Katsoin kauan sitten suomalaisen dokumenttiohjelman televisiosta nimeltään Suomalainen päiväkirja, se oli vuodelta 1984. Itse dokumentti ei ollut kovin sävähdyttävä, se kuvasi perinjuurin tavanomaista suomalaista elämänmenoa osittain teemalla/kysymyksellä ”Oletko onnellinen?”… Se sai kriitikoilta ristiriitaiset arvostelut. Dokumentin loppuosa oli tekstien vilistäessä pois kuvaruudusta todella mielenkiintoinen. Naislaulaja esitti melodisen, kauniin, koskettavan laulun kitaran säestyksellä aivan em. dokumentin lopussa, em. tekstien päälle… Laulun nimeä en valitettavasti tiedä, mutta tässä teksti: Toistaiseksi nimetön laulu JUMALAT EI ELÄMÄSTÄ PÄÄTÄ, SIITÄ ITSE MÄÄRÄÄMME KOHTALOON EI ALISTUA SAA TAI ITSEÄNSÄ PETKUTTAA ON KAIKKI MAAILMASSA MUUTTUVAA, YÖ AAMUN SARASTUSTA ENNUSTAA… ON KAIKKI MAAILMASSA MUUTTUVAA, YÖ AAMUN SARASTUSTA ENNUSTAA… VAIKEUDET ON VOITTAMISTA VARTEN, KOHTAAMME SIIS TAISTELLEN ELÄMÄSI RIIPPUU SINUSTA, SIIS TARTU HETKEEN JOKAISEEN MIKÄ MEITÄ VIELÄ PIDÄTTÄÄ, VAIN KAHLEEMME ME VOIMME MENETTÄÄ… MIKÄ VIELÄ MEITÄ PIDÄTTÄÄ, VAIN KAHLEEMME ME VOIMME MENETTÄÄ… Nimenomaan viimeinen kertosäe on asia, joka minua henkilökohtaisesti puhututtaa, siinä on sanomaa – kuntavaaleihinkin vuonna 2021! On muutoksen aika - NYT!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti