Hmmmmm - vai niin - jos näin akuutti koodaritarve on niin lisää koulutusta, koulutusta, koulutusta ja /tai työperäistä maahanmuuttoa ammattilaisista lisää...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:
Koodareita on koko ajan enemmän, mutta uusia tarvittaisiin tuhansia vuosittain – "Osa ei ehdi edes valmistua, kun työelämä kutsuu"
Koodausosaamista kaipaavat ICT-alan lisäksi myös muiden alojen yritykset.
Tarvetta olisi noin 5 000–6 000:lle uudelle osaajalle vuosittain,arvioi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.
– Kuilu kasvaa, vaikka yliopistot ja ammattikorkeakoulut tuottavat osaajia.
ICT-alan etuja valvova Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom laskee, että viidessä vuodessa osaajavaje kasvaa jopa 40 000 työntekijään.
– Meillä on paljon teknologia-alan yrityksiä. Tulevan 5G-tietoliikenneverkon päälle rakentuu moderneja palveluita ja sovelluksia. Tietoliikenneala on yksi maan kovimmista investoijista, sanoo FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa.
Ohjelmistoyritysten lisäksi työntekijöistä kilpailevat esimerkiksi pankki-, vakuutus-, metalli- ja metsäalan yritykset.
Ussan mukaan Suomessa on kaksinkertainen määrä ICT-alan ammattilaisia verrattuna EU-maihin keskimäärin. Silti töitä riittäisi muun muassa koodareille, järjestelmäarkkitehdeille ja käyttöliittymäsuunnittelijoille.
Sekä Roiha että Ussa haluavat nykyistä sujuvampaa työperäistä maahanmuuttoa pulaa helpottamaan.
Koodareita koulun penkiltä
Koodareita on yritetty haalia töihin erilaisilla täydennys- ja muuntokoulutuksilla. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi joulukuussa 2018 korkeakouluille 19 miljoonan erityisavustuksen, joka mahdollistaa ohjelmistoalan osaamisen lisäämisen yli 10 000 opiskelijalle.
Osa avustuksesta meni viidelle ammattikorkeakoululle, jotka käynnistivät tänä vuonna AMKoodari(siirryt toiseen palveluun)-koulutuksen. Maksuttomat täsmäopinnot on tarkoitettu esimerkiksi koodaamista opettelevalle uranvaihtajalle tai yrityksen henkilökunnan kouluttamiseen.
Myös jo työelämässä olevat it-osaajat tarvitsevat täydennyskoulutusta, sillä ohjelmistoala muuttuu jatkuvasti. Petri Niemi / Yle
– Kiinnostus näihin opintoihin on ollut suurta, vaikka emme niitä ole juuri markkinoineet, kertoo suunnittelija Johanna Santala-Blom Hämeen ammattikorkeakoulusta.
Haku Hämeen ammattikorkeakoulun ensi kevään opintoihin päättyi marraskuun lopussa. Ilmoittautumisia tuli yli 200 ja Hämeessä täsmäopinnot näyttävät kiinnostavan erityisesti naisia.
– Peräänkuulutamme lisää koulutuspaikkoja, mutta myös muuntokoulutuksella on merkitystä. Digitalisaatio muuttaa työtehtäviä. Osa perinteisistä työpaikoista katoaa ja uusia syntyy, arvioi FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa.
Osa opiskelijoista karkaa töihin ennen valmistumista
Lahden ammattikorkeakoulussa vuosittain 80 opiskelijaa aloittaa tieto- ja viestintätekniikan opiskelut. Koodaripula tuntuu monella tapaa.
– Opiskelijamme työllistyvät hyvin. Osa ei ehdi edes valmistua, kun työelämä kutsuu. Yhä useampi yritys haluaa tulla esittelemään kouluumme toimintaansa ja tulevia työpaikkoja opiskelijoillemme, sanoo tieto- ja viesintätekniikan yliopettaja Matti Welin Lahden ammattikorkeakoulusta.
Yliopettaja Matti Welin arvioi, että Lahden ammattikorkeakoulussa noin 15 prosenttia tieto-ja viestintätekniikan opiskelijoista on naisia. Petri Niemi / Yle
Moni yritys haluaa myös tehdä yhteisiä projekteja opiskelijoiden kanssa. Käynnissä on yli kymmenen projektia, joissa tehdään muun muassa työturvallisuuspeliä Fazerille tai viilunmittauksen mobiilisovellusta Raute-yhtiölle.
– Yrityksellämme on ollut monta vuotta vaikeuksia löytää hyvää koodausosaamista Lahden alueelta, sanoo Rauten teknologiajohtaja Mika Hyysti.
Oppilaitosyhteistyön lisäksi yhtiö on käyttänyt oululaisen yhteistyöyrityksen koodaajia ja avannut vuosia sitten toimiston myös Helsinkiin.
Lahtelainen 31-vuotias Johannes Syvävirta opiskelee kolmatta vuottaan koodausta Lahden ammattikorkeakoulussa. Ensi kesäksi on haussa alan töitä kotikaupungin alueelta.
– Kyllähän töitä on, mutta pitää olla myös osaamista ja sitä ollaan täältä koulusta hakemassa. Ja tietysti pitää olla sitä omaa harrastuneisuutta.
Perinteisten aamutoimien jälkeen selaillessani netistä mitä maailamalla on tapahtunut, sain kännykkääni puhelun. Tuttu soittaja ja hyvä niin...
Kirjoitin viime viikolla käynnistäni Sauvosaaren sairaalassa tapaamassa ystävääni. Hän oli silloin muissa maailmoissa eikä tietänyt läsnäolostani mitään.
Kyllä elämä on ihmeellistä ja yllätyksellistä. Sama henkilö soitti nyt minulle ja juttelin hänen kanssaan pitkän puhelun. Hän
on vielä Sauvosaaren sairaalassa, mutta päässee huomenna iltapäivällä kotihoitoon.
Hän kertoili häneen liittyvistä tapahtumista avoimesti. Ilmeisesti muun muassa veren
sokerit ovat heitelleet rajusti ja aiheuttaneet hänen ajoittaiset muistamattomuus, jopa tajuttomuustilansa.
Jos tämäntyyppinen muutosprosessi, terveystilan kohentuminen
on pysyvää, tilanne on enemmän kuin hyvä. Toivotaan parasta...
Perinteisten aamutoimien jälkeen suoritin tutut talonmiestehtävät: Hoidin Pikkupuolen puuhuollon eli vein sinne kaksi ahkiollista puolen metrin koivuklapeja. Pikkupuolella ollessani kävi taas ajatuksissa aiemmat suunnitelamat, josko tänne vetäisi veden ja viemärin, niin pikkuperhe siellä hyvin asuisi. Kokonaispinta-ala on jotakuinkin 80 m2. Tämähän se alunperinkin oli suunnitelmissa, silloin kun rakennusta aloitettiin rakentamaan. Suunnitelmat ja käytännön realiteetit ovat muokanneet tilannetta sittemmin uuteen kuosiin.
Hmmmmm - niinpä - erinomainen teksti taas Yrjö Rautiolta, ei kahta sanaa...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:
Politiikka | Kolumni
Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen
Rinteen kaatoi lopulta se, että hän johti selkeästi eduskuntaa harhaan, vieläpä mitä ilmeisimmin vastoin parempaa tietoaan. Sen jälkeen ei voi jatkaa pääministerinä, kirjoittaa Yrjö Rautio kolumnissaan.
SE MIKÄ alkoi rumasti, rumasti myös päättyi. Näinkin lyhyesti voidaan kiteyttää Antti Rinteen ura Sdp:n puheenjohtajana. Rinteen ero pääministerin paikalta antaa Sdp:lle mahdollisuuden uuteen alkuun ja nousuun.
Politiikassa on yleistä ajattelu, että hyvät tavoitteet pyhittävät pahatkin keinot. Eivät pyhitä. Ei ole niin hyviä päämääriä, etteivät väärät keinot niitä pilaisi.
Junttausoperaatio, joka nosti Rinteen Jutta Urpilaisen tilalle Sdp:n johtoon vuonna 2014, oli sekä tehokas että ruma. Tämä on leimannut koko Rinteen uraa poliitikkona.
JUNTTAUS REPI puolueen kahtia ja jätti haavoja, jotka eivät koskaan parantuneet. Voittajat ovat käyttäytyneet kuin miehittäjät valloitetussa maassa tai kuin uskonlahko, joka vainoaa ainoasta oikeasta uskosta harhautuneita jäseniään.
Kunnon sosialidemokraateiksi on kelpuutettu vain ne, jotka ovat yhtyneet uskontunnustukseen: ”Minä uskon Antti Rinteeseen, kaikkivaltiaaseen demaripolitiikan luojaan, meidän Herraamme”. Ne muut, jyrätyksi tulleet, ovat joutuneet pitämään suunsa kiinni, elleivät ole halunneet tulla leimatuiksi oman pesän likaajiksi ja vihollisvoimien agenteiksi.
Monet jyrätyistä ovat olleet Sdp:n aatteellisinta, avarakatseisinta ja sivistyneintä väkeä. He ovat olleet väkeä, joka ei kanna huolta vain Sdp:n vaan koko valtakunnan menestyksestä – Sdp:n parhaiden perinteiden mukaisesti.
Rinteestä ei tullut puolueen pelastajaa, vaan syöksykierteen vauhdittaja.
RINTEEN junttamiestenkin tarkoitus oli varmaan hyvä. Mikään ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti: Rinteestä ei tullut puolueen pelastajaa, vaan syöksykierteen vauhdittaja. Mitä selvemmäksi tämä tosiasia on käynyt, sitä kiihkeämmin sen ovat kiistäneet ne, jotka tekivät Rinteestä puheenjohtajan.
Sitä ahtaammaksi on myös puolueen henkinen ilmapiiri käynyt. Sdp:n katto oli korkealla ja seinät lavealla puolueen suuruuden päivinä. Puolueeseen ja sen kannattajiin kuului yleishumanisteja ja -demokraatteja, sivistyneistöä ja kulttuuriväkeä, radikaalia nuorisoa, naisasianaisia, jopa yrittäjiä.
Rinteen Sdp:llä on ollut vaikeuksia sietää edes niitä jäseniään ja kannattajiaan, jotka eivät ole häneen uskoneet. Sdp on kuihtunut avarasta yleispuolueesta tiukasti samanmielisten eläkeläisten ja ay-aktiivien puolueeksi.
LAHKOLAISEEN ajatusmaailmaan kuuluu, että syy kaikkiin koettelemuksiin on aina ulkopuolisissa pahan voimissa. Niinpä Rinteen erokin johtui ”kepun kostosta”, ”työantajapiirien juonittelusta”, ”lestadiolaisten salaliitosta” – kaikesta muusta paitsi omista tai Rinteen virheistä.
On tietenkin hyvä, että kaikki hallituskriisiin johtaneet syyt ja tapahtumat käydään tarkoin läpi. On kuitenkin vaara, että kaikenkarvaisten salaliittoteorioiden alle hukkuu se ainoa totuus, jolla lopulta on merkitystä: Rinne keitti ihan itse sopan, jonka joutui nielemään.
Myös Rinteen tarkoitus oli epäilemättä hyvä. Mutta keinot olivat vääriä. Hänet kaatoi lopulta se, että hän johti selkeästi eduskuntaa harhaan, vieläpä mitä ilmeisimmin vastoin parempaa tietoaan. Sen jälkeen ei voi jatkaa pääministerinä.
Totuus kiinnostaa kansalaisia, ja kaikki
muut paitsi puolueuskon pahiten
sokaisemat sen myös näkevät.
TOTUUS tässä asiassa on niin selvä ja niin tarkasti dokumentein todistettu kuin se tällaisissa asioissa olla voi. Mutta totuus ei tunnu kaikkia edes kiinnostavan – tai sitten he ovat sitä mieltä, ettei sillä ole mitään väliä.
Poliitikot, jotka näin ajattelevat, tekevät pahan virheen. Totuus kiinnostaa kansalaisia, ja kaikki muut paitsi puolueuskon pahiten sokaisemat sen myös näkevät. He saattavat kääntää lopullisesti selkänsä poliitikoille, joiden mielestä totuudella ei ole väliä.
Tietenkin keskustan operaatiota saattoivat siivittää vähemmän ylevätkin motiivit. Silti puolue teki suuren palveluksen demokraattiselle järjestelmälle, kun pani pisteen pelille, joka oli vahingoittamassa sen perustuksia.
Suuren palveluksen keskusta teki myös Sdp:lle. Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen. Nyt puolueella on todelliset mahdollisuudet saada uusi alku ja päästä jälleen nousuun.
SDP:LLÄ ON kaksi erinomaista pääministeriehdokasta: liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. On itsestään selvää, että voittajasta tulee myös Sdp:n puheenjohtaja.
Voitti kumpi tahansa, puolueesta voi tulla jälleen puolue, jonka katto on korkealla ja seinät lavealla. Siitä voi tulla jälleen puolue, jossa voivat toimia ja jota voivat äänestää muutkin kuin uskonsa sokaisemat.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen päätimme lähteä Kemin keskustaan kauppareissulle. No siinä ei nyt mitään ihmeellisempää, jos kohta ei seuraavassakaan: Ajelimme Syväkankaan kioskin kautta, jätin pari Veikkauspeliä vetämään. Syväkankaalta Tervarharjun kautta Junkoon. Alhaalla olevan kuplahallin seutuvilla oli muutama henkilö. Toivottavasti kuplahalli nousee vielä ennen talven todellista tuloa pystyyn... Sieltä ajelimme keskustaan Jysk-huonekaluliikkeeseen. Tein heräteostoksen>kaksi muovista, imukupeilla kiinnitettävää saippuakoteloa. Vein vaimoni City-Markettiin ja itse menin Tokmannille tummaa paahtoleipää ostamaan. Sielläkin tein heräteostoksen>kaksi pakettia Presidentti-kahvia. Hain vaimoni City-Marketista. Kuinka ollakaan sielläkin tein heräteostoksen>pistin yhden rivin Lottoa tutuilla, perinteisen Lottorivin vierekkäisillä numeroilla. Ajelimme sisäsataman kautta ja totesimme ensimmäiset pilkkijät rannan tuntumassa ja jäällä käveli kolmen hengen ryhmä. Vaimoni kanssa olemme aina odotelleet ensimmäisiä moottorikelkkojen jälkiä ennen Selkäsaareen menoa alkutalvesta. Kotiin tultuamme ja auton päärakennuksen talliin ajettuani näin vastapäiseen naapuriin tulleen tutun henkilön. Huikkasin postilaatikolle mennessäni:"Taitaa Tervolassakin talvi olla samantyyppinen kuin täällä?" "Tervolasta en tiedä, asumme nykyisin Kemissä." hän totesi. "Mitä ihmettä?" hämmästelin. Hän selosti viimeaikaiset tosi hektiset tapahtumat. Hän kertoi heidän myyneensä Tervolan jokivarsiasunnon ja varanneen uuden asunnon entiseen Koirapuistoon nousevasta pienkerrostalosta. He olivat varautuneet pitkään myyntiprosessiin oman asuntonsa osata, mutta asunto menikin kaupaksi kolmessa viikossa. He asuvat tällä hetkellä vuokralla Kemin keskustassa. Totesin hänelle:"Onpahan mukava kuulla, että Kemi saa kaksi paluumuuttajaa!"
Pentti Jussila: Eikö sitä totuutta saisikaan sanoa - Pohjolan Sanomien yhdeksän vuosikymmentä, 2005, Pohjolan Sanomat, Kemi, ISBN 951-96435-1-6 Maailma on ollut viime vuosina/kuukausina/päivinä hektinen paikka. Tietoa ja "tietoa" liikkuu mediassa/somessa valtavat määrät. Totuuden puhujat ovat vähissä. Kävi mielessä aikanaan lukemani kirja, Pentti Jussilan historiikki Pohjolan Sanomista ja nimenomaan suuresta Pohjois-Suomen vaikuttajasta Uuno Hannulasta. Varmaan hänestäkin ollaan ainakin kahta mieltä, mutta itselläni on tunne, että hän työssään/toiminnassaan etsi totuutta. Seurattuani jonkin aikaa nykyisen kemijärveläisen Janne Kaisanlahden toimintaa, lähinnä kirjoittamista somessa, minulla on vahva tunne, että siinä on kyllä totuuden äänitorvi. Hänen arvomaailmansa on kohdallaan...
Kyllä - nyt menee Terrfamella hyvin. Itseäni harmittaa edelleen Pekka Pesän aikainen Talvivaara- kohellus, jossa yli 80.000 suomalaista menetti sijoituksensa. Jollakin tavalla Terrafamen/valtion olisi pitänyt huomioida heidät. Esimerkiksi tarjoamalla korvaukseksi pientä siivua Terrafamesta. Onko se edelleen mahdollista... Tämän päivän Helsingin Sanomien otsikointia: Kesällä 2015 valtio osti Talvivaaran kaivoksen, joka oli juuri tehnyt konkurssin ja turmellut ympäristöä. Sitten tapahtui ihme, ja nyt Terrafamen kaivoksella meneekin hyvin. Kaiken lisäksi sinne on pian valmistumassa akkukemikaalitehdas, josta odotetaan suuria.
Totta - aika monena itsenäisyyspäivänä vaimoni on leiponut aikamoisen määrän piparkakkuja tutun ja turvallisen reseptin mukaan. Monena edellisenä kertana olemme päättäneet puolittaa annoksen, mutta ehkä se toteutuu seuraavana vuonna... Minun roolini on tässä prosessissa olla "paistomestari". Olen mielestäni - vaimonkin mielestä - onnistunut siinä ainakin toistaiseksi hyvin. Oikean värisävyn saaminen piparkakkuihin on sekuntipeliä... Kohta se alkaa.
Perinteisten aamutoimien aikana sain latauksessa olevaan kännykkääni puhelun poikkeuksellisen aikaisin. Soitto liittyi jo tiedossani olleeseen, vakavaan sairastumisprosessiin. Sain asiaan liittyvää lisäinformaatiota, jonka johdosta lähden iltapäivällä käymään Sauvosaaren sairaalassa pitkäaikaista ystävääni tapaamaan. Nyt on pakko lähteä pihalle eilen Kainuunkadulla liikkuneen lumiauran palteita kolaamaan ainakin liittymien kohdalta... Käväisin hetki sitten Sauvosaaren sairaalassa. Ystäväni luona olivat hänen vaimonsa ja tyttärensä. En ole aivan varma, tiesikö/aistiko hän läsnäoloni. Kyllähän siinä tunteet nousivat pintaan, pala kurkkuun ja kyyneleet silmiin... Olimme vajaa kuukausi sitten samassa kokouksessa, hän toi minut sieltä Haukkarin Kainuunkadulle. Hän oli vielä käynyt Helsingissä kokouksessa yli viikkoa myöhemmin. Olen aika monen ystävän/tuttavan luona käynyt Sauvosaaren sairaalassa. Tunnustan avoimesti, että tämä käynti oli yksi lohduttomimmista... Mutta tämäkin on elämää.
Vilkaisin hetki sitten Helsingin Sanomista otsikon: Siivoa ajoissa Ministeri Elisabeth Rehn kävi läpi kaikki paperinsa ja suosittelee samaa muillekin. Kuolinsiivous itketti, nauratti ja hävetti. Olen itse jo vuosien ajan ajatellut tehdä samoin, toki olen osin tehnytkin. Istuskellessani tätä kirjoittaessani omassa työhuoneessani totean, että muun muassa vasemmalla seinustalla oleva kirjahylly on täynnä minulle tärkeää tavaraa. Tarkemmin ajatellen se on täynnä "muka tärkeää" tavaraa, jota pääsääntöisesti en ole tarvinnut vuosiin/vuosikymmeniin. Olen päättänyt alkaa kirjahyllyäni vähitellen tyhjentää. Olen julkisesti kirjoittanutkin, että päärakennuksen autotallin siistimistä jatkan ensi keväänä/alkukesänä. Pari kolme vuotta sitten sain sitä tyhjennetyksi aika lailla. Syväkankaan Monitarmoon meni monta kuormaa tavaraa. Nyt minulla on - omasta mielestäni - selvät suunnitelmat. Seuraava on päärakennuksen varasto. Nyt kun se on käyttövesiputkien osalta uusittu, tyhjennämme sitä, siirtelemme hyllyköitä/kaappia ja maalaamme sen uuteen uskoon. Tässäpä aluksi...
Perinteisten aamutoimien jälkeen käväisin kolailemassa vähäiset nuoskalumet pääväyliltä sivuun. Tontilla kävellessäni pohdiskelin Suomen viimeaikaisia tapahtumia: Posti-sekoilu, josta muodostui hallituskriisi ja loppujen lopuksi pääministerin ero. Aikaisemmin oli jo omistajaohjauksesta vastaava ministeri jäänyt sairauslomalle ja eronnut. Sanotaan, että luottamus on tai ei ole. Tässä tapauksessa Keskustan luottamus pääministeriin lopahti ilmeisesti viime kädessä medialle vuodatettuun sähköpostiviestiin, joka osoitti pääministerin tienneen Postin toimenpiteet jo syksyllä... Suomi jatkanee samalla hallituspohjalla ja kukaties samalla hallitusohjelmallakin. Näin ovat kaikki toimitusministeriönä tällä hetkellä toimivat tahot ilmoittaneet. Elämme kohtuullisen mielenkiintoisia aikoja, eiköhän tästäkin selvitä normaaliin päiväjärjestykseen...
Perinteisten aamutoimien jälkeen ei oikeastaan muuta kuin Pikkupuolen leivinuunin lämmitys. Vaimoni paistaa Jouluun liittyvät laatikot illansuussa. Siinäpä sitä on työtä ihan nokko...
Että mitäkö mietin? No sitä että onpahan mielenkiintoinen päivä ja toisaalta odotetut politiikkaratkaisut.
Itse käväisin hetki sitten Karjalahdella viemässä kierrätykseen muovitavaraa ja pulloja. Käväisin hakemassa samalla tuttua ja turvallista mutta tein myös yllätysostoksen. En muista tähänastisen elämäni aikana koskaan ostaneeni Alkosta Giniä, nyt sen tein. Ehkä hyllyjen välissä kävellessäni kävi mielessä eräs viime kesän lomamatkamme hetki Lontoossa. Maistelimme eräänä helteisenä päivänä kylmät Gin Toniciit Lontoon keskustassa Covent Gardenissa patikointimatkan päätteeksi - täytyy tunnustaa, että kyllä maistui...
Käväisin jututtamassa Kamppisen Ristoa Prima-Raudassa. Meidän veneemme on seuraava huollettava.
Ajoin Jungon kautta: Murheellinen näky, kuplahalli taas alhaalla. Ajattelin käväistä jututtamassa pitkästä aikaa Tervaharjun Puukeisaria näin poikkeuksellisena politiikan päivänä. Talo näytti hiljaiselta, joten ajoin ohi...
Kotiin tultuani kuulin vaimoltani, että laatikkopaistaminen Pikkupuolen leivinuunissa on alkanut - hyvä niin.
Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin valmistautua Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille lähtöön Kemin keskustaan. Sain noin viikko sitten viestin, toivomuksen, voinko tulla klassisen miesten juhlakampauksen malliksi. Samalla ilmeisesti otetaan täydentäviä valokuvia edellisestä käynnistäni ja luonnollisesti tästä... Ilmoitin tulevani, sillä opiskelijalla on siitä saamani tiedon mukaan osanäyttö. Tämä on minulle tuttuakin tutumpi juttu jo vuosien ajalta... Kyllä - Esse teki edellä mainitun onnistuneen näytön. Samalla sovimme hänen ja opettajien kanssa, että tulen hänelle kolmanteen näyttöön maanantaina 16.12. jolloin kyseessä on hiuspohjan hoitonäyttö. Naureskelimme porukalla, että en ole oikeastaan asiakas vaan koepää. Harmaahapsisia ja harmaapartaisia "koepäitä" on vähän saatavilla... No joka tapauksessa olimme tämänaamuiseen lopputukseen kaikki tyytyväisiä.
Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa: Kyllä - tuskinpa tänään muuta tarvitsee tehdäkään. Lukuunottamatta pohdiskella jo hiukan huomista sunnuntai-iltapäivää. Kansanedustaja Mikko Kärnä on pohjoisessa liikkeellä. Kukaties lähdemme jututtamaan häntä Kemin Priman edustalle klo 14. Mikko paistattaa makkaroita - taatusti suomalaista lihaa... _______________________________ Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme orientoitua Karjalahdella käyntiin. Ajelimme Jungon kautta ja totesimme tyytyväisinä, että kuplahalli oli saatu nostetuksi ylös - hyvä niin. Toivottavasti saumat jatkossa pitävät eikä lumikuorma pääse rasittamaan rakenteita... Lapin Puolustaja, kansanedustaja Mikko Kärnä oli Prisman edessä. Makkaranpaistossa oli aktiivisesti mukana Kemin Keskustan aktiiveja. Makkara oli perinteisen hyvänmakuinen. Tungokseen saakka ei väkeä ollut, joukkoon mahtui kuitenkin pari kemiläistä ykkös-/ikipessimistiä, joiden mielestä mikään maailmassa, Euroopassa, Suomessa eikä erityisesti Kemissä ole hyvin. Em. tyyppiseen mielipiteeseen heillä on toki oikeutuksensa. Mikko vastaili paikalla olleiden kysymyksiin rauhallisen perustellusti. Viimeaikaiset hallituskuviot tuntuivat olevan päällimmäisinä esillä. Keskusteluissa tuli esiin myös Suomen lähitulevaisuuden hävittäjähankinnat. Mikko sanoi luottavansa asiantuntijoiden rooliin valintatilanteessa. Mikäli oikein kuulin, ruotsalainen Jas Gripen ei ole missään muodossa pois suljettu vaihtoehto. Ajelimme pois Kemin keskustan kautta, hiljaista oli. Olipa mukava ajella taas kerran Haukkarin Kainuunkadulle...
Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa: Taidanpa alkaa orientoitumaan huomiseen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n jouluteatteriin ja jouluruokailuun. Se on yhdistyksen perinteinen avec-tapahtuma. Menemme huomenna katsomaan Kemin Pirtille kaupunginteatterin esityksen nimeltään: Älä pukeudu päivälliselle. Ennakkotietojen mukaan on odotettavissa hulvatonta huumoria ja yllättäviä käänteitä - mielenkiintoista... Nonniin - olihan se kohellusta! Sen jälkeen menimme Merihoviin nauttimaan perinteisen jouluaterian. Tällä kerralla osallistujamäärä oli noin puolet viime vuosien osallistujamääristä. Pitäisikö muuttaa formaattia? Pöytäkeskusteluna pohdiskelimme, josko lähtisimme ensi vuonna teatteriin joko Ouluun tai Rovaniemelle. Joka tapauksessa myönteinen havainto oli se, että joukossa oli - ainakin minulle - entuudestaan uusia osallistujia... Kyllä - tuskinpa tänään muuta tarvitsee tehdäkään. Lukuunottamatta pohdiskella jo hiukan huomista sunnuntai-iltapäivää. Kansanedustaja Mikko Kärnä on pohjoisessa liikkeellä. Kukaties lähdemme jututtamaan häntä Kemin Priman edustalle klo 14. Mikko paistattaa makkaroita - taatusti suomalaista lihaa...
Perinteisten aamutoimien jälkeen kuuntelin Radio Perämerestä Selkäsaari-haastattelun. Täytyy kaivaa esiin se vielä netistä ja kuunnella uudestaan "ajatuksen kanssa". Tänään toteutin hyötyliikunnan lumenkolauksessa. Mukava tunti ja kevyttä pakkaslunta. Jään odottelemaan, mitä tämä "musta perjantai" tuo tullessaan... Eipä tuota Selkäsaari-haastattelua ollutkaan netissä, sain sellaisen tiedon toimittajalta sitä kysyttyäni. Kyllä on ollut tylsän ja tympeän tuntuinen uutispäivä tänään: Koko päivä Postia/Paateroa/Rinnettä ja opposition hykertelyintoilua! Toivottavasti em. asia rauhoittuu ensi viikolla ja päästään siirtymään normaaliin päiväjärjestykseen... Taidanpa alkaa orientoitumaan huomiseen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n jouluteatteriin ja jouluruokailuun. Se on yhdistyksen perinteinen avec-tapahtuma. Menemme huomenna katsomaan Kemin Pirtille kaupunginteatterin esityksen nimeltään: Älä pukeudu päivälliselle. Ennakkotietojen mukaan on odotettavissa hulvatonta huumoria ja yllättäviä käänteitä - mielenkiintoista...
Minä voin tänne omalle Bloisivulleni irrtotella ihan vapaasti, koska näitä sivuja ei näemmä Suomessa liiemmälti lueta eikä varsinkaan kommentoida. Olen itse kouluttanut entisen elämäni = työelämän aikana 1970-luvun alusta aina syksyyn 2008 puunjalostusteollisuuden osaajia Kemissä, Lappeenrannassa ja Imatralla. Suomen metsät ja puun kasvu tulivat aika tutuiksi. Opetusurani aikana joka ainut vuosi puuta kasvoi Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä teollisesti käytettiin. Ymmärtääkseni metsät ovat jääneet pääsääntöisesti aina jälkipolville paremmassa kunnossa. Suomalaiset ovat esimerkillisesti pitäneet huolta metsäomaisuudestaan. Suomi elää metsästä ja metsässä aivan varmasti myös tulevaisuudessa. En tunne kyseistä Metsä meidän jälkeemme-teosta. Todennäköisesti sen jossakin vaiheessa uteliaisuuttani luen läpi. Alla olevassa artikkelissa mainitaan muun muassa: Kirjoittajista suojelu on tärkeää, mutta puuta tarvitaan tulevaisuudessakin.
– Olemme rakentaneet teoksen tutkijahaastatteluille. Se, mitä metsäkeskusteluun kaipaan, on luottamista tutkijoiden sanaan.
Kirjoittajat eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista.
Tuo maininta tutkijahaastatteluille kiinnostaa minua henkilökohtaisesti. Miksi? Siksi, että aina kun Suomessa metsäkeskustelussa tulee esiin nimi Erkki Lähde, minun ajatusmaailmassa alkavat kellot kilkattaa ja voimallisesti. Miksi? Siksi, että kyseinen henkilö on niin superristiriitainen, että turkimuksen objektiivisuus on enemmän kuin kyseenalaista.
Arvatenkin ja toivottavasti kirjan tekijät ovat haastatelleet useita metsäalan tutkijoita...
Mutta hieno saavutus pohjoisen journalisteilta!
Pohjoisen journalistit halusivat kertoa, mikä suomalaisen metsän todellinen tila on – He eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista, vaan saada ajattelemaan vaihtoehtoja Tietokirjallisuuden Finlandian voittivat toimittajat Anna Ruohonen, Jenni Räinä ja Pekka Juntti ja valokuvaaja Anssi Jokiranta teoksellaan Metsä meidän jälkeemme.
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneet valokuvaaja Anssi Jokiranta (vas.) ja toimittajat Anna Ruohonen, Pekka Juntti ja Jenni Räinä ovat jo työssään journalisteina tehneet paljon uutisia ja reportaaseja metsästä. KUVA: MAURI RATILAINEN
Pohjolan Sanomien toimittaja Jenni Räinä haastatteli vuonna 2010 metsänhoitotieteen emeritusprofessoria Erkki Lähdettä, joka oli metsäkeskustelussa kiistanalainen hahmo.
Räinä oivalsi Lähdettä haastatellessaan, miten suuri vaikutus metsiin oli sillä, että suurin osa ympäröivästä metsästä oli talousmetsää. Metsää, johon ihminen oli omalla toiminnallaan voimakkaasti vaikuttanut.
Alkuperäisen metsän muutos ja metsän todellinen tila jäivät askarruttamaan Räinää. Tosin ennen metsäaiheeseen tarttumista hän irtisanoutui ja alkoi kirjoittaa kirjaa maaseudun tyhjenemisestä. Sitä varten hän kävi haastattelumatkalla aivan itärajan pinnassa.
– Kun ajoimme niin syvälle Kainuuseen kuin vain voi ajaa, odotin koko ajan, milloin ympärillä alkaa jylhä korpimetsä. Saimme ajaa haastateltavan pihaan asti, eikä sitä korpimetsää tullutkaan.
Monella suomalaisella voi Räinän mukaan olla mielikuva, että jossakin on suuri jatkuva metsien erämaa. Mielikuva ei vastaakaan sitä, miltä suomalaisessa metsässä näyttää. Kirja on rakennettu tutkijoiden haastatteluille
Metsä on niin laaja ja politisoitunut asia, että Räinä ajatteli yksin aiheeseen tarttumisen mahdottomaksi. Viiniteltyään entisen työkaverinsa Anna Ruohosen kanssa, naiset päättivät kirjoittaa metsästä yhdessä. Mukaan he pyysivät vielä Räinän Pohjolan Sanomien aikaisen työkaverin Pekka Juntin ja nykyisinkin Lapin Kansan kuvaajana olevan Anssi Jokirannan.
Nelikko halusi kertoa luonnon näkökulmasta, minkälainen suomalaisen metsän tila on nyt. Minkälainen metsä olisi luonnontilaisena? Mitä me haluamme metsillemme tehdä ja miten niitä käsitellä?
Kirjoittajista suojelu on tärkeää, mutta puuta tarvitaan tulevaisuudessakin.
– Olemme rakentaneet teoksen tutkijahaastatteluille. Se, mitä metsäkeskusteluun kaipaan, on luottamista tutkijoiden sanaan.
Kirjoittajat eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista.
– Jokainen tekee metsällään sen, mitä sillä lain puitteissa saa tehdä. Keskustelun keskiössä tulisi olla se, minkälaisia toimia valtio tukee metsissä? Tuetaanko uudelleen ojittamista vai voitaisiinko tukea puiden kasvattamista hiilinieluiksi? Se vaikuttaa ruohonjuuritason päätöksiin. Valokuvaaja yllättyi metsien käytön mustavalkoisuudesta
Valokuvaaja Anssi Jokiranta halusi dokumentoida metsää mahdollisimman realistisesti, ei inhorealistisesti eikä yltiöromanttisesti. Kuitenkin niin, että kuvat olisivat visuaalisesti näyttäviä.
– Minulle suurin havainto oli se, miten mustavalkoista, ehdotonta metsien käyttö on.
Kun Jokiranta lähti kuvaamaan suojelualuetta, hän huomasi, että se alkoi suoraan avohakkuualueen laidasta ja siinä välissä ei ollut mitään.
Koska Jokiranta on töissä Lapin Kansassa, metsän kuvaaminen jatkuu.
Jenni Räinä on alkanut etsiä vanhoja metsiä.
– Kesällä kävin Hyrynsalmen ja Puolangan rajalla Kainuussa sijaitsevassa Paljakan luonnonpuistossa, jossa on täysin luonnontilaista metsää. Se oli aivan huippukokemus.
POHJOISEN JOURNALISTIT Kirjan tekijät
Anssi Jokiranta (s. 1984) on Rovaniemellä asuva Lapin Kansa -lehden valokuvaaja ja videontekijä.
Pekka Juntti (s. 1980) on Torniosta kotoisin oleva, Ruotsin Haaparannalla asuva free lancer -toimittaja. Oli Kemissä ilmestyneen Pohjolan Sanomien toimittaja. Palkittu Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa. Ylen kolumnisti.
Anna Ruohonen (s. 1985) on Rovaniemellä asuva free lancer -toimittaja ja sisällöntuottaja. On ollut toimittajana Lapin Kansassa ja Pohjolan Sanomissa. Juttuaiheet ovat sijoittuneet Pohjois-Suomeen, mutta reportaasimatkoilla on käynyt myös muilla reuna-alueilla kuten Indonesiassa, Nepalissa ja Norjassa.
Jenni Räinä on Oulussa asuva free lancer -toimittaja ja tietokirjailija, joka on syntynyt Hyryn kylässä Kuivaniemellä. On ollut toimittajana Pohjolan Sanomissa. Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana jo 2017 yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa teoksella Reunalla. Hänet on myös palkittu Botnia-kirjallisuuspalkinnolla 2018 ja oli ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon Vuoden kirja -kategoriassa.
Metsä meidän jälkeemme -kirjan on kustantanut Like.
