Puusta puheen ollen...

Viime aikoina on mediassa puhuttu puusta, puun kasvusta, ilmastomuutoksesta, hiilinieluista, jne. enemmän kuin tarpeeksi, kohta häiriöksi/hämmennykseksi saakka.

Näin keväällä tulee aina mieleen tuo sana fotosynteesi, joka suorastaan räjäyttää luonnon uuteen loistoon.

Työssä ollessani koulutin tulevia sellun, paperin ja kartongin valmistajia. Puun kasvu oli tärkeä osa-alue opetuksessa.

Kerroin aina, että fotosynteesi on maailman tärkein kemiallinen rektio. Kerroin myös, että puut kommunikoivat keskenään.
Mikäli oikein muistan, jotkut oppilaistani saattoivat katsella minua hiukan säälivästi. Ainakin siinä asiassa olen ollut aina oikeassa...
Kerroin myös, että jokaisen suomalaisen pitäisi elämänsä aikana istuttaa vähintään yksi puu ja mikäli mahdollista seurata sen kasvua.

Katselin taannoin vaimoni kanssa Ylen Areenanalta alla olevan dokumentin. Kerta kaikkiaan upea katseltavaa ja erinomaista asiatietoa.

Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa

51 min ma 29.10.2018 2 kk 27 pv 3466 katselua
Legendaarinen brittinäyttelijä Dame Judi Dench on tehnyt näyttelijän töitä 60 vuotta ja rakastanut intohimoisesti puita vielä kauemmin. Dench on elänyt elämänsä lähellä Iso-Britannian vanhimpia metsiä ja oppinut arvostamaan puita jo lapsesta lähtien. Tässä dokumentissa Dench elää puiden neljä vuodenaikaa alkaen talvesta ja päättyen syksyyn. Hän jututtaa puututkijoita ja vakuuttuu yhä enemmän puiden välttämättömyydestä koko maailman hyvinvoinnille. Jos haluat tehdä päivän hyvän työn, istuta siis puu.

LINKIT JA ARTIKKELIT
Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa
Näytä lisätiedot

Blogisivuni tilastoja tänään...

Muistutan, että aloitin Blogikirjoittajana 01.07.2014 "yleisön pyynnöstä". Alkusysäyksen antoi poikani Timo kertoillessani, että en saa juuri ollenkaan tekstejäni julkaisuun paikallislehtiin.
"Ala Blogikirjoittajaksi, saat tekstisi aina julki!" hän muistaakseni Vuosaaressa taannoin totesi...

Totta - näin tein. Ymmärrän, että Blogitekstejäni käy seuraamassa kuitenkin hyvin rajallinen määrä ihmisiä. Tunnen väliin olevani eräänlainen "huutavan ääni korvessa".

Blogisivullani on lähes 5.500 julkaisua - tekstejä ja lainauksia. Toki onhan niitä jonkin verran käyty vilkuilemassa, kukaties luettukin, joitakin ehkä tarkkaankin.

Kommentteja olen saanut julkaisuihin erittäin vähän. Miksi? Sitä en osaa arvioida. Maailma on täynnä tekstejä. Varmaan eräänlainen tekstiähky on monen lukijan riesana, mene ja tiedä.

Blogitekstini löytyvät mm. Kemin kaupungin nettisivuilta > kemiläiset bloggaajat

Sivun katselut maittain

Sivun katselujen koko historia

218 494 kävijää

Kohde	Sivun katselut
Suomi	77416
Yhdysvallat	72251
Ranska	16133
Venäjä	8567
Ukraina	5674
Saksa	5341
Portugali	3758
Kiina	3633
tuntematon alue	2673
Kroatia	2240

Vanhaa muistelua talousasioista...

Tein opiskelun jälkeisen ammattiurani pääasiassa ammattiopettejana ammattikouluissa/ammatillisissa oppilaitoksissa/ammattiopistoissa > nimet muuttuivat ajan funktiona.
Olin myös sivutoimisena tuntiopettajana teknillisessä oppilaitoksessa ja opetinpa sivutoimisesti pienen pätkän työväenopistossa/kansalaisopistossa. Silloin oli virtaa, vaikka muille jakaa...

Olin siis päätoimisesti ammattiaineiden opettajan virassa, teorianopettaja. Opetettavien aineiden kirjo oli laaja. Ammatillisten aineiden lisäksi mm. matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa mutta myös ammattitaloutta, jonka nimi muuttui myöhemmin taloustiedoksi.

Muistan viimeksi mainitusta muun muassa sen, miten yritin psyykata oppilaitani "elämään taloudellisesti oikein". Mahdoinko siinä onnistua, se on asia erikseen. 
Tyyliini kuului avoimesti kertoa omaa talousfilosofiaani. Koska olin opettaja, oli pakko tuoda esiin tosiasia:"Ei ne suuret tulot vaan pienet menot."

Muistan jokaiselle opettamalleni luokalle piirtäneeni liitutaululle oman varallisuuteni ajan funktiona.
Pystyakselilla oli varallisuus - ei tarkkoina lukuina vaan suhteellisina pylväinä, jotka yhdistin käyrämuotoon - ja vaaka-akselilla oli aika vuosina. Aika liikkui 0-100 vuoden välillä. 
Kerroin, että henkilökohtainen varallisuus todennäköisesti kaikilla käy jossakin elämänsä vaiheessa "pakkasella". 
On opintolainaa, asuntolainaa, autolainaa, jne. , kerroin myös, että vähän yli 50 vuoden iässä, mikäli töitä on riittänyt ja ei ole isommasti "humputellut" ja "rellestänyt", varallisuutta alkaa pakostakin kertyä...

Mikäli vielä oikein muistan, kyllä minun käyrälläni esiintyi avoimesti myös kuoleman hetki.

Sitä ei onneksi kukaan tiedä, mutta silloin - nuorena miehenä - ajattelin, että pitäisi elää siten, että jälkeenjääville ei jää suuria varallisuusmassoja riesaksi. 

Pitäisi elää itselleen, nauttia oikeista asioista, jos siihen vielä ikäihmisenä kykenee. Toisin sanoen nollata varallisuus jakaen sitä elämänsä aikana läheisilleen tai omasta mielestään hyvään tarkoitukseen, jos sen katsoo tarpeelliseksi ja jos siihen on pakottavaa tarvetta.

Vakiosanontani:"Täytyy elää kuin viimeistä päivää mutta järkevästi/fiksusti!" Olenko siinä onnistunut, se on asia erikseen. No ainakin em. aikajanasta on kolme neljännestä jo eletty.

Mistä tällainen pohdiskelu illan päättyessä? 

Olen seurannut läheltä erästä "talousprosessia" yli vuoden ajan, joka alkaa käydä työstä...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen vaimoni ilmoitti käsittelevänsä toisen vanhan, painekyllästetyn puutarhatuolin ennenkuin alkaa sataa. Hyvä niin...

Itse pistin myös työvaatteet päälle ja menin tontin reunassa olevan vanhojen maatalouskoneinen "pienmuseon" alueelle.
Olimme luopuneet suuren hiomakiven, tahkon viemisestä Selkäsaareen, vaan sijoitimme sen vanhan hevosella/hevosilla vedettävän niittokoneen viereen. 

Niin - Sinua saattaa ihmetyttää tämä meidän "pienmuseo". Se oikeastaan lähti liikkeelle siitä, että isoisäni eli Aukusti Pyykön jäljiltä tontille oli jäänyt karhi/äes. Varmaan ihan toimintakuntoinen. Lisäksi maatalouteen liittyvää pientavaraa: Kuokkia, kirveitä, sahoja, lapioita, jne. ...

Sittemmin entinen oppilaani, Tervaharjun puukeisari ja harrasteperunanviljelijä Juha Puro siisti Puron perikunnan niittyjä rautaromusta. 
Olin siinä vähin Karjalahdella mukana ja havahduin, että eihän noita sulatukseen ole syytä viedä vaan säilyttää. Sain pellolta kolme erilaista karhia, joista yksi on todennäköisesti erittäin harvinainen - veitsikarhi. 
Lisäksi sain em. niittokoneen ja hevosella vedettävän kyntöauran. Lisäksi kevyen siemenenannostelulaitteen.

En muista maksoinko romppeista romuraudan hinnan vai antoiko Juha ne "pienmuseoon" ilmaiseksi. Joka tapauksessa ne poistuivat niityiltä.

Sittemmin olen saanut Järpissä asuvalta tuttavaltani, Ketolan Veijolta vanhan haravakoneen.

Luonnollisesti kaikista em. maatalouslaitteista on puuosat lahonneet, mutta pienellä seppäämisellä, huollolla ne olisivat varmaan toimintakunnossa yhä edelleen.

Tosiaan tuon tahkon virittelen toimintakuntoon. Onhan sitä pakko päästä kokeilemaan, sillä mm. teroitettavia kirveitä löytyy...

Eräs tämän päivän Facebook-teksteistäni...

Kävin tänään illansuussa, noin puoli viiden maissa Kemin Karjalahdella, Prismassa. No - erinomaisen päivän päätteeksi päätimme palkita itseämme lasillisella viintä eil ALKO-reissustahan tässä oli kysymys mutta...

Tuloaulassa esiteltiin Pörhön autoliikkeen menopelejä. Pakkohan se oli mennä ihailemaan uutuuttaan kiiltäviä autoja ja jututtamaan paikalla ollutta esittelijää.

Esittelijä totesi: "Tässä autossa on kaikki perusasiat ja tähän on helppo nousta." 

Totta - tavallista henkilöautoa korkeampaan autoon on helppo nousta ja sieltä poistua.

Kerroin kyseiseslle henkilölle, että meillä on kolme autoa, joista kaksi on tällä hetkellä liikennekäytössä. Kerroin myös, että olen tarjonnut kyseisiä autoja kolmelle paikalliselle autoliikkeelle - myös Pörhön Keminmaan liikkeeseen. "Vanhat autot eivät näytä kiinnostavan autoliikkeitä." totesin...

Kyseinen henkilö myönsi asian olevan näin. Hänen olemuksestaan huokui selvästi raaka totuus: Minä en ollut potentiaalinen asiakas, johon ei kannata paukkuja uhrata...

Ajelin kotiin Land Rover Freelanderilla, vm. 2000 JER-15, ajokilometrit rapiat 150.000 km. Tällä liikkuu paikasta A paikkaa B ja välillä - jos on tarvetta - myös paikkaan C...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen valmistauduimme lähtemään Selkäsaareen. Kaunis, aurinkoinen aamu, joten ainakin pihaterassin käsittely oli tavoitteena.
Ajelimme Hahtisaaresta virallisia väliä pitkin. Miksi? Muun muassa siksi, että vedenpinta oli poikkeuksellisen alhaalla.

Niin alhaalla, että emme päässeet ajamaan rantaan, vaan vene oli jätettävä ankkurinnokkaan etäämmälle hiekkapankille. 
Kumisaappaiden varret riittivät hyvin  rantaan kävelemiseen. Onneksi ei ollut paljon kantamista.

Mökille noustuamme - tutut kuvioit - vaimoni pisti tulet tuvan uuniin ja minä valmistauduin pihaterassin käsittelyyn. Oli mukava työskennellä upeassa säässä ja upeassa lintukonsertissa. Ainakin kahdessa linnunpöntössä on asukkaat. Korpit mekastivat myös lähistöllä.
Vaimoni aloitti piharapsutukset ja minä intouduin käsittelemään vielä etelään avautuvan katoksen lattialaudat. Vaimoni on luvannut tuunata tietyltä osin reunalaudat - hyvä niin...

Pari myyrää vipelsi pihan poikki. Niille meillä on tietty ratkaisumalli. Muurahaiset olivat aktiivisesti liikkeellä omilla valtateillään.
Ajattelimme antaa tontin itärajalle kasvaa pienimuotoinen koivikko. Viime kesänä oli hyviä koivunalkuja. 
Nyt huomasin melkein jokaisen latvuksen poikkipuraistun. Ilmeisesti hirvet ovat olleet asialla. Tosin jäniksillekin ne maistuvat...

Kahvittelun jälkeen päätimme lähteä kotiinpäin. 

Niin teimme, otin vielä yhden katiskan mukaan ja sen me pistimme pyytämään Kojukallion läheisyyteen.
Vilkaisimme uteliaisuuttamme kaksi muuta katiskaa. Kyllä - molemmissa oli pikkuahventa. Katsotaan houkuttelevatko ne muuta kalaa paikalle. 
Toisessa katiskassa oli myös yksi särki. Lempikalani isojen ahventen pyytämiseksi jigeillä...

Kertakaikkiaan mukava saaripuolipäivä.

Ensimmäinen katiskoiden kokeminen ja onkitestaus tälle alkukesälle aamupäivällä...

Olihan se aivan aivan pakko lähteä kokemaan katiskat ja testaamaan onkimista, vaikka aamuonkiminen ei ole perinteisesti tuottanut tulosta. 
Lisäksi tuuli oli aivan väärästä suunnasta ja vesi matalalla mutta siitä huolimatta...

Ajoin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle katiskojen kupeeseen.
Kummassakin katiskassa oli pikkuahvenia ja molemmissa yksi ns. savustuskokoinen, ne otin alustavasti talteen.
Jätin katiskat jotakunkin samoille sijoille, hiukan rannemmaksi ja ajoin niistä jonkin matkaa Pikku-Leton saariryppääseen päin.

Ankkuri veteen ja tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja pilkki/särkipilkki. Kaikkiin koukkuihin pujotin onkimadot. Hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia kotipellon matoja ja ...

Tuskin olin saanut pyyntivälineitä veteen, kun alkoi tapahtua. Ahvenet olivat kiinnostuneita madoista ja/tai olivat muutoin vain hyvällä syönnillä. Mutta pieniä olivat, ainoastaan muutama isompi. En saanut toivomaani särkeä, sen sijaan kaksi kiiskeä, "kirsua"...

Tuli vahva tunne, että minähän taidan vielä osata onkia. Nimenomaan kesäpilkki on "kova sana", jossa oikea-aikainen rento veto on "poikaa". Oikeakätinen kun olen, se täytyy toteuttaa juuri oikealla kädellä, jotta herkkyys säilyy...

En säästellyt matoja, mutta isoja ahvenia ei ilmaantunut veneen kupeeseen.

Tuuli tuntui yltyvän ja alkoi tulla kylmäntunne, vaikka olin varautunut merelle hyvällä vaatetuksella.

Ajattelin tehdä "päivän hyvän työn". Kaikki ämpärissä olevat ahvenet olivat elossa ja ongenkoukut eivät olleet niitä repineet, joten lähtiessäni kaadoin kaikki mereen kasvamaan.

Lokit eivät tulleet vielä touhujan seuraamaan.

Ihan mukava pistäytyminen ensimmäistä kertaa ongella tälle alkukesälle. Puskin vastatuuleen takaisin Hahtisaareen... 

Hmmmmm - vai niin - soppii eppäillä ja toisaalta mihin tässä on niin hoppu ja hätä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:

Ulkomaat

Tulevaisuudessa Atlantin yli lennetään 90 minuutissa, lupaa yhdysvaltalaisfirma

Hermeus kehittää viisinkertaisella äänennopeudella lentävää matkustajalentokonetta. Vastaavia kaavailuja on Airbusilla ja Boeingilla.

Heikki Aittokoski HS

Julkaistu: 21.5. 18:36

YHDYSVALTALAINEN kasvuyritys Hermeus on julkistanut suunnitelman huippunopean matkustajalentokoneen rakentamisesta, kertoo yhdysvaltalaiskanava CNN.

Futuristisen näköinen lentokone pystyy aikanaan lentämään New Yorkista Lontooseen 90 minuutissa, yhtiö lupaa. Tavoite on kova, sillä nykyisin New York–Lontoo on yli seitsemän tunnin lento.

Jos hanke onnistuu, Hermeuksen kone saavuttaisi enimmillään viisinkertaisen äänennopeuden.

Lentonopeus olisi noin 5 300 kilometriä tunnissa. Menolippu Lontoosta New Yorkiin maksaisi noin 2 700 euroa.

HANKE vaikuttaa sikäli varteenotettavalta, että Hermeus on CNN:n mukaan saanut riittävästi rahoitusta kehitystyöhön.

”Olemme lähteneet tekemään globaalin liikenneinfrastruktuurin vallankumousta”, sanoo Hermeuksen toimitusjohtaja AJ Piplica tiedotteessa.

Piplica arvioi CNN:lle, että lentokoneen kehittäminen vie ainakin vuosikymmenen.

Hankkeessa riittää haasteita. Yksi niistä on ympäristökuormitus. CNN:n haastatteleman asiantuntijan mukaan moninkertainen äänennopeus vaatii valtavat määrät polttoainetta.

HUIPPUNOPEITA matkustajalentokoneita kaavailevat myös ilmailujätit Airbus ja Boeing.

HS kertoi vuonna 2015 Airbusin suunnittelemasta hypernopeasta koneesta, jolla lentäisi Pariisista Tokioon kolmessa tunnissa. Airbusin aikajänne hankkeen toteuttamiseen on kuitenkin vuosikymmeniä.

Yhdysvaltalainen Boeing puolestaan julkaisi viime vuonna oman vastaavan suunnitelmansa, josta kertoi muun muassa brittilehti Wired.

YLIÄÄNIKONEITA on jo ollut reittiliikenteessä Atlantin yllä.

British Airwaysillä ja Air Francella oli käytössä Concordeja, jotka lensivät kaksinkertaisella äänennopeudella.

Concordella lennettiin liki kolmekymmentä vuotta 1970-luvun puolivälistä vuoteen 2003. Koneita tehtiin vain parikymmentä, ja käyttökustannukset olivat korkeat.

Concorde sai kovan melun takia lentää ääntä nopeammin vain meren yllä. Yksi Concordeista tuhoutui lentoonlähdössä Pariisissa vuonna 2000.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

• LentäminenSeuraa 
• IlmailuSeuraa 
• YhdysvallatSeuraa 
• Heikki AittokoskiSeuraa 

Eräs tämän päivän Facebook-tekstini...

Että mitäkö mietin? Kävi hetki sitten pihalla - valmistautuessani huomiseen katiskoiden kokemiseen sekä mahdolliseen jigi- ja pilkkiongintakokeiluun - mielessäni, että eipä olisi aikanaan uskonut, että kalaveret vielä tässä iässä kiehuvat näin kiivaasti.

Pikkupoikana käytiin Kraaselin sillan kupeessa ja soutuveneelläkin Mikonrannan tuntumassa onkireissuilla.

Veitsiluoto Oy:n saha- ja kuitupuunippujen tuntumassa, soutuvene puomiin kiinnitettynä oli mukava istuskella kauniilla kesäsäällä. Kalasaaliilla ei ollut suurtakaan merkitystä...

Kaksi-kolmekymmentä vuotta kalastus oli omalta osaltani täysin unohduksissa.
Nyt sitä on harrastettu lähivesillä jo yli kolmekymmentä vuotta.

Väitän, että joka vuosi olen vielä oppinut jotain uutta kalastuksesta. 

Tämä minun tyylini kalastaa on toki aivan toista/vaatimatonta kuin "isojen poikien" kalastus. 

Esimerkkinä muun muassa lohenkalastus eri menetelmin. Se on minusta liian työlästä/aikaaviepää/kallista/jne. ja lohta saa ostaa täällä Kemissäkin edullisesti marketeista.

Jos huomenna kahdessa katiskassa on savustuskelpoista kalaa - ahventa ja haukea - otan vain kotitarpeiksi.

Takavuosina olen ottanut niitä reippaan puoleisesti ja "jakanut niitä kuin aamulehtiä" ystäville ja tutuille. Sen olen pääsääntöisesti lopettanut...

Mitä tänään tähän asti...

Tänään on ollut - ainakin toistaiseksi - rauhallinen päivä. Aamulla perinteisten aamutoimien jälkeen lapioin perunapellon "hiekotukseen" tarkoitetun jäljelle jääneen hiekan puukatoksessa olleeseen katkaistuun muovitynnyriin. 
Miksi?
Siksi, että kokeilemme käyttää sitä ensi talvena pihahiekotukseen. Onnistuuko? Todennäköisesti onnistuu, jos onnistumme pitämään hieken jotakuinkin suojattuna/kuivana/jäätymättömä. Sen aika näyttää...

Olen seurannut vähin pihalintuja. Kirjosieppopariskunta on ollut aika äänekkäänä tämän päivän aikana pihakoivun linnunpöntön lähituntumassa.

Vaimoni tuunasi pienen perunapeltomme ja ryytimaamme istutuskuntoon. Minä kaivoin sopivan matoannoksen, jos huomenna - katiskoita kokiessani - intoudun kokeilemaan jigionkia ja pilkkejä.
Edellinen edellytyksenä, että on sopiva ilma, ainakaan tuulet eivät sääennusteiden mukaan olevan kovia...

Niin - varastorakennuksen päädyssä olleen - toistaiseksi käyttämättömän - ison hiomakiven rakennelmineen siirsimme kesäautomme välitilaan ja lavalle. 
Tuon hiomakiven osalta on mielenkiintoinen tarina, josta kukaties jossakin vaiheessa kirjoittelen. 
No joka tapauksessa Ammattiopisto Lappian puupuolella tehtiin moderni, tosi mielenkiintoisen näköinen puurunko ja metallipuolella hiomakiveen sovitettiin akseli- ja veivirakennelma.

Viemme laitteiston Selkäsaareen ja pistämme sen viimeinkin lopulliseen kuntoon. Ainahan sitä hiomakiveä tarvitaan. Tosin tähän saakka ei kertaakaan..

Nyt alan valmistautumaan Kemin tarkastuslautakunnan tämän kevään viimeiseen kokoukseen. Olennaisena asiana Kemin kaupungin vuoden 2018 tarkastuskertomus.

Hmmmmm - niinpä - mielenkiintoinen mielipidekirjoitus...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:

Mielipide    |   Kolumni

Putin kammoaa sekasorron aikaa

Venäjällä elvytetyn Iivana Julman valtio-opin mukaan valtion pettäjä pettää samalla hallitsijan henkilökohtaisesti. Seuraajakysymys on Vladimir Putinin projektin heikoimpia kohtia.

Kimmo Rentola

Julkaistu: 21.5. 2:00 , Päivitetty: 21.5. 6:31

 

VLADIMIR PUTININ ensimmäisellä kaudella Venäjällä otettiin juhla­päiväksi kansan yhtenäisyyden päivä, jota vietetään 4. marraskuuta. Se osuu bolševikkien kaappauspäivän (1917) tuntumaan, ja yksi tarkoitus oli tylsyttää kommunistien merkki­päivän terää.

Vanha silmänkääntötemppu. Pakanallisille palvontapaikoille on pystytelty kirkkoja. Natsien tuhoamaan Hatynin kylään on rakennettu vaikuttava muistoalue peittelemään Stalinin käskystä toteutettua puolalaisten upseerien joukkomurhaa Katynin kylässä.

Venäjällä juhlapäivän valintaa ei kuitenkaan sanellut pelkkä ajankohta. Sinä päivänä vuonna 1612 alkoi kansannousu, joka karkotti puolalaiset miehittäjät Moskovasta. Pian voitiin valita uusi tsaari, Mihail Romanov. Näin päättyi 15 vuotta kestänyt sekasorron aika, smutnoe vremja, jolloin Venäjän valtio kävi tuhon tuntumassa. Kriisin käynnisti ilmaston äkkikylmenemisen aiheuttama nälän­hätä ja hallitsijadynastian eli Rurikin suvun sammuminen.

Smutan haamu jäi kummittelemaan Kremliin. Kahdesti valtion luhistuminen ja sumea aika onkin toistunut: ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1917, jolloin keisarivalta kukistui ja bolševikit pääsivät valtaan, ja sitten Neuvostoliiton hajotessa ja hajoamisen jälkeen. Merkkipäivän valinnalla Putin halusi osoittaa, että jälkimmäinen kriisi on ohi ja valtio jälleen iskussa.

ISKUKYVYN merkeissä Putin on elvyttänyt Iivana Julman valtio-opin, jonka mukaan valtion pettäjä pettää samalla hallitsijan henkilökohtaisesti ja jopa korkeimman hengen. Petturin palkka on kuolema, ja tuomio on pantava toimeen vaikka järkeä vastaan, kuten Skripalien myrkytyksessä kävi.

1600-luvun alun kriisistä haki hyötyä myös Ruotsi. Suomesta kootut joukot pitivät hallussaan Novgorodia, ja tsaariksi oli tyrkyllä Ruotsin kuninkaan veli Carl Philip, nykyisen prinssin kaima. Siitä ei sentään tullut mitään, mutta rauhanteossa Venäjä suljettiin pois Itämereltä.

Se kriisi tuotti ruotsalaisen perusteoksen Venäjästä. Tekijä Petrus Petrejus oli hunningolle taipuvainen piispan poika, joka toimi vuosia Venäjällä ja oppi siinä sivussa suomeakin. Itse nähtyä kirjassa on tapojen kuvailu. Ne esitettiin karkeiksi: jopa kirkossa venäläiset nikottelevat, röyhtäilevät ja pahempaakin, ja vain nauraa hohottavat päälle.

Juopotella piti roimasti, sillä sitä, joka ”ei vedä päätään täyteen, ei pidetä arvossa Venäjällä.” Siellä sanotaan: ”et tahdo juoda, et siis pidä minua arvossa.” Tuntuu yhä tutulta. Silloin tislaus oli juuri levinnyt maahan ja vodka ”keksitty”. Naiset siellä olivat ylimaallisen kauniita, valkeita, soreita ja suloisia, mutta etenkin juotuaan (se sallittiin heillekin) kovin alttiita siveettömyyteen. Lähettiläänä ja tsaari Boris Godunovin palveluksessa Petrejus sai havaita, että venäläiset ovat hankkeissaan älykkäitä, viekkaita ja taitavia.

PUTIN on kolmannen sekasorron silminnäkijä. Hän näki lujaksi luulotellun DDR:n eli itäisen Saksan painuvan kasaan, eikä mahtava KGB voinut mitään. Nyt Putinin on ollut piinallista lukea William Taubmanin tuoreesta elämäkerrasta yksityiskohtia siitä, miten Mihail Gorbatšov tuli yhä riippuvaisemmaksi lännen tuesta ja kiitoksista.

Edeltäjistään Putin halveksii Nikolai II:ta ja Gorbatšovia, jotka eivät pystyneet pitämään valtiotaan. Arvostuksen kärjessä on Pietari Suuri, ja Stalinin kurssi on nousussa. Levadan gallupissa maaliskuussa enemmistö (51 prosenttia) suhtautui ensi kertaa Staliniin myönteisesti. Kielteisesti suhtautuvia oli vain 14 prosenttia. Putinin tullessa valtaan luvut olivat toisin päin, 41–38.

SIKÄLI kun Putinista riippuu, hänen katastrofiksi näkemänsä kausi ei enää koskaan toistu. Siinä valossa hän näkee Ukrainan, yhtä kuolemanvakavana haasteena kuin Puola joskus oli, sillä Ukraina haastaa Moskovan aseman ja mallin.

Putinin projektin heikoimpia kohtia on seuraajakysymys. Se aktualisoituu alkavalla vuosikymmenellä ja on aivan levällään. Moskovassa seurataan monestakin syystä tarkasti, miten Kiina sössii Deng Xiaopingin luoman mallin, kymmenen vuoden välein aina uudet remmiin. Keksitäänkö idässä nyt resepti, miten hoitaa vallansiirto pitkän itsevaltiuden päättyessä?

Sopii epäillä. Tällä kohtaa demo­kratia on edelleen paljon muita edellä.

Kirjoittaja on poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

• KolumnitSeuraa 
• VenäjäSeuraa 
• Vladimir PutinSeuraa