maanantai 6. elokuuta 2018

Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä ...

Kyllä! Jarmo Mäkelän kolumneja on syytä lukea ajatuksen kanssa...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat    |   Kolumni

Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä – puheilla voi olla synkkä tarkoitus

Sergei Šoigun väitteiden vähäisin ongelma on se, ettei hänen väittämäänsä sopimusta ole olemassa. Valehtelulla oli kuitenkin tarkoituksensa, kirjoittaa Jarmo Mäkelä kolumnissaan.



Jarmo Mäkelä
MIKSI Suomen ja Ruotsin sotilaallinen yhteistyö ja puolustuksen vahvistaminen sai Venäjän puolustusministerin Sergei Šoigun uhkaamaan niitä vastatoimilla?

Tämä on kysymys, jota on viime aikoina paljon pohdittu – eikä vain Helsingissä ja Tukholmassa. Perussyy huoleen on selvä: Puolustuksen vahvistaminen närästää yleensä vain sitä osapuolta, jolla itsellään on pahat mielessä. Tällä kertaa huolenaiheita on ollut muitakin.

Jotta niitä ymmärtäisi, on syytä vielä kerran toistaa se, mitä Šoigu väitti Suomesta ja Ruotsista puhuessaan Venäjän puolustusministeriön kollegion kokouksessa 24. heinäkuuta:

”Toukokuussa solmittiin sopimus, joka avaa niille täydellisen osallistumisen Naton harjoituksiin ja kyvyn käyttää sen komento-, valvonta- ja asejärjestelmiä. Vastavuoroisesti Nato sai täydet oikeudet käyttää niiden ilmatilaa ja aluevesiä”.

VÄHÄISIN ongelma tässä on se, ettei tällaista sopimusta ole olemassa. 
Tämä tosin jäi huomaamatta niin venäläiseltä medialta kuin monilta, jotka Suomessa levittivät Šoigun sanomaa.

Puolustusministeriön verkkosivuilla on julkaistu Suomen tekemien sopimusten tekstit. Toukokuussa solmittiin kyllä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välinen kolmikantainen aiesopimus, joka liittyy maiden väliseen sotilaallisten tietojen vaihtoon. Naton järjestelmistä tai oikeuksista ei sopimuksessa sanota mitään.

Kahta kuukautta myöhemmin solmittiin tosin Suomen ja Ruotsin välinen, huomattavasti yksityiskohtaisempi ja monipuolisempi puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Siinä kuitenkin todetaan, ettei sopimus sisällä mitään keskinäistä puolustusvelvoitetta.

Šoigun laajan ja polveilevan esityksen lukijoille, toisin kuin ehkä kuulijoille, kävi pian selväksi, että Šoigulta olivat vuodet menneet sekaisin. Tähtäimessä ehkä olikin jo vuonna 2014 solmittu niin sanottu isäntämaasopimus. Siitäkin hän esitti sopimuksen vastustajien jo moneen kertaan valheeksi todistetun tulkinnan.

MIKSI siis Šoigu valehteli alaisilleen?

Monet ovat etsineet vastausta Donald Trumpin ja Vladimir Putinintaannoisesta huipputapaamisesta Helsingissä. Näin siksi, että Šoigu vakuutti puheessaan tapaamisen voivan johtaa ”syvällisempään sotilaalliseen yhteistyöhön sekä Yhdysvaltain että Nato-maiden kanssa”.

Kukaan ei varmasti tunnu tietävän, mitä ja mistä päämiehet Helsingissä puhuivat kahden kesken. Venäjällä keskusteluista on esitetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jotka lännessä on sitten järjestään kumottu. Käteen on jäänyt vaikutelma, että pelkkä sekaannus näyttää palvelevan Venäjän tarkoituksia hyvin.

SYNKEMPI tulkinta on se, että Venäjällä on otettu vakavissaan presidentti Trumpin toteamus, jonka mukaan maiden huonot suhteet ovat yksinomaan hänen edeltäjiensä syytä – ne eivät siis johdu Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Venäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että mitään ei tarvitse muuttaa ja kaikki on luvallista – myös valheiden levittäminen ystävällismielisistä naapurimaista.
Kummankin maan presidentille on ollut tärkeää todistella jälkikäteen, että itse neuvottelut sujuivat tosi hyvin, ongelmia oli vain tiedotustilaisuudessa. Nekin olivat vähäisiä: Trumpilta jäi yksi sana puuttumaan ja Putinilta lipsahti yksi sana liikaa. Jos tällainen mielikuva tulee hyväksytyksi, sen varaan voidaan rakentaa paljon.

MITÄ sitten rakennetaan? Tuskin kuitenkaan pysyvää liennytystä, rauhaa ja yhteisymmärrystä kahden suurvallan välille, vaikka monet tuntuvat pitävän tällaista suhteiden kehitystä ei vain suotavana, vaan myös mahdollisena.

Ulkopoliittinen instituutti julkaisi toukokuussa ensiluokkaisen raportin, jonka nimi on maallikolle käsittämätön ”Hybridivaikuttaminen ja demokratian resilienssi”. 

Siinä esitellään Venäjän ulkopoliittisen vaikuttamisen ytimessä oleva kiilastrategia – pyrkimystä heikentää vastustajaa sisältä käsin ja hajottaa sen muodostamat liittokunnat.

Työssä käännetään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan ne arvot, jotka me itse koemme arvokkaiksi: sanan- ja lehdistön vapaus, vapaakauppa ja vapaat vaalit. Vihapuheen, valheiden, uhkailun, korruption, informaatiovaikuttamisen ja hakkeroinnin myötä ne valjastetaan palvelemaan muita päämääriä.

Tästä Šoigun esiintymisessä pohjimmaltaan oli kyse.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viime viikon keskiviikkona 01.08.2018.

Päätimme lähteä tänään aamupäivällä pistäytymään = käväisemään Selkäsaaressa. Hahtisaareen totesimme, että hankalanoloinen pohjoistuuli saattaa rassata saaresta pois lähtemistä iltapäivällä.

Selkäsaaren pohjoispäädyn "rantaamme" oli helppo ajella, vaikka vesi ei ollut kovin korkealla. Rannassa totesimme taas, että hirviä oli ollut useita liikkeellä. 
Tällä kerralla jouduimme vähäiset tavaramme kantamaan - mukana oli myös uusi vesikärryn rengas.

Pistin renkaan paikoilleen ja tuunasin paria onkivapaa. Yritin ottaa käyttöön myös kaksi aivan upouutta vapaa mutta...

Kyllä taas oli pakko todeta, että osittain nykyvavat ovat kertakaikkisen "äläskelpoisia".
Nimenomaan siiman kiinnityskohta on suunnittelun osalta aivan onneton. Eipä ihme, että edesmennyt kalakaverini katkaisi aina teleskooppivavan viimeisen pätkän ja "seppäsi" siihen oma virityksen, joka piti.

Vaimoni käväisi metsälenkin. Ei kuulemma tarvitse marjojen perään haikailla...

Kahvittelun jälkeen lähdimmekin kotimatkalle. Puuskittainen pohjoistuuli aiheutti taas päänvaivaa. Kertakaikkiaan matalasta rannasta on matalanveden aikaan hankala lähteä.
Lievää suuremman ähellyksen jälkeen se kyllä onnistui, kun uskalsimme käynnistää koneen trimmillä äärirajoille ajettuna entistä aikaisemmin...

Kävipä taas takaraivossa ajatus, että tällaisilla, hankalilla "vesikeleillä" olisi mukava käyttää Kemin kaupungin aikanaan = toivottavasti pian ruoppauttamaa väylää ja teettämää laituria niemennokan toisella puolella."

Mukava pikakäynti saaressa kaikesta huolimatta taas kerran.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Mielenkiintoinen tapahtuma Tornionjoen varrella Kukkolankoskella tänään sunnuntaina 05.08.2018...

Olemme tänä kesänä tehneet sellaista, mitä emme ole tähän mennessä aikaisemmin tehneet. 
Kävimme taannoin sukuseuramme kokouksessa Kainuun Ristijärvellä ja tänään ensimmäistä kertaa Keskustan Peräpohjolan piirin perinteisessä siikajuhlassa Kukkolankoskella.
Olen ollut Keskustan Kemin kunnallisjärjestön toiminnassa mukana vaatimattomalla panoksellani vuodesta 2000 ja edelleen...

Olen aina silloin tällöin kuullut puhuttavan mm. em. siikajuhlien hyvästä ohjelmasta ja erinomaisesta siikakeitosta, joten olihan niitä pakko lähteä paikan päälle aistimaan.

Olin vaimoni kanssa hyvissä ajoin siikakeittojonossa ja asetuimme pöytään. Vastapäätä meitä istahti nuorimies Keminmaasta ja hänen viereensä hiukan varttuneempi mies myöskin Keminmaasta. He olivat myös ensimmäistä kertaa Kukkolankosken siikajuhlilla. 

Jälkimmäinen totesi/kysäisi:"Olethan sinä Aki Pyykkö? Olen lukenut sinun kantaaottavia kirjoituksia lehdistä." 
"Kyllä olen, mutta lehtiin en ole kirjoittanut pitkää aikaan, sillä en ole saanut tekstejä läpi. Sen sijaan minulla on oma Blogisivu ja tekstin tästäkin tapahtumasta saat lukea myös Facebook-foorumilta." sanoin hänelle...
Kuinka ollakaan saman pöydän ääreen istahti vanha tuttu, rakennusurakoitsija Juhani Hjulberg. Tein aikanaan AITAKI-Latutuotteen kanssa yhteistyötä hänen perustamansa Värivalmis Oy:n kanssa.
Juttelimme niitä näitä, lähinnä eläkkeellä olemiseen liittyvistä asioista. Juhani oli edelleen mukana rakentamiseen liittyvissä asioissa.

Itse siikajuhlien ohjelma oli hyvä.

Saimme tietää, että kyseistä tapahtumaa on pidetty vuodesta 1946 lähtien. Tapahtuman on aikanaan käynnistänyt Markus Niskala. Nykyisin siikajuhla Kukkolankoskella on joka toinen vuosi ja joka toinen vuosi maakunnassa...

Peräpohjolan piirin puheenjohtajan Pekka Pelttarin avausanojen jälkeen oli siikaperinnepuheenvuoro, koski-isäntä Risto Leinosen toimesta.
Juhlapuheen piti Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula. Häneen puheessaan tuli vahvasti esiin Santeri Alkion perintö, johon liittyy mm. lähimmäisistä huolen pitäminen.
 "Mitä sinulle kuuluu?" on kysymys, jota kannattaa viljellä, totesi puhuja. Kyllä - näin se on...

Kansanedustajien Katri Kulmunin ja Markus Lohen puheenvuorot painottuivat lähipolitiikkaan.

Niin olihan ohjelmassa muutakin. Muun muassa yhteislaulua ja kahden nuoren naispuolisen esiintyjän musisointia...

Hiukan kesken ohjeman pois lähtiessämme kiitin tapahtumasta Peräpohjolan piirin toiminnanjohtajaa Kai Puroa.
Kiinnitin huomiota, että kemiläisiä ei ollut paikan päällä kuin "kourallinen". Kain mukaan väkeä oli paikalla noin 180 henkilöä pääasissa iäkästä porukkaa...

Ajoreittimme tänään: Kemi-Tornio-Kukkolankoski-Arpela-Paakkola-Länsikoski-Törmä-Liedakkala-Laurila-Kemi - ajokilometrejä rapiat 100..

lauantai 4. elokuuta 2018

Räkää! Kyllä, luit oikein > räkää...

Vanhoissa suomalaisissa filmeissä saattaa pussihousumies, jolla on jatsarit jalassa, sarkapusero päällä ja asiaankuuluva karvareuhka päässä, ottaa nenänsä kouransilmään ja turistaa siihen kunnon räkäannoksen ja heittää kaaressa maahan. Asiaan kuuluu, että hän vielä pyyhkäisee räkäkämmenensä sarkahousunlahkeeseen. Se oli raavaan, miehisen miehen teko...

Tämä oli ennen sitä aikaa, kun vessapaperi, talouspyyhepaperi ja paperinenäliinat oli keksitty.
Toki silloinkin kangasnenäliinat olivat "fiinimmän väen" käytössä.

Entä nykyään? Onko edellä kuvattuja käytäntöjä enää käytössä? 

Kyllä on - valitettavasti. Tällaisia muinaismuistoja näen työhuoneeni ikkunasta aina silloin tällöin. Siihen ne räkäklimpit pläjähtävät Kainuunkadulle kaiken kansan ja koiralaumojen tallattaviksi - niin ja tietysti kotimatoille vietäviksi.

Ei ole kerta kaikkiaan kovin fiksua toimintaa...

Eräs tämän päivän Facebook-teksteistäni...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että katselin hetki sitten Rokkineuvoksen kuvakoosteen eilisen päivän Satama Open-tapahtumasta. Ihan kivoja kuvia ja olihan siellä tuttuja henkilöitäkin kuvissa esiintyjien lisäksi.
Kävi mielessä, että samanaikaisesti alkuillasta rajanaapurini kanssa nostimme ahvenia noin 1,5 km etelämpänä Selkäsaaren pohjoispäädyn matalalla vesialueella.
Sain päivällä rajanaapuriltani sähköpostiini 4 kuvaa, joissa elvistelen ennätysahvenen kanssa.
Kiitin kuvista ja totesin, että minusta ei ole otettu aikaisemmin kuin yksi elvistelykuva kalan kanssa.
Siinä poseeraan edesmenneen kalakaverini kanssa kotipihalla ennätyshauen kanssa.
Että ei niitä kalakuvia ihan päntiönään ole otettu, vaikka joskus olisi ehkä ollut syytäkin...

perjantai 3. elokuuta 2018

Kolmas kerta toden sanoo > kolmas osto-onkimatojen testaus tänään illansuussa...

Soitin iltapäivällä rajanaapurille, josko mentäisiin ongelle illansuussa. Puhetta asiasta oli jo eilen illalla, jolloin saavuin hyvän kalareissun jälkeen kotosalle. Olemme viimeksi olleet ongella noin vuosi sitten...

Tänään illansuussa klo 18-21 välisenä aikana lähdimme kokeilemaan Kemin Prismasta ostamiani osto-onkimatoja kolmannen kerran.
Ajoimme Hahtisaaresta lähelle lähelle Selkäsaaren pohjoisrantaa kohdalle, johon talvella menee latu-ura - kuten eilenkin. 
Oli pakko ajaa "tyhjäkäynnillä" sillä uppotukkeja/-pöllejä sojotti pystyssä aikalailla.
Ukkonen jyrähteli pahaenteisesti mantereen puolella.

Pysäytin koneen ja annoin taas kevyn tuulen tuoda venettä kaupungin suuntaan.

Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Tosin tällä kerralla vain kaksi jigionkea. Vettä oli rannan tuntumassa sen verran vähän, että menetin yhden jigikoukun perukkeineen, se tarttui pohjaan ja siima katkesi pahimmoilleen. 

Molempiin koukkuihin olin pujottanut osto-onkimadot - kokonaisena. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja.
Rajanaapurini kokeili heittovapaa ja hänellä oli myös yksi jigionki vedessä. Kyllä madot kelpasivat. Syötimme pikkukaloja ansiokkaasti.

Pistimme hetken päästä hiukan syvemmillä vesillä ankkurin veteen ja otin "särkipilkin" käyttöön. Siinä on vain tavallinen koukku. Siihen pujotin myös osto-onkimadon ja sain välittömästi taas toivomani pienen särjen.
Tainutus, pää pois, maha auki, sisälmykset mereen, suomustus, särjen viipalointi kohtisuoraan selkärankaa vasten noin 5 mm. siivuihin ja ne vielä keskeltä poikki...

Laitoin särkiviipaleita kaikkiin koukkuihin. Alkuun ei tapahtunut yhtään mitään.

Kyllä oli hiljaista, isot ahvenet eivät olleet tässä paikassa lähettyvillä. Tuuli kääntyi, päätimme tuulen antaa viedä meitä Piikuleton saariryppään suuntaan. Ei mitään, ei yhtään mitään. Päätimme ankkuroitua.

Taisinpa todeta rajanaapurilleni:"Onkiminen on kärsivällisen ihmisen puuhaa."

Vaihdoin em. särkipilkin järeämpää 3-piikkiseen pilkkiin. Muutama lokki oli tullut seuraamaan touhujamme.
Sitten se alkoi. 
Ahvenia alkoi tulla tasaiseen tahtiin ja mikä parasta onkireissujeni ennätysahven > kotona todistajien läsnäollessa punnittuna 831g - aika vonkale. Mielestäni turhankin suuri, sillä itse koen parhaiksi 400-500g savustustarkoituksiin.
Olihan se mukava nostaa, pani hanttiin, luulin jo, että tulossa oli hauki. Pyysin rajanaapuriani ottamaan haavilla vastaan. Kuinka monta kertaa olen saanut isot kalat veneen laidalle ja... 
Tällä kerralla ennätysahven saatiin veneeseen saakka, ei se ollut jigikoukussa kovin tukevasti kiinni.

Ehkä minun kannatti jättää eilen onkimatta, vaikka kalaa olisi tullut.

Oli muuten upea ilta ilmankin puolesta ja veneitä liikkeellä jonkin verran. Ajelimme Hahtisaareen. Satama Open Air-musiikkitapahtuma oli menossa. Väkeä näytti olevan liikkeellä.



torstai 2. elokuuta 2018

Toinen osto-onkimatojen testaus illansuussa...

Tänään illansuussa klo 17-20 välisenä aikana lähdin kokeilemaan Kemin Prismasta ostamiani osto-onkimatoja toisen kerran.
Ajoin Hahtisaaresta lähelle lähelle Selkäsaaren pohjoisrantaa kohdalle, johon talvella menee latu-ura. 
Oli pakko ajaa "tyhjäkäynnillä" sillä uppotukkeja/-pöllejä sojotti pystyssä aikalailla.

Pysäytin koneen ja annoin taas kevyn tuulen tuoda venettä kaupungin suuntaan.

Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Tosin tällä kerralla vain kaksi jigionkea.
Molempiin koukkuihin pujotin osto-onkimadot - kokonaisena. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja.

Alkuun ei tapahtunut yhtään mitään. Siinä vaiheessa kun ensimmäinen kunnon ahven iski koukkuun, pistin ankkurin veteen ja otin "särkipilkin" käyttöön. Siinä on vain tavallinen koukku. Siihen pujotin myös osto-onkimadon ja sain välittömästi toivomani pienen särjen.
Tainutus, pää pois, maha auki, sisälmykset mereen, suomustus, särjen viipalointi kohtisuoraan selkärankaa vasten noin 5 mm. siivuihin ja ne vielä keskeltä poikki...

Laitoin särkiviipaleita kaikkiin koukkuihin. Sitä ennen olin saanut jo muutaman ahvenen ja ison särjen. Sen päätin säästää tulevia onkiretkiä varten. Toisin sanoen kotona välittömästi pakastimeen...
Vaihdoin em. särkipilkin järeämpää 3-piikkiseen pilkkiin. Muutma lokki oli tullut seuraamaan touhujani.

Nyt olisi tullut ahvenia ihan mukavasti, mutta kerrankin maltoin mieleni. Otin vain kohtuullisesti ja tietysti se suurin pääsi minulta taas karkuun. Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta.

Kajakkiporukka meloskeli ohitseni. Vaihdoimme muutaman sanan. Kerroin, että onkiretkeni lopputuloksen näette Facebookista ja tietysti tältäkin foorumilta. 

Oli muuten upea ilta ilmankin puolesta ja veneitä liikkeellä taas kiitettävästi. Kyllä Kemissä kelpaa kesällä.

Tätä kirjoittaessani kalat ovat perattuina jo pakastimessa ja osto-onkimadot jääkaapissa...


Eräs Facebook-teksteistäni hetki sitten...

Kirjoitin eilen, että Hahtisaaresta lukitulta, vartioidulta laiturialueelta veneestämme oli heittovapa varastettu.
Muut kalastustarvikkeet näyttivät olevan tallessa...
Koen/koemme asian äärimmäisen loukkaavana ja kertakaikkisen tympeänä. Toisen henkilön omaisuuteen kajoaminen = varkaus, on vakava asia.
Ennen somemaailmaa lehdessä saattoi olla ilmoitus tyyliin: Sinä tunnettu henkilö, palauta varastamasi esine pahempia seuraamuksia välttääksesi...
Joskus viesti kuulemma meni perille, sillä varkaatkin lukivat Pohjolan Sanomia ja/tai Kansan Tahtoa.
Ilmeisesti nykymaailmassa em. tyyppistä varkautta ei pidetä minään, koska kirjoitukseeni ei tullut ensimmäistäkään kommenttia. Ei edes sitä, että mitäs jätit heittovavan veneeseen...

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viime viikon torstaina 26.07.2018.

Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa. Hahtisaareen laiturille ja veneeseen päästyämme totesimme, että veneestä oli varastettu heittovapa. Muut kalastusvalineet näyttivät olevan tallessa...

Selkäsaaren pohjoispäädyn "rantaamme" oli helppo ajella. Rannassa totesimme, että hirviä oli ollut useita liikkeellä. Kärräsimme vähäiset tavarat vesikärryillä ylös mäkeen. Tänään ei ollut muuta tehtävää kuin pumpata vesikärryn renkaisiin ilmaa. 

Sen tein mutta...

Olihan se yllätys, kun toisen renkaan vanne halkesi. Kyllä - vanne oli ruostunut sen verran, että se halkesi noin 30 cm matkalta. Päällys- ja sisäkumi olivat ehjät.

Irrotin renkaan ja vien sen malliksi Kemin Pyörä ja Varaosaan eli entiseen Kauhasen polkupyöräliikkeeseen. Kyllähän vesikärry on saatava kuntoon ensi tilassa...

Virittelin toisen heittovavan valmiiksi, josko sille tulee käyttöä myöhäisemmässä vaiheessa.

Kahvittelun jälkeen lähdimmekin kotimatkalle. Mukava pikakäynti saaressa taas kerran.

Eräs tämän päivän Facebook-teksteistäni...

Kirjoitin torstaina 26.07.2018 tekstinpätkän, josta lainaus:
Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa tämän viikon tiistaina 24.07.2018.
Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat ihan kohtuulliset.
Hahtisaaressa odotti pieni yllätys. Liivijengiporukkaa oli laiturilla aloittamassa viikonvaihteen perinteisen musiikkitapahtuman - Back to jonnekin - järjestelyjä - nyt uudessa paikassa.
Kysäisin meitä jututtamaan tulleelta kaverilta:"Millä asialla täällä ollaan?" "Hyvällä asialla!" hän sanoi hymyssä suin ja kertoi järjestelyihin liittyviä asiakokonaisuuksia. No ajoimme automme ulkopuolelle myöhemmin aidattavan alueen.
Laiturille ja veneeseen mennessämme huomasimme kalastusvälineemme jotakin kiinnostaneen. Näytti siltä, että kaikki vavat, pilkit olivat kuitenkin tallessa.
________________________________________________________________________________
Tänään ollessamme Hahtisaaressa totesimme, että heittovapa, virveli oli varastettu.
Kyllä Hahtisaaresta lukitulta, vartioidulta laiturialueelta veneestämme oli heittovapa varastettu!
On tämä yhtä perkelettä tekee mieli kirjoittaa ja sen teenkin...
Muistelimme viime viikonvaihdetta, jolloin kävimme uteliaisuuttamme ajelemassa Hahtisaaren alueella. Muun muassa eräällä ajelukerralla ykköslaiturin päässä, juuri veneemme läheisyydessä oli pieni, vaalea perämoottorilla varustettu avovene...
Jos olisi viitseliäisyyttä, ottaisin yhteyttä Merivartiostoon ja pyytäisin päästä katselemaan valvontakameran kuvia/videoita viime viikonvaihteesta. Arvelen, että sieltä varas löytyy.
Tuo heittovapa on vanha, tuttu ja turvallinen: Itse vapa on saksalaisvalmisteinen ja kela Abu-Matic 20. Kovin arvokas se ei ole, mutta sillä on tunnearvoa > korkkikahvassa lukee tussilla kirjoittamani teksti TIMO PYYKKÖ. Siinä oli pieni ahvenlippa paikoillaan.
Onneksi jätin toisen vavan Selkäsaareen kesämökin varastoon. Se on samanlainen ja sen kahvassa lukee kirjoittamani teksti TOMMI PYYKKÖ...
No niin merilappilainen someväki, näyttäkäähän voimanne! Jos näette jonnekin ilmaantuneen em. tyyppisen heittovavan, pyytäkää palauttamaan se veneeseemme - kiitos.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Orapihlaja-aidan siistimistä tänään aamupäivällä...

Olin päättänyt siistiä tonttimme kerrostalon puoleisen orapihlaja-aidan. Sen tein aamupäivällä. Työtä tehdessäni vilisi ajatuksissa monet menneisyyden asiat.

Erityisesti kävi mielessä Kemiin takaisin saavuttuamme vuonna 1981 tonttimme alkumuokkaussuunnitelmat. 
Niihin liittyi mm. 1980-luvun puolenvälin jälkeen puuaidan tekeminen ja kerrostalon puoleiselle sivulle osittain myöhemmin myös orapihlaja-aidan istuttaminen, jota siis aamupäivällä hiukan siistin = lyhensin latvoja ja vähän sivujakin.

Siinä yhteydessä kiinnitin huomiota ison koivun kantoon, jonka juuresta on alkanut pihlaja kasvaa ja vieressä tuomikin...
Tuo kanto on mielenkiintoinen, josta voisi - niin halutessaan - kirjoittaa vaikka romaanin.
Puun kaatamiseen liittyy jo nyt edesmenneen kerrostalonaapurin puhutun ymmärtämättömyyttä, joka oli johtaa oikeusprosessiin, mutta asiassa päädyttiin ns. laihaan sopuun...

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Osto-onkimatojen testaus illansuussa...

Olihan se aivan pakko lähteä kokeilemaan Kemin Prismasta ostamiani osto-onkimatoja.

Ajoin Hahtisaaresta lähelle Pikkuleton saarirypästä ja annoin vähäisen tuulen tuoda venettä rannan suunnassa Kojukallion suuntaan. 
Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja pilkki. Kaikkiin koukkuihin pujotin osto-onkimadot. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja ja ...

Tuskin olin saanut pyyntivälineitä veteen, kun alkoi tapahtua. Ahvenet olivat kiinnostuneita madoista ja/tai olivat muutoin vain hyvällä syönnillä. 

Vedenpinta oli matalalla, näin kymmenisen uppopölliä/-tukkia veneen liikkuessa hitaasti eteenpäin.

Kun sain ensimmäisen isomman ahvenen, heitin ankkurin veteen. En edes aukaissut sitä, koska oli lähes tyventä.

Niinhän siinä kävi, että aloin säästellä matoja. Miksi? Sain kaksi tosi pientä ahventa, jotka hiukan viottuivat nostovaiheessa. Niistä ei olisi ollut enää eläjiksi/kasvajiksi/veteen palautettaviksi.
Käsittelin ne perkaussaksilla viipaleiksi ja aloin onkia niillä isojen ahventen toivossa. Kyllähän niitä muutamia tulikin.

Tuli vahva tunne, että minähän taidan vielä osata onkia. Nimenomaan kesäpilkki on "kova sana", jossa oikea-aikainen rento veto on "poikaa". Oikeakätinen kun olen, se täytyy toteuttaa juuri oikealla kädellä, jotta herkkyys säilyy...

Oli muuten upea ilta ilmankin puolesta ja veneitä liikkeellä kiitettävästi.


Uusia, pakonsanelemia tuulia tänään...

Tänään kävin tonttimme "matopeltoa" kaivamassa. Tähän saakka sieltä on aina löytynyt onkimatoja, mutta tänään aamupäivällä ei ensimmäistäkään matoa, ne ovat taatusti syvällä...

Katselin netistä ostomatoja. Löytyyhän niitä. Soitin Kemin Prismaan asiasta, koska netissä ko. tavarataloketju myy Master-nimisiä onkimatoja.
"Kyllä niitä meillä on." sanoi puheluuni vastannut henkilö. Sanoin tulevani välittömästi ostamaan niitä. Niin tein hetki sitten. Ostin kaksi purkillista Master-nimisiä onkimatoja, niitä säilytettiin jääkaapissa. 

Prisman verkkokaupan mukaan kysessää on hollantilaisia onkimatoja (Dendrobaena veneta). Purkissa on keskikokoisia onkimatoja 50g eli n. 40 - 45 kpl. Madot soveltuvat kalastukseen erinomaisesti sitkeän pintanahkansa sekä voimakkaan liikehdintänsä ansiosta. Säilytyslämpötila +6 - +10 astetta. Oikea lämpötila takaa pitkän säilyvyyden.
Ne ovat nyt jääkaapissa odottamassa käyttöä.

Todettakoon, että olen Kemiin takaisin vuonna 1981 tultuamme kalastellut lähivesillä aika paljon. 
Tähän saakka ei ole tarvinnut turvautua ostomatoihin, nyt oli pakko. Toisaalta on mielenkiinoista nähdä, ovatko ostomadot maineensa veroisia. Kilohinta on kovanpuoleinen, mutta jos niillä kalaa tulee, asia on ok.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Fjodor Dostojevskin romaani Sorrettuja ja solvattuja ja vähän muutakin...

iirry navigaatioon

Siirry hakuun
Tunnustan, että en lue kovinkaan paljon romaaneja, kaikkea muuta sen sijaan hyvinkin paljon ja kirjoitan.
Kun innostun jotain lukemaan, pyrin lukemaan sen lähes "siltä istumalta"...
Sorrettuja ja solvattuja, toiselta suomenkieliseltä nimeltään Alistetut ja loukatut (ven. Униженные и оскорблённыеUnižennyje i oskorblennyje) on Fjodor Dostojevskin romaani, joka ilmestyi vuonna 1861. Teos sai surkean vastaanoton ilmestyessään.
Sorrettuja ja solvattuja on tarina Ivan Petrovitšin vajoamisesta suosiosta köyhyyteen ja perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Teos jatkaa samaa synkeän-värikästä realismia, jota Dostojevskin muutkin kirjat edustavat.
___________________________________________________________________________________
Kirja on ollut päärakennuksemme terassilla puutarhakaluston pöydän päällä. Olen keskittynyt lukemaan sitä aina kun on ollut luppoaikaa ja sitähän eläkeläisellä pääsääntöisesti on runsaasti. Keskittymiseni keskeyttää silloin tällöin ympäristön äänet. Pääasiassa koirien/rakkien haukkuminen/räksytys niin kuin juuri hetki sitten.
Lähiympäriastössä, rajanaapureissa on laskujeni mukaan 15 koiraa. Niistä ei ole isompaa riesaa, mutta ketjureaktion tavoin ne riehaantuvat joskus haukkumaan/räksyttämään. Sitä jatkuu sen aikaa, kun niiden mielestä jokin häiriötekijä on poistunut.
Se häiriötekijä saattaa olla mm. katua pitkin talutettava vieras koira. Näitä kulkee vuorokauden aikana kymmeniä...

torstai 26. heinäkuuta 2018

Rakennuksen funktio pitkällä aikajänteellä...

Tontillamme on kolme rakennusta+maakellari+puukatos+pienimuotoinen "maataloustyövälinemuseo". Mielenkiintoisin näistä rakenuksista on Pikkupuoli entinen Ekoateljee.
Se rakennettiin noin kymmenen vuoden aikana ja sen loppukatselmus oli vuonna 2009.

Pohdiskelin hetki sitten rakennuksen syntyvaiheita ja kuinka paljon eri ammattilaisia siinä oli loppujen lopuksi mukana. Kyseessähän on kuitenkin poikkeusluvalla rakennettu, osittain 2-kerroksinen noin 80 neliömetrin rakennus. Se on rakennettu Outokummun ferrokromikuonan päälle > hyvä ratkaisu.
Alkuperäiseltä nimeltään rakennus oli Ekoateljee. Tuo eko-etuliite tarkoittaa sitä, että rakentamisessa käytettiin paljon käyttökelpoista = hyvälaatuista kierrätysmateriaalia hyväksi > kattotiilet, ikkunat, osittain ovet, ulkoseinätiilet, väliseinätiilet, tulisijojen tulitiilet, jne. kyllä rauta- ja puutavarakaupassakin joutui käymään ihan riittävästi.

Se oli meille loppujen lopuksi aikanaan - kaiken muun ohessa - valtava ponnistus, se on pakko jälkikäteen tunnustaa.

Sen rakentamisen alkuperäinen käyttötarkoitus oli tehdä työtila vaimolleni > ompelimo. Kaukaisena ajatuksena vilahti mielessä myös se, että se olisi meille aikanaan eräänlainen vanhuuden aikainen asunto.
Työtilaa siitä ei tullut ja tuo jälkimmäinenkin taitaa olla haihattelua, eräänlaista utopiaa.

Viime aikoina - ainakin muutaman kerran - sillä on ollut käyttöä kesälomalaisten vierastilana sekä nuorten kokoontumistilana - hyvä niin...

Taas Kemin Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa tämän viikon tiistaina 24.07.2018.

Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat ihan kohtuulliset.

Hahtisaaressa odotti pieni yllätys. Liivijengiporukkaa oli laiturilla aloittamassa viikonvaihteen perinteisen musiikkitapahtuman - Back to jonnekin - järjestelyjä - nyt uudessa paikassa.
Kysäisin meitä jututtamaan tulleelta kaverilta:"Millä asialla täällä ollaan?" "Hyvällä asialla!" hän sanoi hymyssä suin ja kertoi järjestelyihin liittyviä asiakokonaisuuksia. No ajoimme automme ulkopuolelle myöhemmin aidattavan alueen.

Laiturille ja veneeseen mennessämme huomasimme kalastusvälineemme jotakin kiinnostaneen. Näytti siltä, että kaikki vavat, pilkit olivat kuitenkin tallessa.

Menomatkalla pysähdyimme Selkäsaaren pohjoisrannen tuntumaan. Testasin heittovapaa, se toimi, mutta kalaa ei kolmella heitolla tullut.

Veden pinta oli sen verran korkealla, että ajelin jotakuinkin aivan rantahietikolle, kone oli toki trimmillä nostettu aika ylös, kevyt tuuli oli luoteesta. Nousimme ylös mökille vähäiset tavarat vesikärryillä. Korppi oli havainnut tulomme.

Ajatuksena oli tehdä kivihommia, kasvi-istutuksia. Sen teimme.

Vaimoni teki myös pienen - edelliskertaa pitemmän - tutkimusmatkan lähimaastossa lähinnä marjatilannetta kartoittaen. Ei kuulemma ole marjoja tulossa - kuivaa, kuivaa, kuivaa. Metsämansikoita oli pienen purkin pohjanpeitto sentään löytynyt.

Tänään ei ollut liikkeellä paarmoja eikä hyttysiä - hyvä niin. Tänään olimme lähes "vesitankkauksella" liikkeellä, toki jugurttia ja banaania sentään...

Valmistauduimme lähtöön. Vesi oli laskenut ainakin 20 cm, joten jouduimme tosissamme irrottamaan venettä rantahietikolta.
Ja tuuli oli yltynyt, joten olihan se yhtä ähellystä taas kerran rannasta lähtö, aluksi soutuhommia ja sitten vasta kone käyntiin.

Hahtisaaressa musiikkitapahtuman valmistelut olivat hyvässä vauhdissa. Lähtiessämme autolla liikenteeseen näimme 3-4-vuotiaan pikkupojan katselevan lähtöämme. Hänen äitinsä oli pikkuvauvan ja kärryjen kanssa kauempana ja oli ottamassa valokuvaa pikkupojasta ja autosta, samalla meistä.

Aukaisimme ikkunan ja huiskautimme pikkupojalle. Hän sanoi:"Minä jäin kattelemaan, kun te lähette!"
Äiti lisäsi: "Häntä kiinnosti niin kovasti tällainen harvinainen auto!" "Sepä mukavaa, tämä on melkein 30 vuotta vanha!" kerroin puolestani. 

Olipa mukava tapaaminen ja hyvä saarikäynti taas kerran.

Aika kuluu kuin siivillä...

Eräs tämän päivän Facebook-tekstini:

Niin se aika kuluu kuin siivillä. Mistä sen mm. olin hetki sitten huomaavinani? No siitä, että työhuoneeni seinällä on kohta neljännesvuosisadan ollut neljä Anatoly Sergienkon ja Ivan Voronin kauniita ranta-akvarellia.
Ostin ne syksyllä 1993 Severomorskista Art-Nord-galleriassa ollessani Lapin lääninhallituksen delegaatiossa Murmanskissa ja Severomorskissa. Meitä oli 3 opettajaa ja 25 opiskelijaa. Mielenkiintoinen matka kaiken kaikkiaan.
Niin Anatoly ja Ivan ovat Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- yhteistyökuvataiteilijoita ja perheystäviämme. Kyseinen projekti on ollut viime vuosina "säästöliekillä"...

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viikko sitten tiistaina 17.07.2018.

Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat mitä parhaat.
Menomatkalla kävimme Kemin Lidlissä. Vaimoani autossa odotellessa kaupasta tuli tuttu henkilö minua jututtamaan. Hän sanoi menevänsä vaimonsa kanssa Kostamuksessa käymään. Enpä malttanut olla kertomatta meidän viime sunnuntain käyntiä Ristijärvellä sukutapaamisessa. 
Kerroin millä kulkuneuvolla olimme liikenteessä. Sen kuultuaan hän totesi: "Sillähän ajaa miljoona kilometriä." Tuskinpa me sentään, sillä auto on niin vähän meillä käytössä...

Veden pinta oli sen verran korkealla, että ajelin jotakuinkin aivan rantahietikolle, kone oli toki trimmillä nostettu aika ylös.
Nousimme ylös mökille vähäiset tavarat vesikärryillä. Ajatuksena oli olla tekemättä yhtään mitään mutta...

Olin aloittanut kivien kärräämisen aiemilla kerroilla mökin ja pihaterassin väliseen tilaan. Enhän minä malttanut olla jatkamatta sitä, tosin kivet otin tällä kerralla tulistelupaikan ison betonirenkaan ympäriltä. Se muokataan "uuteen uskoon". Viisi vesikärryllistä kiviä siirtyi tällä kerralla osittain vaimoni avustuksella.
Levittelimme myös pari säkillistä Kekkilän multaa rannasta kärrätyn savipitoisen maan päälle.

Vaimoni teki pienen tutkimusmatkan lähimaastossa lähinnä marjatilannetta kartoittaen.
Sillä aikaa kiehautin Trangia-keittimellä vettä.
Ei kuulemma ole marjoja tulossa - kuivaa, kuivaa, kuivaa. Joimme murukahvit - varjossa.

Aluksi ei ollut paarmoja ollenkaan, mutta kohta ne ilmaantuivat. Pääasiassa ne olivat sokkopaarmoja, muutama - ilmeisesti suppu- ja/tai nautapaarma - todettakoon, että Suomessa on 41 paarmalajia. Aika moni onnistui minuakin pistämään päästen hengestään, sillä sen verran vielä kädenliike on hallinnassa. Hyttysiä ei ollut käytännössä ollenkaan, eikä juuri kärpäsiä...

Vaimoni käväisi ennen kotiin lähtöä uimassa. 

Sinä aikana tutkin varastossa olevia toistaiseksi käyttämättömiä kalastusvälineitä. Otin yhden heittovavan mukaan, johon oli aiemmin viritellyt ahvenen pyyntiin soveltuvan varustuksen. Sitä on pakko kokeilla, kun tuo matotilanne on niin aneeminen...
Samalla tutkin käyttämättömiä uistimia. Ne ovat pääasiassa vaimoni äidin, siis anoppini meidän pojillemme ostamia, molemmille omat pienet, punaiset muovilaatikot. Täältäpä ne löytyvät, jos niille löytyy tarvetta...

Hyvä saarikäynti taas kerran.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Ei tehdä tästä numeroa, päätimme jo kauan sitten...

Ei tehdä tästä numeroa, päätimme jo kauan sitten...
Niin että mistä? 
No siitä, että meidän 50-vuotishääpäivämme oli viime viikon lauantaina 21.07.2018. 
Toisin sanoen menimme naimisiin 21.07.1968 Kemissä. Meidät vihki pastori Seppo Ikonen Veitsiluodon kirkossa, jonka tiloissa vietettiin myös pienimuotoinen kahvitilaisuus.

Luonnollisesti viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu yhtä ja toista. On pakko ajatella aina kuitenkin kokonaisuutta.
Myös tätä hetkeä ja erityisesti tästä eteenpäin, koska iän myötä jaksaminen ei välttämättä ole aivan sitä, mitä se oli vuosikymmeniä sitten eikä tarvitse ollakaan. Toivottavasti kohtuullinen aktiviteetti ajantasaelämänmenoon säilyy vielä jatkossakin...   

Osallistuminen ensimmäistä kertaa sukutapaamiseen Ristijärvellä sunnuntaina 22.07.2018 klo 12 alkaen...


Lähetin alla olevan sähköpostiviestin sukukokouksen järjestelyvastaavalle viime viikolla. Vastaus tuli paluupostissa tervetulotoivotuksin...

Lähettämäni sähköpostiviesti:

Hyvää helteistä heinäkuuta täältä Perämeren pohjukasta Kemistä!
Olen vaimoni Tuulan kanssa päättänyt lähteä ensimmäistä kertaa Pyykkö, Pyykkönen, Pyykönen sukuseura ry:n sukutapaamiseen Ristijärvelle sunnuntaina 22.7.2018 klo 12 alkaen. Tulemme paikalle, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole, joten varannet kahdelle henkilölle ateriat tykötarpeineen – kiitos.
Tiedottamis- ja yhteistyöterveisin
Aki ja Tuula Pyykkö Kemi
____________________ 

Lähdimme tänään aamulla klo 08.00 ajelemaan kohti Ristijärveä. Perillä olimme noin 11.45, ajo sujui ongelmitta.

Saimme kokea erittäin mielenkiintoisen ja asiapitoisen sukukokouksen. Paikalla oli hiukan yli 30 jäsentä. Erityisesti paikkakunnan "oman pojan" Eero Pyykkösen esitelmä Pyykkösten saapuminen ja asettuminen Kainuuseen oli asiaan valaiseva...
Sain vinkkejä tutkia netistä hiukan uudesta perspektiivistä mm. omaa sukuhistoriaamme.
Isoisäni Aukusti Pyykkönen, sittemmin Pyykkö lähti Kuhmon Jonkerista liikkeelle veljiensä kanssa Perämeren pohjukkaan Kemiin 1890-luvun loppupuolella...

Seuraava sukutapaaminen on 21.07.2019 Nurmeksessa.

Ajelimme takaisin Kemiin pistäytyen Oulujärven rannalla Mieslahdella. Miksi? Siksi, että vaimoni isovanhemmat olivat tulleet ison perheen kanssa Vienan-Karjalasta Jyvälahdesta sinne 1920-vuosikymmenen alkupuoliskolla. He ottivat Suomessa sukunimekseen Pihlaja. Osa jatkoi matkaa sittemmin Martinniemeen... 

Tällaista se elämä on, ei sovi moittia.

Ajelimme tänään Mersulla vajaa 600 km. Otin sen liikennekäyttöön maanantaina ja poistin sen liikennekäytöstä hetki sitten. 
Se on päärakennuksemme autotallissa odottamassa uusia seikkailuja. On se erinomainen matka-auto - kertakaikkiaan...






tiistai 17. heinäkuuta 2018

Pistäytyminen Selkäsaaressa tänään...

Päätimme lähteä aamupäivällä uimaan - ensimmäistä kertaa tälle kesälle - Selkäsaareen. Toisana vaihtoehtona olisi ollut ajeleminen Ajoksen Kivinokan hiekkapankille, jossa olemme takavuosina käväisseet...

Selkäsaaren pohjoisrantaan ja mökille päästyämme valmistauduimme hiekkarannan tuntumassa kävelemään lähinnä kaupunkia olevalle hiekkasärkälle. Se oli selkeästi näkyvissä, sillä vedenpinta on jonkin verran normaalia matalammalla.

Kyllä se talviturkki tuli riisutuksi, vaikka omalta osaltani uinti oli enemmänkin kastautumista.
Mukavahan lämpimässä vedessä oli oleskella, vaikka se aluksi oli olevinaan niin kylmää...

Käveleskelimme takaisin rannan tuntumassa. Teimme pienen ekoteon, toimme rikkinäisen kumisaappaan pois kierrätykseen.

Mökille päästyämme kiehautimme Trangia-keittimellä  vettä ja joimme murukahvit - varjossa.

Outo mökkireissu - emme tehneet tällä kerralla töitä. Tosin lähes työstä kävi paarmojen hätyytteleminen/tappaminen, niitä oli poikkeuksellisen paljon ja ne olivat erittäin ärhäkkäitä. Pääasiassa ne olivat sokkopaarmoja. Pois lähtiessämme paarmat seurasivat pitkälle merelle saakka.

Hyvä saarikäynti joka tapauksessa - taas kerran.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Facebook-tekstini hetki sitten...

Että mitäkö mietin? No sitä että seurattuani suomalaisten maailmanpolitiikan asiantuntijoiden - lähes selkokielistä - sanomaa televisiosta tällä hetkellä Helsingissä olevasta tapahtumasta olen yhä enemmän vakuuttuneempi, että tämä on tällainen "hyvää päivää kirvesvartta"-tapahtuma.
Miksi?
Siksi. että molempien presidenttien - Trumpin ja Putinin - kädet ovat loppujen lopuksi sidottu - onneksi näin, sillä muutoin maailma olisi vieläkin nykyistä sekavampi.
Sen sijaan olen tyytyväinen, että kaikki sataa Suomen/Helsingin/ ja presidentti Niinistön laariin. Varmaan siitä saa osansa Suomen tämänhetkinen hallituskin virkamieskunnan aktiivisesta panostuksesta...

Jatkoteksti edelliseen:
Seurattuani koko päivän aktiivisesti Helsingin tapahtumia totean > Hohhoijaa...
Mielestäni mihinkään - ei kerta kaikkiaan mihinkään - oleelliseen kipupisteeseen löytynyt ratkaisuehdotusta. Presidentinlinnan tiedotustilaisuudessa molempien presidenttien tekstit olivat ympäripyöreitä, jotakuinkin mitäänsanomattomia ja ennalta arvattavia.
Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että tapaaminen olisi ollut turha, sillä jonkinlainen siemen yhteistyöstä todennäköisesti jäi itämään...