perjantai 4. elokuuta 2017

Sosiaaliseen mediaan pätee sama kuin sosialismiin: hyvä asia, jonka jätkät pilasivat...

Hyvä kirjoitus jälleen kerran Yrjön kynästä/näppäimistöstä. Olen viime vuosina itsekin ihmetllyt lähinnä Facebook-foorumilla, miten järkevinä pitämäni, tutut ihmiset kirjoittavat "puuta heinää" aivan kuin he eivät ymmärrä, että he asuvat Suomi-nimisessä maassa. 

Monet heistä näyttävät asuvan jonkinlaisessa "Harhalassa", jossa mikään - toistan ei mikään - ole hyvin vaan kaikki - toistan kaikki - varsinkin nykyhallituksen tekemiset ovat tuomittavia ja kyseenalaistettavia. 
Murheellisinta mielestäni on nimenomaan se, että kyseiset henkilöt ovat hyvin koulutettuja, pääasiassa työssäkäyviä, hyvin ainakin näennäisesti taloudellisesti toimeentulevia, joille suomalainen yhteiskunta on taannut erinomaiset elämisen mahdollisuudet.

On tämä kummaa itkupilliaikaa!


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Politiikka    |   Kolumni

Sosiaaliseen mediaan pätee sama kuin sosialismiin: hyvä asia, jonka jätkät pilasivat

Sosiaalinen media tarjoaa loistavat mahdollisuudet pienille joukkioille harjoittaa verbaalista terrorismia. Heti kun esimerkiksi maahanmuuttoa edes sivutaan vaikkapa kolumneissa, nämä ryhmät täyttävät kommenttipalstat rasistisella mölinällään, kirjoittaa Yrjö Rautio kolumnissaan.







KANSALAIS­JOURNA­LISMISTA odotet­tiin jopa perin­teisen journa­lismin kor­vaajaa tai aina­kin haas­tajaa ja täyden­täjää. Mitä on saatu? Vale­uutisia, vihan­kylvöä ja popu­lismia, joilla ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa.

Osallistuin kymmenkunta vuotta sitten keskustelutilaisuuteen, jonka aiheena oli kansalaisjournalismi. Sen järjesti toimittajien ammattijärjestö Suomen Journalistiliitto. Alustajat esittivät kansalaisjournalismin tulevaisuuden journalismina, joka voisi jopa korvata perinteisen journalismin.

Lehdet, radio- ja televisio-ohjelmat ikään kuin tekisivät itse itsenä, aktiiviset kansalaiset korvaisivat ammattitoimittajat. Sosiaalisen median räjähdys oli silloin vasta tulossa.

KÄYTIN tilaisuudessa puheenvuoron, jossa ihmettelin näitä näkemyksiä. Miksi puhua edes journalismista, kysyin. Eiväthän pelkät mielipiteet tai omien tunnelmien esittely ole journalismia. Ne eivät lisää tietoa maailmasta, kuten journalismi tekee.

Leimauduin varmasti taantumuksen airueksi. Mutta en vieläkään näe suurta tarvetta korjata silloisia näkemyksiäni.

Käsite kansalaisjournalismi syntyi 1990-luvulla Yhdysvalloissa. Se tarkoitti alun perin sitä, että journalismissa pyritään ottamaan huomioon tavallisten kansalaisten näkökulma asiantuntijoiden ja esimerkiksi politiikan ammattilaisten sijaan.

Kansalaisjournalismi on rappeutunut myös tässä alkuperäisessä merkityksessään. Yhä useammin näkee esimerkiksi television keskusteluohjelmia, joissa kenen tahansa mielipide nostetaan tasavertaiseksi asiantuntijoiden näkemysten kanssa. Kiivas usko asiaansa käy tiedon korvikkeeksi kuin väärä raha.

KANSALAISTEN itsensä tuottama ”journalismi” ei ole suinkaan korvannut ammattijournalismia, päinvastoin. Luotettava tietoa tuottava journalismi on entistäkin tärkeämpää tässä valeuutisen, propagandan ja kiihkomielisen mielipidemuokkauksen maailmassa.

Epäilemättä internet ja sosiaalinen media ovat olleet suurin tiedonvälityksen edistysaskel sitten kirjapainotaidon keksimisen. Se on laajentanut sananvapauden kenen tahansa ulottuville. Mutta siitä olisi ollut monin verroin enempäänkin. Siihen pätee sama, jota joskus sanottiin sosialismista: hyvä asia, jonka jätkät pilasivat.

Sosiaalinen media tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet niin hyvään kuin pahaan. Valitettavasti paha on ollut näihin päiviin asti niskan päällä.

Sosiaalinen media on avannut tietä oikeistopopulismin, rasismin ja fasismin nousulle. Ilman sitä Donald Trumpista tuskin olisi tullut Yhdysvaltain presidenttiä tai Jussi Halla-ahosta perussuomalaisten puheenjohtajaa.

Jos sosiaalinen media kasvattaakin tiedon määrää, se myös hukuttaa tiedon tajunnantäyttöroskaan. Jos sosiaalinen media luokin loistavia mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiselle ja verkostumiselle, se myös luo kuplia, joihin ihmiset voivat eristäytyä samanmielisten joukkoon.

SANANVAPAUS ja vastuu sanoista eivät kohtaa toisiaan sosiaalisessa mediassa. Liian moni käyttää vapauttaan väärin, toisten ihmisen vahingoittamiseen, ja yleensä vielä nimimerkin suojista. Tämä on jo johtanut sääntelyn tiukentumiseen. Tarvitaan moderaattoreita, nettipoliiseja, entistä tiukempia lakeja.

Sosiaalinen media tarjoaa loistavat mahdollisuudet pienille mutta aktiivisille ja organisoituneille joukkioille harjoittaa verbaalista terrorismia. Heti kun esimerkiksi maahanmuuttoa edes sivutaan vaikkapa kolumneissa, nämä ryhmät täyttävät kommenttipalstat rasistisella mölinällään.

Ne, joilla olisi asiallistakin sanottavaa, sivistyneet ihmiset, eivät viitsi moiseen törkykasaan koskea kymmenen metriä pitkällä kepilläkään. Keskustelu estyy, ja se on tarkoituskin.

TARKOITUS on estää ketään esittämästä näille joukkioille epämieluisia näkemyksiä. Varmaan tämä on jossain määrin onnistunutkin. Harva viitsii ottaa joka kerta niskaansa sataa kuutiota lietelantaa, kun vain mainitseekin vaikkapa ihmisoikeudet. Helpommalla pääsee, kun vaikenee.

Nämä joukkiot pyrkivät hiljentämään myös kokonaisia medioita. En tiedä, missä määrin tämä on onnistunut. Itseään kunnioittava media ei painostukseen taivu, mutta saattaa olla niitäkin, jotka taipuvat. Se on mediallekin pienemmän riesan tie.

Yksi osoitus taipumisesta on se, että mediakin sortuu usein rasistien itselleen kehittämän peitekielen käyttöön, puhuu esimerkiksi maahanmuuttokriittisistä tai nuivista, kun kyse on selvästä rasismista. Asia on vähintäänkin tutkimuksen väärti, sillä kyse on journalismin perimmäisistä asioista.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

torstai 3. elokuuta 2017

Pienimuotoinen meriretki ja Selkäsaari...

Päätimme tehdä tänään pienimuotoisen meriretken, jonka yhteydessä onkimista ja päätteeksi Selkäsaaressa pistäytyminen.
Ajoimme Hahtisaaresta ihan virallista väylää pitkin sisäsataman ja Mansikkanokan ohi ja käännyimme aallonmurtajaa kohti.
Oli lähes peilityventä, joten oli mukava ajaa liu`ussa reipasta vauhtia. Ajoimme aallonmurtajan Kuukan puolelle eli eteläpuolelle. Emme ankkuroineet, vaan annoimme veneen liikkua vähitellen viriävässä etelätuulessa. Pistin pilkin ja yhden jigiongen veteen. Veden syvyys vaihteli 2,5-5,3 metrin välillä.
Vaimoni keskittyi lukuhetkeen auringonpaisteessa.
Vene liukui hitaasti aallonmurtajan nokan ohi, jolloin käynnistin moottorin ja ajoimme Selkäsaaren etelärantaa kohti noin 200 metriä. Vedessä oli katiska ja kauempana verkkoja ja taisipa olla pieni rysäkin.

Kalaa ei tullut, mutta yksi nykäys ja...

Jigiongen siima katkesi perukkeesta. Joku kala sai ilmeisesti jigikoukun leukaperiinsä. Koskaan en muista moista tapahtuneen.

Etelän suunnasta alkoi nousta sumupilveä ja tuuli alkoi voimistua. Ajoimme Munakari ohi. Munakari eteläpuolella oli verkkoja. Olisivat mielestäni voineet olla paremmin merkittyjä.

Ajoimme Syväleton päätyyn, johon ankkuroidumme. Laavu jäi meidän pohjoispuolelle.
Sain välittömästi särjen, jonka pistin suikaleiksi tutun kaavan mukaisesti. Muuta en saanutkaan.

Ehdotin vaimolleni, että ajelemme takavuosikymmenten takaisille ensimmäisille onkipaikoille Laitakarin ja Juurakon ohi kulkevan, entisen puuhinausväylän kupeeseen.
Ajoimme Juurakon pohjoispuolelle hiukan sivuun väylältä. Ankkuroiduimme paikkaan, josta olen ennätysahveneni saanut viitisentoista vuotta sitten > 765 grammaa.

Katiskoilla olen väylän toiselta puolelta saanut "aika paljon" ahvenia ja haukia lähinnä kutuaikaan.

Kuulen selkeästi muutaman "tosikalastajan" tupisevan ennätyskalastani: Eihän tuo vielä mitään...

Minulle em. kokoinen ahven on jo kohta liiankin iso, sillä mielestäni optimikoko savustustarkoitukseen on 300-500 gramman välimaastossa.

Oli tunne, että tässä jos missä särjenlihalle löytyy ottajaa. Tunne oli oikea, sillä pikkuahventen lisäksi saimme kolme ihan hyväkokoista, yksi saattoi olla jo yli 500 grammaa.
Emme viipyneet väylänrintuuksessa pitkään, vaan ajelimme Selkäsaareen, sillä tuuli alkoi yltyä ja taivaalle alkoi kertyä tummia pilviä.
Selkäsaareen rantautuessamme jyrähteli mantereen puolella ukkonen ja tuli muutamia vesipisaroita.

Päätimme, että tyydymme makkaranpaistoon mökillä. Ehdotin vaimolleni, että hän soittaa tuttavallemme, josko em. ahvenille löytyy käyttöä. Kyllä löytyi, joten veimme ne rantauduttuamme hänelle.

Mukava pienimuotoinen meriretki ja saarikäynti taas kerran, vaikka rannasta lähtö teetti taas töitä, sillä länsi-luoteistuuli oli puuskittaista...

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ajaa kuin hullu...

"Ajaa kuin hullu!" sanoi naapurini 1980-luvun alkupuolella eräästä Kemin Kainuunkadulla asuneesta nuorestamiehestä. 
Totta, minäkin näin silloin em. hurjastelua lyhyellä kadunpätkällä. Taannoin itsekin kirjoitin muutaman artikkelin asiasta > hurjastelusta, verraten sitä ns. varttimailikilpailuihin, sillä Kainuunkatu on hiukan päälle 400 m pitkä. En kerta kaikkiaan ymmärrä turhanpäiväistä kiihdytystä tällä kadulla.

Nyt kadulle on ilmaantunut nuorimies moottoripyörällä. Tuntuu siltä, että hän ajaa aika haipakkaa mennen tullen.
Tekee mieli sanoa:" Tämä on poliisiasia." No kadullamme asuu nykyisin nuori poliisimies, josko hän käy tarvittaessa rauhoittelemmassa em. motoristia...

Seija Paasosen vuosien haaveesta totta: Teos taiteilijoiden taivaista meteorologin silmin...

Totta tosiaan mielenkiintoinen artikkeli...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Seija Paasosen vuosien haaveesta totta: Teos taiteilijoiden taivaista meteorologin silmin

Tv:stä tuttu säätieteilijä valmistelee kirjaa kuvataiteen sääilmiöistä.
Meteorologit

Seija Paasonen Ateneumissa. Taustalla Petri Ala-Maunuksen teos Vaara-Suomi.
Seija Paasonen Ateneumissa. Taustalla Petri Ala-Maunuksen teos Vaara-Suomi (2017).Antti Haanpää / Yle
Seija Paasonen osoittaa pilvimuodostelman syntymistä, viittilöi säärintaman nousua ja tuulen suuntaa. Hän ei kuitenkaan seiso nyt tv-studiossa sääkartan edessä, vaan Ateneumin taidemuseossa Eero Järnefeltin maalauksen edessä.
– Syysmaisema Pielisjärvellä on yksi Järnefeltin lempimaalauksistani. Tässä on niin monenlaista meteorologista tapahtumaa, Paasonen selittää.
Jänefeltin, taitavan pilvimaalarin, teos on yksi säätieteilijän laajan tutkimusaineiston maalauksista. Kaikkiaan otos sisältää 1863 maalausta. Luku on sama kuin Järnefeltin syntymävuosi. Siihen aineistonkeruu oli Paasosen mielestä hyvä lopettaa.

Seija Paasonen katselee klassisia kotimaisia maisemamamaalauksia Ateneumissa.
Seija Paasonen katselee Eero Järnefeltin Maisemaa Kolilta (1928).Antti Haanpää / Yle

Idea meteorologin taidekirjasta muhinut pitkään

Vuonna 1980 nuori meteorologianopiskelija osallistui pilvientunnistuskurssille. Moni inhosi työlästä kurssia ja pilvien tieteellisten nimien ulkoapaukuttamista.
Seija Paasonen oli innoissaan. Hän keksi jo tuolloin tutkia taivaan ilmiöitä myös maalauksista. Syttyi ajatus säätieteilijän taidekirjasta. Idea hautautui kuitenkin elämän pyörteisiin.
Kolme vuotta sitten Paasonen päätti toteuttaa vanhan haaveensa. Hän anoi ja sai muun muassa tiedonjulkistamisapurahan, otti virkavapaata Ylen sääesimiehen hommistaan ja ryhtyi keräämään aineistoa Euroopan taidemuseoita myöten.

Seija Paasonen Ateneumissa. Ylimpänä seinällä on Albert Edelfeltin teos "Kaukolanharju auringonlaskun aikaan".
Seija Paasonen ja Albert Edelfeltin teos Kaukolanharju auringonlaskun aikaan (1890).Antti Haanpää / Yle

Näkökulma taiteeseen tiukan säätieteellinen

Paasosen aineistossa on maalauksia eri vuosisadoilta, monista eri tyylisuunnista ja eri maista. Eniten mukana on 1800-luvun realistisia maisemamaalareita.
Näkökulma kuvataiteeseen on puhtaasti säätieteellinen. Taiteelliset tulkinnat Paasonen jättää kuvataiteen asiantuntijoille.
– Koetan meteorologin silmin tarkastella sitä, minkälaisia asioita taiteilijat ovat ikuistaneet maalauksiinsa säästä, kuvasivatpa teokset sitten tositilanteita tai kuvitteellisia tapahtumia.
Paasonen on koodannut Excel-taulukkoonsa 80 sääyksityiskohtaa jokaisesta tutkimastaan maalauksesta. Ykköstä ja nollaa sen mukaan, löytyykö ilmiö vai ei.
– Olen tarkastellut maalausten taivasalaa, vuodenaikoja ja vuorokaudenaikoja, pilviä ja niiden muodostelmia, sateita, sumuja ja jääpeitteitä. Olen arvioinut tuulisuutta, ja mahdollista myrskyä, Paasonen luettelee taulukkonsa monia säämuuttujia.

Taiteilijat rakastavat kumpupilviä

Meteorologi jää syyskuussa virkavapaalle työstämään tutkimustaan. Tarkoitus on ravistella Excel-taulukon tietomassasta havaintokokonaisuuksia ja kuriositeetteja kuvataiteen säästä ja kirjoittaa tietokirja.
– Esimerkiksi paljonko keräämässäni aineistossa on tiettynä aikana maalattu sadetta tai sumuja. Erilailla rajatuista maalausjoukoista löydän vaikka yläpilvien määrät tai myrskytaulut.

Vincent van Goghin teos Katu, Auvers-sur-Oise.
Vincent van Goghin teos Katu, Auvers-sur-Oise (1890). Vaikka teoksen taivas on vedetty vain muutamin raskain siveltimenvedoin, Seija Paasonen erottaa sieltä selvästi valkoiset kumpupilvet.Yehia Eweis / Kansallisgalleria

Jo nyt Paasonen voi melkoisella varmuudella sanoa, että taiteilijat rakastavat kumpu- ja kumpukerrospilviä. Tiettyjen aikakausien maalauksissa taivaalla ei muuta tunnu olevankaan kuin kumpupilvimuodostelmia, hän nauraa.
Entä fuskaavatko taiteilijat sääilmiöiden kanssa, maalaavat sellaista, mikä ei ole mahdollista? Totta kai, Paasonen sanoo.
– Taiteilijoilla on oikeus ja vapaus maalata mitä haluavat. Tauluissa on usein sääelementtejä, joilla on tarinankerronnallinen tai symbolinen merkitys, mutta jotka kenties eivät meteorologisesti ole mahdollisia.

Albert Edelfeltin teos Leikkiviä poikia rannalla (1884).
Albert Edelfeltin teos Leikkiviä poikia rannalla (1884).Hannu Aaltonen / Kansallisgalleria

Yksi meteorologille päänvaivaa tuottanut maalaus on Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla (1884).
– Säätieteilijän silmissä teoksessa on jotain ristiriitaa. Etualalla valo on kovin terävä ja ilma kirkas. Näen kumpupilvien aihioita, mutta toisaalta taivas taustalla ei ole selkeäkään, vaan jotenkin samea. En ole myöskään varma, mikä vuorokaudenaika tässä on, Paasonen tuskailee.
Mikä mahtaa olla hankalin sääilmiö maalata meteorologisesti oikein? Sumu, Paasonen arvelee.
– Taidemaalarit saattavat sanoa, että se on helppo nakki, mutta itselleni on arvoitus, millä tekniikalla läpinäkyvä utu ja sumuisuus saadaan maalaukseen niin, että varsinainen kohde kuitenkin vielä erottuu utuisuuden taustalla.

Turkoosinvärinen vaaramaisema.
Petri Ala-Maunus: Vaara-Suomi (2017).Hannu Pakarinen / Kansallisgalleria

Meteorologin katseella maisemamaalaukset tulevat iholle

Vaikka Paasosen näkökulma taiteeseen onkin säähän ja taivaaseen rajoittunut, se ei tarkoita, että taidenautinto olisi kapea. Päinvastoin, hän sanoo.
– Kun taidetta katsoo meteorologin silmin, luontokokemus tulee voimakkaana esille. Alkaa aistia tunnelmaa.
Saatan maisemamaalausten edessä kuulla voimistuvan tuulen suhinaa tai jopa myrskyn pauhua. Jos maalauksessa on sumuinen sää, tunnen kostean ilman ihollani. Tai kevättalvista maalausta katsoessani, sellaista, jossa lumi on jo sieltä täältä sulanut ja paljastanut maalaikkuja, tunnen, että täällähän tuoksuu jo multa, Paasonen nuuhkii.

Hmmmmm - vai niin - pohdiskelua...

Kirjoitin 5.12.2014 alla olevan tekstin.

Vanha kränisevä ukko...

Eräässä vapaamuotoisessa keskustelussa tuttavani antoi - ainakin rivien välissä - ymmärtää, että minustakin on tulossa pikkuhiljaa vanha kränisevä ukko. Puutun asioihin, jotka eivät kuulu minulle vähääkään.
Varmaan näin on, että satojen, tuhansien tekstieni joukossa on muutamia, jotka kuuluvat em. kategoriaan.

Otsikossa en tunnista itseäni. Siinä vaiheessa kun alan itse tuntea olevani vanha kränisevä ukko, ymmärrän kyllä lopetella kirjoittamisen. Toivon, että se hetki ei tule aivan heti.

Varmuuden vuoksi toivotan kaikille Hyvää Itsenäisyyspäivää.

Presidentinlinnassa huomenna 06.12.2014 tavataan! Jos ei siellä fyysisesti niin ainakin kotosalla television ääressä illansuussa... 

Hiukan samaa teemaa jatkoin 26.4.2017.

Miten tästä eteenpäin...

Viime aikojen tapahtumat, ihmiskohtaamiset ovat pistäneet miettimään, että olen jäänyt monille ihmisille jonkin verran etäiseksi. En ole välttämättä saanut ajatuksiani riittävän hyvin perille.
Tuskin minusta jatkossa tulee kuitenkaan ynisevää, kränisevää, rähjäävää ja maailmanmenoa tuskailevaa/voivottelevaa vanhaa ukkoa.
Miksi? 
Siksi, että tavoitteeni on säilyttää mm. aktivaatiotaso kirjoittamisessa kohtalaisen korkeana. Se auttanee ymmärtämään minua nuorempien, huomattavastikin nuorempien elämänmenoa.

Kirjoittamiseeni pitäisi tosin löytyä huomattavasti kriittisempi ote, tunnen olevani sen suhteen pehmoilija...

Tänään keskiviikkona 2.8.2017 tultuani hetki sitten kotiin vaimoni kanssa kirjasto- ja kauppareissulta kävi tuo - vanha kränisevä ukko - mielessä nähdessäni muutaman heistä vilaukselta keskikaupungilla ajellessamme. 

Totta tosiaan, siihen joukkoon en halua liittyä...




tiistai 1. elokuuta 2017

Tänään rajanaapureiden kanssa Kemin Selkäsaaressa...

Käväisimme tänään Selkäsaaressa. Viimeksi olemme käyneet lauantaina 29.07.2017.

Menimme illansuussa rajanaapureittemme eli Anne ja Arto Perkiön ja heidän tyttärensä Hannan kanssa saareen. Menomatka oli yhtä pärskettä, rantautuminen onnistui hyvin, sillä vesi oli aika korkealla.
"Mökkitarkistuksen" jälkeen Hanna, Arto ja minä lähdimme ongelle. Anne ja Tuula aikoivat käväistä metsämansikoita katsomassa ja lupasivat pistää tulen tulistelupaikalle.

Oli sen verran kova tuuli, että jäimme suosiolla veneellä Selkäsaaren pohjoispäätyyn. Eipä muuta kuin pyyntivälineet veteen.
Toisena kalana sain aina toivomani särjen. Tutut rituaalit ja isoja ahvenia pyytämään.

Pieniä ahvenia tuli, joten päätimme hiukan siirtyä Pikkuleton suuntaan. Uudessa paikassa oli parempi syönti. Niinhän siinä kävi, että Hanna tempaisi ison körmyniskan, pitkästi yli puolikiloisen - hyvä niin. Se oli hänen toistaiseksi suurin onkimalla saamansa ahven.

Alkoi kahvihammasta pakottamaan, joten lähdimme rantaan. 

Kyllä - ensin maistuvat makkarat, kahvit vastaleivottujen pikkupullien kanssa ja suklaata. Mukava oli nautiskella terassilla.
Metsämansikoita oli löytynyt ihan mukavasti, ilmeisesti niistä syntyy huomenna pikkuleivonnainen.

Tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja voimistunut. Oli mukava ajella myötätuuleen ja nautiskella veneen "ratsastusta" aallonharjalla.

Mukava saarikäynti taas kerran...


Kyllä! Aika kuluu nopeammin kuin ennen tai ainakin tuntuu siltä...

Minulla ja vaimollani oli aamukahvittelun yhteydessä päärakennuksen terassilla tuttu keskustelunaihe: Ajan kuluminen...

Olemme jo vuosia todenneet - niin kuin ilmeisesti useammat ikäisemme - ajan kuluvan aina vaan nopeammin. Ennen totesimme, että maanantaiaamuna herättyään toteaa kohtapuolin olevansa perjantai-illassa.

Mielestämme nimenomaan tämä kesä on kulunut erityisen nopeasti. Pohdiskelimme, liekö syynä entistä verkkaisempi oma liikkuminen ja mahdollisesti entistä vähäisemmät aikaansaannokset - mene ja tiedä.
Onneksi emme ymmärtääkseni tunne erityisiä suorituspaineita mistään asiasta. Henkilökohtaisesti tavoitteena on irtaantua muutamista entisistä kuvioista, mutta antaapa ajan kulua...

Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut, taskukalenterissani ei ole menneiden viikkojen/päivien sivuja. Onneksi merkkaan tiettyjä tapahtumia pöytäkalenteriini, jotka olen säilyttänyt.
Katselin hetki sitten uteliaisuuttani kolmen viimeisen vuoden - lähinnä kesäaikaisia - tapahtumia. Tunnustan, että pöytäkalenteristani löytyy merkintöjä, joiden tapahtumista täytyy tosissaan miettiä tyyliin > tuolloinko se todella tapahtui...


Trump, Trrrump, Trrrrrump, Trrrrrrrrrrump ...

Hmmmmm - vai niin - tiedottaminen ja erityisesti totuudessa pysytteleminen on vaikea laji...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


WP: Trump saneli poikansa tiedotteen venäläisasianajajan tapaamisesta

Tiedote tehtiin paluulennolla Saksan G20-maiden huippukokouksesta.
Donald Trump
Presidentti Donald Trum seisoo poikansa Donald Trump nuoremman selän takana.
Dan Anderson / EPA
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saneli henkilökohtaisesti poikansa Donald Trump nuoremman tiedotteen, kertoo Washington Post -lehti(siirryt toiseen palveluun). Tiedotteessa Trump nuorempi kertoi hänen ja venäläisen asianajajan ensisijaisesti keskustelleen venäläislasten adoptoimisesta, kun he tapasivat kesäkuussa 2016.
Presidentti Trumpin neuvonantajat kävivät keskustelua heinäkuun alussa pidetyn G20-maiden huippukokouksen ohessa siitä, kuinka vastata uuteen paljastukseen Trump nuoremman ja venäläisen asianajajan tapaamisesta.
Neuvonantajat sopivat, että Trump nuorempi antaisi tiedotteen asiasta, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin. He halusivat pitää kiinni totuudesta, jos kaikki myöhemmin tulisi ilmi.
Presidentti Trump oli kuitenkin eri mieltä. 
Hän saneli julkisuuteen annetun tiedotteen lennolla kotiin Saksan huippukokouksesta.
Myöhemmin kävi ilmi, että tapaamisessa oli tarkoitus saada vahingollisia tietoja Hillary Clintonista.
Donald Trump nuorempi ei ole vastannut Washington Post -lehden kommentointipyyntöihin.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Polkupyörällä kokeilua tänään...

Kirjoitin Facebookiin alla olevan tekstin hetki sitten...

Että mitä erikoista tänään? No ei sen kummempaa kuin sitä, että kokeilin pitkästä aikaa polkypyörällä ajoa. Taitaa olla jo yli viisi vuotta siitä, kun ajoin viimeksi polkypyörällä.
Jostain syystä asia on vaan jäänyt toteuttamatta.
Ennen tämänpäiväistä kokeilua kävin läpi pyörän ja pumppasin renkaat täyteen ilmaa. Niin - pyörä on rummun sisään rakennetulla 7-vaihteisella vaihteistolla varustettu Tunturi-miestenpyörä. Vaimolleni ostimme myös samanlaisen naistenpyörän City-Sportista - kauan sitten - Kalasniemen Eero, Eepi kehui pyörät maasta taivaaseen...
Vaimoni pyörään on vaihdettu "istuvampi" ohjaustanko. Molemmat pyörät ovat olleet aivan liian vähällä käytöllä.