maanantai 23. tammikuuta 2017

Pian on helppoa olla kuntapäättäjä – raskaimmat tehtävät ovat siirtymässä maakuntien hoitoon

Alla olevassa kolumnissa seuraavien kuntapäättäjien roolista on mielestäni erittäin vähättelevä sävy.
Puolet seuraavan valtuustokauden ajasta on vähintäänkin yhtä vaativaa kuin tälläkin hetkellä ja sote-ratkaisun - mahdollisesti toteutuessa vuoden 2019 alussa - työtä kyllä riittää niskanappia myöten loppukaudenkin ajaksi. 
Turha vähätellä kuntapäättäjien tehtäviä uudessa tilanteessa, jossa he pääsevät entistä paremmin keskittymään jokaista kuntalaista lähellä oleviin asioihin...
 
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Pääkirjoitus    |   Kolumni

Pian on helppoa olla kuntapäättäjä – raskaimmat tehtävät ovat siirtymässä maakuntien hoitoon

Kun raskaat sote-menot siirtyvät maakunnan huoleksi, kuntiin jää koulutuksen, kulttuurin ja maankäytön kaltaisia tehtäviä, joissa menot kasvavat paljon hitaammin kuin sotessa.

PUOLUEET kokoavat täyttä höyryä ehdokas­listoja kunta­vaaleihin, ja vaikeaa tuntuu taas olevan. Puolet ehdokasmäärästä on vasta koossa – paljon jää loppukirin varaan.

Tällä kertaa ehdokasasettelussa on paljon epävarmuutta, koska tulevat valtuutetut eivät vielä hahmota, millaisia kunnat ovat valtuustokauden puolenvälin eli vuoden 2019 jälkeen.

Silloin sosiaali- ja terveydenhuolto eli sote tempaistaan kunnilta maakuntien hoitoon – olettaen, että tulevat lait läpäisevät perustuslain seulan nikotuksitta eikä hallitus kaadu ennen aikojaan.

JOS tempaisu toteutuu, se tarkoittaa, että noin 60 prosenttia kuntien nykyi­sistä palveluista lähtee valtuutettujen näpeistä. Luulisi, että tämä kannustaisi lähtemään ehdolle. Kun raskaat sote-menot siirtyvät maakunnan huoleksi, kuntiin jää koulutuksen, kulttuurin ja maankäytön kaltaisia tehtäviä, joissa menot kasvavat paljon hitaammin kuin sotessa.

Näin loppuu myös paine kuntaliitoksiin, koska valtuutettujen on entistä vaikeampaa tunaroida kuntaansa konkurssikypsäksi.

Tarvittaessa rahaa voi edelleen lypsää kuntalaisilta: hallitus aikoi estää kunta­veron korotukset muutamaksi vuodeksi, mutta tästäkin peräännyttiin. Perustuslaissa taatun kuntien itsehallinnon voima on suuri.

KUNTAVALTUUTETTU on huviretkellä verrattuna niihin, jotka lähtevät ehdolle uusiin maakuntavaltuustoihin. Nämä vaalit ovat jo vuoden päästä.

Valtio antaa 18 maakunnalle niin sanotun yleiskatteisen rahoituksen. Se tarkoittaa rahaläjää, jonka valtuusto saa sitten kohdentaa soteen ja muihin pal­veluihin haluamallaan tavalla.

Kuulostaa mahtavalta, mutta itse­hallinto on laaja niin kauan kuin maakunta pitää tulot ja menot tasapainossa. Jos budjetti on kolmatta vuotta peräkkäin alijäämäinen, maakunnan päättäjät pääsevät tutustumaan valtiovarainministeriön tuimiin virkamiehiin.

Eikä rahaa ole omasta takaa. Maa­kunnilla ei ole oikeutta verottaa, vaan pää­osa varoista tulee valtiolta.

Kuntatalouden tunteva hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä arvioi, että säästöpaineet siirtyvät kunnista maa­kuntiin. Hän laskee maakuntien sopeutustarpeen olevan noin 2,7 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä.

Maakuntavaltuustoon pitää mennä eri asenteella kuin kuntaan. Ainakin kannattaa miettiä, mitä lupaa äänestäjille.

Analyysi: Trump toistaa vaalipuheitaan ja eristää Yhdysvaltoja...

Sama lyvy on päällä noin 140 merkin pätkinä...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Analyysi: Trump toistaa vaalipuheitaan ja eristää Yhdysvaltoja

Yhdysvaltain 45. presidentin virkaanastujaispuhe erosi täydellisesti aiemmista. Donald Trump tuntui puhuvan pelkästään amerikkalaisille kannattajilleen.
Donald Trump

Donald Trump pitämässä virkaanastujaispuhettaan.
Donald Trump pitämässä virkaanastujaispuhettaan.Drew Angerer
Trump lupasi, että kaikki muuttuu.
Niin tapahtuu. Yhdysvallat saa presidentin, joka käyttäytyy eri tavalla kuin kukaan edeltäjistään.
Hän on kansaa kiihottava protektionisti, joka ajattelee aina ensin omaa etuaan. Capitol-kukkulan parvekkeelta hän tosin vakuutteli, että oma etu tarkoittaa tästä eteenpäin Yhdysvaltoja. Mutta vain Yhdysvaltoja.
Barack Obama puhui koko maailmalle. Obaman virkaanastujaispuheessa kahdeksan vuotta sitten oli paljon ylevää kieltä ja vertauksia: Obama lainasi niin Raamattua kuin Yhdysvaltojen seitsemää perustajaisää sekä presidentti Abraham Lincolnia. Hän esitteli visiotaan paremmasta maailmasta, josta unelmoi.
Obama muistutti, ettei Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen johtoasema ole itsestäänselvyys, vaan se pitää ansaita. Hän ojensi sovinnon kättä varsinkin muslimeille ja pyysi heitä mukaan terrorisminvastaiseen taisteluun.
Yhdysvallat oli tammikuussa 2009 vakavan pankki- ja rahoituskriisin kurimuksessa. Obama otti kantaa ahneutta ja taloudellista vastuuttomuutta vastaan.
Trump puhui unohdetulle kansanosalle. Hän sanoi käynnistäneensä historiallisen liikkeen, jollaista ei ole koskaan aiemmin ollut.
Se on Yhdysvaltain nykyisen valtakoneiston vastainen, Trumpia äänestäneiden konservatiivien ja työläisten liike.
Trump mainitsi ulkomaat vain ohimennen. Liittolaissuhteiden kohentamisessakin hän tosin pitää tärkeimpänä sitä, että Yhdysvallat turvaa ensin oman selustansa.
Trump toisti monessa kohtaa sanasta sanaan vaalikampanjan puheitaan.
Kaikki päätökset kaupasta ulkosuhteisiin tehdään jatkossa niin, että ne hyödyttävät ensin yhdysvaltalaisia. Trumpin mielestä Yhdysvalllat on tähän mennessä keskittynyt liikaa muiden valtioiden rajojen turvaamiseen.
Nyt on aika eristää omia rajoja, jotta Yhdysvallat voi unelmoida suurista saavutuksista ja voittaa kaikilla aloilla.
Puhetta seurattiin kaikkialla maailmassa. Viimeistään nyt myös Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa tiedetään, että Trump on tosissaan avaamassa tyhjiä tehtaita taantuvassa Keskilännessä samalla, kun pystyttää muuria tai aitaa Meksikon rajalle.
– Tyhjien puheiden aika on ohi. Nyt on toiminnan aika, Trump sanoi.

Trump jatkaa räksyttämistä omalla Twitter-tilillään, vaikka sai käyttöönsä myös presidentin virallisen tilin...

Pelle mikä pelle, olen muistaakseni itsekin taannoin kirjoittanut. Toistaiseksi ei tarvitse käsityksiään, kirjoittamisiaan muuttaa, vaikka kysymyksessä onkin Yhdysvaltain valan vannonut 45. presidentti. Sama meno jatkuu...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Trump jatkaa räksyttämistä omalla Twitter-tilillään, vaikka sai käyttöönsä myös presidentin virallisen tilin

Presidentin virallinen Twitter-tili on ollut maltillinen ja hiljainen.


Donald Trump vieraili lauantaina keskustiedustelupalvelu CIA:n päämajassa Langleyssä.
YHDYSVALTOJEN presidentille Donald Trumpille ominaista on ollut se, että hän on kertonut maailmalle näkemyksistään räväkästi viestipalvelu Twitterissä.

Usein viestit eivät ole olleet kovinkaan maltillisia, vaan Trump on päivittänyt tiliään parhaimmillaan vain minuuttien välein, jos jokin asia on häntä ottanut päähän.

SAMA linja näyttää jatkuvan senkin jälkeen, kun Trump vannoi perjantaina virkavalansa. Trumpilla on nyt kaksi Twitter-tiliä: toinen on hänen ”henkilökohtainen”, ja toisessa hän esiintyy Yhdysvaltojen presidenttinä.

Presidentillisellä tilillään Trump on maltillinen verrattuna ”henkilökohtaiseen” tiliin.

”Minulla on kunnia palvella amerikkalaisia Yhdysvaltojen 45. presidenttinä!” Trump twiittasi presidentin virallisella tilillä.


SAMAAN aikaan henkilökohtaisella tilillään Trump vaikutti ärtyneeltä uutisesta, jonka mukaan hänen virkaanastujaisissaan oli vähemmän yleisöä kuin Barack Obaman noustessa valtaan vuonna 2009.

”Wau, television katsojaluvut tulivat juuri: virkaanastujaisia katsoi 31 miljoonaa ihmistä, mikä on 11 miljoonaa enemmän kuin erittäin hyvät luvut neljä vuotta sitten!” Trump viestitti.

Wow, television ratings just out: 31 million people watched the Inauguration, 11 million more than the very good ratings from 4 years ago!

Hän jätti tosin mainitsematta sen, että Obaman virkaanastujaisissa vuonna 2009 katsojaluvut olivat paljon suuremmat kuin Trumpilla. Obaman tullessa presidentiksi tilaisuutta seurasi 38 miljoonaa katsojaa.

Virkaanastujaisten jälkeen ei ole jäänyt epäselväksi, kumpaa Twitter-tiliä Trump suosii enemmän. Virkaanastumisen jälkeen Trump on lähettänyt presidentilliselle tilille seitsemän viestiä ja ”henkilökohtaiselle” tilille 16 viestiä.

TRUMP on perustellut ”henkilökohtaisen” Twitter-tilin pitämistä sillä, että viestipalvelu mahdollistaa hänelle suoran tiedotuskanavan ohi tiedotusvälineiden.

”Lehdistö kertoo minusta niin epärehellisesti, niin epärehellisesti, että voin laittaa viestin Twitteriin, voin mennä bing bing bing, ja se on saman tien uutisissa”, Trump kertoi brittiläisen The Timesin ja saksalaisen Bildin haastattelussa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tiedottaminen on vaikea laji...

Kävin vaimoni kanssa kyläilemässä tänään iltapäivällä. Talonväen kanssa tuli puheeksi kuntavaaliasiat ja mainostaminen > itsensä esiin tuominen lähitulevaisuudessa.

Nimenomaan oikea ja oikea-aikainen tiedottaminen on vaikea laji, se hyvin harvoin onnistuu.

Aikojen saatossa tiedottaminen, viestintä on kokenut valtavia muutoksia. Huutaminen, savumerkit, kirjekyyhkyt, morsetus, lennättimet, jne. ovat historiaa. Hieman modernimpaan viestintään on olemassa lukemattomia keinoja.

Normaali puhelimen käyttö + tekstiviestitkin alkavat olla "höyryjuttuja"... 



Alla olevassa - osittain lainatussa/muunnellussa tekstissä - lähestytään asiaa vaikkapa kuntavaaliehdokkaan näkövinkkelistä.

WhatsApp: WhatsApp on suuren suosion saavuttanut tekstiviestien korvaaja, jolla viestien lähetys onnistuu ”tekstarimaisesti” mobiiliverkon yli ilman erillisiä maksuja. WhatsApp antaa käyttäjälle mahdollisuuden luoda ryhmiä, joihin voidaan kutsua potentiaalisia tukijäseniä.

Ryhmään kuuluvat jäsenet saavat kaikki ryhmään lähetetyt viestit puhelimeensa ja voivat itse lähettää sinne viestejä kaikkien nähtäville. Ryhmän luominen useiden satojen ihmisten kesken ei välttämättä ole fiksua, sillä tärkeät viestit voivat hukkua muun keskustelun sekaan.

WhatsApp:n tyylisiä ohjelmia on useita muitakin, kuten Googlen Hangouts, Facebookin Messenger ja Suomessa hieman tuntemattomampi Kik.
Ennen jonkin mobiilisoftan käyttöönottoa viestintään, kannattaa muistaa kaksi erittäin tärkeää seikkaa: 1. Ohjelmien käyttö vaatii jokaiselta vastaanottajalta älypuhelimen, johon on asennettu kyseinen ohjelma. 2. Viestien lähetys ja vastaanottaminen edellyttää aina internetyhteyttä (mobiilinettiä tai lähiverkkoa). Mikäli laitteet ja yhteydet löytyvät, on WhatsApp erittäin kätevä ja vaivaton tapa jakaa tiedonjyväsiä nopeasti kaikille.


Facebook: Ihmiset ovat nenä kiinni Facebookissa jatkuvasti, ja sitä selataan nykyään tietokoneen lisäksi puhelimilla ja tableteilla aina, kun on vähänkin vapaata aikaa. Mikset siis menisi sinne, missä ihmiset osittain jo valmiiksi ovat? 

Facebookia voit hyödyntää viestinnässä esimerkiksi näillä kolmella tavalla:

Tee oma julkinen sivu ja kutsu jäsenet tykkämään siitä. Voit julkaista sivuillasi kuulumisia, kuvia, videoita tai tarjota hyödyllisiä linkkejä esimerkiksi kotisivuilta löytyviin juttuihin. 

Julkisen sivun ehdoton etu on se, että sen avulla myös ulkopuoliset voivat löytää sinut ja mahdollisuudet saada uusia jäseniä kasvavat. Huono puoli on se, että julkisen sivun päivitykset eivät aina tavoita kaikkia tykkääjiäsi. Facebookin käyttöä jäsenhankinnan näkökulmasta on myös syytä pohtia.

Perusta jäsenille Facebook-ryhmä. Ryhmä on muuten kuin julkinen sivu, mutta päivitykset näkyvät vain siihen kuuluvien jäsenten uutisvirrassa. Ryhmä on julkista sivua varmempi tapa tavoittaa nykyiset jäsenet, sillä päivitykset ilmestyvät varmasti heidän uutisvirtaansa. Jäsenet myös mahdollisesti kommentoivat päivityksiä rohkeammin, jos he tietävät, että kommentit eivät näy julkisesti muille kuin tutuille ryhmän jäsenille.

Lähetä yksityisviestejä. Voit lähettää Facebookin yksityisviesti-toiminolla viestin kaikille Facebookiin kuuluville jäsenillesi ”sähköpostimaisesti”. Jos ryhmässäsi on paljon nuoria tai muuten sosiaalista mediaa käyttäviä jäseniä, tämä tapa voi tavoittaa heidät paremmin kuin perinteinen sähköposti. 
Facebookissa tullutta viestiä ei koeta välttämättä niin formaalina, ja jäsenillä voi olla pienempi kynnys vastata siihen.

Twitter: Twitter ei ole Suomessa vielä aivan samanlainen megailmiö kuin muualla maailmalla, mutta sen suosio kasvaa täälläkin jatkuvasti. Tässä vaiheessa kannattaakin siis hypätä mukaan, ja perustaa oma Twitter-tili ja kutsua jäsenet seuraamaan sitä.

Twitterissä voit julkaista lyhyitä 140 merkin pituisia viestejä (”tweettejä”/ "twiittejä"), jotka näkyvät kaikille seuraajillesi. Jäsenten ei ole kuitenkaan pakko liittyä Twitteriin itse, vaan he voivat käydä katsomassa twiittejä profiilistasi ilman tiliäkin.

Twiittien ei tarvitse olla mahdottoman hiottuja ja isolla porukalla mietittyjä. Twitteriä kannattaakin hyödyntää spontaanien juttujen ja ajatusten jakamiseen, ja näitä voi lähettää useasti päivässä. Voit esimerkiksi päivittää jonkin järjestämäsi tapahtuman vaiheita jatkuvasti Twitteriin, jotta muutkin kuin paikallaolija pääsevät kärryille.


Twitterissä voi myös helposti jakaa (”retwiitata”) muiden käyttäjien viestejä eteenpäin omille seuraajillesi – kannattaa siis ottaa seurantaan sinun kannalta mielenkiintoisista aiheista viestittäviä henkilöitä ja organisaatioita.

Jos hommasta haluaa kaiken irti, kannattaa Twitterin käyttö kuitenkin tehdä tavoitteellisesti.

Sähköposti: Vanha kunnon sähköposti pitää edelleen vahvasti pintansa ihmisten jokapäiväisessä viestinnässä. Sen lähettäminen on helppoa sekä halpaa, ja jonkinlainen sähköpostiosoite löytyy lähes kaikilta. 
Sähköposti on erittäin kätevä väline esimerkiksi silloin, kun on tarve lähettää erilaisia dokumentteja tai muita liitteitä isolle vastaanottajajoukolle. 

Nykyaikaisissa sähköpostiohjelmissa ja jäsenrekisteripalveluissa on mahdollisuus luoda erilaisia ryhmiä, joiden avulla on helppo lähettää tietty viesti juuri halutulle joukolle. Hyvän palvelun avulla voit luoda yhden yhteisen osoitteen, johon lähettämäsi viesti menee itse etukäteen määrittelemällesi jäsenjoukolle. 

Sähköpostin huono puoli on se, että se jää monelta helposti lukematta. Lähettäjän on vaikea luottaa siihen, että jokainen lukee tunnollisesti kaikki lähetetyt viestit, postitulvan ollessa useimmilla valtava. 

Vaikka sähköposteilla ei ole pituusrajoitteita, kannattaa välttää jaarittelua ja pitää asia ytimekkäänä. 

Monet lukevat sähköpostinsa älypuhelimen ruudulta, ja varsinkin silloin mielenkiinto loppuu nopeasti, jos viesti muistuttaa romaania. Mikäli kyseessä on pidempi viesti, se kannattaa kirjoittaa kokonaisuudessaan esimerkiksi nettisivuille ja lähettää sähköpostilla vain lyhyt tiivistelmä aiheesta sekä linkki kokonaiseen tekstiin.

Niin - on kai sitä nykyaikana edellisten lisäksi varmaan paljon muutakin mutta...

Sähköposti on minun työkaluni. on ollut sitä jo vuosikymmeniä. Se on helppokäyttöinen ja mielestäni luotettava. Ongelmana on valitettavasti se, että itse en ole saanut mielestäni riittävästi palautetta viesteihini.

Puhun puhelimella ainoastaan silloin, kun on pakko. Itse soitan äärimmäisen vähän, en juuri koskaan lähetä tekstiviestejä enkä valokuvia puhelimen välityksellä, jne. ...

Miksi?

Siksi, että puheluista ei jää "täpliä" varmemmaksi vakuudeksi, paitsi jos äänittää puhelunsa. Todennäköisesti niin tekevät hyvin harvat ihmiset.

Edellisen lisäksi löytyy perinteistä lehtimainontaa ja jalkautumalla jaettavaa itse tehtyä materiaalia. 
Viimeksi mainittu menee varmasti perille "oikealle" kohderyhmälle, joka toivottavasti siinä olevan tiedon lukee ajatuksen kanssa...





Kemi kokeilee – kuntalainen ensi kertaa hallintokaaviossa...

Kuntalainen ensi kertaa hallintokaaviossa - kyllä - mutta aina päätöksenteko kuntatasolla on ollut yksittäisestä ihmisestä lähtevää.
Alla olevan artikkelin luettuani ja kaaviota katsellessani tulee mieleen 1980-luvun alun Kemi. Silloin toteutettiin Rasvaa rattaisiin ideakilpailu. Itsekin otin siihen osaa ja parin idean osalta tulin palkituksikin. Palkitutu ideat olivat Puuaitayritys ja Ideaporukka. Puuaitayritys toteutettiin myöhemmin AITAKI-laatutuote nimellä mutta Ideaporukka esittämässäni muodossa jäi toteuttamatta.
Ideaporukka olisi ollut nyt esitettyjen toimikuntien tyyppinen pohdiskeleva, valmisteleva elin, joka olisi koostunut tavallisista kemiläisistä, ei poliittisesti aktiiveista, vaan kadunmiehistä ja -naisista.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Kemi kokeilee – kuntalainen ensi kertaa hallintokaaviossa

Monimutkaiselta vaikuttava kaavio toisi kuntalaisen näkemystä paremmin esille. Tavoitteena on poikkihallinnollisuuden lisääminen.

MIILA KANKAANRANTA
Kemi kokeilee – kuntalainen ensi kertaa hallintokaaviossa
Kemin kaupunki kokeilee uutta organisaatiomallia. Uusien toimikuntien tarkoitus on lisätä hallintokuntien yhteistyötä. Katso tarkempi kuva mallista näköislehdestämme 21.1.2017.

Matti Nikkilä
Kemin päätöksenteko ohjautuu ensi vuonna entistä enemmän kuntalaisen elämästä lähtevällä tavalla.
Aseeksi kuntalaisen kuulemiseen otetaan hyvinvointia ja terveyttä, arjen sujuvuutta ja elinvoiman edistämistä ajavat toimikunnat. Toimikunta on jatkossa valmisteleva elin.
– Aiemmin valtuutetuille on saattanut syntyä tunne, että asiat tuodaan pöytään virkamiesvalmistelusta niin pitkälle vietyinä, että vaihtoehtoja ei ole. Nyt päättäjät pääsisivät paremmin mukaan valmisteluun, sanoo kaupunginjohtaja Tero Nissinen.

Toimikunta olisi aloitteentekijä, linjaaja ja tärkeiden asioiden keskustelija. Toimikunnilla ei olisi varsinaisesti päätösvaltaa, mutta niiden näkemys ohjaisi palveluja tuottavien lautakuntien toimintaa.
Lautakunnat päättävät resursseista, eli ihmisistä ja rahoista, joita käytetään palvelujen tuottamiseen.
Kemin kaupunginvaltuuston keskustan, vasemmistoliiton, sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen ryhmien puheenjohtajilta saatiin lukea myönteisiä mielipiteitä uudesta mallista lehdestämme aiemmin tällä viikolla. Perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Harri Tauriainen oli silloin ainoa kritisoiva ääni.
Vihreiden Kimmo Hirvenmäki kertoo olevansa innoissaan uudistuksesta.
– Vanhasta hallintokaaviosta puuttuu kuntalainen täysin. Nyt ollaan tekemässä isoa muutosta ajattelutavan tasolla. Kukaan ei ole kyseenalaistanut sitä etteikö vanha järjestely toimisi hyvin. Mutta maailma on muuttunut paljon ja meidän pitää muuttua sen mukana.
Kriittisten äänien paino oli siinä, että toimikunnat tuovat yhden päätösvaltaa vailla olevan keskustelukerhon lisää. Kaupunginjohtaja näkee asiassa myös toisen kannan.
– Toimikuntien valmistelu voi helpottaa kaupunginhallituksen ja -valtuuston työskentelyä. Strategisiin päätöksiin saataisiin enemmän syvyyttä.
Toimikuntien kokouksiin osallistuisi ainoastaan valtuuston jäseniä, lautakuntiin voisi kuulua muitakin kuin valtuutettuja. Kokouspalkkioiden määrä voi näin ollen jonkin verran lisääntyä.
– Toisaalta voi hakea hyötyä siitä, että kun päätökset tehdään, ne ovat moniulotteisempia, Nissinen sanoo.
Rakennemuutosohjelman papereissa kerrotaan, että nykyinen toimintamalli on johtanut siiloutumiseen. Silloin yhteistyö hallintokuntien välillä ei toimi toivotulla tavalla.
Toimikunta toisi poikkihallinnollisuutta. Toimikunnilla voi olla määräraha vaikkapa selvitysten tilaamista varten. Toimikunta vie näkemyksensä valtuustoon, ja valtuusto tekee päätökset. Lautakunnat ovat tuotantolautakuntia, jotka toteuttavat valtuuston päätöksiä.
Mallin toimivuutta ryhdytään testaamaan toden teolla ensi syksynä uuden valtuuston voimin. Nissinen sanoo, että uuden toimintakulttuurin luominen on pitkä prosessi. Nyt mallinnetaan päätöksentekomallia, konsernihallinto ja hallintosääntö seuraavat perässä.
Toisaalta kyseessä on edelleen kokeilu, jonka jälkeen kokemukset käydään läpi ja jatkosta päätetään vuoden 2018 lopussa.
– Kokeilu saa epäonnistua. Muutenkin olen sitä mieltä, että liian kiveen hakattuja päätöksiä ei saisi tehdä, Hirvenmäki sanoo.

Ihan selvä himmeli, eikö?

Matti NikkiläPerjantaiaamuna katsoin Kemin uutta hallintomallia esittävää kuvaa ja tiesin, että päivästä tulee pitkä. Asian avaaminen vaatii viitseliäisyyttä.
Organisaatiota esittävä kuva voi kuitenkin hämätä. Vaikka palikoita on paljon, tarkoitus on että kuntalaiselle arki on helpompaa. Valtuutetut voivat sen sijaan joutua tekemään enemmän töitä.
Kaupungin lautakunnat ovat täynnä asiantuntemusta, jota valtuutetut kantavat mukanaan. Mutta muutaman kerran on jo käynyt selväksi, että tätä asiantuntemusta ei aina saada kantautumaan muille. Parhaassa tapauksessa toimikunnat lisäävät keskustelua asioista.
Toimikuntien ydinteemoista näkee, että niissä on päällekkäisyyksiä. Mutta niin on elämässäkin. Pyörätiet ja ulkoilureitit ovat hyvinvointia ja sujuvaa arkea. Ja kun ihminen voi hyvin ja arki on mukavaa, elinvoima lisääntyy. Eikä edes tarvitse tietää kuuluvansa matriisiorganisaatioon.
Termit ovat ylätasolla, ja aivan tarkoituksella. Liian tarkka määrittely vie takaisin siiloon.