Olen aikaisemminkin kirjoittanut - useaankin kertaan - alla olevan kolumnistin noin joka kolmas teksti on asiaa. Ne kaksi kolmesta ovat sananhelinää, hörönlöröä. Siitä huolimatta jaksan lukea niitä - toivottavasti Sinäkin. Tunnustan, että jopa odotan hänen kolumninsa julkaisua...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Innovaatio-sana kelpaisi vasemmistolle, elleivät Katainen ja Himanen olisi omineet sitä
Aamun lääkärikäynnillä erääseen takalistoon oli tungettu innovaatio. Luotaimesta oli apua. Näin totesi muuan irvileuka Facebookissa. Kannanottoa voidaan pitää innovaatiomyönteisenä.
Punalippuja heiluttavat mielenosoittajat vastustivat viime viikonlopun suurmielenosoituksessa innovaatiota ja valtion budjettileikkauksia. Historian digitaalisiin kuva-arkistoihin jää banderolli "Tunkekaa innovaatiot perseeseenne".
Somessa nousi innovaatioraivo. Viruksen lailla levisi otsikko "Tämä lakana kiihdytti – asiantuntija pöyristyi". Todettiin yhtäältä, että Suomi elää innovaatioista. Jos niitä olisi tarjolla vientiin, leikkauksia ei tarvittaisi.
Tätä pilkkaamaan nousivat aggressiivisesti niin sanotut innovaatiokriitikot. He eivät toki vihaa innovaatioita, vaan ainoastaan vaativat avointa keskustelua innovaatioiden ongelmista.
Anarkistit ja kommunistit pitävät innovaatioita kapitalistien uuskielenä. Innovaatiousko lieneekin uinut julkisen politiikan oikeaksi opiksi samaan tapaan kuin monikulturalismi.
Ja ovathan innovaatiokriitikot tavallaan oikeassa. Suomi on maailman innovatiivisin maa, jonka talouskriisistä selviytyäkseen on pakko leikata siitä korkeasta osaamisesta, jolla tälle karille osattiin navigoida.
Aivan uusi sana innovaatio ei ole. 1500- ja 1600-lukujen Euroopassa innovaattori oli haukkumasana.
Sitä käytettiin niistä, jotka yrittivät muuttaa vallitsevaa maailmanjärjestystä ja valtahierarkioita. Teologian alueella esimerkiksi homoseksuaalisuuden hyväksyminen on innovaatio.
Sitä käytettiin niistä, jotka yrittivät muuttaa vallitsevaa maailmanjärjestystä ja valtahierarkioita. Teologian alueella esimerkiksi homoseksuaalisuuden hyväksyminen on innovaatio.
Nykymerkityksensä innovaatio sai taloustieteilijä Josef Schumpeterin teksteissä 1930-luvulla. Hänelle innovaatio oli prosessi, jossa heikot tuotteet ja toimintatavat karsiutuivat kekseliäämpien tieltä. Innovaatioissa oli siis kyse luovasta tuhosta.
Tämä tuho on Suomessa käynnissä. On ymmärrettävää, että ne joita se kovimmin koskee, haluavat tunkea sen pimeään paikkaan.
Uudempi innovaatioteoreettinen kirjallisuus luo toiveikasta valoa. Innovaatio on mikä tahansa, mikä luo uutta arvoa. Esimerkiksi ihmisarvoa, sosiaalista pääomaa, ekologista kestävyyttä, viisautta ja hyvinvointia. Toki myös rahaa. Uuden arvon synnyttäminen vaatii kaikkien yhteiskunnallisten tahojen vuorovaikutusta, eräänlaista suurta Maailma kylässä -festivaalia.
Usein mainittu esimerkki innovaatioympäristöstä on Yhdysvaltain Piilaakso, jonka ylivoimainen luomisvoima syntyi aseteollisuuden, hippikulttuurin, yrittäjyyden ja maahanmuuton yhdistelmästä.
Renessanssin Firenze on toinen suosittu esimerkki. Siellä papit, pankkiirit, poliitikot ja taiteilijat ryyppäsivät yhdessä ja loivat modernin Euroopan. Nyky-Suomessa kukaan edellä mainituista ei edes puhu toisilleen.
Renessanssin Firenze on toinen suosittu esimerkki. Siellä papit, pankkiirit, poliitikot ja taiteilijat ryyppäsivät yhdessä ja loivat modernin Euroopan. Nyky-Suomessa kukaan edellä mainituista ei edes puhu toisilleen.
Paradoksaalista on, että nykyiset innovaatiokriitikot ovat useimmiten monikulturalisteja, kun taas maahanmuuttokriitikot uskovat puhtaan suomalaisen kulttuurin ylivoimaiseen innovaatiokykyyn.
Kapitalistit ja utopistit pitävät innovaation käsitteestä. Harva sana sisältää sekä toivon paremmasta maailmasta että itseä hyödyttävät keinot, jolla sen voi saavuttaa. Innovaatio onkin ihanne, jonka vasemmisto omaksuisi, elleivät Jyrki Katainen ja Pekka Himanen olisi kaapanneet sitä kokoomukselle.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa innovaation kohtalo on vähän kuin solidaarisuuden. Hieno solidaarisuuden ihanne happani, kun vasemmisto omi sen kapinalaulujensa ja moraalisen omahyväisyytensä iskusanaksi.
Nyt poliittinen oikeisto on innostuneempi innovaatioista kuin vasemmisto. Innovaatiivista muutosta kun vastustavat nyt ne, joita ennen kutsuttiin edistyksellisiksi.
Innovaatiopolitiikan linjakiistan voikin kiteyttää dilemmaan: käyttäisikö operaatiossa mieluiten neuvostomallista ns. suristinta, vai kaikkialla läsnäolevaa, ubiikia internet-sovellusta?
Makuasia tämäkin, ja kummassakin on puolensa. Innovatiivisimpia ympäristöjä ovat ne, jotka suvaitsevat kumpaakin tapaa.
Kirjoittaja on on Yhdysvalloissa, Washington DC:ssä asuva toimittaja ja yrittäjä, joka tekee väitöskirjaa digitalisaatiosta ja demokratiasta.
