Minulla on vahva tunne, että nykyinen kolmen puolueen hallitus tavoittelee vakavasti yhteiskunnallista vakautta vaalimalla mm. niin sanottua kolmikantajärjestelmää. Järjestelmää, jossa töyntekijöillä, työnantajilla ja valtiolla on yhteiset tavoitteet.
Toisaalta hallitusta muodostettaessa on mediassa ollut ilmassa työsuhteen ehtoihin liittyviä heikennyksiä.
On aivan varmaa, että neuvottelupöydälle nostetaan yleisesti eläkeikäkysymykset, osa-aikaeläkkeet, vuorotteluvapaat, työmatkakorvaukset, viikottaisen työajan pitentäminen, jne. sekä itsestään selvyytenä maltilliset tulopoliittiset ratkaisut...
Tavoitteena lienee hivenen rapata, toivottavasti valtiovallan taholta erilaiset toimenpiteet kohtaavat jollakin asteikolla mitattuna työnantaja- ja työntekijätahoa kohtuullisen tasapuolisesti.
Toivottavasti tuosta yhteiskuntasopimuksesta ei tule tuhoisaa peukaloruuvia...
Vanha tekstini vuodelta 2005:
TYÖMARKKINAJÄRJESTÖ JA TYÖMARKKINAT...
Työmarkkina-käsite alkoi pyöriä ajatuksissani lueskellessani OPETTAJA-lehteä, jossa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry hakee uutta työmarkkina-asiamiestä varhaiskasvatuksen osa-alueelle.
Olen ollut työmarkkinajärjestöni, etujani valvomalla opetussektorilla lähinnä toisen asteen ammatillisella osa-alueella yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Siirtyessäni opetustehtäviin 1970-luvun alkupuolella ansiotasoni oli kilpailukykyinen tekniikan osa-alueella teollisuuden vastaavan koulutuksen omaavien henkilöiden kanssa.
Oikeastaan yksi tärkeä syy siirtymiseeni opetussektorille oli juuri kohtalaisen hyvä ansiotaso, johon luonnollisesti vaikutti olennaisesti tuntimäärä niin kuin nykyäänkin.
Bruttoansioissa olen jäänyt vuosikymmenien saatossa auttamattomasti jälkeen kurssikavereistani – luotettavien tilastojen puuttuessa – todennäköisesti 30-40%.
Viime aikoina on kirjoitettu aktiivisesti viimeisen tupo-kierroksen merkityksestä opetussektorilla. Silmiinpistävä tyytymättömyys on päällimmäisenä todella huolestuneissa kirjoituksissa, joihin edunvalvontaosastomme parhaan kykynsä mukaan yrittää kaataa öljyä laineille, vaikka tuntuu välillä tosin siltä, että vaikutus taitaa olla kuin kaataisi bensiiniä nuotioon...
Ansiotaso on edelleenkin yksi yhteiskunnan signaali arvostuksesta.
Vaikka suomalainen koulujärjestelmä pärjää kansainvälisissä oppimisvertailuissa todella hyvin, sillä ei ole vuosien saatossa ollut kovinkaan suurta merkitystä ansiotason korjaantumiseen, näin yleisesti ajatellaan...
Kansan karttuisassa suussa sanottiin ennen vanhaan: ”On kolme hyvää syytä olla opettaja; kesä-, heinä- ja elokuu!” Sanonnalla tarkoitettiin opettajien näennäisesti pitkiä lomia. Jokainen opetustehtävissä oleva tietää, että ns. pitkät lomat on ”syöty” etukäteen lukuvuoden aikana pitkinä työpäivinä.
Opettajan ja yleisestikin julkisella sektorilla ansiotaso ei siis ole kyennyt kilvoittelemaan yksityissektorin ansiotason kanssa.
Viime aikoina on puhuttu paljon liukumista. Olipa minkälainen palkkausjärjestelmä tahansa, liukumat tulevat vain, jos on arvostusta, opetussektorin kyseessä ollen yhteiskunnan arvostusta.
Tällä hetkellä ei riittävää arvostusta ikävä kyllä ole, juhlapuheet ovat asia erikseen...
Olen kouluttanut koko opettajaurani aikana – viime aikoinakin eri medioissa paljon esillä olevia – paperityöntekijöitä. Olen usein todennut: ”Jos olisin nuorempi mies, pyrkisin oppilaitokseeni paperilinjalle oppilaaksi, niin pääsisin nopeasti kunnon hankkeille!”
Ansiotaso on selkeä vetovoimatekijä. Opetusalalla on lähivuosina pula ammattitaitoisista opettajista, joten ansiotasoon liittyviä korjaavia tekijöitä on löydyttävä nopeasti.
Opettajiksi opiskelemaan on löydyttävä paras mahdollinen opiskelija-aines, sillä taataan tulevaisuudessa Suomen pysyminen globaalisessa kilpailussa mukana.
Työmarkkinaterveisin
Aki Pyykkö
rivijäsen Kemistä
Kolumnit
