tiistai 27. tammikuuta 2015

Hitaasti hiipivä russofobia...

Juttelin vanhan, ikääntyneen tuttavani kanssa maailmanmenosta. Häntä huolestutti Lähi-Idän tilanne mutta erityisesti meneillään oleva Itä-Ukrainan kriisi, sotatila.

Tiesin hänen seuraavan lähinnä Suomen television uutislähestysten kautta em. huolenaiheitaan. Uutislähetykset saivat kiitosta, mutta hän oli kiinnittänyt uutisten liikkuviin taustakuviin, erivärisiin juoviin huomiota.

"Katsohan niitä tarkasti. Huomaat, että uutislähetyksestä toiseen taustalla on Venäjän lipun värit - punainen, sininen ja valkoinen - ei juuri muuta!" hän totesi.

Tein työtä käskettyä ja totta tosiaan, niinhän asia on, kyllä tuttavani oli havainnut asian oikein. Tosin asian häneltä kuultuani arvelin, että taitaa tuttavaani vaivata hitaasti hiipivä russofobia.

Nykyiset uutislähetysten taustakiemurat ovat olleet jonkin aikaa voimassa. Varmaan ne vaihdetaan normaalissa järjestyksessä toisiin.
Ei kai tuo pahitteeksi ole, vaikka taustalla esiintyisivät vain omat värimme - sininen ja valkoinen...

Tästäkin on hyvä tietää...


Suomalaisia herätellään informaatiosotaan

Sosiaalisen median keskustelukumppani ei välttämättä ole ihan tavallinen taavi vaan kyseessä saattaa olla trolli eli vihamielinen vaikuttaja, sanoo valtioneuvostoa avustavan turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Virtanen.


Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Virtanen.
Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Virtasen mukaan nettioperaatioiden perimmäinen päämäärä on vaikuttaa valtion johtamiseen mutta myös henkiseen kriisinkestokykyyn. Kuva: Yle

Pari vuotta valtioneuvoston alaisuudessa toimineessa poikkihallinnollisessa turvallisuuskomiteassa on pantu merkille Ukrainan tapahtumien heijastuminen sosiaaliseen mediaan. Nyt komitea haluaa herätellä myös tavallisia kansalaisia huomaamaan, että väittelykumppani Facebookissa tai Twitterissä saattaa olla Venäjän näkökulmia jopa työkseen edistävä vaikuttaja-agentti.
– Siellä on keskustelijoita ja tarkkailijoita, jotka käyttävät hyvin paljon Venäjän päämääriä edistäviä puheenvuoroja. Kyllä tätä muutkin valtiot harrastavat, mutta erityisesti Ukrainan kriisin myötä Venäjän toiminta on Suomessa aktivoitunut, sanoo turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Virtanen.
– Tavallista kansalaista voi neuvoa, että kannattaa hyvin avoimesti lukea mediaa ja pohtia, että jospa siellä takana ei olekaan oikea ihminen. On hyvä suhtautua kriittisesti siihen mitä lukee, kuulee ja näkee.

Tavoitteena vaikuttaminen kriisinkestokykyyn

Virtasen mukaan nettioperaatioiden perimmäinen päämäärä on vaikuttaa valtion johtamiseen mutta myös henkiseen kriisinkestokykyyn. Valtionhallinnon roolina on väärien väitteiden ja suoranaisten valheiden kiistäminen.
– Jokaisen on hyvä tietää, että tällaista toimintaa on käynnissä. Jokainen tietysti määrittelee itse, mitä tarkoittaa informaatiosodankäynnillä, itse näen, että se on vihamielistä vaikuttamista kohteen päätöksentekoon, väärien tietojen levittämistä ja mielipiteen muokkausta, Virtanen sanoo.

Trollien lukumäärä arvoitus

Virtanen ei pysty arvioimaan sosiaalisessa mediassa liikkuvien trollien lukumäärää, vaikka omakohtaistakin kokemusta on.
– Itsekin olen huomannut, kun liikun Twitterissä, että tulee sellaisia seuraajia, jotka pyrkivät vaikuttamaan päätöksiimme. Kyllä niitä useita on, arvioi Virtanen.

Mietihän tätä tykönäsi...

Toimin taas eräänlaisena Konsta Pylkkäsen välikätenä luettuani alla olevan mielenkiintoisen artikkelin.


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Aivoissamme on juuri nyt ruuhkaa – ja se tekee meistä tyhmempiä

Työelämässä pitää nykyisin tehdä monta asiaa yhtaikaa. Yllättäen se ei teekään meistä tehokkaampia, vaan tyhmempiä.

SUNNUNTAI 
Ann-Mari Huhtanen HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
MATTI PIKKUJÄMSÄ
Oli sunnuntai-ilta, kaverit kylässä ja keskusteltiin töistä, tietenkin. Yksi onnekas oli jäämässä opintovapaalle. Saisi kerrankin keskittyä yhteen asiaan. Toinen manasi, kuinka koko ajan meni ylitöiksi.
"Iltaisin on vaikea keskittyä mihinkään. En muista, milloin viimeksi olisin lukenut kirjan!"
Kolmas oli hiljaa. Lomalla hänestä oli tullut oma itsensä, mutta töihin palattua elämä oli asettunut ahdistaviin uomiinsa. Edelleen oli istuttava kokouksissa, ja samalla olisi pitänyt olla kirjoittamassa raportteja ja vastaamassa kasaantuneisiin meileihin.
Vaikka hän teki töitä koko ajan, tuntui, ettei ikinä tarpeeksi. Hän syytti siitä itseään: "Tyhmä, saamaton jätkä."
Ymmärsin, mutta tällä kertaa minulle kuului hyvää. Olin viettänyt, osittain tarkoituksella, osittain olosuhteiden pakosta, kolme viikkoa epäajantasalla ilman jatkuvaa uutisvirtaa ja somen selailua. Älypuhelimen sijaan katsoin ulos. Siitä tuli jännä olo, jotenkin tyyni.
Lopulta keskustelu kääntyi muualle ja ylityöllistetty alkoi vastailla työviesteihin. Samalla hän selaili The Guardiania, ja yhtäkkiä hän huudahti. Eräs artikkeli sopi hetkeen liiankin hyvin. Sen pääviesti oli, että vaikka luulemme saavamme paljon aikaan, nykyrytmi tekeekin meistä tehottomampia.
"Psykologian professorin Glenn Wilsonin tutkimus osoitti, että multitasking eli useiden asioiden samanaikainen tekeminen tai niiden välillä hyppely voi laskea älykkyysosamäärää. Siitä on enemmän haittaa kuin pilvenpolttelusta", ystävä selitti.
Pöytä hiljeni. Mitä tämä nyt oli?
Olemme oppineet, että menestyäkseen – tai ihan vain pärjätäkseen – on palloteltava työtehtävien välillä kuin jonglööri. Ennen oli viisautta hoitaa asia kerrallaan, nyt se on vain hitautta. Joustavuus ja kyky hoitaa mahdollisimman monta asiaa lyhyessä ajassa useilla välineillä ovat työelämän minimivaatimuksia.
Muutenkin aivoissamme on ruuhkaa. Sen tietävät kaikki, jotka osaavat sanoa tietoyhteiskunta, some ja informaatiotulva. Mutta mitä ruuhka aivoillemme tekee?
Ei kovin hyvää, paljastavat neurotieteelliset tutkimukset. Vaikka kuinka haluaisimme moniajaa aivojamme, ne eivät toimi kuin tietokoneet. Selviämme kahdesta samanaikaisesta, tarkkaavaisuutta vaativasta tehtävästä, mutta kolmas on jo liikaa. Tämä käy ilmi ranskalaisen tutkimusinstituutin Insermin tutkimuksesta. Kun tehtäviä lisättiin, osallistujat joko unohtivat, mitä piti tehdä, tai tekivät tuhottomasti virheitä.
Onhan se kyllä vähän hassua, että laki kieltää, ettei saa ajaa autoa ja puhua samalla kännykkään, vaikka samanlaisia suorituksia vaaditaan työpaikoilla.
Toisin kuin tietokoneet, jotka prosessoivat tietoa samanaikaisesti, me vain siirtelemme huomiota asiasta toiseen. Se maksaa. Joka kerta kun hyppäämme toimesta toiseen, työmuistia ja keskittymistä säätelevä etuotsalohkon kuori ja tyvitumakkeet polttavat happea ja sokeria, joita tarvittaisiin ajatusten uudelleen keskittämiseen.
Hidastumme. Yhdysvaltalainen neurotieteilijä ja psykologi David Meyer on laskenut, että multitasking laskee tuottavuuttamme jopa 40 prosenttia.
Emme myöskään omaksu uutta tietoa yhtä hyvin, sillä se varastoituu väärään osaan aivoista. Tämä käy ilmi Stanfordin yliopiston neurotieteilijän Russell Poldrackin tutkimuksesta. Oppimisesta tulee pintapuolista, huomiomme vain yksityiskohtia. Moniajajilla on myös ongelmia suodattaa epäolennaista tietoa ja järjestää ajatuksia.
Pitkään luultiin, että vaikutukset ovat lyhytkestoisia, mutta Stanfordissa tehty vertailututkimus kertoo muuta. Siinä yliopisto-opiskelijoille annettiin työmuistin käyttöä ja huomion siirtelyä vaativia tehtäviä. Kävi ilmi, että rutinoituneiden moniajajien lähimuisti oli heikompi kuin muilla. Lisäksi he olivat kaikissa tehtävissä, myös multitaskingia vaativissa, huonompia.
Tätä selittää stressi. Kun ajamme monilla rattailla, kortisolin tuotanto aivoissa lisääntyy. Ajatukset alkavat harhailla. Jos jatkamme tätä pitkään, ahdistumme. Hurjinta on, että ennen pitkää myös aivojemme rakenne muuttuu.
University of Sussexin tutkimuksessa selvisi, että jatkuvaa stimulaatiota mediavälineistä etsivien otsalohkossa on vähemmän harmaata ainetta kuin muilla eli osaa on käytetty vähemmän. Mutta onko se syy vai seuraus?
"Sekä että", vastaa aivotutkija ja Työterveyslaitoksen professori Minna Huotilainen.
"Jos on ollut koulusta asti altis keskeytyksille ja on vaikea säädellä tarkkaavaisuutta, on ominaista ehkä vanhemmallakin iällä olla monessa kanavassa ja yrittää tehdä asioita samaan aikaan. Se taas vahvistaa ominaisuutta."
Nyt kerron salaisuuden. Vaikka oli hyvä kirjoitusflow, napsautin äsken älypuhelimen auki ja kävin Facebookissa. Sen jälkeen selailin Instagramia. Tuntui hyvältä, mutta valitettavasti aivoni petkuttivat.
Glenn Wilson kutsuu tätä infomaniaksi. Sama aivojen osa, joka säätelee keskittymistä, harhautuu helposti ja jopa palkitsee meitä uusien ärsykkeiden etsimisestä mielihyvähormonilla.
Se on aika suuri huijaus. Mutta onko sillä väliä? Joka tapauksessa aivojemme rakenne muuttuu koko ajan. Sitä paitsi pelko siitä, että multitasking ja älypuhelimet tuhoavat meidät, tuntuu tutulta. Moderni aika ja uudet teknologiat ovat aina aiheuttaneet kauhua.
Siitä, miten tämä kaikki muuttaa ajatteluamme, ei ole vielä tutkimuksia. Jotkut kyllä uskovat, että iPadia purulelunaan käyttäneistä diginatiiveista tulee dementoitunein sukupolvi ikinä, mutta entä jos tapahtuu se mikä ennenkin: totumme, omaksumme, ehkä aivomme jopa tehostuvat?
Huotilainen epäilee. Voimme ehkä oppia sietämään ja taipua hyppivään tyyliin. Stressi ei kuitenkaan katoa.
"On pelottava ajatus, että aivoja aletaan käyttää vain pintapuolisesti. Klikkaillaan nopeita hauskoja palkintoja eikä haasteta aivojamme enää suurempien kokonaisuuksien hallintaan. Ei diginatiiveista superihmisiä tule."
Ann-Mari Huhtanen
Palstalla arvioidaan kotimaan ja maailman
asioita, kosketusetäisyydeltä
.

Auraussuunnalla ja nopeudella on väliä...

Nyt sitä sitten alkaa tulla - lunta - tänne Perämeren pohjukkaankin lähes häiriöksi saakka.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut omakotitaloissa asuvien ilmaisesta hyötyliikunnasta talviaikaan. Sama koskee luonnollisesti rivi- ja kerrostaloasujia, mikäli lumenaurausta ei ole ulkoistettu jollekin kauhakuormaajayrittäjälle.

Hyötyliikunnan määrä talvella korreloi lumimäärän kanssa. Tämän talven aikana - toistaiseksi - täällä Perämeren pohjukassa on satanut vähän lunta. Nyt tilanne näyttää muuttuvan, sillä mm. lähestyvän viikonvaihteen aikana saamme säätietojen mukaan jopa 30 senttimetriä uutta lunta.

Hyötyliikunnan määrään vaikuttaa myös hetkellisesti, mihin suuntaa ja millä nopeudella aura-auto tai aurausta tekevä kauhakuormaaja on liikkunut...

Painotan sanaa hetkellisesti, sillä koko talvikautena auraussuunnalla ei ilmeisesti ole suurtakaan merkitystä.



Mikä ihmeen Pecha Kucha?

Minua(kin) on pommitettu aktiivisesti sähköpostin välityksellä ETAPPI 15/Lapin yhteistyöfoorumi-tapahtumaan - viimeksi tänään. 

Varmaan hyvä tapahtuma asiapitoisine ohjelmineen ja oheisrientoineen, jonka jätän kuitenkin väliin, sillä minulla on muuta tekemistä...

Ohjelmatekstissä on mainittu termi pecha kucha, oli pakko selvittää alustavasti, mitä se tarkoittaa... 

Suora nettilainauspätkä WikiPedian sivulta:

Pecha Kucha (jap. ペチャクチャ) tai Pecha Kucha -ilta on esitysformaatti, jonka avulla voidaan esitellä luovaa työtä helposti ja epämuodollisesti. Sen suunnittelivat alun perin vuonna 2003 tokiolaisen arkkitehtitoimiston työntekijät, jotta nuoret muotoilijat voisivat tavata, verkostoitua ja esitellä töitään julkisesti. Formaatti on levinnyt moniin kaupunkeihin eri puolilla maailmaa.

Nimi juontuu japaninkielisestä sanasta, joka kuvaa keskustelun, ”porinan”, ääntä.
Pecha Kucha -illan tavoitteena on pitää esitykset lyhyinä, kiinnostustaso korkealla ja mahdollistaa se, että monet esittäjät voivat jakaa ideoitaan yhden illan kuluessa. Esittäjät ja aiheet valitaan hyvissä ajoin ennen esitystä. Jokainen esittäjä saa esittää 20 kuvaa, jokaista tasan 20 sekunnin ajan. Yhden esittelijän esitysaika on siis 6 minuuttia 40 sekuntia. Tapahtumissa on yleensä 10–14 kutsuttua puhujaa. Esittäjät ovat usein muotoilunarkkitehtuurinvalokuvauksenkuvataiteiden tai muilta luovilta aloilta, mutta esitykset ovat alkaneet ulottua myös yliopistoihin ja liike-elämään.[1]
Esitysten sisältöä ei rajoiteta millään tavalla. Jotkut järjestäjät ovat lisänneet formaattiin omia versioitaan. Groningenissa Hollannissa yhtyeen live-esitys sai kaksi varattua aikaa. Oulussa esityksiä piti muutama filosofi. Järjestäjänä oli Pohjois-Suomen Arkkitehdit SAFA.[1] Los Angelesissa useat maantieteilijät ovat käyttäneet formaattia, jotta he voisivat selostaa ja esitellä visuaalisesti tutkimustyötään. Rovaniemellä, joka on maailman pohjoisin Pecha Kucha -kaupunki, järjestettiin Pecha Kucha Night lokakuussa 2008. Tapahtumassa kuultiin mm. luovien alojen taitajien puheita.
Helsingissä ryhdyttiin järjestämään Pecha Kucha -tapahtumia syksyllä 2006[2].

maanantai 26. tammikuuta 2015

A4-paperi ei syrjäydy, se sitkeästi sinnittelee...

Kaivoin taas muistin vikistämiseksi vanhan tekstini esiin. Tunnustan pitäväni A4-paperista. Siinä on sitä jotakin...


Vanha tekstini vajaan kymmenen vuoden takaa:

KOKOUKSIA JA KOKOUSPAPEREITA! 

Hävittäessäni taas kerran aikamoisen määrän (yhteensä kolme noin puolen metrin korkuista kasaa eli yhteensä puolitoista metriä pääasiassa A4-paperia ja muutaman kymmentä kirjekuorta, jos 5 cm vastaa noin riisiä eli 500 kpl arkkia, niin arkkeja oli yhteensä noin 15.000 kpl, vähintäänkin 12.000 kpl ottaen huomioon kirjekuorivähennyksen) kokouspapereita.

Puhutaan usein ns. A4-saasteesta. Papereita hävittäessäni kävi mielessä takavuosina lukemani mielenkiintoinen artikkeli, jonka otsikko oli ” Eiköhän ruveta pikkuhiljaa aloittelemaan…” 

Kyseisessä, kokouksia käsittelevässä artikkelissa väitettiin, että Suomessa pidetään ainakin kymmenen miljoonaa kokousta vuodessa. Se merkitsee, että vuoden jokaisena päivänä pidetään vajaa 30 000 kokousta. Mikäli jokaisessa kokouksessa on läsnä keskimäärin viisi henkilöä, joka päivä Suomessa istuu kokouksessa vähintäänkin 150 000 ihmistä.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Turun väkiluku oli 175 354 vuodenvaihteessa 2006- 2007, joten vuoden jokaisena päivänä lähes Turun kaupungin väkiluvun verran Suomessa istuskelee ihmisiä kokouksissa…

On vuosikokouksia, puoluekokouksia, valtuustokokouksia, hallituskokouksia, lautakuntakokouksia, junttakokouksia, tupailtoja, lakkokokouksia, yhtiökokouksia, sopimusneuvotteluja, hätäkokouksia, asiantuntijaraateja, osastokokouksia, vanhempainiltoja, luokkakokouksia, ompeluseurailtoja, ideapalavereita, viikkomiitinkejä, jne. …

Suurin osa edellä mainituista kokouksista on ilmeisesti tarpeellisia, suorastaan välttämättömiä asioiden päättämiseksi, eteenpäin viemiseksi ja käytäntöön panemiseksi. Vai ovatko sittenkään? 
Ettemme vaan ole ajautumassa ruotsalaistyyppiseen jonninjoutavaan diskuteerikulttuuriin…

Joka tapauksessa kokouksiin liittyvä paperimäärä on mittava, vaikka tavoitteena on ollut jo vuosikymmeniä siirtyä ”paperittomaan” konttori- ja kokoustoimintaan! Toistaiseksi ”paperittomaan” siirtyminen on oikeastaan entisestään lisännyt liikkeellä olevan A4-paperisaasteen määrää. 

Kunnallispolitiikassa monissa kaupungeissa on hankittu kannettavat tietokoneet hallituksen jäsenille, jolloin olisi täysin mahdollista siirtyä tältä osin kokonaan paperittomaan käytäntöön. 

Yleensä valtuustojen jäsenien linjayhteydet maksetaan kaupungin/kunnan toimesta, joten myös valtuuston paperisista esityslistoista voitaisiin periaatteessa luopua. Sama pätee kohta lautakuntatasollakin. Esityslistat liitteineen ovat nykyisin luettavissa liitteineen internetistä. Osa asiakirjoista saattaa sisältää kuitenkin tietosuojan kannalta aineistoa, jota ei voida julkistaa internetissä, joten näiltä osin on vielä turvauduttava postiin tai kuljetuspalveluun asiakirjojen toimittamisessa. 

Käytännön tehostamiseksi ekologisesti ja ympäristöystävällisesti tavoitteena on yhä enemmän siirtyä paperittomuuteen ja panostaa entistä tehokkaammin internetin käyttöön. 

Opetussektorilla on syytä muistuttaa professori Juha Siltalan maininnat yläkerran ”puppugeneraattoreista”, jotka suoltavat projektia projektin perään. Se merkitsee myös väistämättä kokouksia kokouksien perään ja sitä kautta taas paperia paperin perään = valtavia paperimääriä! 

Periaatteessa aineistot opetussektorilla nykyään on luettavissa sähköisessä työtilassa, mutta kyllä A4-paperia, josta tekstin, käyrästön, kuvan muodossa oleva ”viisaus” siirtyy aivoihimme, ei ole voittaminen – ainakaan toistaiseksi.

A4-arkki on edelleen tehokas ja tärkeä tiedonvälitin – kokonaiskäsityksen hahmottamiseksi suorastaan välttämätön. Itse uskon ja luotan paperiin, nimenomaan A4-paperiin. 

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Kemi 







Kuka ihmeen Alexis Tsipras?

Lue niin tiedät enemmän... 


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivulta: 


Alexis Tsipras – taviksesta pääministeriksi

Kreikka on saanut nykyhistoriansa nuorimman pääministerin vasemmistoliitto Syrizan johtajasta Alexis Tsiprasista. Tsiprasin lupaukset yhteiskunnan jälleenrakentamisesta eivät ole kreikkalaisille sanahelinää.

    Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras tervehtii kannattajiaan 25. tammikuuta.
Kuva: Michael Kappeler / EPA
Ateenan tunnetussa siirtolaislähiössä, Kipselissä asuvasta nelikymppisestä perheenisästä ei heti arvaisi, että mies on Kreikan uusi pääministeri.
Tsipras vannoi virkavalansa maanantaina.
On arveltu, että EU-johto ei niinkään pelkää Tsiprasin kokemattomuutta neuvottelupöydässä kuin sitä, että vasemmistolaisen Syrizan talouspolitiikka leviää muihin maihin.
Mutta kuka tämä kansan kuuntelijana tunnettu, demokraattisen dialogin kannattaja oikein on?

Noviisi vasemmiston palolla

Kritisoijat ovat viitanneet Alexis Tsiprasiin Harry Potterina.
Tsipras ilmoittaa ettei esitä taikuria maassa, jossa palkat ja eläkkeet ovat laskeneet 40 prosenttia, 1,5 miljoonaa ihmistä on työttömänä ja yhdeksän kymmenestä työttömästä ei nauti minkäänlaista tukea.
Tsipras kuitenkin vakuuttaa talouden ja yhteiskunnan jälleenrakentamisen lähtevän käyntiin ja hymyn palaavan kreikkalaisten huulille. Pian on myös tarkoitus selvittää, kuinka paljon maalla on tarkalleen ottaen velkaa ja miten se on kertynyt.
"En anna katteettomia lupauksia", on Tsipras sanonut. Ja siihen halutaan uskoa.
Tsiprasilla on luottoa, koska hän hyppää pääministerin saappaisiin ilman aiempaa hallituksen tai valtion virkaa.
Jo teini-iästä vasemmiston toiminnassa mukana ollut Tsipras nosti Syrizan pääoppositioon Kreikan 2012 parlamenttivaaleissa ja viime eurovaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi. Eurovaaleissa Alexis Tsipras oli vasemmiston ehdokas EU-parlamentin puhemieheksi.
Tsiprasin lupaukset vetää rikas väestönosan mukaan verotalkoisiin, virtaviivaistaa valtionhallintoa vähentämällä ministeriöiden määrää ja asettaa pääsihteeristöihin kalliiden neuvonantajien tilalle jo olemassaolevia virkamiehiä vaikuttavat hyviltä.
Onpa kuultu jopa "Lagarden listan" avaamisesta. Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja Christine Lagarde antoi Ranskan valtiovarainministerivuosinaan Kreikan hallitukselle listan merkittävistä kreikkalaisista osana mahdollisen veronkierron tutkintaa. Hallitus ei ryhtynyt listan pohjalta tuolloin välittömiin toimiin.

Etäisyys kirkkoseremonioihin

Maansa nykyhistorian nuorin pääministeri ei voisi olla kreikkalaisortodoksisessa yhteiskunnassa epätyypillisempi.
Ensimmäisenä vasemmistolaisena pääministerinä Tsipras vannoo tänään virkavalan ilman arkkipiispan läsnäoloa.
Alexis Tsipras ei ole myöskään vienyt vihille kahden lapsensa äitiä. Pariskunnan pojista toisen nimi, Orfeas-Ernesto tuo väistämättä mieleen Ernesto "Che" Guevaran.

Hiipuuko idealismi?

Tsiprasia on ehditty verrata sosialistisen Pasokin perustaneeseen nuoreen Andreas Papandreouun.
Vasemmistolaisten mielestä vertaus on epäoikeudenmukainen. Kannattajat muistuttavat, että Tsipras on kasvanut Kreikassa, mädäntyneen poliittisen järjestelmän keskellä. Yhdysvalloista tullut Papandreou lanseerasi Kreikkaan amerikkalaisen ajattelun.
Papandreoun idealismi lieventyi ajan myötä vallalla olevaan. Aika näyttää, miten käy Tsiprasin.
Ja ilmestyykö kravattia vieroksuvalle pääministerille solmio kaulaan. "Kun velka on leikattu, näette solmionkin", Alexis Tsipras muotoili eilen sunnuntaina toimittajille.
Yle Uutiset / Sara Saure, Ateena

Lord of War - elokuva ja kuolemankauppiaiden pörssitiedote...

Olen kirjoittanut alla olevasta asiasta aikaisemminkin. Asia tuli ajankohtaiseksi katsottuani Lord of War-elokuvan muutama päivä sitten.

Pätkä Wikipedia-tekstiä:

Lord of War on Andrew Niccolin ohjaama ja käsikirjoittama yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka ensi-ilta oli 16. syyskuuta2005. Elokuvan pääosissa esiintyvät Nicolas Cage, Bridget Moynahan, Ethan Hawke, Jared Leto ja Ian Holm. Elokuvan ensi-iltaSuomessa oli 18. marraskuuta 2005.

Lord of Warin juoni käsittelee kriittisestä näkökulmasta kansainvälistä laitonta asekauppaa ja sen seurauksia Latinalaisen Amerikan ja Afrikan kehitysmaissa. Vaikka elokuva sai useimmilta elokuva-arvostelijoilta positiivista palautetta, Lord of War ei voittanut yhtään elokuvapalkintoja.
Elokuvan tarina pohjautuu pitkälti tositapahtumiin ja on koostettu viiden eri asekauppiaan haastatteluista.
En paljasta elokuvan juonta, mutta...
Elokuva päättyy tekstiin, jonka mukaan Yuri Orlovin kaltaisia laittomista asekauppiasta huolimatta maailman viisi suurinta aseiden toimittajaa ovat Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskuntaRanskaVenäjä ja Kiina – kaikki edellä mainitut valtiot ovat Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat.

Seuraan kohtalaisen tarkasti uutisia eri medioista, mitä maailmalla tapahtuu. Väitän olevani pääasiassa = "hehtaarihaarukassa" ajan tasalla.

Viime vuosina olen tympääntynyt tapaan, jolla esim. Syyriassa, Irakissa, Iranissa, Pakistanissa, Afganistanissa, Itä-Ukrainassa, Pohjois-Afrikassa, jne. tapahtuneita järjettömiä itsemurhaiskuja, terroristien raakuuksia, separatistien tuhoisia, silmittömiä raketti- ja kranaattitulitusta, tms. uutisoidaan.

En kerta kaikkiaan ymmärrä, että kaikki suomalaiset päämediat: tv, radio ja sanomalehdet sekä erityisesti ns. keltainen lehdistö revittelevät muhkeilla otsikoilla ja pitkillä teksteillä em. järjettömiä, käsittämättömiä ja murheellisia tapahtumia.

Sitä juuri iskujen tekijät teoillaan hakevat, valtavaa julkisuutta ja sitä kautta ihmisten keskuudessa epävarmuutta, pelkoa ja sekasortoa.

Suomi on monessa suhteessa maailman edistyksellisimpiä maita. Toivon, että lähitulevaisuudessa em. tapahtumiin liittyvänä mediat ilmoittavat vain em. tapahtumien suoranaiset menetykset, kuolinmäärät eräänlaisessa kuolemankauppiaiden pörssitiedotteessa.

Toisin sanoen esimerkiksi pörssiuutisten tavoin ilmoitetaan surureunustetussa vaakaosiossa kuvaruudun tai sivun alareunassa mahdollisimman pienellä fontilla tyyliin: Irak – 130, Iran -45, Pakistan -180, Afganistan – 90, Pohjois-Afrikka - 120, Itä-Ukraina - 30, jne. …
Radiossa vastaavat tiedot voidaan lukea pörssitiedotusten tapaan surumusiikki taustalla… 

Em. tyyppinen informaatio riittää meille suomalaisille, sillä maailmalla on huomattavasti tärkeämpääkin tiedotettavaa, jopa myönteistä tiedotettavaa…

Onneksi Suomessa, television eri kanavilla, on alkanut esiintyä analyyttistä asiantuntijakeskustelua em. maailman kriisipesäkkeiden syistä ja miten ne saadaan rauhanomaisesti ratkaistuiksi.