Matkamuistelua:
Kirjoitin eilen mm. seuraavaa: Majoitumme Park International-hotelliin South Kensington-alueelle. Meidän hotellihuoneemme oli kellarikerroksessa, näkymä ikkunasta "sisäpihalle">muutaman neliömetrin ruohikkoalue ja kolme seinää, taivaan saattoi kuvitella olevan jossakin ylhäällä...
Perinteisten aamutoimien jälkeen menimme samassa tasossa olevaan aamupalatilaan. Olihan siellä jo muitakin - myös ryhmämme jäseniä.
Ihan asiallinen, siisti tila ja ystävällinen palvelu. Itse aamupala - suomalaisiin huippuhotelleihin verrattuna - vaatimaton mutta maittava/riittävä.
Lähdimme liikkeelle. Otin mukaan Hedegrenin irrotettavan pikkurepun, jossa on vanha Kemin Lumilinnalogo ja Lekin säädettävät kävelysauvat. Vaimollani oli mukana Marimekon reppu. Molemmat reput erinomaisia valintavaihtoehtoja, sen totesimme heti aluksi...
Varasimme vesipullot mukaan, sillä päivästä näytti tulevan kohtalaisen lämmin.
Ensimäinen tehtävä oli päivälippujen ostaminen busseihin. Olimme päättäneet, että Lontoossa emme tällä kerralla aja metrolla. Portaikkoruuhkat ovat rankanpuoleisia varsinkin helteellä.
Kysyvä ei tieltä eksy, sanotaan. Kysyimme/varmistimme vielä lipunostopaikan kadun varrella työskentelevältä rakennus-/huoltomieheltä. Se oli lähin metroasema.
Keskustelussa kävi ilmi, että kyseinen mies oli syntyisin Belfastista. Kerroimme Inter Rail-matkastamme vuonna 2001 Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Kerroimme, että emme lähteneet Belfastiin, koska siihen aikaan siellä oli rauhatonta, levottomuuksia.
Mies kertoi, että jos matkustamme vielä Irlantiin, on aivan ehdottomasti käytävä Belfastissa, siellä on edullista verrattuna esim Dubliniin. Taisimme todeta, että tavataan sitten siellä...
Ostimme busseihin päiväliput ja hyppäsimme bussiin - hetken kuluttua totesimme, että menemme väärään suuntaan. Ajelimme mm. Chelsea-alueen läpi yli Thames-joen kyseisen bussin päätepysäkille. Ihan mukava pistäytyminen "väärässä suunnassa".
Sittemmin menimme menimme Covent Cardeniin - varsinaiseen turistirysään.
Siellä olimme muutaman tunnin. Vaimoni teki muutamia pikkuostoksia. Nautimme virvokkeita ulkoilmabaarissa...
Päätimme käväistä tämän päivän aikana suurimmissa tavarataloissa, näin teimme. Selfridges, Marks and Spencer ja sokerina pohjalla Harrods. Totesimme yhdestä suusta, että olipa Harrods "rahvaanomaistunut" sitten viime näkemän. Siellä oli ihan tavallisia mattijamaijameikäläisiä(kin) - tosin asu- ja ihokirjo - äärimmäisen monimuotoinen.
Olimme siis päättäneet nauttia/aistia suurkaupungin ihmisvilinästä. Väkeä riitti totta tosiaan.
Hotellille palatessamme kävimme saman kadun - Cromwell Road - varrella olevassa lähikaupassa iltapalaa ja vähän juotavaa ostamassa.
Seurasimme televisiosta Englannin konservatiivipuolueen johtajavalintaan liittyviä kuvioita.
Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että Boris Johnson tuli valituksi ja myöhemmin Englannin pääministeriksi.
Kyseisestä henkilöstä mm. Der Spiegel-lehti kirjoitti aiemmin: Mad in England! No näitä hulluja riittää joka lähtöön suurvaltojen päämiehinä...
Ihan mukava päivä, johon luonnollisesti sisältyi lukuisa joukko perinteisten turistikohteiden ohituksia, yksi niistä Hyde Park.
MUISTITEHTÄVÄ onnistui. Pystyin luettelemaan ilman lunttilappua kaikki 19 uutta ministeriä, heidän puoluekantansa ja tittelinsä tyyliin: Krista Kiuru, sosiaalidemokraatti, perhe- ja peruspalveluministeri. Kokeilkaapa!
Osasin takavuosina luetella myös ministerien avustajat. Muistaminen oli helppoa, sillä jokaisella riviministerillä oli vain yksi avustaja ja pääministerillä kolme. Uusien kätyrien nimet eivät painu mieleen, koska heitä on peräti 82, enemmän kuin koskaan ennen.
Antti Rinteen (sd) hallituksen avustajakunnassa on kahden kerroksen väkeä. Ylemmässä kerroksessa on 15 valtiosihteeriä, joiden joukossa on kokeneita poliitikkoja, kuten entinen ministeri ja entisiä kansanedustajia sekä etujärjestöjen lobbareita. Alemmilla paikoilla ahkeroi 67 avustajaa, etupäässä nuoria puolueaktivisteja.
Palkka on suomalaisessa työelämässä arvostuksen mittari. Valtiosihteerille maksetaan 9 500 euroa ja avustajalle kokemuksesta riippuen 4 500–7 100 euroa kuukaudessa. Arvostuksesta kertoo, että ministerin valtiosihteerin palkka on huomattavasti parempi kuin kansanedustajan palkka.
OIKEISTO-OPPOSITIO ja muut hallitukseen nyrpeästi suhtautuvat ovat paheksuneet avustajien suurta määrää. En halua liittyä paheksujien joukkoon, sillä luulen ymmärtäväni, mihin hallitus tarvitsee näin paljon apuväkeä.
Takavuosina ministeriöiden virkakunnassa oli vahva poliittinen kaksoismiehitys. Hallituspuolueet istuttivat 1960-luvulta 1990-luvulle asti omia nimikkovirkamiehiään ministeriöiden keskeisille paikoille sulle–mulle-periaatteen mukaisesti. Jos kansliapäällikkö oli demari, tärkeimmän osastopäällikön oli oltava kepulainen, jotta tasapaino säilyi.
Kun uusi ministeri aloitti, hän saattoi luottaa siihen, että ”omat” virkamiehet olivat kärppänä auttamassa ministeriä. He osasivat valmistella merkittävät lakiesitykset ministerin tahdon mukaisesti. Naapuripuolueen virkamiehet saivat tyytyä vähäarvoisempiin hallinnollisiin tehtäviin.
Puolueiden ote virkakunnasta on nyttemmin kirvonnut. On tapahtunut sukupolvenvaihdos. Poliittiset virkamiehet ovat jääneet eläkkeelle, ja heidän seuraajansa ovat valtaosin sitoutumattomia. Puoluejäsenyys ei enää kiinnosta virkauralle pyrkiviä. Tästä on kärsinyt varsinkin vasemmisto.
Ministeriöiden kansliapäälliköitä on 11. Heistä vain kahdella tai kolmella on poliittista taustaa. Suurin osa kansliapäälliköistä ja muista johtavista virkamiehistä on sitoutumattomia. Vielä parikymmentä vuotta sitten sitoutumaton virkamies päällikkötehtävissä oli harvinaisuus. Sitoutumattomat virkamiehet ovat toki kulloisenkin hallituksen lojaaleja työjuhtia.
Ministerit ovat ainakin aluksi epäluuloisia ja epävarmoja asemastaan. He haluavat ympäröidä itsensä tutuilla ja uskollisilla tovereilla.
Avustajia tarvitaan paitsi auttamaan ministeriä myös valvomaan ministeriön työtä. Varsinkin kokeneet valtiosihteerit ovat kullanarvoisia. He pystyvät pistämään virkamiehet kuriin. Hallituksen kielenkäytössä tätä kutsutaan nätillä sanaparilla: poliittinen ohjaus.
UUDEN hallituksen ohjelma toimii poliittisessa ohjauksessa oivana apuna. Ohjelma on kirjoitettu yksityiskohtaiseksi, jotta valtiosihteerit voivat käskyttää virkakuntaa sen perusteella. Pelkkä ohjaus ei silti riitä. Hallituksen pitää alkaa nimittää omia ihmisiä avautuville virkapaikoille.
Ennustan, että hallitus tekee jo ensi syksynä ensimmäisen painavan nimityspaketin. Sellainen voisi syntyä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen korkeista viroista ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan paikasta, joka on tulossa sopivasti auki.
Hallitus kaavailee myös puoluetukeen kunnon korotusta ja aikoo perustaa erilaisia komiteoita suunnittelemaan suuria uudistuksia. Nämäkin hankkeet ovat tuttuja takavuosilta.
Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, tarvittiin vahvoja puolueita ja poliittista yhteisymmärrystä, joka usein löytyi komiteoiden valmistelutyössä. Tosin niissä tehtiin myös karmeita virheitä, jotka tulivat kalliiksi. Mietintöön kirjoitettu toimi käytännössä toisin kuin komiteassa oli kuviteltu.
Ei ole sattumaa, että Rinteen hallitus kaivaa esiin menneisyyden työkaluja. Kysymys on politiikan ennallistamisesta, paluusta hyvinvointivaltion rakentamisen kultaisiin päiviin.
Rinteen kunnianhimoinen – joskin julkilausumaton – tavoite on murtaa Suomessa pitkään vallinnut porvarillinen hegemonia. Hän haluaa vääntää rattia vasemmalle, mutta ilman virkakoneistoa valtio ei käänny. Niinpä koneistoa on pakko kovistella, jotta politiikkaa pystytään muuttamaan.
Kabinetin työ on vasta niin alussa, että on mahdotonta arvioida, kykeneekö se kääntämään politiikan suuntaa. Hallituksen punavihreä enemmistö lienee melko yksimielinen suurimmista uudistuksista. Keskusta joutuu kysymys kysymykseltä ratkaisemaan, mukautuuko puolue enemmistön tahtoon vai ryhtyykö panemaan vastaan.
Hallituksen ensimmäinen kesä on ministerien ja heidän avustajiensa elämässä parasta aikaa, vallan maistelua. Pitkästä raatamisesta on tullut palkinto. Voi luvata ja suunnitella tulevia suurtekoja. Äänestäjät ovat vielä armollisia. Tiedotusvälineet ovat tai ovat olevinaan ymmärtäväisiä.
Tästä kesästä kannattaa nauttia täysillä, jotta sen lempeyttä voi seuraavina vuosina muistella. Hallituskauden jatkuessa vallan ihanuus muuttuu vastuun kantamisen taakaksi. Vallan makuun tulee lisää karvautta.
UUDEN hallituksen ohjelma toimii poliittisessa ohjauksessa oivana apuna. Ohjelma on kirjoitettu yksityiskohtaiseksi, jotta valtiosihteerit voivat käskyttää virkakuntaa sen perusteella. Pelkkä ohjaus ei silti riitä. Hallituksen pitää alkaa nimittää omia ihmisiä avautuville virkapaikoille.
Ennustan, että hallitus tekee jo ensi syksynä ensimmäisen painavan nimityspaketin. Sellainen voisi syntyä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen korkeista viroista ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan paikasta, joka on tulossa sopivasti auki.
Hallitus kaavailee myös puoluetukeen kunnon korotusta ja aikoo perustaa erilaisia komiteoita suunnittelemaan suuria uudistuksia. Nämäkin hankkeet ovat tuttuja takavuosilta.
Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, tarvittiin vahvoja puolueita ja poliittista yhteisymmärrystä, joka usein löytyi komiteoiden valmistelutyössä. Tosin niissä tehtiin myös karmeita virheitä, jotka tulivat kalliiksi. Mietintöön kirjoitettu toimi käytännössä toisin kuin komiteassa oli kuviteltu.
Ei ole sattumaa, että Rinteen hallitus kaivaa esiin menneisyyden työkaluja. Kysymys on politiikan ennallistamisesta, paluusta hyvinvointivaltion rakentamisen kultaisiin päiviin.
Rinteen kunnianhimoinen – joskin julkilausumaton – tavoite on murtaa Suomessa pitkään vallinnut porvarillinen hegemonia. Hän haluaa vääntää rattia vasemmalle, mutta ilman virkakoneistoa valtio ei käänny. Niinpä koneistoa on pakko kovistella, jotta politiikkaa pystytään muuttamaan.
Kabinetin työ on vasta niin alussa, että on mahdotonta arvioida, kykeneekö se kääntämään politiikan suuntaa. Hallituksen punavihreä enemmistö lienee melko yksimielinen suurimmista uudistuksista. Keskusta joutuu kysymys kysymykseltä ratkaisemaan, mukautuuko puolue enemmistön tahtoon vai ryhtyykö panemaan vastaan.
Hallituksen ensimmäinen kesä on ministerien ja heidän avustajiensa elämässä parasta aikaa, vallan maistelua. Pitkästä raatamisesta on tullut palkinto. Voi luvata ja suunnitella tulevia suurtekoja. Äänestäjät ovat vielä armollisia. Tiedotusvälineet ovat tai ovat olevinaan ymmärtäväisiä.
Tästä kesästä kannattaa nauttia täysillä, jotta sen lempeyttä voi seuraavina vuosina muistella. Hallituskauden jatkuessa vallan ihanuus muuttuu vastuun kantamisen taakaksi. Vallan makuun tulee lisää karvautta.