KAIKKI tietävät, että netissä käyttämämme palvelut ja sivustot keräävät meistä tietoa. Sitä on kuitenkin mukavampi olla ajattelematta. Kun pohdin, miten paljon Facebook ja Google minusta tietävät, alkaa nimittäin ahdistaa. Ahdistaa myös, etten osaa tehdä sille mitään.
En ole tunteideni kanssa yksin: Aalto-yliopiston tutkija Antti Poikola kertoo, että ihmiset ovat avuttomia verkkoyksityisyytensä suojelussa.
Moni on huolissaan datan keruusta, mutta huoli ei vaikuta toimintaan. Emme tiedä, mitä voisimme tehdä, joten emme tee mitään.
”Se on mahdollistanut perverssin kehityssuunnan. Tietoa on alettu kerätä epäeettisesti”, Poikola sanoo.
POIKOLA on erikoistunut Mydatan eli ihmisten henkilökohtaisten tietojen keräämisen tutkimiseen. Silti hänkään ei pysty antamaan neuvoja siihen, mitä tietoja itsestään kannattaa antaa seurata ja mitä ei.
Totuus nimittäin on, että netin palvelut ja sivustot toimivat paremmin, jos seurannan sallii.
Seuranta aiheuttaa kuitenkin myös vakavia lieveilmiöitä. Esimerkkinä Poikola mainitsee, että analytiikka siivitti Trumpin ja Brexitin voittoon, koska se mahdollisti erittäin kapeasti kohdennetun markkinoinnin. Mainokset siis räätälöitiin ihmisille heidän nettikäyttäytymisensä perusteella.
”Ei ihme, että ihmisistä tuntui Trumpin puhuttelevan juuri heitä, sillä niin hän teki.”
SEKÄ Google että Facebook kuitenkin lupaavat kertoa, millaista tietoa ne ovat ihmisistä keränneet.
Kaikki, joilla on Gmail-sähköposti tai Android-puhelin, ovat luoneet itselleen Google-tilin. Googlen tiedot omasta toiminnasta löytää kirjautumalla sisään osoitteeseen myactivity.google.com.
KOKEILLAAN. Kun kirjaudun palveluun, se näyttää kronologisessa järjestyksessä, mitä olen katsonut Youtubesta ja milloin, ja kertoo, että olen katsonut myös Gmail-mainoksia. En kuitenkaan näe, mitä mainoksia olen katsonut.
Kohdassa Muu Google-toiminta näytetään esimerkiksi sijaintihistoria, laitteeni tiedot, ja aiemmat hakuni. Tai niin ainakin luvataan. Sijaintihistoriaa en kuitenkaan näe, koska en ole ottanut palvelua käyttöön. Sitä mainostetaan näin:
Sijaintihistorian avulla saat esimerkiksi automaattisia liikennetietoja, parempia hakutuloksia sekä hyödyllisempiä mainoksia niin Googlen palveluissa kuin niiden ulkopuolellakin. Kun olet kirjautuneena laitteillesi, niiden sijaintitiedoista luodaan yksityinen kartta paikoista, joissa käyt.
Ei kuulosta houkuttelevalta. En näe myöskään laitteeni tietoja enkä hakuhistoriaani, koska en ole ottanut niiden seurantaa käyttöön. Osasyy tietojen vähäisyyteen voi olla se, että käytän Applen puhelinta.
Antti Poikola kertoo, että hän näkee Myactivity-palvelussa minuutilleen, milloin on avannut tietyn sovelluksen ja missä on liikkunut. Poikolalla on Android-käyttöjärjestelmää käyttävä puhelin, ja Android kuuluu Googlelle.
”Applen puhelimesta Google tallentaa paljon vähemmän kuin Android-puhelimesta. Minä näen käyttöhistoriani pelottavankin tarkasti.”
MAINOSASETUKSET kertovat sentään minullekin jotain: Google on määritellyt minut 25–34-vuotiaaksi naiseksi, joka on kiinnostunut 23 aihepiiristä. Aihepiirit perustuvat Googlen mukaan esimerkiksi Youtubessa katsomiini videoihin.
Allekirjoitan suurimman osan, kuten tietokoneet ja elektroniikka, pop-musiikki ja kuntoilu, mutta ihmettelen, miksi kone luulee, että pidän myös jalkapallosta ja country-musiikista.
Sivulla voi myös luoda itselleen arkiston, joka sisältää kaikkien Googlen palveluiden tiedot. Esimerkiksi Youtuben hakuhistoria on viihdyttävää katsottavaa, koska se ulottuu vuoteen 2011. Silloin olen hakenut hauskaa nettisisältöä esimerkiksi hakusanoilla ”taistelu jaska”.
Kun Poikola latasi oman Google-historiansa, hän sai noin 16 gigatavun verran sisältöä, mukaan lukien jo kuopattujen Google-palveluiden tiedot.
FACEBOOK antaa katsoa keräämiään tietoja ainakin näennäisen laajasti. Niihin pääsee käsiksi, kun klikkaa palvelussa näkyvän mainoksen yläkulman nuolta ja sen alle ilmestyvää tekstiä ”Miksi näen tämän?” Lyhyen selityksen jälkeen pääsee klikkaamaan kohtaan ”Hallitse mainosasetuksia.”
Omissa mainosasetuksissani Facebook kertoo, että mainostaa tuotteita ja palveluita tykkäämieni Facebook-sivujen ja klikkaamieni mainosten perusteella, mutta ei selaamieni nettisivujen perusteella. On huojentavaa, että vaikken muistaakseni ikinä ole koskenut näihin asetuksiin, ne eivät automaattisesti seuraakaan kaikkea mitä teen.
Tosin minut on luokiteltu tietynlaiseksi ihmiseksi perustuen profiilitietoihini ja ”muuhun aktiivisuuteen”, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Facebookin mukaan kuulun esimerkiksi milleniaaleihin, kuvanlataajiin ja ”expattien läheisiin ystäviin”.
PALVELUN arvaamat ominaisuudet näyttävät pääosin loogisilta. Klikkaamalla näkee esimerkkimainoksen, joka edustamalleni ihmisryhmälle voisi ilmestyä. Aihepiirejä voi onneksi myös ruksia pois. En ole erityisen kiinnostunut serbialaisesta rokista enkä hämähäkeistä, joten poistan ne kiinnostuksen kohteistani.
Näen myös, että Facebook on voinut kohdentaa minulle mainoksia parisuhdestatukseni, työnantajani, ammattini ja koulutukseni perusteella. Kaikista näistä voi laittaa kohdennuksen myös pois päältä.
Facebook testikäyttää ominaisuutta, jossa voi piilottaa tiettyyn luokkaan kuuluvat mainokset kokonaan joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Ainoa piilotettavissa oleva tuotetyyppi on toistaiseksi alkoholi.
OMAA historiaansa ja itsestään kerättyjä tietoja on hauska selailla, mutta auttaako niiden syynääminen mitään?
”Tärkeintä on, ettei kulje autopilotilla. Aika ajoin kannattaa katsoa, millaista tiedonkeruuta on sallinut ja miettiä, miksi”, Antti Poikola sanoo.
Tietosuojalain mukaan tiedonkeruusta on tällä hetkellä pakko kertoa jonkin verran. Euroopassa tulee ensi vuonna voimaan uusi tietosuoja-asetus, ja sen jälkeen tiedonkeruusta ja sen motiiveista on paljastettava enemmän. On kuitenkin hyvä muistaa, että palvelut eivät todennäköisesti kerro kaikkea, mitä tietävät.
”Ihminen ei ikinä voi olla varma, mitä kaikkea hänestä tallennetaan.”
