tiistai 19. huhtikuuta 2016

Suomalaisyhtiö mullisti jätteenkeruun Australiassa – roska-auto muuntui robotiksi...




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa  | 

Suomalaisyhtiö mullisti jätteenkeruun Australiassa – roska-auto muuntui robotiksi

Australiassa jätteenkeruuauto muuntui suomalaisyhtiön älyjärjestelmillä robotiksi. Aiemmin kuski apumiehineen hoiti kaiken käsin ja keräsi vuorossa enimmillään 100 astiaa. Nyt tarvitaan vain kuski robotille, jolla tyhjennetään 600 jäteastiaa työvuoron aikana.



Australialainen jätteenkeruuauto.
Kuva: Kuvakaappaus RedlandsGarbageFanin YouTube-kanavalta
KAJAANI
Australian jätteenkeruujärjestelmä mullistui vuosikymmenen vaihteen tienoilla, kun paikallinen yrittäjä tutustui kansainvälisillä messuilla ajoneuvotietokoneosaamiseemme, muistelee Sunit Oy:n toimitusjohtaja Jukka Suutari.
Tällä hetkellä vajaat 1 000 keruuautoa on varustettu keruuroboteiksi kajaanilaisen yhtiön järjestelmillä.
Aiemmin roska-autossa oli kuljettajan lisäksi yksi tai kaksi apumiestä, ja kaikki tehtiin käsin roska-astian siirtelyistä punnituksiin, lajittelun tarkastuksiin ja paperitöihin lastista ja sen sisällöstä. Nyt sama homma hoituu niin, että kuljettaja pystyy hoitamaan koko homman yksin.
Kuljettajalla on allaan aikamoinen tietokone.
– Järjestelmässä pystytään hyödyntämään nykyteknologiaa, kuten paikannusta ja tiedonsiirtoa, puntaria ja kuvaamista. Tiedot pystytään myös lähettämään autosta eteenpäin. Kuljettajan ei edes tarvitse nousta koko kierroksella autosta, joten työturvallisuuskin on nyt parempi, Suutari mainitsee.

Tehokkuus moninkertaistui robotin avulla

Aivan pelkän kuljettajan varassa systeemi ei ole, myöntää Suutari.
 Roska-astia on tuotava tien viereen, sillä robotti ei pysty kahmaisemaan astiaa katoksen sisältä. Roskat täytyy edelleen lajitella oikeanvärisiin roska-astioihin, sillä Australian järjestelmässä keruuohjelma tehdään roska-astioiden kansien värien pohjalta.
Samankaltaisella järjestelmällä ja kilpailulla voisi täälläkin kustannuksia leikata ainakin neljänneksellä nykytasosta.
– Jukka Suutari
Kuljettaja ohjaa autoa tietokoneohjelman mukaisesti eteenpäin, mutta ohjelma myös opastaa palaamaan, jos joku astia jää välistä.
– Työvuoron aikana robotti kahmii noin 600 roska-astiaa, kun aiemmin määrä oli enimmillään 100 astian verran. Samalla hoituvat myös viestit ja laskutukset keruusta vastuussa olevan kunnan suuntaan. Uskoisin, että tehon ja työturvallisuuden lisäksi myös työn mielekkyys on lisääntynyt, Suutari kertoo.

Eikö suomalainen järjestelmä toimi Suomessa?

Sunit Oy on vakiinnuttanut erikoisaluettaan kotimaassa jo vuosien ajan toimittamalla ajoneuvotietokoneita esimerkiksi poliisille ja palo- ja pelastustoimelle. Australiassa Sunitin järjestelmällä katetaan suurimmat kaupungit, ja vuositasolla tehdään noin 200 uutta keruurobottia.
– Aina kun uusi alue tulee hoidettavaksi, paikallinen yrittäjä tekee aluetta varten uuden robotin. Siellä homma hoidetaan värikartalla, keltainen auto kerää keltaiset astiat ja vihreä vihreät astiat, joten autoja tarvitaan.
Kuljettajan ei edes tarvitse nousta koko kierroksella autosta.
– Jukka Suutari
Sunit tekee yhteistyötä jäteyhtiöiden kanssa tällä hetkellä myös Suomessa ja Ruotsissa. Australian malli ei kuitenkaan ole täällä käytössä.
– Olosuhteet ovat täällä toisenlaiset, mutta jos jäteasioista vastaavat kunnat niin haluavat, kyllä nykyjärjestelmiä voidaan tehostaa. Samankaltaisella järjestelmällä ja kilpailulla voisi täälläkin kustannuksia leikata ainakin neljänneksellä nykytasosta, arvioi Suutari.

Sijoittajaguru Seppo Saario: Pörssinousu jatkuu vielä...

Alla oleva vanha artikkeli vilahti näkökentässäni hetki sitten selaillessani Kauppalehden nettisivuja.

Kiinnitin huomiota alla olevan artikkelin tekstiin: Taloustietämyskin on Suomessa uskomattoman alhaisella tasolla. Amerikassa supermarketin kassatyttökin tietää sijoittamisesta enemmän kuin keskiverto suomalainen korkeakoulutettu.

Vähän reippaan oloista irrottelua! Soppii eppäillä!

Suora nettilainaus Aaamulehdestä hiukan tuunattuna:

Sijoittajaguru Seppo Saario: Pörssinousu jatkuu vielä

JOEL MAISALMI
Sijoittaja Seppo Saarion (oik.) mukaan nollakorot potkivat osakekursseja väkisinkin ylöspäin. Saario julkaisi uudistetun painoksen maineikkaasta sijoitusoppaastaan. Vasemmalla Arvopaperin päätoimittaja Eljas Repo.
Viki Salonen
Sijoittajat panikoivat suotta, sillä pörssinousu jatkuu, arvioi sijoittajakonkari Seppo Saario. – Emme ole enää nousun alussa muttemme myöskään loppuvaiheessa.
Näkemystä voi pitää optimistisena, sillä pörssivuosi on alkanut synkeässä mollissa. Kurssit ovat syöksyilleet ympäri maailmaa, ja sijoittajapiireissä varaudutaan jo yleisesti ”karhumarkkinaan” eli pitkään laskutrendiin.
– Arvioni nousun jatkumisesta perustuu ennen kaikkea siihen, että korot ovat lähes nollassa. Kun osinkotuotto ylittää helposti lainakoron, rahaa kannattaa ilman muuta sijoittaa osakkeisiin, Saario sanoo.
Hänen mielestään näin poikkeuksellinen korkoympäristö suorastaan huutaa ottamaan sijoituslainaa.
”Korkotason lasku on pörssille hunajaa, nousu myrkkyä”, kuuluu yksi Saarion ikivihreistä vinkeistä.
Lyhyen tähtäimen ennustajaksi ei Saariostakaan sentään ole. Hän kertoo olleensa loppuvuodesta ”ihan varma”, että kurssit nousisivat tammikuussa.
– No, onhan tässä vielä pari päivää jäljellä, hän letkauttaa.
Saario, 77, on päivittänyt klassikko-oppaansa Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, jonka ensimmäinen versio ilmestyi jo vuonna 1972.
Uutena ja juuri nyt hyvinkin ajankohtaisena viisautena ikivihreiden listalle on ilmestynyt: ”Markkinoilta poissaolo voi tulla kalliiksi”.
– Suurimpia nousupäiviä sattuu melko harvoin, eikä koskaan voi etukäteen tietää, milloin ne parhaat päivät ovat, Saario sanoo.
Tilastojen perusteella aurinkoisimpien pörssipäivien missaaminen verottaa merkittävästi sijoittajan vuosituottoja.
Saario on lisännyt kirjaan myös pätkän tuntemattomasta menestyssijoittajasta Walter Schlossista, jonka strategia perustui halvalla ostamiseen ja kärsivälliseen omistamiseen, ei aktiiviseen kaupankäyntiin.
Saarion omasta salkusta löytyy tällä hetkellä noin 30 yhtiön osakkeita. Seurannassa on noin 60 yhtiötä.
Osakepoimintaa indeksien sijaan suosiva Saario arvioi olevansa hyvä löytämään edullisia, nousukuntoisia osakkeita – mutta myyvänsä ne usein joko liian aikaisin tai liian myöhään.
Hän moittii Helsingin pörssin kehitystä surkeaksi ja pitää Suomen yhtiökenttää sijoitusmielessä puutteellisena, uusia kansainvälisiä kasvuyhtiöitä etsivälle jopa kehnona.
Saario kehaisee varsinkin ruotsalaisia terveys- ja teknologia-alan kasvuyhtiöitä ja mainitsee nimeltä CellaVisionin ja Net Insightin.
– Olen aina ollut erityisen kiinnostunut yhtiöistä, jotka ovat juuri nousun kynnyksellä.
Helsingin pörssistä ei kaivattuja nousutykkejä ole juuri löytynyt, Revenion kaltaisia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Toisaalta kotipörssin yhtiöissä suomalaissijoittajilla on kotikenttäetu, ja moni suomalainen yhtiö kelpaa mainiosti osinkosijoittajan salkkuun.
Suomen sijoitusvetoa heikentävät Saarion mukaan myös maan surkea taloustilanne ja hurja veroaste, jotka vaikuttavat yritysten toimintaedellytyksiin.
– Suomessa kahdeksan vapaamatkustajaa huutaa kolmelle soutajalle, että soutakaa kovempaa, Saario kärjistää.
– Taloustietämyskin on Suomessa uskomattoman alhaisella tasolla. Amerikassa supermarketin kassatyttökin tietää sijoittamisesta enemmän kuin keskiverto suomalainen korkeakoulutettu.
KUKA

Seppo Saario

Ammattisijoittaja, sijoituskirjailija ja entinen yritysjohtaja.
Syntynyt vuonna 1938 Helsingissä.
Ekonomi Helsingin kauppakorkeakoulusta (1961), MBA-tutkinto Columbian yliopistossa (1966).
Yritysjohtajana: Huhtamäki, KOP, Weilin+Göös, Amer, Kouri Capital.
Miten sijoitan pörssiosakkeisiin eli ”pörssiraamatuksikin” kutsuttu Saarion sijoituskirja on suomalaisten sijoitusoppaiden klassikko, jota Saario on päivittänyt useaan otteeseen.
Teoksen 12. kokonaan uudistettu painos julkistettiin tiistaina.

AIKARATASTA KUN PÄÄSISI VÄÄNTÄMÄÄN ALUKSI TAAKSEPÄIN…

Kaivoin taas vanhan tekstin esiin kertauksena. Miksi? Siksi, että alla olevaan artikkeliin liittyviä asiakokonaisuuksia on esiintynyt eri yhteyksissä:

+ kolmannen Väinö Linnan romaaniin perustuvan Tuntemattoman sotilaan filmaaminen

Päähenkilöiden valintoja on vastikään julkistettu. Itse pidän em. prosessia turhana. Meillä on kaksi hyvää versioita jo entuudestaan. Itse pidän Edvin Laineen ohjaamaa ensimmäistä versiota ainoana oikeana. Siksi Tuntemattoman sotilaan "lämmittäminen" perinjuurin kuluneilla poptähtinäyttelijöillä on suorastaan arveluttavaa - mielestäni...

+ Kemin Laitakarin elvyttäminen matkailukäyttöön, joka on erittäin myönteienen asia

Asia liittyy minuun isoisäni Aukusti Pyykön kautta...

Vanha, muutaman vuoden takainen tekstini kertauksena:

AIKARATASTA KUN PÄÄSISI VÄÄNTÄMÄÄN ALUKSI TAAKSEPÄIN…

Olen kirjoittanut, oletettavasti muutaman lukijan mielestä (välistä omastakin mielestä) kirjoitellut viime vuosien aikana työurani, ammattiopettajataustani perusteella omakohtaisia näkemyksiä viime vuosikymmenien asioista – pääasiassa työhön ja työympäristööni liittyvistä asioista…

Välillä on käynyt mielessä, että pitäisi hakea näkemyksilleen, kirjoittelemiselleen hiukan laajempaa ja kaukaisempaa kaikupohjaa – perspektiiviä.

Lähinnä miten asiat olivat ennen, kauan sitten eli silloin, kun tässäkin artikkelissa olevat sanat eivät olleet edes jokapäiväisessä käytössä.

Puhumattakaan, että ammatteja oli vähän, käytännössä muutamia ja ammatteihin liittyvät käsitteet olivat vähäisiä, nykymittakaavassa jotakuinkin olemattomia…

Kyllä rehellisesti on tunnustettava, että aikaratasta kun pääsisi vääntämään aluksi taaksepäin – edes kerran ja kunnolla, samalla kurkkaamaan, mitä kaukaiset esivanhempamme touhusivat!

Arvelen, että monella tämän artikkelin lukijalla on ollut mielessä samantyyppisiä ajatuksia varsinkin iän karttuessa.

Jotenkin tuntuu, että tuo paluu, oikeastaan aikarataspistäytyminen kaukaiseen menneisyyteen poistaisi omasta elämästä turhat ja turhanpäiväiset rönsyt jokapäiväisestä, arkisesta aherruksesta.

Elämä oli silloin kauan sitten pääasiassa erittäin pelkistettyä ja yksinkertaista.

Kerron hiukan vuodenvaihteen tapahtumista:

Lueskelin kauan sitten kirjailija Veikko Huovisen Puukansan tarinan. Todella mielenkiintoinen tarina, kirja, joka hiukan – ainakin omasta mielestäni – avarsi omaa paradigmaani eli käsitystä ympäröivästä maailmasta, sen raadollisesta yksinkertaisuudesta mutta toisaalta taas äärettömän mielenkiintoisesta monimuotoisuudesta. Kirja antoi ajattelemisen aihetta.

Se toi esiin muun ohessa elämän satunnaisuuden ja sen, miten vähästä kaikki on kiinni ja että kaikella, aivan kaikella on syy-seuraus-suhteensa.

Me emme omassa toiminnassamme tee mitään, mikä ei jossain vaiheessa putkahda esiin tavalla tai toisella.

Suomalainen sanonta: ”Perästä kuuluu!” sanoi torventekijä, on kiistaton tosiasia.

Kirjaa lukiessani vahvistui myös se, että – tämä on puhtaasti henkilökohtainen tulkintani arvostetun kirjailijan teoksesta – kaikki elämässä on loppujen lopuksi puhdasta sattumaa, vaikka me mielellään muuta ajattelemme...

Se siitä aasinsiltana seuraavaan…

Jostain syystä minulla on ollut lukematta Väinö Linnan 3-osainen kirjasarja Täällä Pohjantähden alla, vaikka olen toki katsonut ja aikanaan televisiosta nauhoittanutkin siitä tehdyn televisiosarjan. Kirja on pyörinyt viime aikoina radiossa kuunnelmana ja siitä on tehty uusi elokuvaversio, joka ilmeisesti tulee kohta televisioonkin ja/tai nettiin katseltavaksi.

Kirjoitin Joulupukille toivomuskirjeen asiasta ja kuinka ollakaan, kyseinen kirjasarja oli kohta minun luettavissa, paikallinen divari toimi ansiokkaasti pukin apurina. Otin hiukan varaslähdön lukuasiassa jo ennen joulua ja sain hetki sitten koko 3-osaisen kirjasarjan luetuksi – kannesta kanteen ja kohtalaisen huolella…

Henkilökohtaisena mielipiteenäni totean, että kyllä Täällä Pohjantähden alla hakkaa mennen tullen em. Puukansan tarinan, mutta on avoimesti todettava, että ne painivat aivan eri sarjassa.

Näin vuoden vaihduttua taas kerran uuteen/ollen ilmeisesti tätä artikkelia julkaistaessa jo aika pitkällä, voi vain toivoa, että Täällä Pohjantähden alla kirjasarjan tyyppisiä – negatiivisia tapahtumia – ei tämän eikä seuraavienkaan suomalaissukupolvien tarvitse kokea. Kirjaan mahtuu paljon myös positiivista, mm. perususkoa tulevaisuuteen. Jo kirjasarjan alussa: Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.

Nimenomaan taloudesta, jokapäiväisestä toimeentulosta aiheutuva epäoikeudenmukaisuus, kiistaton vääryys, aiheellinen katkeruus kytee varmasti näennäisen tyynen pinnan alla monien ihmisten ajatuksissa Suomessakin. Yhteiskunnan turvaverkot ovat tällä hetkellä kovilla ja turhan repaleiset globaalisessa kvartaalikohelluksessa…

Edellinen oli toinen aasinsilta varsinaiseen asiaani:

Lueskelin toiseen kertaan Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen

teoksen Kemin asutuksen historiaa. Se perustuu Martti Helistön kirjoituksiin.

”Teos kertoo Kemin tienoiden asutuksesta, vanhoista suvuista, niiden perinnönjaoista, käräjöinneistä, tavoista ja menoista sekä tapakulttuurista ynnä vallasta ja vallankäytöstä, ihmisen asemasta lähes neljän vuosisadan ajalta, heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan, maallisen ja kirkollisen voiman törmäyksistä.” toteavat teoksen toimittajat Elsi ja Ossi Liiten…

Miksi minua kyseinen julkaisu, teos erityisesti kiinnostaa?

Syy on yksinkertainen, siinä on muutamia kohtia, jotka liittyvät esivanhempieni elämään, vaikka he ovat isäni puolelta tulleet Kemin seudulle Kainuusta vasta 1800-luvun loppupuolella. Äitini puolelta esivanhempani elämä on sijoittunut pääasiassa Kemijokivarren Törmän seudulle, osittain Tervolaan huomattavasti pitempään.

Kiinnostukseni kohde em. teoksessa on lähinnä Pekka Tuhkanen.

Miksi?

Siksi, että hän oli isoisäni, Aukusti Pyykön eno, siis äidin veli, joka todennäköisesti omalta osaltaan on oleellisesti vaikuttanut siihen, että isoisäni on aikanaan siirtynyt Kainuusta, Kuhmon Lentiirasta Kemiin...

Niin ja myös siihen aivan ehdottoman varmasti, että juuri minä Aki Aarre Olavi Pyykkö tätä artikkelia kirjoitan/kirjoittelen!

Ossi Hedmanìn kirjoittamassa Kemin historia-kirjassa, 1-osassa on tarina Pekka Petter Tuhkasesta, Laitakarin sahan työntekijästä.

”Pekka Tuhkanen uutterana, taitavana ja kykenevänä ihmisenä teki töitä Laitakarin sahamiljöössä edeten loppujen lopuksi kyseisen sahan inspehtoriksi, isännöitsijäksi eli sahan johtajaksi.”

”Hän toimi saarella sekä kaupungissa, Sauvosaaressa kauppiaana, jolle inhimillisyys luotonannossa ja luottamus sahatyöntekijöihin on tarinoiden mukaan ollut silmiinpistävää.

Pekka Tuhkanen osti Laitakarin höyrysahan perustajalta, oululaiselta Johan Gustav Bergbomilta Sauvosaaresta Kemin kaupungin tontin nro 1.

Pekka Tuhkanen rakennutti em. tontille useita rakennuksia vuonna 1875...

Kyseinen Bergbom oli saanut kyseisen tontin Kemin kaupungilta yhden 1 markan muodollisella kauppahinnalla. Pekka Tuhkanen osti kyseisen tontin itselleen kahdensadan markan kauppahinnalla, mutta se ei köyhää kirpaissut, sillä Pekka Tuhkanen oli siihen aikaan Kemin neljänneksi varakkain henkilö!”

Kyseinen paikka tunnetaan nykyisin Kemin Kaupungin edustustiloina ns. Jänkälänä. Oikeastaan kyseinen paikka olisi nimettävä uudelleen tontin alkuperäisen rakentajan mukaisesti Tuhkaseksi.

Syy, miksi Pekka Tuhkasen tarina minua kiehtoo, on mm. siinä, että hän oli ilmeisesti toiminnoissaan aikaansa edellä, josta on osoituksena mm. hänen neuvottelemansa metsäkaupat Kemijärven Isokylän metsänomistajien kanssa.

Väitetään, että kyseinen metsäkauppa on silloisen Laitakarin sahan omistajan, Kemi Oy:n koko historian ajan ehdottomasti parhain metsäkauppa, metsäkauppa, jonka arvoa ei aluksi ymmärretty.

Pekka Tuhkasella oli merkittäviä kiinteistö- ja maaomaisuuksia, jotka viime kädessä ohjautuivat Kemin kaupungin/valtion omistukseen, koska hänellä ei ollut perillisiä. Minulle on jäänyt mielikuva Pekka Tuhkasesta hyvänä ihmisenä, yrityksensä ja elinyhteisönsä eteen tekevänä henkilönä – todellisena ammattimiehenä. Ne ovat asioita, joita kenen tahansa on syytä arvostaa.

Kemin asutuksen historiaa – teoksessa on toisaalta kovia, tunteettomia elementtejä, jotka ovat tyypillisiä myös tämän ajan raadollisessa nykymenossa.

Mutta onneksi teos sisältää myös sellaisia inhimillisiä, empaattisia pehmoelementtejä, joita moni – minä mukaan lukien – toivoo/olettaa/luottaa käytännön elämässä vielä nykyaikanakin löytyvän.

Luku- ja pohdiskeluterveisin

Aki Pyykkö

Opetusalan eläkeläinen Kemistä

Keke Rosberg vs. Björn Wahlroos

Alla olevassa artikkelissa todetaan: Keken nokkavuus, itsevarmuus, älykkyys, menestys, ilmaisukyky ja ärsyttävyys ovat sitä luokkaa, että niille pärjää Suomessa vain eräs toinen viiksekäs veropakolainen. Vai pärjäätkö, Björn Wahlroos?

Jos minulta kysyttäisiin ja vaikka ei kysytäkään, niin kyllä Björn Nalle Wahlroos on suvereeni varsinkin ärsyttävyys-komponentin osa-alueella...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Panaman papereista paljastui Keke Rosbergin nimi – niinpä tietenkin

SUNNUNTAI  


TIETENKIN 
Keke!
Kun Panaman papereiksi kutsuttu tietovuoto paljasti yli 10 miljoonaa salaista asiakirjaa veroparatiisin kätköistä, tuntui pelkästään luontevalta, että ensimmäisenä suomalaisena pinosta pomppasi esiin juuri Keke Rosbergin nimi. Kuka muu muka? Kekellä ja Suomella kun on aivan erityisen pitkä ja kipunoiva historia.
Keke ei ole koskaan istunut suomalaiseen nöyristelevään muottiin, mutta Keken omaan profiiliin kyllä sopii, että hän on edelläkävijä tässäkin asiassa.
KUN KANSAINVÄLISET toimittajat haastattelivat Panaman papereista löydettyjä tunnettuja nimiä ja näiden lähipiiriä, vastaukset olivat usein kiusaantuneita tai pahoittelevia.
Britannian pääministeri David Cameron sanoi: ”Olisin voinut hoitaa tämän paremmin. Tästä on otettava opiksi.”
Ranskalaispoliitikko Marine Le Penin avustaja sanoi: ”Kaikki oli laillista.”
Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja sanoi olevansa ”tyrmistynyt”.
Mutta Keke Rosberg sanoi puhelimessa Ylen toimittajalle: ”Ensinnäkin mä en tunne sua, sä et tunne mua. Minkä takia mä tekisin haastattelua sun kanssa, kun mä en ole viiteen vuoteen antanut haastatteluja. Mieti nyt vähän.”
Ehtaa Kekeä – ”mieti nyt vähän, mitä kyselet”. Vain Keke voi vastata asialliseen veroparatiisia koskevaan tiedusteluun avokämmenellä. Tähänhän me olemme totutelleet jo kolmekymmentä vuotta.
VIELÄ 1970-LUVUN lopussa, kun Keijo Rosberg aloitteli uraansa F1-sarjassa, hän joutui itse soittelemaan toimituksiin ja tarjoamaan tuntemattoman lajinsa tuloksia lehtiin. Lukuisten keskeytysten vuoksi hän sai vielä pilkkanimen selittäjä-Keke.
Mutta ei mennyt kuin muutama vuosi, kun vaaraa, rahaa ja tupakansavuista glamouria tihkuva F1-sarja löi Suomessa läpi. Lehdistö alkoi aistia, että Kekestä voisi tulla Suomen oma Ingemar Stenmark tai Björn Borg. Siis globaalin lajin seksikäs stara. Jotain muuta kuin hiihtäjät ja yleisurheilijat.
Näin kävikin. Kun Rosberg voitti formula ykkösten MM-tittelin 1982, hänen mainoskypäräänsä kuvailtiin maailman kalleimmaksi mainospaikaksi. Luuseri-Kekestä oli tullut maailmanmies.
Lehtiotsikoissa keskeytykset vaihtuivat ihmettelyyn miljoonien markkojen rahapinoista, joita Keke ajamalla tienasi. Hän hankki oman lentokoneen, sitten suihkukoneen ja veti Ray-Baneissaan Marlboroa päälle. Monacossa. Veroja paossa jo tuolloin.
SITTEN tapahtui kaksi asiaa. Ensinnäkin Keke alkoi kelvata suomalaisille. Maailmanmestari osallistui eduskunnan puhemiehen Johannes Virolaisen viralliseen kahvihetkeen ja vastaanotti presidentti Urho Kekkosen terveiset.
Samaan aikaan luotiin perusta suomalaiselle Keke-kaunalle, joka on petovihaa muistuttava selkäydinreaktion muoto. Kekeä on syytetty milloin mistäkin. Tupakan mainonnasta, suomalaisten kaahailusta. Pröystäilystä.
Nyt hän antoi nimensä myös veroparatiiseille, vaikka onkin ollut suomalaisen veropakolaisuuden kasvot 1980-luvulta saakka.
Keken ympärille on aina syntynyt kohuja, eikä hän ole milloinkaan kaihtanut niitä. Ennen kuin hänet 1982 valittiin Vuoden urheilijaksi, väiteltiin siitä, onko moottoriurheilu oikeaa urheilua. ”Nyt ei sitten tarvi siitäkään kiistellä”, Keke virnisti.
Kun Posti halusi Keken kuvan postimerkkiin 1995, hän halusi siitä rahaa. Kunnianosoitus ei Kekeä kiinnostanut, eikä merkkiä koskaan tehty.
Keke on jättänyt Linnan juhlat väliin, jos siltä on tuntunut, ja sanonut olevansa ennemmin maailmankansalainen kuin suomalainen. Ja kaiken kukkuraksi tämä kiusankappale on syntynyt Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta 1948 – Ruotsissa.
Keken nokkavuus, itsevarmuus, älykkyys, menestys, ilmaisukyky ja ärsyttävyys ovat sitä luokkaa, että niille pärjää Suomessa vain eräs toinen viiksekäs veropakolainen.
Vai pärjäätkö, Björn Wahlroos?

Land Rover Freelander ja raitisilmasuodatin...

Olen kirjoittanut "jatkokertomusta" alla olevasta:

Meillä on ollut talviautona jo seitsemisen vuotta Land Rover Freelander vm. 2000 JER-15, jolla on ajettu tällä hetkellä rapiat 145.000 km. Olemme auton toinen omistaja. Olemme olleet tyytyväisiä maastoautoomme. Kuluvia osia siihen on vähin joutunut vaihdattamaan niin kuin kaikkiin iäkkäisiin autoihin.
Viimeksi korjautimme kytkimen pää- ja työsylinterin, yhtenäisenä pakettina, kytkin toimii

Viime viikolla kävin Kemin City-Motorin asiantuntijoita jututtamassa talviautomme hajuongelmista. "Lämmityslaitteen päällä ollessa sisätilaan tulee palaneen sähkömoottorin haju." kerroin liikkeessä asioidessani.

"Milloin olet vaihtanut autoon raitisilmasuodattimen?" minulta kysyttiin. Jouduin tunnustamaan, että me emme ole sellaista vaihtaneet/vaihdattaneet...
______________________________________________________________________________

Monien eri yhteydenottojen jälkeen päätin lähestyä asiaa käytännön kotikonstein. 

Menin pihalla auton ratin taakse, käynnistin auton ja kävin läpi kaikki ilmanvaihtoon/ilmastointiin, kierrätykseen ja lämmitykseen käytettävät vinkstaagit ja namiskukkelit - lämmityslaiteen moottorin kaikilla tehoilla ja nimenomaan maksimiteholla - pitkään....

Kenen tahansa CV mahtuu yhdelle sivulle – miljardööri Elon Musk todisteena...

Olen yrittänyt edellisessä elämässäni - työelämässäni - markkinoida ajatusta, että mikä tahansa asia voidaan esittää yhdellä A4-arkilla riittävän täydellisesti.

Tunnustan avoimesti, että en ole "saarnaamisessani" onnistunut. Erittäin harvoin olen saanut aineiston, jossa asia on esitetty em. tavalla...


Suora nettilainaus Talouselämä-lehdestä hiukan tuunattuna:


Kenen tahansa CV mahtuu yhdelle sivulle – miljardööri Elon Musk todisteena

© RASHID ABBASI / Reuters
Kenen tahansa CV mahtuu yhdelle sivulle – miljardööri Elon Musk todisteena
Yleensä ansioluettelon neuvotaan olevan enintään kahden sivun mittainen. Elon Muskille tehty esimerkki osoittaa, että sivukin voi riittää helposti.
18.4.2016 15:31
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Jos sähköautovalmistaja Teslan ja avaruusaluksia valmistavan SpaceX:n toimitusjohtajan Elon Muskin ansioluettelo mahtuu yhdelle sivulle, niin mahtuu kenen tahansa muunkin.
Verkkolehti Business Insiderin mukaan tämän osoittaa ansioluettelomalleja kauppaava Novorésumé tekemällään esimerkillä.
Yritys loi yksinkertaisen CV:n Muskille todistaakseen, että jopa erittäin menestyksekkään uran voi esittää yhden sivun ansioluettelolla, kertoo Novorésumén perustajiin lukeutuva Andrei Kurtuy lehdelle.
Musk on yksi maksupalvelu Paypalin perustajista. Hän toimii myös aurinkoenergiayhtiö SolarCityn hallituksen puheenjohtajana.
Esimerkki-CV:stä ilmenevät miehen työkokemus, opinnot, listaus taidoista ja pätevyydestä, saavutukset, kielitaito ja mielenkiinnon kohteet. Siinä on myös lyhyt esittely, kuva ja yhteystiedot.
Esimerkissä Muskin kiinnostuksen kohteiksi on listattu muun muassa maapallon ulkopuolinen elämä, videopelit ja vaihtoehtoiset energianlähteet.
Yleensä ohje on, että sopiva ansioluettelon pituus on 1–2 sivua. Business Insider kehottaa pohtimaan esimerkissä olevaa taitojen ja pätevyyden esitystapaa värillisinä palkkeina. Lehden mielestä esimerkki kuitenkin osoittaa, että oikealla muotoilulla yksi sivu riittää CV:lle.