Jos minä olisin Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja, hyllyttäsin tämän "satusedän" välittömästi - ainakin joksikin aikaa..
Miksi?
Siksi, että hänen testinsä ovat välillä niin puuta heinää ja irti arkitodellisuudesta, että ainoastaan säälistä ja velvollisuudentunnosta niitä jaksaa/on pakko lukea. Toki hänellä joskus on asiaakin teksteissään - en vain satu muistamaan milloin viimeksi...
Itse artikkelin asiaan: Kyllä Suomessa on onneksi varaa maksaa kansanedustajille nykyisen tasoinen korvaus kulukorvauksineen...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Kansanedustajalle sopiva palkkio on tonni kuussa
Miten yksityisen sektorin kovapalkkaiset huippuasiantuntijat saataisiin töihin eduskuntaan, hoitamaan yhteisiä asioita? Kuuden tonnin lähtökorvaus kuukaudessa ei ehkä houkuttele, jos tienaa kymmenen tonnia. Kansanaedustaja Elina Lepomäki (kok) pohdiskeli asiaa Facebookissa ja synnytti porun.
Onneksi koeteltu vastaus on olemassa. Kansanedustajuus sopii kuin nenä päähän osapäivä- ja vapaaehtoisduuniksi!
Kotikaupunkiini rajautuvassa Virginian osavaltiossa on kahdeksan miljoonaa asukasta, ja sen bruttokansantuote on Suomeen verrattuna kaksinkertainen. Osavaltioparlamentin edustajille maksetaan 1 300 euroa kuussa. Istuntopäiviä on muutama kymmenen vuodessa ja niistä maksetaan peruspalkan päälle 150 euron lisä/päivä. Virginian parlamentti on toiminut yhtäjakoisesti vuodesta 1619.
Onko asiallista verrata Suomea amerikkalaisen osavaltioon? Itsenäisen valtion parlamentille kuuluu toki tehtäviä, joita osavaltioilla ei ole, kuten esimerkiksi ulkosuhteet, valtiosopimukset ja osa maanpuolustuksesta.
Yhdysvalloissa vain yhdessä viidestä osavaltiosta kansanedustajuus on kokopäivätyö. Neljässäkymmenessä osavaltiossa lainsäätäjät hankkivat lisätuloja muualta. Suomessa juniorikansanedustajan korvaus on lähes 6 300 euroa kuukaudessa, ja verovapaita kulukorvauksia saa päälle tonnin tai pari kuussa.
Toisaalta – Suomikin on ”liittovaltion” jäsen. Suomen lainsäädännöstä merkittävä osa (arviot vaihtelevat 10 ja 90 prosentin välillä) on EU:sta tulevien direktiivien soveltamista Suomen oloihin.
Osapäiväisen lainsäätämisen puolesta puhuu, että se on täysin mahdollista. Lisäksi se järkevää ja nykyaikaista.
Yhä useamman työ on projektiluonteista. Kiinteä kuukaisipalkka on väistyvä korvauksen muoto. Lainsäätäjien olisi luontevaa olla mukana työelämässä, jossa hommia paiskitaan konsultteina ja projektiduunareina, vapaahtoistyöntekijäinä ja sosiaalisina yrittäjinä, pätkätyöläisinä ja hikipääomaa investoivina kasvuyrittäjinä. Kosketus todellisuuteen olisi sellaisella lainsäätäjällä tukeva.
Edes huippujen palkkaamiseen ei rahatukku ole paras tapa. Futuristista pikajunaa suunnitteleva teknologiayritys Hyperloop ei maksa työntekijöilleen mitään. He voivat antaa osaamistaan yritykselle osa-aikaisesti ja pitää vakituisen työnsä. Jos hyperjuna aikanaan menestyy, he kuittaavat palkkion optioina.
Työn projektimaisuus on myönteistä. Se pitää ihmisen uteliaana ja yritteliäänä. Miksi kansanaedustajat pitäisi syrjäyttää palkkaeliittiin?
Kansanedustajien palkkiot eivät ole merkittävä asia siksi, että eduskunnan budjetti olisi valtion menokakussa iso siivu. Ei se ole. Esimerkki on tärkeämpi.
Nykypäivän ongelmat eivät johdu erityisosaamisen puutteesta. Ne johtuvat erityisosaajien kyvyttömyydestä luoda uutta organisaatiorajojen yli. Palkkatyö lukitsee ihmisen yhden palkanmaksajan etujen ajajaksi.
Verkostomaiset demokratian keinot ovat yhteisten asioiden hoidossa usein tehokkaampia ja halvempia kuin ammattipolitiikan keinot. Tasa-arvoisen avioliittolain pohjateksti tehtiin talkootyönä. Täällä Yhdysvalloissa patenttihakemusten käsittelyä joukkoistettiin netissä vapaaehtoisille.
Molemmat kokeilut olivat onnistuneita. Ihmiset ovat juuri niin fiksuja kuin ammattipoliitikot pelkäävät.
Miten siis huippuosaajien asiantuntemus saataisiin yhteiseen käyttöön? Vaihtoehtoja on kaksi. Ensimmäinen malli on, että maailman jokaiselta erityisalueelta palkataan oma kovapalkkainen edustaja. Koska maailma monimutkaistuu koko ajan, lainsäätäjiä ja virkamiehiä tarvitaan tuhansia lisää.
Toinen malli on, että jokainen ihminen kutsutaan todellisuutensa parhaana asiantuntijana lainsäädännön tekijäksi. Pieni joukko vaaleilla valittuja ihmisiä toimii tämän lahjakkuusreservin sihteeristönä, kansanedustajina. Heille voidaan maksaa osa-aikaduunistaan tonni kuussa.
Kahdesta vaikeasti toteutettavasta demokratian tavasta jälkimmäinen on todennäköisempi ja demokraattisempi, ja edustaa parlamentarismin parhaita perinteitä. Eduskunnan ulkopuolella tämän kaikki jo ymmärtävätkin.
