Alkavalla viikolla on kaksi aihetta, joita ajattelin nostaa blogissa esille. Toinen on perjantain suurlakko ja toinen on maahanmuuttotilanne. Edetään aihe kerrallaan. Otetaan lakko tänään maanantaina ruodittavaksi ja myöhemmin viikolla se maahanmuutto.
Mutta ennen varsinaista aihetta vastaan erään kommentaattorin kysymykseen: Miltä tuntuu olla yhteistoimintaneuvottelujen eli yt-neuvottelujen kohteena? Omat kokemukseni ovat toki moneen muuhun suomalaiseen työntekijään verrattuna hyvin rajalliset. Parin vuotta sitten kävin siinä myllyssä ensimmäisen kerran ja paraikaa toista kertaa.
Yt-prosessi alkaa ilmoituksella neuvottelujen kohteelle, siis työntekijöille. Kerrotaan syyt neuvottelujen käynnistämiselle, kerrotaan neuvottelujen tavoite: kuinka paljon pyritään säästämään palkkoja ja muita kuluja ja arvioidaan, kuin paljon työntekijöistä joudutaan irtisanomaan, jotta tavoite saavutettaisiin. Työntekijöille kerrotaan myös pääpiirteittäin, millainen aikataulu neuvotteluissa on ja kerrataan työntekijän oikeudet ja velvollisuudet yt-prosessin aikana.
Ensimmäisen tilaisuuden jälkeen odotellaan kuusi viikkoa. Informaatiota saadaan kerran viikossa, mutta neuvottelujen aikana informaation määrä on ymmärrettävistä syistä hyvin niukka. Jotain voi päätellä rivien välistä, mutta päättelyssä on riskinsä. Voi nimittäin päätellä väärin. Neuvotteluja käyvät työnantajan edustajat ja työntekijäpuolelta luottamusmiehet/naiset. Neuvottelujen loppuvaihe on yleensä tiukka ja pitkän odottelun jälkeen tapahtumat etenevät lopuksi vinhasti.
Työt jatkuvat normaalisti yt-prosessin aikana, niin toimituksissakin. Esimerkiksi ensi perjantaina, siis lakkopäivänä, raportoidaan lakkotapahtumien kulkua. Media-alalla kaikki työtaistelutoimet on kielletty työehtosopimuksen voimassaoloaikana.
Edellä on siis virallinen prosessi. Tältä se näyttää työpaikoilla. Eroja menettelytavoissa on, mutta suunnilleen saman kaavan mukaan prosessi etenee.
Kuusi viikkoa ei ole pitkä aika ihmiselämässä, mutta yt-prosessin kohteena olevalle se on hyvin pitkä aika. Jos ei ole aikaisemmin oivaltanut, mitä tarkoittaa ”roikkua löysässä hirressä”, yt-prosessin jälkeen sanonnan hirtehisen luonteen ymmärtää erinomaisen hyvin. Ihmisissä on tietysti eroja. Toiset ottavat irtisanomisuhkan vielä raskaammin kuin toiset.
Yt-prosessin aikana on opittava ajattelemaan kahta aikaa, nykyistä ja tulevaa. Ensin tehdään normaalit hommat, ja sen päälle on tehtävä vuosien päähän ulottuvaa henkilökohtainen taloussuunnitelma siltä varalta, että joutuu irtisanotuksi. Ensin on laskettava, miten selviää irtisanomisajan palkalla ja sitten, miten selviää ansiosidonnaisen turvan jakson ja lopuksi, miten selviää ansiosidonnaisen päättymisen jälkeen. Realistisesti on myös arvioitava, pystyykö työllistymään. Karkeasti sanottuna alle 50-vuotiaat voivat laskea sen varaan, että työllistyvät aikaa myöten. Yli 50-vuotiaat eivät voi laskea työllistymisvaihtoehdon varaan kovin paljoa, yli 60-vuotiaat eivät sitäkään vähää.
Ei puhuta tästä sen enempää. Perässähiihtäjän blogiyhteisö on tunnetusti niin fiksu, että täällä pysyy käsittelemään kaikenlaisia asioita ja jakamaan monenlaisia kokemuksia.
Alkavan viikon suuri uutinen on ensi perjantaina (18.9.) suurlakko. Suurlakosta voi jo puhua, sehän on meille tuttu historiallinen termi 110 vuoden takaa. Näyttää nimittäin siltä, että perjantaina tapahtuu samalla tavalla kuin kävi syksyllä 1905: koko Suomi pysähtyy vuorokaudeksi.
Protestin välitön syy on Juha Sipilän hallituksen viime viikolla julkistama paketti, jossa työntekijöiden palkkaetuja ja työehtoja heikennetään.
Ei ollut yllätys, että ammattiyhdistysliike nousi sotajalalle. Eikä sekään yllätä, että liike suuntaa ensimmäiseksi tarmonsa suurlakon kaltaiseen voimannäyttöön. Näin se on mennyt ennenkin, esimerkiksi syksyllä 1991.
Ensi viikolla jatkuu taas arki: hallitus jatkaa esitystensä valmistelua, työntekijät palaavat työpaikoilleen, yt-prosessit jatkuvat sadoilla työpaikoilla, työttömät odottavat parempia aikoja jne. Yrittäjät ja yritysjohtajat pohtivat, miten perjantain lakkopäivän aiheuttamat vauriot yritysten kannattavuudelle korvattaisiin.
Kaikista mielenkiintoisin joukko on kuitenkin lakkojohto, siis ammatillisten keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen johtajat, jotka hekin palaavat lakon jälkeen työpaikoilleen ja ryhtyvät miettimään, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Kun maa on pantu suurlakkoon, on vaikea keksiä vielä järeämpiä toimia.
Mitä ne toimet voisivat olla: toinen suurlakko lokakuussa, kolmas marraskuussa, neljäs joulukuussa? Vai järjestetäänkö pitkäkestoinen lakko/lakkoja joillakin aloilla? Vai pidetäänkö äkkinäisiä lakkoja siellä täällä? Onko mielenosoitusten painopiste yksityisellä puolella vai julkisella puolella?
Vai ryhdytäänkö miettimään kokonaan uutta taktiikkaa, jotain sellaista esitystä, joka yllättäisi ns. vastapuolen hallituksen ja työnantajat? Mitä se voisi olla? ( Alla olevassa kirjoituksessa Paul Lindholm tarjoaa yhden kiinnostavan vaihtoehdon. )
Linjavalinta on ammattiyhdistysliikkeelle iso kysymys, sillä työ- ja kasvusopimus (tyka) on voimassa vielä vuoden tästä eteenpäin. Työrauhasta on siis sovittu pitkäksi aikaa, ja kattava sopimus asettaa omat rajoitteensa ay-liikkeen toiminnalle. Vuosi on kohtalaisen pitkä aika vain uhota, että seuraavalla palkkakierroksella työnantaja pistetään maksamaan kaikki heikennykset.
Haluan haastaa arvoisat kommentaattorit pohtimaan, mitä ay-liikkeen pitäisi tehdä seuraavaksi.
Nyt kaivataan hyviä ideoita ja neuvoja. Siksi Päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Mitä ay-liikkeen pitäisi tehdä lakon jälkeen?
