VASEMMISTOLIITON kansanedustaja Markus Mustajärvi puhui itsenäisyyspäivänä Suomen kansa ensin -liikkeen mielenosoituksessa.
Se osoittaa jälleen kerran, etteivät äärioikeisto ja -vasemmisto sijaitse janan ääripäissä, vaan ympyrän kaarella aivan toistensa kyljessä, jopa toistensa sylissä.
Suomen kansa ensin on liike, jolle perussuomalaisetkin ovat liian maltillisia. Mustajärven esiintyminen sen tilaisuudessa onkin herättänyt suurta hämmennystä hänen omassa puolueessaan. Puheenjohtaja Li Andersson tuomitsi sen jyrkästi. Vasemmistoliitolla on hänen mukaansa nollatoleranssi rasismiin eikä puolue hyväksy edustajiensa esiintymisiä yhdessä äärioikeiston kanssa.
Andersson on keskustellut tapahtuneesta Mustajärven kanssa. Sillä ei ole ollut vaikutusta, vaan Mustajärvi on jatkanut esiintymisensä puolustelua. Se ei yllätä, sillä hän näyttää yleensäkin vähät välittävän puolueensa linjauksista, eduista ja maineesta. Hän toimi jo kauden 2011–2015 Jyrki Yrttiahon kanssa omana eduskuntaryhmänään puoluettaan vastaan.
Mustajärvi sanoo halunneensa kertoa, ettei ”isänmaallisuus ole vain sinivalkoista”, ja että isänmaallisia voivat olla myös vakaumukselliset kommunistit. Tietenkin voivat. Esimerkiksi Suomen kommunistisen puolueen SKP:n entinen puheenjohtaja Aarne Saarinen oli epäilemättä isänmaallisimpia poliitikkojamme.
MUTTA mitä tarvetta on kilpailla isänmaallisuudesta liikkeen kanssa, josta on isänmaalle silkkaa vahinkoa ja häpeää? Suomalaishollantilaisen Marco de Witin johtama joukkio on osanen kansainvälistä kiihkonationalismin, rasismin ja fasismin nousua, joka on nyt pahin demokratian, ihmisoikeuksien ja sivistyksen uhka läntisessä maailmassa.
Sanoi vieraileva tähti mitä tahansa, tärkeimmäksi – tai ainoaksi – viestiksi jää, että hän tunnustaa isäntiensä isänmaallisuuden. Isännät hehkuttivatkin Mustajärven esiintymistä ”äärimmäisen suurena kunniana”.
TODELLISET isänmaan ystävät ovat aina löytyneet maltillisista voimista, eivät koskaan ääriliikkeistä, eivätkä niistä, jotka isänmaallisuuttaan eniten huutavat. Suomen onneksi maltillisiin on kuulunut laaja rintama oikealta vasemmalle – myös suurin osa vasemmistoliittolaisista.
Isänmaan etu vaatii nykymaailmassa kansainvälistä yhteistyötä niin politiikassa, taloudessa kuin turvallisuuspolitiikassakin. Siksi isänmaalliset voimat ajavat nyt yhteistyötä eivätkä nationalistista eristäytymistä ja pöyhkeyttä.
Mustajärvi on vakuutellut, että hän on ”punikkina” asioista täysin eri mieltä kuin äärioikeisto. Niinköhän? ”Minä en hyväksy sitä, että EU:n nimissä meidän kansallista päätösvaltaa kavennetaan. Minä en koskaan hyväksy sitä, että kansainvälisten sotaharjoitusten kautta Suomi viedään lähemmäksi Natoa”, hän sanoi mielenosoituksessa.
Mustajärvi on omasta mielestäänkin näistä asioista sama mieltä kuin Suomen kansa ensin -liike, joka ajaa muun muassa puolueettomuutta sekä eroa EU:sta ja eurosta. Nämä asiat ovat politiikan tärkeimpiä vedenjakajia. Onko de Witt nyt sitten jakolinjan vasemmalla, vai Mustajärvi oikealla puolella, vai kenties päinvastoin? Kysymys on yhtä tarpeeton kuin on kysymys, kumpi on isänmaallisempi.
ÄÄRIOIKEISTO ja -vasemmisto näkevät yhtä lailla läntisissä demokraattisissa oikeusvaltioissa ja niiden yhteenliittymissä pelkkää pahaa ja uhkaa ja ihailevat Vladimir Putinin autoritaarista Venäjää. Molemmat elävät menneessä, äärioikeisto 1930-luvun, äärivasemmisto kylmän sodan maailmassa.
Ääriliikkeiden samankaltaisuudella on syvät juurensa. Kansallissosialismi ja neuvostokommunismi olivat saman äidin, totalitarismin, lapsia. Niissä oli eronsa, kuten sisaruksissa aina. Paha oli kirjoitettu jo natsismin ohjelmaan, stalinismi sanoi tarkoittavansa pelkkää hyvää.
Vainotun ja tapetun kannalta on yhdentekevää, tarkoittivatko hänen pyövelinsä hyvää vai pahaa.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
- SuomiSeuraa
- KolumnitSeuraa
- Li AnderssonSeuraa
- Yrjö RautioSeuraa
- ÄärioikeistoSeuraa
