Mielenkiintoinen artikkeli...
Säästäväinen metsämies ei luonnonturkiksia haaskaa – näädän nahka on yhä arvokkain
Suomussalmelainen Sulevi Moilanen nylki ensimmäisen näätänsä 1950-luvulla. Miehen puukko on yhä terässä ja tänä talvena hän on nylkenyt 46 kettua, toistakymmentä näätää ja kymmeniä minkkejä.
Suomessa metsästetään laillisesti vuosittain tuhatmäärin kettuja, näätiä ja minkkejä. Luonnossa elänyt villi kettu tai näätä voi menettää henkensä myös auton alle jäädessään. Eläimistä saadut turkikset olivat erityisen arvokkaita sotavuosien jälkeen, mutta nykyisin moni jättää ne hyödyntämättä.
– Minulla tämä harrastus lähti siitä, kun ihmiset nakkasivat menemään ketut ja muut metsästämänsä elukat. Minua harmitti tämä, kun olen aina ollut säästäväinen. Ajattelin, että eihän niitä kannata hukkaan panna, hyviä lämpimiä turkiksia, tuumaa suomussalmelainen Sulevi Moilanen irrottaessaan nahkaa ketun takajalasta. Repo roikkuu pirtin katosta toisesta takajalastaan, kun puukko leikkaa karvaan terävän aloitusviillon.
Moilasen pirtistä turkit jatkavat matkaansa turkisostajalle, joka käy paikkakunnalla pari kertaa vuoden aikana. Turkiksista saatu hinta tuntuu pieneltä korvaukselta siihen nähden, kuinka hidasta työ on. Moilasen kokemuksella repo pääsee nahastaan tunnissa, näädät ja minkit hieman nopeammin. Kuivatuksineen yhden ketun käsittelyyn menee kuitenkin kolme päivää.
– Jokaisessa elukassa on omat niksinsä. Englantilaiset ja tanskalaiset esimerkiksi haluavat, että näädännahassa ovat kynnet tallella. Niiden tassujen näprääminen on hidasta, mutta sivuleikkureilla homma helpottuu, Moilanen selostaa.
– Tämä talvi on ollut erinomainen ketunmetsästyksen kannalta ja se näkyy minullakin siinä, että nyljettäviä on ollut jonoksi asti, kertoo harrastuksekseen nylkytöitä tekevä Moilanen.
Mehupurkin pahvit ja nauloja apuna
Nylkijän välineinä toimivat terävä puukko, rautalanka, nastat ja kuivatusta varten tarvittavat taanat, joita Sulevi Moilasella on eri koossa eri otuksille. Kun kettu on nyljetty, se pannaan taanaan ensin nurinpäin, karvapuoli taanaa vasten. Vuorokauden jälkeen kettu käännetään oikein päin, jonka jälkeen se on taanassa vielä pari päivää.
– Ketun häntäruoto on vaikein kohta. Silloin, kun harjoittelin hommaa, se katkesi usein. Ketun hännän kiinnitän taanaan nauloilla, koska karva on tuuhea. Ne pitää paremmin kuin nastat, Moilanen selittää pingottaessaan kettua taanaan.
Muitakin niksejä hän on keksinyt vuosien saatossa homman helpottamiseksi, esimerkiksi mehupurkeista saa leikattua vahvat pahvit taanan ja nahan väliin.
Sopiva kuivauslämpötila luonnonturkiksille on viileä huoneenlämpö. Liiallinen lämpö ei ole hyväksi, koska se käpristää nahan liian nopeasti. Jos kettu on päässyt liian kuivaksi, Moilanen pitää sitä vuorokauden ajan ulkona, jolloin sitä on taas helpompi käsitellä.
– Jos kettu on ollut taanassa nurin päin liian kauan, sitä ei tahdo saada millään käännettyä, Moilanen kertoo.
Laadukkain turkki on puhdas
Ketun turkki on parhaimmillaan juuri nyt, kun se on tarpeeksi puhdas.
– Sen näkee nahan sisäpuolelta, kun se on tumma takajalastakin, niin se ei ole vielä parhaimmillaan, Sulevi Moilanen havainnollistaa.
Sitten hän ryhtyy irrottamaan edellispäivänä taanaamaansa kettua. Kiinnitykseen on tarvittu kymmeniä nastoja ja nauloja, jotta nahka pysyy tarpeeksi tiukasti ja tasaisesti joka kohdasta taanalla. Nahkapuolelta kettu on kirkas ja karva tuuhea, eli kyseinen yksilö on parasta laatua turkiskauppaan.
Moni paikallinen metsästäjä tuo Moilaselle pyytämänsä ketut ja näädät, koska hän on niitä harvoja, joka vielä nykypäivänä käyttävät aikaansa nylkemiseen. Joillekin Moilanen toimittaa nylkemänsä eläimen takaisin, loput menevät ostajalle. Suurin osa myös suomussalmelaispirtissä nyljetyistä ja kuivatuista nahkoista päätyy ennen pitkää Kaukoitään, jossa ne käytetään vaateteollisuuden somisteina.
– Olen ihan pikkupojasta asti nylkyhommia harrastanut, ammattilaisilla on tietysti ihan ammattivälineetkin tähän. Mutta mukavaa hommaahan tämä on, vaikka kyllä tässä aikaa tärvääntyy, Moilanen myhäilee pistellessään nastoja seuraavaan repolaiseen.
Hän sanoo, että touhun oppii tekemällä, jos haluja löytyy. Taanat voi ostaa valmiina tai tehdä itse, tarkat mitat niihin löytyvät internetistä.
Parempi palkka kuin kuukauden savotassa
Sotavuosien jälkeen 1940-luvun lopulla näädän nahkoilla sai hevosen tai lehmän, nykyisinkin näätä on arvokkain luonnonturkiksista, vaikka hinta on laskenut vuosikymmenien saatossa melkoisesti. Nykyisin ketunturkista maksetaan 10 euroa ja näädästä 20 euroa, oikein hyvälaatuisesta turkista jopa 40 euroa. Sulevi Moilanen nylki ensimmäisen näätänsä 1956. Silloin siitä maksettiin 70 markkaa.
Näädän korkeaan hintaan vaikuttaa se, että sen turkis on laadullisesti hyvin lähellä arvokasta pohjoisaasialaista turkiseläintä, soopelia, eli nokinäätää. Soopeliturkis on ollut perinteisesti rikkaiden materiaali ja siksi niitä pyydetään nykyäänkin Siperiassa.
Ennen vanhaan moni pienpetoja pyytänyt mies jätti savotan kesken kun ketunpyynti alkoi, koska yhdellä ketun nahalla saattoi saada jopa paremman hinnan kuin mitä kuukauden palkka oli savotassa.
Nykyisin villiturkiksista valmistetaan enää harvemmin kokoturkkeja, koska ihmiset taittavat matkat lämpimissä autoissa hevoskyydin sijaan. Tämä vaikuttaa turkiksien hintaan, samoin kuin suomalaisen luonnonturkiksen kysynnän vaihtelu.
Suomalaisia luonnonturkiksia käytetään vaateteollisuudessa yksityiskohtina ja koristeina. Se onkin järkevää, koska pientuottajilta ostetaan kerrallaan niin pieniä eriä turkkeja, että ne on syytä käyttää mahdollisimman tarkasti.
