Helsingin yliopiston historian professori Markku Kuisma kiteyttää Venäjän vaikutuksen Suomen teollisuus- ja yrityshistoriaan kolmen lauseen virkkeeseen: "Vanha Venäjä synnytti, Neuvostoliitto kasvatti ja imperiumin viimeisin romahdus vapautti lentoon."
Kuisman syyskuun alussa ilmestynyt teos Venäjä ja Suomen talous 1700–2015tiivistää runsaaseen 300 sivuun maiden väliset taloussuhteet 300 vuoden ajalta. Se on ensimmäinen kerta, kun maiden taloussuhteet on puristettu yksiin kansiin, yhdeksi tulkinnaksi.
Suomen kirous ja onni on, että sijaitsemme idän ja lännen jakolinjalla. Kirousta, sotien kurjuutta, on kuvattu useissa teoksissa. Kuisma kuvaa sen, mikä mahdollisuus on piillyt siinä, että sijaitsemme herkällä jakolinjalla. Suomi on ollut taistelutanner mutta myös idän ja lännen välisen kilpailun koekenttä ja näyteikkuna.
Suomen puunjalostusteollisuus syntyi siitä, että Pietari Suuren Venäjä murtautui 1700-luvun alussa Suomenlahden pohjukkaan ja etelärannalle. Sahat pakenivat Vironmaalta, Inkerinmaalta ja Karjalan kannakselta Kymenlaaksoon.
Venäjän imperiumin suuriruhtinaskuntana Suomi sai oman finanssi-, raha- ja elinkeinopolitiikkansa – itse asiassa Suomi määrättiin kehittämään ne.
Suomen markka ei syntynyt yksin suomalaisten kansallismielisten virkamiesten projektina, vaan vähintään yhtä paljon Venäjän liberaalin valtiovarainministerin Mihail Reuternin hankkeena. Reutern halusi Suomen avulla kokeilla, miten kytkeydytään nopeasti kehittyviin eurooppalaisiin finanssimarkkinoihin.
Ensimmäisten suomalaisten paperitehtaiden tuotteiden laatu oli niin huonoa, että se ei kelvannut saksalaisille asiakkaille. Mutta Venäjälle suomalainen paperi kelpasi, koska Venäjän tullipolitiikka antoi suomalaisille hintaedun muihin tuojiin verrattuna. Ja kun Venäjän raja bolševikkivallankumouksen jälkeen sulkeutui ja suomalaiset paperitehtaat joutuivat kääntämään katseensa länteen, paperin tekemisen taitoa oli opittu jo sen verran, että länsimarkkinat avautuivat – nyt puolestaan Britannian suosiollisen tullipolitiikan avulla.
Myös Suomen elintarvikeviennin juuret ovat idässä. Pietari osti kaiken voin, minkä suuriruhtinaskunta pystyi toimittamaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto pakkokehitti Suomen metallipajat globaaleiksi vientiyrityksiksi.
Kuisma herkuttelee ajatuksella, että kun Stalin ei saanut valloitettua Suomea sotilaallisesti, hän yritti maan haltuunottoa talouden avulla: sotakorvauksin ja sen jälkeen sitomalla maa raskaalla teollisuudella Neuvostoliittoon.
Neuvostoliitto olikin suomalaisen metalliteollisuuden ylivoimaisesti tärkein asiakas, mutta idänkaupan voitoilla rakennettiin osaaminen, jonka avulla teollisuus pystyi kilpailemaan myös globaaleilla markkinoilla sitten, kun neuvostokauppa 1990-luvun taitteessa romahti ja markka devalvoitiin. Idänkaupan voitoilla luotiin pohja niin Nokian, Wärtsilän, Metson kuin Koneenkin menestykselle.
Venäjän merkityksen tunnemme yhä, nyt talouden taantumana. Yhteiskuntamme tuskailee ja repeillee, koska talouskasvu näyttää hyytyneen ikitalveksi. Tärkeä selitys on, että jälleen, jo kolmannen kerran maiden taloussuhteissa, maiden välinen kauppa on leikkautunut pois.
Tosiasia on, että Venäjä on suomalaisen talouselämän yksi tärkeimmistä kilpailuvalteista.
Kuisma kuvaa menestyksen ohella Suomen ja Venäjän taloussuhteisiin aina liittynyttä valtapeliä. Suomi on tässä pelissä menestynyt, kiitos oveluuden, jääräpäisyyden ja sattuman. Vaikka maiden välinen kauppa on alamaissa, valtapeli jatkuu yhä, ja edelleen kovilla panoksilla.
Pelipöydällä on nyt kansallinen energiayhtiö Fortum, joka lähti 1990-luvulla Venäjälle alkuperäisenä tavoitteenaan kaapata Suomelle takaisin Karjalan vesivoima. Sen kuitenkin nappasi Gazprom, ja Fortum ohjattiin investoimaan miljardeja Uralille ja Siperiaan.
Fortum onkin yhtäkkiä vastoin tahtoaan Pyhäjoelle kaavaillun venäläisen ydinvoimalan takuumies.
Fortumille on tapahtumassa se, mitä on aina yritetty välttää: kansallinen energiayhtiömme on sidottu käsistään ja jaloistaan Venäjän eliitin valtapeleihin. Sitä ei ole tässä mittaluokassa aiemmin tapahtunut.
Antti Blåfield blafield.antti@gmail.com
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
