Kieltämättä Presidentti Niinistö on ottanut aktiivisen otteen ulkopolitiikan johtajana ja hyvä niin, koska muutoin on vaarana, että Suomi hiihtelee aivan liian rähmäisiä latuja.
Hän on mielestäni toteuttanut ansiokkaasti itse aiemmin esiin tuomaansa venäläistä sananlaskua:"Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni."
Paljon spekulaatiota ei tarvita siihen, mitä presidentti tarkoitti vertauksellaan. Kasakka on Putin, ja se, mikä on huonosti kiinni on Krim ja Ukraina, ainakin Itä-Ukraina. Niinistöhän kieltäytyi itse selittelemästä sananlaskuaan. Presidentti Niinistö on tähän asti ollut yksi maltillisimmista EU-johtajista suhteessa Venäjään.
Ulkopolitiikan eräänlaiselle paalupaikalle kuuluisi hiukan skarpata varsinkin nyt uudessa "kasakka-roolissa".
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Miten Niinistö otti itselleen ulkopolitiikan johtopaikan?
Paluulennolla ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltaan tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö oli tyytyväinen. Hän oli osallistunut Etelä-Koreassa ydinturvahuippukokoukseen ja tavannut muiden joukossa Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman. Elettiin maaliskuun loppua vuonna 2012, ja Niinistö oli ollut tehtävässään vasta vajaan kuukauden.
Yksi asia Niinistöä kuitenkin ärsytti. Hänen ulkopoliittista kokemustaan vähäteltiin edelleen Suomessa. "Vähän legendanomaisesti ollaan sitä mieltä, että minä en ole juurikaan ulkopolitiikassa häärännyt", Niinistö purki ärtymystään.
Enää hänen ei tarvitse kantaa siitä asiasta huolta.
Lyhyt vastaus on Ukraina. Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat vahvistaneet merkittävästi Niinistön asemaa Suomessa. Kriisissä ulkopolitiikalla ja sen johtamisella on erityisen suuri merkitys. Kolmessa vuodessa Niinistö on ottanut ulkopolitiikassa johtoaseman, jota yksikään varteenotettava suomalainen poliitikko ei kiistä eikä ainakaan julkisesti haasta. Mitä on tapahtunut?
Vastaus on kuitenkin liian lyhyt.
Niinistön ulkopoliittisen massan räjähdysmäinen kasvu ei ole ollut pelkkä mekaaninen reaktio vaikka ei välttämättä myöskään tarkan ennakkosuunnitelman tulos.
Lennolla kotiin Etelä-Koreasta Niinistö luki kirjoja Venäjästä. Maa oli Niinistölle selvä painopiste jo ennen kuin se muuttui pakon sanelemaksi. Silti uuden presidentin olemus ei ollut heti selvä, vaikka perustuslakikin osoittaa ulkopolitiikan presidentin toimialueeksi.
Virkaanastujaispuheessaan eduskunnassa Niinistö kävi läpi ulkopolitiikan teemat jäsennetysti mutta puhui ensin arvoista ja taloudesta. Odotettiin presidenttiä, joka ei malttaisi olla neuvomatta hallitusta taloudenpidossa. Aluksi Niinistö profiloitui hakemalla keinoja nuorten syrjäytymisen estämiseksi.
Samaan aikaan hän kuitenkin pohjusti mahdollisuuksia ulkopoliittisen asemansa vahvistamiseksi. Hän keräsi pieneen presidentin kansliaan ulkopolitiikan kokemusta ja asiantuntemusta Venäjästä.
Oikeudesta osallistua EU-huippukokouksiin ei enää kannattanut kiistellä hallituksen kanssa, koska tehtävä kuului jo perustuslainkin mukaan pääministerille.
Sen sijaan sovittiin, että hallitus parantaa presidentin tiedonsaantia EU-valmistelusta. Hallitus ja eduskunta pidettiin vastaavasti paremmin ajan tasalla presidentin ulkopolitiikasta.
Sen sijaan sovittiin, että hallitus parantaa presidentin tiedonsaantia EU-valmistelusta. Hallitus ja eduskunta pidettiin vastaavasti paremmin ajan tasalla presidentin ulkopolitiikasta.
Tiedonvaihdon parantaminen ei auttanut, kun silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok) hieman runsas vuosi sitten EU:n huippukokouksessa päätti muiden EU-johtajien mukana kieltää säännölliset huippukokoukset Venäjän kanssa.
Päätös oli vastatoimi Venäjän toimille Ukrainassa. Se koski Niinistöä, joka seurasi tapahtumia Suomessa. Suomi on noudattanut päätöstä, mutta elokuussa Niinistö tapasi Vladimir Putinin Sotšissa puhuakseen Ukrainan kriisin ratkaisumahdollisuuksista.
Tapaamiskielto oli vedenjakaja. Sen jälkeen presidentti on kytketty entistä vahvemmin myös EU:n ulkopolitiikan valmisteluun. Sotšin matka ei herättänyt suuria reaktioita maailmalla, mutta Suomessa se ilmeisesti vahvisti Niinistön asemaa.
Joulukuussa HS:n teettämässä kyselyssä vajaat 80 prosenttia suomalaisista piti Niinistön toimintaa onnistuneena. Tarja Halonen ylsi vastaavaan suosioon presidenttinä, mutta hänellä ei ollut yhtä kiistatonta ulkopolitiikan johtoasemaa kuin Niinistöllä.
Presidentti käytti joulukuussa näyttävästi valtaansa, kun hän antoi puoluejohtajille tilaisuuden olla samaa mieltä siitä, että Suomi ei valmistele Nato-jäsenyyttä nykyisissä kriisioloissa mutta ei sulje sitä pois seuraavassa hallitusohjelmassa.
Kun Suomi ja Ruotsi vielä päättivät raivata esteet kriisiaikojen puolustusyhteistyöltä, Suomen puolustuspolitiikan vaihtoehtojen kynnyksenä on vain Suomen oma poliittinen päätös.
Vahva asema antaa tilaa, ja se suojaa Niinistöä julkiselta arvostelulta. Suomen ja Yhdysvaltain kahdenkeskistä huipputapaamista on yritetty järjestää yhtä sitkeästi ja tuloksettomasti mutta ei niin julkisesti kuin Halosen kaudella.
Näistä lähtökohdista toinen presidenttikausi saattaa vaikuttaa Niinistöstä ensimmäisen kauden puolivälissä aika houkuttelevalta.
Kari Huhta kari.huhta@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n ulko- ja
turvallisuuspolitiikan toimittaja.
Kirjoittaja on HS:n ulko- ja
turvallisuuspolitiikan toimittaja.
