torstai 28. tammikuuta 2021

Kemin "jalkapallopuolue" nostaa taas päätään - hyvä niin mutta...

Kemin "jalkapallopuolue" nostaa taas päätään - hyvä niin mutta... Luin tämän viikon Lounais-Lappi-lehdestä koko aukeaman artikkelin, jossa pääotsikkona oli Junkohalli tarvitsee seuraajan. Päähaastateltava on Kemin MR JALKAPALLO eli Jukka Jupe Ikäläinen. Kuinka monta kertaa olenkaan kirjoittanut vuosikymmenien aikana kemiläisestä jalkapallosta(kin)... Olin taannoin aktiivisesti mukana synnyttämässä jäähallia Kemiin. Silloin kuntien välisellä yhteistyöllä oli suuri merkitys. Kemin silloinen kaupunginjohtaja Juhani Leino ja Keminmaan kunnanjohtaja Raimo Venäläinen olivat myönteisessä hengessä jäähalliasiassa mukana saaden omat päättäjänsä liikkeelle hankkeessa. Jo siihen aikaan oli monitoimihalli suunnitelmissa sekä jääurheilu- että kesälajien osalta. Oli tosi hulppeita suunnitelmia, jotka jäivät toteutumatta. Sanonta: Köyhälle tulee kaikki aina kalliiksi, pitää armottomasti paikkansa. Mielestäni viimeistään nyt - monien murheellisten tapahtumien jälkeen - on syytä ottaa niin sanotusti järki käteen ja tehdä kunnollinen, kiinteä monitoimihalli. Sellainen monitoimihalli, joka palvelee mahdollisimman monia lajeja. Lisäarvoa monitoimihallille toisi kuntien välinen yhteistyö.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti sellaisen saisitte lähiaikoina. Sisareni kertoi että heidän paikkakunnalleen on tulossa teräshalli, vielä ei ole tietoa vain siitä että mihin käyttötarkoitukseen. Harrastetoimintaan varmastikin. Ikävää ettei teidän suunnitelmat ole vielä toteutuneet, mutta toivotaan että jossain vaiheessa. Etenkin kun harrastemahdollisuuksien parantaminen on erittäin tärkeää nuortenkin kohdalla.

    VastaaPoista