maanantai 11. tammikuuta 2021

Miten Kemissä 18.04.2021 kuntavaaleissa pitäisi äänestää...

Miten Kemissä 18.04.2021 kuntavaaleissa pitäisi äänestää - niinpä... Jostain syystä edellä oleva ajatus paukahti mieleen hetki sitten lueskellessni Juha Itkosen - erinomaisen ajankohtaista kirjaa - Minun Amerikkani. Hän on kirjan toisessa puoliskossa tekemässä juttua APU-lehdelle poikamme Timon kanssa, joka hoiti matkan valokuvausosion. He olivat kirjassa hetki sitten USA:n Alabamassa, jossa rotuerottelu oli pitkään tosiasia eikä äänioikeuskaan ollut kaikille itsestäänselvyys... Meillä Suomessa jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö saa äänestää muun muassa lähestyvissä kuntavaaleissa. Tunnustan, olen kirjoittanut seuraavasta aikaisemminkin: Vuoteen 2000 mennessä en ajatellut koskea politikkaan pitkällä kepilläkään. Nimenomaan puoluepolitiikka ei minua erityisesti kiinnostanut. Toki kävin jotakuinkin aina äänestämässä, mutta äänestin pääsääntöisesti henkilön mukaan. Lähdin mukaan kuntapolitiikkaan vuonna 2000. Mikäli olisin ajatellut pitkällä tähtäyksellä "kuntapäättäjän uraa", minun olisi pitänyt valita ryhmittymä vasemmistosta. Mikäli olisin ottanut huomioon silloisen sosiaalisen asemani, Kokoomus olisi ollut myös varteenotettava vaihtoehto. Miksi sitten valitsin Keskustan? Siksi, että minua pyydettiin mukaan toistamiseen ja Keskusta oli silloin sopivan pieni - valtuutettuja 5 henkilöä - jossa kukaties näkemyksiäni kuunneltaisiin. Toisaalta ajatuksissani jylläsivät voimakkaasti tunneasiat. Asuimme ja asumme edelleenkin paikassa, jossa isoisäni Aukusti Pyykkö oli viljellyt maata ja pitänyt karjaa. Itsessäni olen havainnut paljon hyvin maanläheisiä piirteitä, tuntuu kaiken lisäksi, että ne vuosien saatossa voimistuvat. Puhutaan paljon puolueuskollisuudesta. Mielestäni nimenomaan näissä kuntavaaleissa kannattaa jättäa puolueuskollisuus taka-alalle ja äänestää henkilöä. Kyllä - sellaista henkilöä, joka sitoutuu seuraavan valtuustokauden aikana vääntämään Kemin talouden oikealle uralle. Yhteistyökyky on lisäksi erityisen tärkeä ominaisuus...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti