perjantai 31. toukokuuta 2019

Alkukesä on upeaa aikaa - Suomessa...


Kyllä! Juuri näillä hetkillä Suomen neljä vuodenaikaa osoittaa jälleen erinomaisuutensa. Kevät on täällä pohjoisessakin kääntymässä kesäksi.

Tosin tänään perjantaina 31.05.2019 on poikkeuksellinen säätila. Kova tuuli, joka nostaa armottomasti vdenpintaa.

Fotosynteesi on jyrähtänyt käyntiin ja luonto alkaa vihertää. Tämä on sitä - Jo joutui armas aika - nostalgiaa. 

Mitä tänään tähän asti...

Onpahan ollut aamu! Perinteisten aamutoimien jälkeen menin rapsimaan orapihlaja-aidasta myyräntuho-oksat pois. Yllättävää, että moniin jyrsittyihinkin näytti ilmaantuneen silmuja - hyvä niin. Seurataan tilannetta.

Edellistä touhutessani kävi mielessä Paavonkarissa pressun alla oleva oleva projektiveneemme. Sitä oli pakko lähteä katsomaan, oli tunne, että hyvinkin laitettu iso pressu on kuoriutunut veneen päältä.

Vanhaa Ouluntietä ajellessani tunsi kesäautoon tuulen voiman, sai pitää ratista kiinni ihan tosissaan. Korkeassa avolava-autossa on tuulipintaa aika lailla.

Paavonkariin saapuessani näin jo kaukaa, että pressu oli pois veneen päältä, se oli siististi veneen sivulla. En edes yrittänyt sitä takaisin. Pistin molemmista päistä sitä vielä varmuuden vuoksi vähän naruilla kiinni.

Kävi mielessä taannoinen kirjoitukseni, että projektiveneestämme kiinnostunut voi kurkata pressun alle, kunhan pistää pressun paikoilleen. 

Nyt koko komeus on vähän aikaa näkösällä. Jos olet asiasta kiinnostunut käväisehän katsomassa...

Enpä ole koskaan ollut Paavonkarissa näin kovalla myrskyllä. Oli mielenkiintoista todeta sekin ilmiö, että merivesi puski "vastavirtaa" Kattilalahteen.

Uteliaisuuttani kiersin vielä lenkin Rytikarissa todeten alueen rauhallisuuden ja luonnonläheisyyden.

Ajelin kotiin Haukkariin moottoritien kautta - kyllä vesi on nyt korkealla. Alustavasti on ollut ajatus käydä kokemassa Juurakon läheisyyteen jätetyt kaksi katistaa. Voi olla, että tänään se ei ole mahdollista...

torstai 30. toukokuuta 2019

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No muun muassa sitä, että miten henkilökohtaisesti olen toiminut täällä Facebook-maailmassa.
Olen taannoin tuonut esiin sen, että en ole päässyt oikein kiinni tähän maailmaan, olen sitä mieltä edelleen. Tekisin itselleni oikein, että poistuisin täältä kokonaan.
Tämä on minun arvomaailmaani peilattuna aivan liian pinnallinen, jossa väliin joudun pakostakin lukemaan/aistimaan äärimmäistä typeryyttä...
Nuo mainokset ovat pääsääntöisesti ärsyttäviä.
Toki onhan täällä vastapainoksi myös upeita kannanottoja ja erinomaisia lainauksia, artikkelita.

Minulla on tällä hetkellä yli 400 kaveria ja useita kaveripyyntöjä vetämässä. Olen kaksi kertaa "romahduttanut" kaverimääräni em. tason lukemista pariin kymmeneen. Miksi? Siksi, että olen halunnut uusia kaveripiirini ja sitä kautta kukaties itsekin hiukan uusiutua.
Eräs entinen kaverini kysyy minulta, miksi olen poistanut hänet kaverilistaltani.
En lähde hänelle selittäämään/selittelemään toimintaani.

Mutta yleisellä tasolla totean, että minäkään en ole kone, olen ajatteleva, tunteva, voimakkaasti ja herkästi aistiva ihminen, joka tekee usein erittäin nopeita ratkaisuja silloin, kun asiat eivät mene minun mielestäni oikein.
Erityisen herkkä olen sellaisista muiden tekemistä ratkaisuista, jotka loukkaavat minun syviä tuntojani. Niitä en kerta kaikkiaan voi hyväksyä.
Olen kirjoittanut useastikin, että kirjoitan aivan liian kiltististi ja että minulla on omasta mielestäni niin sanotut lehmän hermot - mitä se loppujen lopuksi sitten onkaan.
Vältän tässä foorumissa rankkoja tekstejä. Sanon face to face suoraan, mikäli siihen on tarvetta...

Mitä tänään tähän asti...

Nukuimme poikkeuksellisen myöhään tänä aamuna. Miksi? Kukaties siksi, että eilinen päivä oli ainakin itselleni henkisesti raskas. Myynnissä olevan rivitalohuoneiston myyntikuviot ovat alkaneet olla aivan liikaa mielen päällä...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloitimme päärakennuksessamme eräänlaisen pienjärjestelyn. Poistimme silmistämme tiettyjä huonekaluja ja laitteita. Siirsimme tilalle mm. avioliittomme alkuaikoina hankkimiamme kalusteita - Muurame-kalusteita, jotka ovat aina niin ajattomia.

Itse aloin siistiä myös työhuoneeni lehtipinoja, jotka melkein olivat kaatumassa työpöydältä lattialle.
Kävin läpi noin puolen vuoden ajalta Tekniikka&Talous-lehtiä ottaen talteen niistä keskiaukeaman Supergraafi-aineistot. Ajatukseni on ollut "jossakin vaiheessa" käydä ne ajatuksen kanssa läpi. 
Kävin läpi myös aika kasan Insinööri-lehtiä ja joitakin muita. Jostain syystä olin kerännyt nippuun myös joitakin mainoksiksi luokiteltavia aineistoja...

Pari roskapussillista lehtiä lähtee paperinkeräykseen.

Tekniikka&Talous-lehtiä selaillessani pohdiskelin, jokohan tuostakin pitäisi ymmärtää paperiversiona vähitellen luopua. 
Lehden sisältö on pääosin erinomaista. Tosin viime aikoina on alkanut tuntua, että lehden artikkelit eivät oikein läheskään aina "kolahda" minussa... 

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Sovin eilen kalakaverini kanssa, että lähdemme kokemaan katiskat aamutuimaan. 

Perinteisten aamutoimien jälkeen hain hänet kesäautollamme kyytiin ja ajelimme Hahtisaareen. Sen verran oli kova sadekuuro, että odottelimme autossa kymmenisen minuuttia eli pitelimme sadetta...

Ajo Lehmikiven kupeeseen ja katiskat ylös. Perinteisesti "Wekessä", superkatiskassa on ollut kalaa - nyt ei juuri mitään.
Toisessa eli viime kesänä ostetussa katiskassa ei niin ikään ollut kuin muutama pikku sintti.

Sen sijaan Kojukallion kupeessa olleessa "Rambo"-katiskassa oli neljä kohtuullisen kokoista ahventa. Ne otettiin talteen ja loput päästettiin mereen takaisin kasvamaan.

Päätimme viedä Weken ja Rambon Juurakon kupeeseen eli väylän varteen/rannan puolelle. Menomatkalla jätimme uuden katiskan Selkäsaaren pohjoispäätyyn.

Ajelimme tutuille paikoille ja jätimme katiskat pyytämään. Juurakon rannan tuntumassa oli yksinäinen joutsen.
Tuuli oli soipvasti Kraaselin sillan suunnalta, joten annoimme veneen "ajelehtia" kaupunkiin päin.
Päätin heittää yhden jigiongen veteen. Pikkusaaren kohdalla siihen iski ihan hyvänkokoinen ahven - hyvä niin.

Ajelimme myötätuulessa Hahtisaareen ja ihailimme mereltä nykyistä Lumilinna-aluetta > uusia rakennuksia...

Kalakaverilleni järjestyi pikkuateria.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen menin pihalle tekemään eräänlaista tämän hetken tilannearviota.
Tutkiskelin myyrien kaluamaa orapihlaja-aidanpätkää. Annetaanko sen osittain kivuliaasti lähteä kasvuun, vaan pistämmekö sen aivan juuresta poikki ja aloitamme siltä osin alusta. Se on päätettävä kohtapuolin...

Tontin kulmalle - perunamaan ja ryytimaan alueelle mennessäni katselin jo ruohonleikkuria "sillä silmällä". Kohta se leikkuukausi taas alkaa.

Tervaharjun puukeisari/"maanviljelysneuvos" saapui paikalle ja totesi näkemänsä vähintäänkin ysin arvoiseksi.
Juttelimme hetken aikaa tarassilla valtakunnanpolitiikasta ja vähin paikallispolitiikastakin, mm. alkuviikon kaupunginvaltuuston kokouksesta.

Sanoin lähteväni vielä vilkaisemaan tämän iltapäivän sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousaineistoja.

Jatkoa edelliseen:
Hyvä, asiallinen ja "keskusteleva" kokous - ei kahta sanaa.
Samalla tuli taas mieleen, että köyhälle tulee kaikki aina kalliiksi ja se, ken tietoa lisää, hän tuskaa lisää...


maanantai 27. toukokuuta 2019

Datakeskukset – Mitä ne ovat?

Hmmmmm - niinpä - viimeisen päälle tärkeitä yksikköjä. ei kahta sanaa...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Datakeskukset – Mitä ne ovat?

Oletko selannut tänään Facebookia, lähettänyt WhatsApp-viestejä, hakenut tietoa Googlesta tai käyttänyt verkkopankkia? Kaikkeen tähän on tarvittu datakeskuksia.
Datakeskus
Perinteinen datakeskus
Yle Uutisgrafiikka
Datakeskuksia eli palvelinkeskuksia käytetään netin valtavien tietomassojen tallentamiseen ja käsittelyyn. Palvelinkeskukset ovat paikkoja, missä internetissä oleva tieto "sijaitsee".
Esimerkiksi jos lataat Facebookiin uuden profiilikuvan, se saattaa tallentua palvelinkeskukseen Ruotsin Luulajassa.(siirryt toiseen palveluun)
Datakeskusten sisällä on valtava määrä tietokoneita ja kaapeleita. Koneet pinotaan tyypillisesti päällekkäin teräksisten palvelinkaappien sisään.
Palvelimet kuumentuvat käytössä, minkä vuoksi datakeskuksissa pitää olla tehokas jäähdytysjärjestelmä. Räkeissä hikoilevat tietokoneet hajoavat, mikäli lämpötila nousee liikaa.
Isot palvelinkeskukset ovat teollisen kokoluokan tuotantolaitoksia, joiden jäähdyttämiseen tarvitaan järeitä järjestelmiä pitkine putkiverkostoineen. Palvelinkaappien lomassa kulkiessa tulee tästä huolimatta kuuma.
Konesalissa on tilaa kymmenille tuhansille servereille ja konesalin kautta Tieto palvelee satoja asiakkaita.
Tomi Parkkonnen / Tieto
Sähkökatkoksien varalta palvelinkeskuksissa on varavoimageneraattorit, joita pyöritetään esimerkiksi dieselillä. Palvelinkeskusten alueella täytyy siis olla polttoainesäiliöitä pahan päivän varalta.
Palvelimilla säilytetään tietoja, jotka eivät saa päätyä muiden ihmisten tai yritysten nähtäväksi. Palvelinkeskusten tietoturvan täytyy olla siis äärimmäisen hyvä.
Palvelinkeskuksia pyörittävät yritykset eivät turvallisuussyistä halua usein kertoa palvelinkeskusten sijaintia. Myös kohteiden kuvaaminen sisältäpäin on usein kiellettyä.
Palvelinkeskukset näyttävät ulospäin monesti tylsiltä varastorakennuksilta. Keskuksia on rakennettu myös vanhoihin tehdaskiinteistöihin, kuten Google teki Haminassa(siirryt toiseen palveluun).
Alhaalla olevan ritilän kautta tuleva viileä ilma jäähdyttää laitteiden sisäisen tekniikan. Laitteista ulostuleva lämpimästä ilmasta otetaan talteen hukkaenergia.
Alhaalla olevan ritilän kautta tuleva viileä ilma jäähdyttää laitteiden sisäisen tekniikan. Laitteista ulostuleva lämpimästä ilmasta otetaan talteen hukkaenergia.Tomi Parkkonnen / Tieto
Palvelinkeskuksia rakennetaan koko ajan lisää, sillä tietoliikenteen määrä kasvaa kovalla vauhdilla. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että ihmiset tallentavat entistä laadukkaampaa videota nettiin.
Jotkut yritykset, kuten Tieto ja Fujitsu, myyvät datakeskuspalveluita muille yrityksille ja valtionhallinnolle. Näin yritysten ja organisaatioiden ei siten tarvitse itse omistaa ja huoltaa isoa määrää palvelimia.
Toisaalta suurilla internetjäteillä, kuten Facebookilla, Googlella ja Microsoftilla on omat datakeskukset palveluiden pyörittämistä varten.

lauantai 25. toukokuuta 2019

Puusta puheen ollen...

Viime aikoina on mediassa puhuttu puusta, puun kasvusta, ilmastomuutoksesta, hiilinieluista, jne. enemmän kuin tarpeeksi, kohta häiriöksi/hämmennykseksi saakka.

Näin keväällä tulee aina mieleen tuo sana fotosynteesi, joka suorastaan räjäyttää luonnon uuteen loistoon.

Työssä ollessani koulutin tulevia sellun, paperin ja kartongin valmistajia. Puun kasvu oli tärkeä osa-alue opetuksessa.

Kerroin aina, että fotosynteesi on maailman tärkein kemiallinen rektio. Kerroin myös, että puut kommunikoivat keskenään.
Mikäli oikein muistan, jotkut oppilaistani saattoivat katsella minua hiukan säälivästi. Ainakin siinä asiassa olen ollut aina oikeassa...
Kerroin myös, että jokaisen suomalaisen pitäisi elämänsä aikana istuttaa vähintään yksi puu ja mikäli mahdollista seurata sen kasvua.

Katselin taannoin vaimoni kanssa Ylen Areenanalta alla olevan dokumentin. Kerta kaikkiaan upea katseltavaa ja erinomaista asiatietoa.

Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa

51 min ma 29.10.2018 2 kk 27 pv 3466 katselua
Legendaarinen brittinäyttelijä Dame Judi Dench on tehnyt näyttelijän töitä 60 vuotta ja rakastanut intohimoisesti puita vielä kauemmin. Dench on elänyt elämänsä lähellä Iso-Britannian vanhimpia metsiä ja oppinut arvostamaan puita jo lapsesta lähtien. Tässä dokumentissa Dench elää puiden neljä vuodenaikaa alkaen talvesta ja päättyen syksyyn. Hän jututtaa puututkijoita ja vakuuttuu yhä enemmän puiden välttämättömyydestä koko maailman hyvinvoinnille. Jos haluat tehdä päivän hyvän työn, istuta siis puu.
LINKIT JA ARTIKKELIT
Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa
Näytä lisätiedot

Blogisivuni tilastoja tänään...

Muistutan, että aloitin Blogikirjoittajana 01.07.2014 "yleisön pyynnöstä". Alkusysäyksen antoi poikani Timo kertoillessani, että en saa juuri ollenkaan tekstejäni julkaisuun paikallislehtiin.
"Ala Blogikirjoittajaksi, saat tekstisi aina julki!" hän muistaakseni Vuosaaressa taannoin totesi...

Totta - näin tein. Ymmärrän, että Blogitekstejäni käy seuraamassa kuitenkin hyvin rajallinen määrä ihmisiä. Tunnen väliin olevani eräänlainen "huutavan ääni korvessa".

Blogisivullani on lähes 5.500 julkaisua - tekstejä ja lainauksia. Toki onhan niitä jonkin verran käyty vilkuilemassa, kukaties luettukin, joitakin ehkä tarkkaankin.

Kommentteja olen saanut julkaisuihin erittäin vähän. Miksi? Sitä en osaa arvioida. Maailma on täynnä tekstejä. Varmaan eräänlainen tekstiähky on monen lukijan riesana, mene ja tiedä.

Blogitekstini löytyvät mm. Kemin kaupungin nettisivuilta > kemiläiset bloggaajat

Sivun katselut maittain

Sivun katselujen koko historia
218 494 kävijää
KohdeSivun katselut
Suomi
77416
Yhdysvallat
72251
Ranska
16133
Venäjä
8567
Ukraina
5674
Saksa
5341
Portugali
3758
Kiina
3633
tuntematon alue
2673
Kroatia
2240

perjantai 24. toukokuuta 2019

Vanhaa muistelua talousasioista...

Tein opiskelun jälkeisen ammattiurani pääasiassa ammattiopettejana ammattikouluissa/ammatillisissa oppilaitoksissa/ammattiopistoissa > nimet muuttuivat ajan funktiona.
Olin myös sivutoimisena tuntiopettajana teknillisessä oppilaitoksessa ja opetinpa sivutoimisesti pienen pätkän työväenopistossa/kansalaisopistossa. Silloin oli virtaa, vaikka muille jakaa...

Olin siis päätoimisesti ammattiaineiden opettajan virassa, teorianopettaja. Opetettavien aineiden kirjo oli laaja. Ammatillisten aineiden lisäksi mm. matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa mutta myös ammattitaloutta, jonka nimi muuttui myöhemmin taloustiedoksi.

Muistan viimeksi mainitusta muun muassa sen, miten yritin psyykata oppilaitani "elämään taloudellisesti oikein". Mahdoinko siinä onnistua, se on asia erikseen. 
Tyyliini kuului avoimesti kertoa omaa talousfilosofiaani. Koska olin opettaja, oli pakko tuoda esiin tosiasia:"Ei ne suuret tulot vaan pienet menot."

Muistan jokaiselle opettamalleni luokalle piirtäneeni liitutaululle oman varallisuuteni ajan funktiona.
Pystyakselilla oli varallisuus - ei tarkkoina lukuina vaan suhteellisina pylväinä, jotka yhdistin käyrämuotoon - ja vaaka-akselilla oli aika vuosina. Aika liikkui 0-100 vuoden välillä. 
Kerroin, että henkilökohtainen varallisuus todennäköisesti kaikilla käy jossakin elämänsä vaiheessa "pakkasella". 
On opintolainaa, asuntolainaa, autolainaa, jne. , kerroin myös, että vähän yli 50 vuoden iässä, mikäli töitä on riittänyt ja ei ole isommasti "humputellut" ja "rellestänyt", varallisuutta alkaa pakostakin kertyä...

Mikäli vielä oikein muistan, kyllä minun käyrälläni esiintyi avoimesti myös kuoleman hetki.

Sitä ei onneksi kukaan tiedä, mutta silloin - nuorena miehenä - ajattelin, että pitäisi elää siten, että jälkeenjääville ei jää suuria varallisuusmassoja riesaksi. 

Pitäisi elää itselleen, nauttia oikeista asioista, jos siihen vielä ikäihmisenä kykenee. Toisin sanoen nollata varallisuus jakaen sitä elämänsä aikana läheisilleen tai omasta mielestään hyvään tarkoitukseen, jos sen katsoo tarpeelliseksi ja jos siihen on pakottavaa tarvetta.

Vakiosanontani:"Täytyy elää kuin viimeistä päivää mutta järkevästi/fiksusti!" Olenko siinä onnistunut, se on asia erikseen. No ainakin em. aikajanasta on kolme neljännestä jo eletty.

Mistä tällainen pohdiskelu illan päättyessä? 

Olen seurannut läheltä erästä "talousprosessia" yli vuoden ajan, joka alkaa käydä työstä...


Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen vaimoni ilmoitti käsittelevänsä toisen vanhan, painekyllästetyn puutarhatuolin ennenkuin alkaa sataa. Hyvä niin...

Itse pistin myös työvaatteet päälle ja menin tontin reunassa olevan vanhojen maatalouskoneinen "pienmuseon" alueelle.
Olimme luopuneet suuren hiomakiven, tahkon viemisestä Selkäsaareen, vaan sijoitimme sen vanhan hevosella/hevosilla vedettävän niittokoneen viereen. 

Niin - Sinua saattaa ihmetyttää tämä meidän "pienmuseo". Se oikeastaan lähti liikkeelle siitä, että isoisäni eli Aukusti Pyykön jäljiltä tontille oli jäänyt karhi/äes. Varmaan ihan toimintakuntoinen. Lisäksi maatalouteen liittyvää pientavaraa: Kuokkia, kirveitä, sahoja, lapioita, jne. ...

Sittemmin entinen oppilaani, Tervaharjun puukeisari ja harrasteperunanviljelijä Juha Puro siisti Puron perikunnan niittyjä rautaromusta. 
Olin siinä vähin Karjalahdella mukana ja havahduin, että eihän noita sulatukseen ole syytä viedä vaan säilyttää. Sain pellolta kolme erilaista karhia, joista yksi on todennäköisesti erittäin harvinainen - veitsikarhi. 
Lisäksi sain em. niittokoneen ja hevosella vedettävän kyntöauran. Lisäksi kevyen siemenenannostelulaitteen.

En muista maksoinko romppeista romuraudan hinnan vai antoiko Juha ne "pienmuseoon" ilmaiseksi. Joka tapauksessa ne poistuivat niityiltä.

Sittemmin olen saanut Järpissä asuvalta tuttavaltani, Ketolan Veijolta vanhan haravakoneen.

Luonnollisesti kaikista em. maatalouslaitteista on puuosat lahonneet, mutta pienellä seppäämisellä, huollolla ne olisivat varmaan toimintakunnossa yhä edelleen.

Tosiaan tuon tahkon virittelen toimintakuntoon. Onhan sitä pakko päästä kokeilemaan, sillä mm. teroitettavia kirveitä löytyy...

torstai 23. toukokuuta 2019

Eräs tämän päivän Facebook-teksteistäni...

Kävin tänään illansuussa, noin puoli viiden maissa Kemin Karjalahdella, Prismassa. No - erinomaisen päivän päätteeksi päätimme palkita itseämme lasillisella viintä eil ALKO-reissustahan tässä oli kysymys mutta...
Tuloaulassa esiteltiin Pörhön autoliikkeen menopelejä. Pakkohan se oli mennä ihailemaan uutuuttaan kiiltäviä autoja ja jututtamaan paikalla ollutta esittelijää.
Esittelijä totesi: "Tässä autossa on kaikki perusasiat ja tähän on helppo nousta." 
Totta - tavallista henkilöautoa korkeampaan autoon on helppo nousta ja sieltä poistua.
Kerroin kyseiseslle henkilölle, että meillä on kolme autoa, joista kaksi on tällä hetkellä liikennekäytössä. Kerroin myös, että olen tarjonnut kyseisiä autoja kolmelle paikalliselle autoliikkeelle - myös Pörhön Keminmaan liikkeeseen. "Vanhat autot eivät näytä kiinnostavan autoliikkeitä." totesin...
Kyseinen henkilö myönsi asian olevan näin. Hänen olemuksestaan huokui selvästi raaka totuus: Minä en ollut potentiaalinen asiakas, johon ei kannata paukkuja uhrata...

Ajelin kotiin Land Rover Freelanderilla, vm. 2000 JER-15, ajokilometrit rapiat 150.000 km. Tällä liikkuu paikasta A paikkaa B ja välillä - jos on tarvetta - myös paikkaan C...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen valmistauduimme lähtemään Selkäsaareen. Kaunis, aurinkoinen aamu, joten ainakin pihaterassin käsittely oli tavoitteena.
Ajelimme Hahtisaaresta virallisia väliä pitkin. Miksi? Muun muassa siksi, että vedenpinta oli poikkeuksellisen alhaalla.

Niin alhaalla, että emme päässeet ajamaan rantaan, vaan vene oli jätettävä ankkurinnokkaan etäämmälle hiekkapankille. 
Kumisaappaiden varret riittivät hyvin  rantaan kävelemiseen. Onneksi ei ollut paljon kantamista.

Mökille noustuamme - tutut kuvioit - vaimoni pisti tulet tuvan uuniin ja minä valmistauduin pihaterassin käsittelyyn. Oli mukava työskennellä upeassa säässä ja upeassa lintukonsertissa. Ainakin kahdessa linnunpöntössä on asukkaat. Korpit mekastivat myös lähistöllä.
Vaimoni aloitti piharapsutukset ja minä intouduin käsittelemään vielä etelään avautuvan katoksen lattialaudat. Vaimoni on luvannut tuunata tietyltä osin reunalaudat - hyvä niin...

Pari myyrää vipelsi pihan poikki. Niille meillä on tietty ratkaisumalli. Muurahaiset olivat aktiivisesti liikkeellä omilla valtateillään.
Ajattelimme antaa tontin itärajalle kasvaa pienimuotoinen koivikko. Viime kesänä oli hyviä koivunalkuja. 
Nyt huomasin melkein jokaisen latvuksen poikkipuraistun. Ilmeisesti hirvet ovat olleet asialla. Tosin jäniksillekin ne maistuvat...

Kahvittelun jälkeen päätimme lähteä kotiinpäin. 

Niin teimme, otin vielä yhden katiskan mukaan ja sen me pistimme pyytämään Kojukallion läheisyyteen.
Vilkaisimme uteliaisuuttamme kaksi muuta katiskaa. Kyllä - molemmissa oli pikkuahventa. Katsotaan houkuttelevatko ne muuta kalaa paikalle. 
Toisessa katiskassa oli myös yksi särki. Lempikalani isojen ahventen pyytämiseksi jigeillä...

Kertakaikkiaan mukava saaripuolipäivä.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Ensimmäinen katiskoiden kokeminen ja onkitestaus tälle alkukesälle aamupäivällä...

Olihan se aivan aivan pakko lähteä kokemaan katiskat ja testaamaan onkimista, vaikka aamuonkiminen ei ole perinteisesti tuottanut tulosta. 
Lisäksi tuuli oli aivan väärästä suunnasta ja vesi matalalla mutta siitä huolimatta...

Ajoin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle katiskojen kupeeseen.
Kummassakin katiskassa oli pikkuahvenia ja molemmissa yksi ns. savustuskokoinen, ne otin alustavasti talteen.
Jätin katiskat jotakunkin samoille sijoille, hiukan rannemmaksi ja ajoin niistä jonkin matkaa Pikku-Leton saariryppääseen päin.

Ankkuri veteen ja tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja pilkki/särkipilkki. Kaikkiin koukkuihin pujotin onkimadot. Hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia kotipellon matoja ja ...

Tuskin olin saanut pyyntivälineitä veteen, kun alkoi tapahtua. Ahvenet olivat kiinnostuneita madoista ja/tai olivat muutoin vain hyvällä syönnillä. Mutta pieniä olivat, ainoastaan muutama isompi. En saanut toivomaani särkeä, sen sijaan kaksi kiiskeä, "kirsua"...

Tuli vahva tunne, että minähän taidan vielä osata onkia. Nimenomaan kesäpilkki on "kova sana", jossa oikea-aikainen rento veto on "poikaa". Oikeakätinen kun olen, se täytyy toteuttaa juuri oikealla kädellä, jotta herkkyys säilyy...

En säästellyt matoja, mutta isoja ahvenia ei ilmaantunut veneen kupeeseen.

Tuuli tuntui yltyvän ja alkoi tulla kylmäntunne, vaikka olin varautunut merelle hyvällä vaatetuksella.

Ajattelin tehdä "päivän hyvän työn". Kaikki ämpärissä olevat ahvenet olivat elossa ja ongenkoukut eivät olleet niitä repineet, joten lähtiessäni kaadoin kaikki mereen kasvamaan.

Lokit eivät tulleet vielä touhujan seuraamaan.

Ihan mukava pistäytyminen ensimmäistä kertaa ongella tälle alkukesälle. Puskin vastatuuleen takaisin Hahtisaareen... 

Tulevaisuudessa Atlantin yli lennetään 90 minuutissa, lupaa yhdysvaltalaisfirma...

Hmmmmm - vai niin - soppii eppäillä ja toisaalta mihin tässä on niin hoppu ja hätä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:

Ulkomaat

Tulevaisuudessa Atlantin yli lennetään 90 minuutissa, lupaa yhdysvaltalaisfirma

Hermeus kehittää viisinkertaisella äänennopeudella lentävää matkustajalentokonetta. Vastaavia kaavailuja on Airbusilla ja Boeingilla.

YHDYSVALTALAINEN kasvuyritys Hermeus on julkistanut suunnitelman huippunopean matkustajalentokoneen rakentamisesta, kertoo yhdysvaltalaiskanava CNN.

Futuristisen näköinen lentokone pystyy aikanaan lentämään New Yorkista Lontooseen 90 minuutissa, yhtiö lupaa. Tavoite on kova, sillä nykyisin New York–Lontoo on yli seitsemän tunnin lento.

Jos hanke onnistuu, Hermeuksen kone saavuttaisi enimmillään viisinkertaisen äänennopeuden.

Lentonopeus olisi noin 5 300 kilometriä tunnissa. Menolippu Lontoosta New Yorkiin maksaisi noin 2 700 euroa.
HANKE vaikuttaa sikäli varteenotettavalta, että Hermeus on CNN:n mukaan saanut riittävästi rahoitusta kehitystyöhön.

”Olemme lähteneet tekemään globaalin liikenneinfrastruktuurin vallankumousta”, sanoo Hermeuksen toimitusjohtaja AJ Piplica tiedotteessa.

Piplica arvioi CNN:lle, että lentokoneen kehittäminen vie ainakin vuosikymmenen.

Hankkeessa riittää haasteita. Yksi niistä on ympäristökuormitus. CNN:n haastatteleman asiantuntijan mukaan moninkertainen äänennopeus vaatii valtavat määrät polttoainetta.

HUIPPUNOPEITA matkustajalentokoneita kaavailevat myös ilmailujätit Airbus ja Boeing.

HS kertoi vuonna 2015 Airbusin suunnittelemasta hypernopeasta koneesta, jolla lentäisi Pariisista Tokioon kolmessa tunnissa. Airbusin aikajänne hankkeen toteuttamiseen on kuitenkin vuosikymmeniä.

Yhdysvaltalainen Boeing puolestaan julkaisi viime vuonna oman vastaavan suunnitelmansa, josta kertoi muun muassa brittilehti Wired.

YLIÄÄNIKONEITA on jo ollut reittiliikenteessä Atlantin yllä.

British Airwaysillä ja Air Francella oli käytössä Concordeja, jotka lensivät kaksinkertaisella äänennopeudella.

Concordella lennettiin liki kolmekymmentä vuotta 1970-luvun puolivälistä vuoteen 2003. Koneita tehtiin vain parikymmentä, ja käyttökustannukset olivat korkeat.

Concorde sai kovan melun takia lentää ääntä nopeammin vain meren yllä. Yksi Concordeista tuhoutui lentoonlähdössä Pariisissa vuonna 2000.