Juttelin tänään kahden nuoren ihmisen kanssa politiikasta, joka tuli luontevasti puheeksi näin eduskuntavaalien jälkimainingeissa ja EU-vaalien kiivaasti lähestyessä.
Muun ohessa kerroin heille avoimesti oman poliittisen heräämisen - oikeastaan myöhäisheräämisen.
Kerroin heille, että kotona vanhempani eivät koskaan tuputtaneet meille - sisarelleni, veljelleni ja minulle mitään ideologiaa.
Kerroin heille, että taannoin - kauan sitten - minun olisi pitänyt valita Kemiin takaisin vuonna 1981 tullessamme Kemin valtapuolue tai kakkospuolue.
Miksi?
Siksi, että sekä poliittinen urani että virkaurani olisivat olleet toteutuneeseen verrattuna oletettavasti aika lailla toisenlaisia.
Viimeistään vuonna 2000 lähtiessäni mukaan kuntapolitiikkaan olisi pitänyt tehdä toisenlaisia - "oikeita" - valintoja.
En tehnyt. Miksi? Siksi, että olin aistinut 1960-luvulla ja etelänreissulla ollessamme Kemin vasemmistojohtoisen, murheellisen tonttipolitiikan. Toteutetulla tonttipolitiikalla suorastaan ajettiin hyvätuloisia perheitä Simoon ja Keminmaahan.
Lisäksi mekin olimme joutuneet omistamme tontin, kaavoitetun perunapellon osalta. pakkolunastusuhan/rakentamiskehoituksen alaiseksi.
Valitsin vuonna 2000 Kemin Keskustan ryhmän, jossa olen edelleen mukana.
Kerroin nuorille myös, että viimeksi käydyssä kuntavaalissa vuonna 2017 olen kokenut joutuneeni ikärasismin kohteeksi.
Aivan viime aikoina on myös alkanut esiintyä mediassa, varsinkin Facebook-foorumilla näkemyksiä, että eläkeläiset eivät olisi muka kelvollisia kuntapäättäjiksi. Pitäisi antaa tilaa nuoremmille...
Seurattuani toimintaa meneillään olevan valtuustokauden aikana kahden Kemin ykköslautakunnan: Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja tarkastuslautakunnan - toimintaa, olen vakuuttunut, että kyllä päätöksenteossa eläkeläisiä vielä tarvitaan.
Kerroin nuorille myös, että viime kuntavaalin tuloksen selvittyä ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Olen siitä julkisestikin kirjoittanut.
Seuraavat kuntavaalit ovat jo kahden vuoden kuluttua eli vuonna 2021. Viimeaikaiset tapahtumat poliittisella kentällä alkavat syöttää takaraivooni ajatusta josko sittenkin...
Eduskuntavaalien ääntenlaskennan vielä ollessa hieman kesken oli puolueiden kolmen kärki hyvin tasainen. Sdp:n, perussuomalaisten ja kokoomuksen kannatus oli runsaan prosenttiyksikön sisällä. Vaalien suurin tai itse asiassa ainut häviäjä oli entinen pääministeripuolue keskusta.
Mikäli lopullinen vaalitulos näyttää samaa, se olisi jatkumoa parin viime vaalikauden trendiin: Suomen puoluekenttä on ollut suurenpuoleisen muutoksen alla. Enää ei oikein voi puhua kolmesta suuresta puolueesta, on kolme tai jopa viisi suurehkoa puoluetta ja lukuisa joukko pienempiä.
Kehitys on samansuuntainen kuin useassa muussa Euroopan maassa, esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa.
Suuntauksen takana on tuttu ilmiö muualta Euroopasta. Tiukan linjan nationalistiset liikkeet ovat rynnineet puoluekenttään voimalla. Meillä suuntausta edustavat perussuomalaiset, joka sai ensimmäisen ”jytkynsä” vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Timo Soinin (nyk. sin) johtamana versiona.
Mikäli lopullinen vaalitulos näyttää samaa, se olisi jatkumoa parin viime vaalikauden trendiin: Suomen puoluekenttä on ollut suurenpuoleisen muutoksen alla. Enää ei oikein voi puhua kolmesta suuresta puolueesta, on kolme tai jopa viisi suurehkoa puoluetta ja lukuisa joukko pienempiä.
Kehitys on samansuuntainen kuin useassa muussa Euroopan maassa, esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa.
Suuntauksen takana on tuttu ilmiö muualta Euroopasta. Tiukan linjan nationalistiset liikkeet ovat rynnineet puoluekenttään voimalla. Meillä suuntausta edustavat perussuomalaiset, joka sai ensimmäisen ”jytkynsä” vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Timo Soinin (nyk. sin) johtamana versiona.
Koska äänipottia on jakamassa yksi merkittävä tekijä lisää, perinteisten puolueiden kannatus on ikään kuin laimentunut. Ensimmäistä kertaa Suomessa ollaan tilanteessa, jossa suurinkaan puolue ei pääse edes 20 prosentin ääniosuuteen. Vaalien kahdelle suurimmalle puolueelle näytti kertyvän vain noin 80 edustajanpaikkaa. Eduskuntaenemmistö eli yli sata paikkaa näyttäisi jäävän kauas.
Muuttuneesta tilanteesta seuraa se, että hallitusneuvottelut todennäköisesti vaikeutuvat. Enemmistöhallituksen muodostamiseen tarvitaan useampia puolueita kuin neljä vuotta sitten, kun hallitus saatiin aikaan kolmella puolueella. Nyt taidetaan tarvita ainakin neljä puoluetta.
Hallituksen muodostamista vaikeuttaa lisäksi se, että sekä Antti Rinne (sd) että Petteri Orpo (kok) ovat vaalien alla todenneet, että hallitusyhteistyö Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kanssa tuskin tulee kysymykseen.
Vaalikampanjoiden aikana kolmen suurimman puolueen päättävien elinten toimijoille on tehty kyselyitä mieluisista hallituskumppaneista. Vaalien jälkeen toiveet mahdollisista kumppaneista voi jättää taka-alalle. Vanha hokema ”vaalitulos ratkaisee” pitää edelleen jossain määrin paikkansa.
Hallitseminen olisi helpompaa, jos kahdella suurimmalla puolueella olisi yhdessä enemmistö kansanedustajista. Silloin pienempiä hallituspuolueita tarvitaan lähinnä vain selkeän eduskuntaenemmistön varmistamiseksi. Pienet hallituspuolueet eivät pääse vaatimaan suurilta puolueilta myönnytyksiä edes uhkaamalla hallituksesta lähdöllä.
Tällainen tilanne vallitsi Paavo Lipposen (sd) hallituksissa 1995–2003 ja niiden jälkeen tulleessa Anneli Jäätteenmäen (kesk) ja Matti Vanhasen (kesk) hallituksessa. Myös Vanhasen kakkoshallituksessa kahdella suurimmalla puolueella oli eduskunnan niukka enemmistö.
Muuttuneesta tilanteesta seuraa se, että hallitusneuvottelut todennäköisesti vaikeutuvat. Enemmistöhallituksen muodostamiseen tarvitaan useampia puolueita kuin neljä vuotta sitten, kun hallitus saatiin aikaan kolmella puolueella. Nyt taidetaan tarvita ainakin neljä puoluetta.
Hallituksen muodostamista vaikeuttaa lisäksi se, että sekä Antti Rinne (sd) että Petteri Orpo (kok) ovat vaalien alla todenneet, että hallitusyhteistyö Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kanssa tuskin tulee kysymykseen.
Vaalikampanjoiden aikana kolmen suurimman puolueen päättävien elinten toimijoille on tehty kyselyitä mieluisista hallituskumppaneista. Vaalien jälkeen toiveet mahdollisista kumppaneista voi jättää taka-alalle. Vanha hokema ”vaalitulos ratkaisee” pitää edelleen jossain määrin paikkansa.
Hallitseminen olisi helpompaa, jos kahdella suurimmalla puolueella olisi yhdessä enemmistö kansanedustajista. Silloin pienempiä hallituspuolueita tarvitaan lähinnä vain selkeän eduskuntaenemmistön varmistamiseksi. Pienet hallituspuolueet eivät pääse vaatimaan suurilta puolueilta myönnytyksiä edes uhkaamalla hallituksesta lähdöllä.
Tällainen tilanne vallitsi Paavo Lipposen (sd) hallituksissa 1995–2003 ja niiden jälkeen tulleessa Anneli Jäätteenmäen (kesk) ja Matti Vanhasen (kesk) hallituksessa. Myös Vanhasen kakkoshallituksessa kahdella suurimmalla puolueella oli eduskunnan niukka enemmistö.
Lähimenneisyyden toista ääripäätä edustaa Jyrki Kataisen (kok) vuonna 2011 työnsä aloittanut sinipunahallitus. Kokoomuksella ja Sdp:llä oli yhteensä vain 86 kansanedustajaa. Niinpä hallitukseen haalittiin peräti kuusi puoluetta. Hallitusneuvotteluja käytiin monta viikkoa.
Tilanne näyttää suuresti samalta näiden vaalien jälkeen kuin 2011.
Tilanne näyttää suuresti samalta näiden vaalien jälkeen kuin 2011.
- PääkirjoituksetSeuraa
- EduskuntaSeuraa
- EduskuntavaalitSeuraa
- PolitiikkaSeuraa
- PuolueetSeuraa
