Facebook-tekstini hetki sitten...

Että mitäkö mietin? No sitä, että, mikä mahtaa olla tähän astisen elämäni tärkein keskustelu...

Se on todennäköisesti se keskustelu, jonka kävin Kemin kulttuurikeskuksessa Ammatillisten Oppilaitosten Insinöörit AOI ry: opintopäivillä syksyllä 1989 päivien pääluennoitsija, aivotutkija Matti Bergströmin kanssa.

Satuin väliajalla samaa kahvittelupöytään hänen kanssaan. Jostain syystä keskustelu kääntyi ihmisten tekemisiin ja monen kokemaan voimattomuuteen valtavan työmäärän alla.

Muistan erittäin hyvin, kun hän kuvasi tehtäviä töitä marjoilla, jotka on pujotettu heinänkorteen. Hän taisi todeta: "Kukaan, toistan kukaan ei voi tehdä kuin yhden työn kerrallaan, jos sen tekee kunnolla." Hän silmieni edessä otti ikäänkuin heinänkorteen pujotetuista marjoista pois yhden marjan kerrallaan...

Haluan edelleenkin uskoa/luottaa vahvasti siihen, että hän oli oikeassa.

Työt ovat jonossa, on priorisoitava, mihin järjestykseen ne asettaa pääkopassaan. Niin ja sen jälkeen tekee pois...

Isovanhempien muistelemista aamukahvilla...

Istuimme hetki sitten päärakennuksemme etelän puoleisella terassilla auringonpaisteessa aamukahvilla.
Keskustelu kääntyi - taas kerran - isovanhempiimme. Olemme itsekin jo siinä iässä ja olemmehan me toki myös isovanhempia kolmelle lastenlapselle.

Minä en ole tavannut isäni puolelta lainkaan isovanhempiani ja äitinikin puolelta ainoastaan äidin isän...
Vaimoni ei myöskään ole tavannut isänsä puolelta isovanhempiaan, mutta äitinsä puolelta molemmat. Nämä henkilöt minäkin olen tavannut jo meidän seurusteluaikaan ja myöhemminkin mentyämme naimisiin. 

Kuvia meillä on kaikista isovanhemmistämme. Olemme pohdiskelleet kuvien tuunaamista ja esille ripustamista.

Historiakiinnostusta-/selvitystä kuvien ja karttojen muodossa...

Nuorempi pojistamme - Timo Pyykkö - on viime vuosina ollut kiinnostunut historiasta, erityisesti kuvien ja karttojen muodossa. Vanhat valokuvat ovat luonnollisesti päällimmäisinä, onhan hän itse arvostettu ammattivalokuvaaja.
Timo on viime aikoina tehnyt ymmärtääkseni valtavan suuren työmäärän selvittäessään mm. isoisiensä - Oskari Pihlajan ja Lauri Pyykön - liikkeitä toisen maailmansodan aikana, nimenomaan sodan loppuvaiheessa. 

Me - minä ja vaimoni - emme saaneet aikanaan informaatiota vanhemmiltamme sota-ajoista. Niistä ei ollut tapana puhua. 
Tosin olemme tutustuneet niihin aikoihin jonkin verran osittain säilyneiden kirjeiden ja korttien avustuksella. Ne ovat raskasta luettavaa. Tunteet nousevat voimakkaasti pintaan.

Kemissä hiukan sightseeing-tyyppistä autoajelua keskustassa.tänään...

Minulla on ollut tapana aina silloin tällöin toteuttaa hiukan sightseeing-tyyppistä autoajelua Kemin keskustassa. Sen tein tänäänkin. 
Ajelin Haukkarista Karjalahdelle Wetterille. Kävin uteliaisuuttani katsomassa Volvo-uutuuden - V 60. Kyllä! Upea menopeli. Samalla vilkaisin nykyistä käyttöautovalikoimaa. Kyllä oli autoa joka lähtöön. 
Pääsin jututtamaan monelta käynniltä tuttua automyyjää, jonka työpöydän ääressä katselimme vaihtoautovalikoimaa. Näyttää siltä, että mm. Volvo XC 70-autot viedään käsistä. 
Olin käynyt aiemmin "potkimassa VW Caddyn renkaita", se on kuulemma vuokralla PS Kemillä.
Otin hyllystä esitteen nimellä: Järkisanomat, joka kertoo mm. täysin uudesta Dacia Dusterista.
Jututin myös minulle tuntematonta automyyjää.Hänelle pääsin/jouduin kertomaan meidän nykyisen autotilanteemme ja mahdollisen lähitulevaisuuden. Hänen kanssaan katselimme muutamia potentiaalisia vaihtoehtoja, joita hän aktiivisesti esitteli...

Karjalahdelta Hahtisaareen ajellessani kuulin korvissani edesmenneen veljeni toteamuksen: "Tämmöiseksikö se elämä sitten meni?" Käytin häntä usein kaupungilla asioilla ja teimme asiat hoidettuamme Kemissä hiukan sightseeing-tyyppistä autoajelua keskustassa. Autoajelun ja jutustelun ohella kyselin häneltä, missä mennään, mikä rakennus, tuntuuko tutulta, oletko käynyt tuolla, jne. ...

Niin - Hahtisaareen päästyäni totesin, että Tommi ja Katariina ovat näemmä menneet Selkäsaareen. 
Voi olla, että huomenna minä ja vaimoni menemme myös saaressa käväisemään.

Sisäsatamassa kaikki matkailualukset olivat laiturissa. Tuuli oli kohtalaisen navakkaa.

Sauvosaaren urheilukentän ohi ajellessani totesin uuden aidan rakentamisen käynnistyneen, näyttipä kentällä olevan urheilukilpailutkin käynnissä.
En malttanut olla pistäytymättä Lumilinna-alueella Mansikkanokalla. Komea uusi rakennus sinne kokoaa - ei kahta sanaa.

Mukava ajelurupeama taas kerran...

Narsistinen psykopaatti - Lauerman näkemyksiä asiasta...

Mielenkiintoisia ja ilmeisen paikkansapitäviä näkemyksiä, havaintoja...

Hannu Lauerma, psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tutkimusprofessori. 

Esimerkiksi nämä voivat olla tyypillisiä narsistiselle persoonallisuustyypille:

• Itsetunto rakentuu suureellisten fantasioiden varaan.
• Kumppanina vaikea. Joskus pinnallista viehätysvoimaa.
• Ylimielisyys ja röyhkeys suojelevat ihmisen huonosti rakentuneen itsetunnon erittäin haavoittuvaa ydintä.
• Tämä ihmistyyppi ei parane sillä, että heille annetaan jyrkkää palautetta, sanoo Lauerma.
• Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
• Keskittyminen mielikuviin omasta rajattomasta menestyksestä, voimasta, rakkaudesta jne.
• Usko omaan ainutlaatuisuuteen. Vain erittäin huomattavat henkilöt ja instituutiot ymmärtävät henkilön itsensä mukaan häntä. “Tällaisen ihmisen on vaikea ottaa apua vastaan hyvältä terveyskeskuslääkäriltä. Hänhän näkee ympärillään vain kyvyttömiä, tyhmiä ihmisiä”, valaisee Lauerma.
• Korostuneen ihailun vaatiminen. Kokee ansaitsevansa erityiskohtelua.
• Muiden hyväksikäyttö. Empatian puute.
• Kateus tai uskomus siitä, että muut ovat kateellisia.
• Kriteerit ovat löyhiä. Mikä määrä poikkeavuutta täyttää kriteerin, miettii Lauerma.

Esimerkiksi nämä saattavat kertoa psykopatiasta:

• Pidäkkeettömyys.
• Tunnekylmyys.
• Voi olla ensikontaktissa erittäin miellyttävän ja luotettavan tuntuinen. Naamioituva häiriö.
• Joskus psykopaattinen ja narsistinen persoonallisuushäiriö ovat samassa ihmisessä – mutta eivät välttämättä.
• Hidas aivosähkötoiminta. Heikot kortisolivasteet. Heikko autonominen reagointi. -Hyviä ”erikoistilanteiden miehiä” ja tarkka-ampujia, koska käsi ei vapise, sanoo Lauerma.
• Heikko serotoniiniaineenvaihdunta.
• Poikkeava vireystilan säätely. Syvintä univaihetta voi olla hyvinkin paljon verrokkeihin verrattuna, mikä on täysin päinvastainen löydös kuin monissa muissa psykiatrisissa sairauksissa.
• Krooninen ikävystyneisyys. “Tavallinen elämä on tuskastuttavaa. Postimerkkeily tai posliininmaalaus ei iske”, kuvailee Lauerma.
• Lipevyys, patologinen valehtelu, impulsiivisuus.
• Vastuuttomuus, petkuttaminen, manipulointi.
• Tunteiden pinnallisuus. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto.
• Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen.
• Myös naisilla esiintyy psykopatiaa.

Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n mahdollinen meritapahtuma...

Sain aamulla MERIKE:ltä sähköpostiviestin:

Huomenta!

Ilmatieteenlaitoksen tuuli- ja merisääennusteeseen perehdyttyään aluksemme päällikkö on päättänyt, ettei huomenna ole turvallista risteillä. Päätös perustuu aallonkorkeuteen ja tuulen suuntaan.

Olemme asiasta pahoillamme, mutta olosuhteille ei tietysti voi mitään.

Toivomme kovasti, että teille sopisi siirtää tapahtumaa viikolla (1.9), jolloin olosuhteet ovat toivottavasti suotuisammat.

Ystävällisin terveisin

Tarja

_________________

Toisin sanoen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n jäsenistölle suunnittelema maritapahtuma Leila-laivalla peruuntui huomiselta, mutta toivottavasti mahdollisimman monelle ilmoittautuneelle lauantai 01.09.2018 klo 17 alkaen soveltuu ja toivottavasti sääolosuhteet ovat silloin turvalliseen merelläoloon suotuisat.

Eräs Facebook-tekstini tänään...

No niin - Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous on takana. Ihan mielenkiintoinen ja hyvä kokous, joka kesti rapiat viittä minuuttia vaille kolme tuntia. Vanha sanonta: Ken tietoa lisää, hän tuskaa lisää, kävi mielessä, kun itselläkin addrenaliinitaso ja pulssi selkeästi nousivat kokouksen kiivaimmissa asiakohdissa.
Niin - sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksillä "palaa eniten rahaa" Kemissäkin vuosittain.
Esiinnyin vielä nimikkeellä varajäsen, sillä valtuusto päättänee asiasta seuraavassa kokouksessaan.

Pekka Juntin kolumni: Lopeta vain se koirasi

En ole turhaan kehunut Pekka Juntin tekstejä. Erinomaisen puhutteleva tälläkin kerralla...

Pekka Juntin kolumni: Lopeta vain se koirasi

Ennen koira oli ihmistä varten. Nyt on toisin päin, kirjoittaa Pekka Juntti.

Kolumnit

23.8.2018 klo 06:45

Nina Susi

Yle

Jaa artikkeli Facebookissa1743

Jaa artikkeli Twitterissä

Kolumni

Ikkuna kokoaa yhteen mielipiteet ja näkökulmat, keskustelee ja hakee ratkaisuja. Ikkunan kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

Täytin elokuussa vasta kolmekymmentäkahdeksan vuotta, mutta toisinaan kärsin jo setäpäivistä. Välillä sitä tajuaa pudonneensa kyydistä ja toivoo tienravissa, että muutkin putoaisivat. Viime vuosina olen ihmetellyt nopeasti muuttunutta suhdettamme koiriin. Muutos näkyy kirkkaimmin silloin, kun koira pitäisi lopettaa.

Kasvoin 90-luvun agraarissa jahtiscenessä. Siellä koira oli vielä pääosin vanhalla paikallaan, domestikoituna hyötyelukkana, ihmistä varten. Parhaat antoivat omistajalle hienoja jahtielämyksiä, jotkut jalostuskoirana tai kauppatavarana vähän rahaakin.

Koirat, joissa oli joku metsästyskäyttöä tai arkielämää haittaava vika, tapettiin. Kun niistä tuli vanhoja, ne tapettiin. Jos ne sairastuivat vakavasti, se oli alan termein ”savua korvaan”.

Siitä, paikoin turhankin kylmästä maailmasta, on pitkä matka nykyiseen keskimääräiseen koiranpitoon, jota kutsun sanoilla hössötellen ja sössötellen.

Hyötyelukka on muuttunut hetkessä kuninkaalliseksi hän-persoonaksi, jolla on ihmisen oikeudet.

Siihen ajanjaksoon verrattuna, joka alkoi joitakin kymmeniä tuhansia vuosia sitten ja päättyi noin vuoteen 1995, nykykoiraihmiset ovat seonneet päästään. Hyötyelukka on muuttunut hetkessä kuninkaalliseksi hän-persoonaksi, jolla on ihmisen oikeudet. Koiran lopettamisesta on tullut ääriteko, lapsen murha.

Jos koira osoittautuu seinästä revityksi sekopääksi, ajattelemme, että se on meidän syy, sillä eihän vauvassa voi olla vikaa. Jos ongelmia tulee, kyse on siitä, että emme ole panostaneet hänen koulutukseensa ja terapiaansa riittävästi. Ja kun koiraa aletaan korjaamaan, kulun ja vaivan miettiminen on vain osoitus puutteellisesta kyvystä rakastaa. Mikään koiran aiheuttama kärsimys(siirryt toiseen palveluun) ei ole riittävän hyvä syy lopetukseen.

Ennen koira oli ihmistä varten. Nyt on toisin päin.

Koira ei ole sisäistänyt roolinsa muutosta koiraeläimestä karvaiseksi ihmislapseksi.

Totta on toisaalta sekin, että pilaamme koiriamme(siirryt toiseen palveluun) sarjatuotantona. Syitä on monia. Tärkein on se, että koira ei ole sisäistänyt roolinsa muutosta koiraeläimestä karvaiseksi ihmislapseksi. Eivät koiran aivot taivu sellaiseen, koska koira ei ajattele, vaan käyttäytyy ja reagoi. Se sompailee vieraan lajin seassa ja koettaa selviytyä parhaansa mukaan. Koira ajaa ensi sijassa omaa etuaan, eli tekee asioita, jotka tuottavat sille mielihyvää. Siihen perustuu koiran koulutus.

Koiran elämä on ihanimmillaan hyvin yksinkertaista ja kaavamaista, mutta se ei nykyihmisille käy. Koirien pitää olla enemmän. 2000-luvun koirat ovat ajattelevia, empaattisia, huumorintajuisia ja sankarillisia. Koirista tehdään ihmisen kaltaisia ennen muuta siksi, että ihminen ei muuhun kykene.

Koira tuntuu inhimillistyvän sitä mukaa kun ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin. Ehkä kyse on yhteyden katkeamisesta. Vanhempieni ikäluokka sekoitti vielä lapsena sianverikulhoa räntäsateessa, kun elättipossu päätyi tekemään lopullista tehtäväänsä ihmisen eväänä. He olivat maalta, kiinni maassa ja kädet veressä. He tiesivät mistä kukko kusee ja miten potsi pistetään.

Koiran paikka oli sian yläpuolella, mutta selvästi ihmisen alapuolella. Koiria hoidettiin, koiria käytettiin ja tarvittaessa tapettiin. Sellaista oli elämä.

Tämä syksy on kolmetoistavuotiaan ajokoirani Remun viimeinen. Olen tappanut koiria, mutta ei minusta elämäni koiraa ole lopettamaan. Silti kaivan sille kuopan, kiitän matkasta ja hyväksyn vääjäämättömän. Sydän on loppu eikä mikään määrä hauvarakkautta sitä korjaisi.

En tiedä voisiko sitä lääkitä tai leikata enkä aio ottaa siitä selvää. Sillä aina kun nostamme kuolemansairaan koiran leikkauspöydälle jatkaaksemme vielä vähän sen elämää, mitkään välittämisen sanat eivät mene koiran tajuntaan asti.

Ei koira ymmärrä meidän puhetta siitä, että elämä on arvokasta sinällään eikä koskaan saa antaa periksi. Sille kipu on kipua. Jos pidämme sairasta koiraa elossa siksi, että emme halua päästää sitä pois, ei kyse ole välittämisestä vaan itsekkyydestä ja heikkoudesta.

Siksi sanon. Lopeta vain se koirasi.

Pekka Juntti

Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä palkittu toimittaja ja kolmen lapsen isä. Vapaa-aikanaan hän hortoilee pohjoisen talousmetsissä kädessään hinkki tai haulikko.

Näitä hörönlöröviestejä tulee tämän tästä...

Tällainen sähköpostiviesti oli saapunut. Mitä lie olisi tapahtunut, jos näihin sortuu ja/tai epähuomiossa klikkaa auki...

Varat palautettiin meille 17. elokuuta 2018.
 
Kaupan tila:
 
Soveltamispäivä: 16.8.2018
Määrä: 11.398 EUR
Tila: vireillä peruuttaminen
 
Tilisi on edelleen vahvistusvahvistuksessa,
jotta voit vetää varoja, sinun on vahvistettava
tilisi klikkaamalla alla olevaa linkkiä:
 
Vahvistuslinkki
 
Kun tilisi vahvistetaan, saat 24 tunnin kuluessa sähköpostiviestin,
jossa on uusi turvallinen maksuliikenne.
Koko tiimi toivottaa sinulle hienon päivän.

Click here to unsubscribe

Kyllä kuolema koskettaa - kertakaikkiaan...

Sain tänään sähköpostiviestin henkilöltä, johon olemme tutustuneet muutama vuosi sitten.
Tiesimme alkuvuodesta hänen aviovaimonsa sairastuneen vakavasti. Hän kertoi taannoin parissa sähköpostiviestissä sairauden sen aikaisen tilanteen. Uuvuttavan taistelun päätteeksi eilen hänen aviovaimonsa sydän oli pysähtynyt, loppunut kotona. Kuolema tapahtui kotona, niinkuin hänen aviovaimonsa oli toivonut..
Eipä tuohon sähköpostiviestiin voinut muuta kuin esittää syvä osanottomme ja toivoa voimia jatkossa. Elämän on vaan jatkuttava...

Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viikko sitten tiistaina 14.08.2018. Aamukahvia juodessamme kävi mielessä, että eiköhän käväistä tänään saaressa. 
Otimme maivoja mukaan, jotka oli tarkoitus halstrata - ensimmäistä kertaa saaren tulistelupaikalla - metsäpalovaroituksetkin ovat toistaiseksi ohi.

Oli ihan mukava ajella Hahtisaaresta, menomatkalla pohdiskelimme tuulen suuntaa ja voimakkuutta lähinnä iltapäivän saaresta poistumista varten. Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, luoteistuuli on niitä pahimpia...

Vedenpinta oli aika matalalla. Rantahietikolla ei ollut tällä kerralla hirvenjälkiä. Mökille päästyämme sytytin välittömästi kevyet tulen tulistelupaikalle. Kyllä savun tuoksussa on jotain alkukantaista. Varsinkin kun sitä ei ole kuivan kesän aikaan juuri päässyt livenä nuuhkimaan.

Vaimoni lähti - vielä kerran - vilkaisemaan mahdollisen marja- ja sienitilanteen. Itse en ajatellut tehdä mitään muuta kuin olla "kipinämikkona" mutta...
Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun huomasin olevani menossa rantaan vesikärryn, lapion ja kahden saavin kanssa. Alas mäkeä oli helppo tallustella. Lähdin hakemaan = kärräämään rannasta "tontintäytettä" eli savipitoista kunttaa...

Vesi oli käynyt ylhäällä ja kuntta oli märkää. Takaisin mäkeä ylös olikin varsinaista äheltämistä, oli pakko puuskuttaa välillä. Takaisin päästyäni vaimoni tuli myös metsäretkeltään - ei marjoja mutta muutama sieni...

Halstrasimme maivat, kyllä maistuivat ja keitimme Trangialla vettä/joimme murukahvit ns. Sinisellä terassilla auringonpaisteessa ja tuulelta suojassa.
Pohdiskelimme poislähtöä, koska tuuli oli voimistunut ja synkkiä pilviä oli kerääntynyt taivaalle.

Laskeuduimme rantaan ja edelleen pohdiskelimme, mitenkähän tässä mahtaa käydä. Kyllähän se oli yhtä tappelua ja loppujen lopuksi jouduimme taas "taluttamaan venettä" matalan osuuden = kahlasimme vedessä yli polven korkeudelta. Vein taas ankkurin vastatuuleen ja kömmimme toisiamme auttaen vuorotellen veneeseen. Kone trimmillä hiukan alaspäin, kone käyntiin, ankkuri ylös ja keula vastatuuleen.

Kuulen jonkun lukijoista selvästi jupisevan: "Miksi ette lähde rannasta kone sopivasti ylhäällä suoraan vastatuuleen?" Siksi, että siinä saattavat koneen Propulse-komposiittilavat jäädä hiekkapenkkoihin. 
Kolmisen vuotta sitten ruoppauttamamme väylä on kerta kaikkiaan mulinut/tasoittunut. Täytynee ottaa yhteyttä Kärjen Untoon tai Kinnusen Jariin...

Niin puskimme Hahtisaareen puuskaisessa, sateisessa ilmassa apumoottorin tukikehikko alhaalla, jarruttaen. Täytyy muistaa nostaa se ylös ennen seuraavaa lähtöä merelle.

Tuskin olimme kaupungin keskustaan päässeet niin ilma oli lähes tyven. Ei olisi saaresta pois lähdön kanssa pitänyt hötkyillä, kiirehtiä - niinpä.

Lautakuntapaikkamuutoksia valtuustokauden loppuosalle...

Sain tiedon, että Keskustan Kemin kunnallisjärjestön ylimääräisessä kokouksessa minut on valittu/päätetty esittää Sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Olen ollut Olli Kolehmaisen varajäsenä osallistuen kuluvalla valtuustokaudella muutamaan kokoukseen. 
Olli on ollut armeijassa ja jatkanee opiskelujaan, joten luottamustehtävien hoito on muodostunut ongelmalliseksi.
Tuttu lautakunta: Pitkät esityslistat = paljon tärkeitä asioita/päätöksiä ja pitkät kokoukset.
Jatkan myös tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä...

Todettakoon, että menossa oleva valtuustokausi on 2017-2021. 

PERIAATEPÄÄTÖS JULISTAUTUMISESTA ”KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA”

Niinkuin alla olevasta selviää ehdotukseni on jotakuinkin 15 vuotta vanha. Todennäköisesti olen puhunut/kirjoittanut siitä aikaisemminkin ja myöhemminkin.

Miksi sen taas otan esiin?

Siksi, että mm. Kemissä Kemin Matkailu Oy:n toimesta suunnitellaan nimenomaan kesään liittyviä matkailuaktiviteetteja. Ymmärtääkseni ne koostuvat pienistä osasista, jotka aikaa myöten sitoutuvat yhteen...

Toisaalta siksi, että hetki sitten luin Kukkolankosken siianlippoamiseen "keksityistä" uusista tuulista, joista oletettavasti turistit ovat jatkossa kiinnostuneita.

Aki Pyykkö

Kainuunkatu 3
94700 Kemi 

Kemin kaupunginhallitus                                                                          Kemi 06.08.2003

ASIA: PERIAATEPÄÄTÖS JULISTAUTUMISESTA ”KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA”, AJATUKSEN AVOIN TUTKIMINEN JA ASIAN ETEENPÄIN SAATTAMINEN

_______________________________________________________________

Ihmisen henkilökohtainen vetovoimaprofiili - ne osatekijät, jotka ratkaisevat esim. paikkakunnalla/talousalueella viihtyvyyden, vaikuttamisen ja aktivaatiotason - rakentuu mm. seuraavista tekijöistä:

+ monipuolisista työnsaantimahdollisuuksista
+ hyvistä koulutusmahdollisuuksista
+ liikenneyhteyksistä
+ toimivista julkisista palveluista
+ kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista
+ liikuntapalveluista
+ henkisestä ilmapiiristä
+ kansainvälisistä yhteyksistä

Vetovoimaprofiiliin liittyy myös olennaisesti elinympäristöön liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Kemi on kiistatta merkittävä merikaupunki. Olemmeko kyenneet hyödyntämään merta, ranta-alueita ja läheisyyden saaria riittävästi?

Tyytyväisyys koostuu usein pienistä, yksinkertaisista asioista...

Kemin uusi rantamakasiini on valmistunut, sille löytynee monipuolista käyttöä lähitulevaisuudessa, oletettavasti myös Kemin kaupungin ohi kiitävän turistivirran pysäyttämiseksi/ohjaamiseksi rantaan liittyvää käyttöä.

KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA? KYLLÄ!

Perinteinen mato-onginta on yksinkertainen, perin juurin suomalaiseen elämänmenoon liittyvä asiakokonaisuus, joka on erittäin rentouttava jopa terapeuttinen harrastus.

Monet, myös turistit haluaisivat kesällä onkia tai talvella pilkkiä, mutta siihen ei useinkaan ole asiallisesti järjestettyjä mahdollisuuksia riittävän täydellisine oheispalveluineen.

Ehdotus

Ehdotan, että Kemin kaupunginhallitus tekee ensi tilassa periaatepäätöksen Kemin julistautumisesta SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKAKSI, tutkii/tutkituttaa avoimesti mahdollisuudet nimenomaan harrastuksenomaiseen pienkalastukseen liittyvien palvelujen toteuttamiseksi tarvittavat asiakokonaisuudet.

Ehdotus- ja yhteistyöterveisin

Aki Pyykkö

kaupunginvaltuuston varajäsen

kulttuurilautakunnan jäsen

Hyödyllinen käynti Kemin kaupungin tietohallintokeskuksessa...

Kemin kaupunki on taannoin siirtynyt virkamiesten ja luottamushenkilöiden osalta "paperittomaan" kokouskäytäntöön. Päätös mietitytti aikanaan minuakin, mutta kyllä se oli pääsääntöisesti hyvä päätös...

Lähetin sähköpostiviestin Kemin kaupungin tietohallintokeskuksen tietohallintosihteerille Tiina Laukkaselle. Kerroin alustavasti hallussani olevan tabletin pikkumurheista, lähinnä päivittämättömyydestä. 
Tiina ilmoitti, että tulehan käymään, sillä koko päivä on "kellottamatta". Vastasin aamulla, että tulen tunnin sisällä - näin tein. Olihan hyvä, hyödyllinen käynti. 
Miksi? 
Muun muassa siksi, että hallussani olevia tabletteja on poistettu käytöstä. Kuulemma järjestelmäpäivitykset ovat aiheuttaneet ongelmia. Taisipa tulla esiin asiakokonaisuus: Hyvää ja halpaa ei ole...
Muistan kyllä, että minullekin on tullut aikanaan sähköpostiviesti "tablettivaihdosta", mutta arvelin selviäväni vanhalla. Käytännössä rapiat viisi vuotta vanhalla laitteella.

Niinhän siinä kävi, että Tiina haki varastosta uuden tabletin ja asensi siihen kaikki - luottamustehtävässäni tarvittavat - ohjelmat. Siinä jutellessamme hän selosti uuden laitteen ominaisuuksia - niitä löytyy.
Ihan naurattamaan alkoi. Tällaista ei olisi uskonut muutama vuosikymmen sitten olevankaan, kyllä tekniikka on kehittynyt. Itse kerroin käyttäneeni tablettia vain kokouksiin liittyvänä ja hoitaneeni muut nettiasiat omalla "höyrytietokoneella". 
Voi olla, että lähitulevaisuudessa laajennan tabletin käyttöä uusille alueille...

Eipä siinä muu auta kuin alkaa orientoitua uuden tabletin käyttöön.

Viimeisin Facebook-tekstini tänään...

Että mitäkö mietin? No muun muassa sitä, että tämän tästä minulle esitetään kysymyksiä, joihin on aivan pakko julkisesti vastata. Minulta kysytään: Miksi en pelaa golfia? Miksi en käy musiikkifestareilla? Jne. ...

Viimeksi esitetty kysymys liittyy kalastamiseen. Minulta kysyttiin: Miksi en käy lohijoilla kalastamassa? Totta, lohi on hyvä kala, mutta ostan/oikeastaan vaimoni ostaa sen marketista.

Minä taidan olla niin yksioikoinen ihminen, että minulle riittää Perämeren pohjukasta, Kemin edustalta pyytämäni ahvenet.

Niitä olen pyytänyt kymmeniä vuosia eikä kiinnostus ole hiipunut. Toki kalastuskäynnit ovat vähentyneet. Ahven on mielestäni erittäin hyvä kala savustettuna - parasta A+ -luokkaa, en kaipaa muuta...

Tosin olen mietiskellyt, ostaisinko pari siikaverkkoa ja kokeilisin niitä lähivesillä olevalla Siikalahdella.
Miksi?
Siksi että syksymmällä kaikuluotaimessa näkyy aina kalaparvia menevän ohi eikä ne ota jigionkiin ja/tai pilkkiin. Ilmeisesti ne ovat siikoja...

Varastorakennuksemme tiilikatolla tänään aamupäivällä...

Kirjoitin pari päivää sitten:

Kotiin tultuamme kiipesin varastorakennuksen katolle tavoitteena puhdistaa tiilikatto mekaanisesti katuharjoilla. Sen tein mutta vain osittain. Toinen lape on puhdistettu. Kyllähän se on yllättävän kovaa hommaa. Todennäköisesti huomenna jatkan toisen lappeen osalta.

Kuulen jonkun lukijan jupisevan, painepesurillahan ne tiilikatot putsataan - voi olla, että seuraava vaihe se on meilläkin...

__________________________

No tänään jatkoin hommaa sisäpihan lappeen osalta. Jätin vielä hiukan kesken. Miksi? Siksi, että rakennuksen vieressä on pihlaja, jonka oksat ulottuvat osittain katon päälle. Katkaisen ne siinä vaiheessa, kun oksissa olevat pihlajanmarjatertut ovat kypsyneet. Vaimoni tekee pihlajanmarjoista viime syksyiseen tapaan hyytelöä > se on hyvää...

Katolla ollessani totesin, että muutamia tiiliä oli hiukan halkivikaisia, mutta se ei aiheuta toimenpiteitä.

Meillekin on tarjottu - tämän tästä - kolmen rakennuksen (päärakennus, varastorakennus ja Pikkupuoli) tiilikattojen huoltotoimenpiteitä. Toistaiseksi emme ole niihin päätyneet.

Toki katselin katolta läheisyydessä olevan rivitalon - Asunto Oy August ja Anna - suuntaan. Kyseiseen rivitaloon tehtiini kattohuoltotoimenpiteitä jonkin aikaa sitten > punainen tiilikatto on kerta kaikkiaan komea, se on pakko tunnustaa... 

 

Ongella kalakaverin kanssa tänään aamupäivällä...

Olen muutaman kerran ehdottanut kalakaverilleni ongellelähtöä, mutta iltapäivät ja illansuut ovat olleet hänelle varattuja.
Eilen iltapäivällä päätin kysäistä, josko lähdetään huomenna - keskiviikkona - aamulla ongelle.
No se tärppäs, vaikka olemme aina todenneet, että aamulla ei tule juuri mitään.

Panostin kuitenkin aamuongintaan muun muassa siten, että otin kellarista osto-onkimatoja - molemmille oma purkki - mukaan sekä pakastimesta ison särjen > se oli jo kahden pussin sisällä illalla jääkaapissa. 

Lähdimme Hahtisaareen klo 8. Sieltä ajelimme lähelle Pikkuleton saarirypästä ja annoimme heikon itätuulen kuljettaa venettä.

Lisäksi veneessä vaihdoimme istumajärjestystä. Veneen liikkuessa onkiin oli kaloilla pientä kiinnostusta. Pysähdyimme "keskelle ei mitään". 

Otin kahden jigiongen lisäksi pilkin käyttöön. Kalakaverilla oli myös jigionki käytössä. Pilkoin ensimmäiset palat mukaani ottamasta isosta särjestä.

Onginnan alkuvaiheessa kalakaverini totesi nähtyään Selkäsaaren pohjoisrannan hietikolla hirven juomassa:"Täytyi elää 74 vuotiaaksi, että tällaisenkin pääsi näkemään."

Kalaa alkoi tulla tasaiseen tahtiin. 

Pienimmät heittelimme lähellä meitä seuranneilla lokeille. Osittain niistä tuli kova taistelu. Havaintojemme mukaan suurin lokeista oli pahin rohmu, varsinainen kovis...

Hyvä kalareissu, vaikka maailmanpolitiikasta emme päässeet lähellekään yksimielisyyttä, sen me jo entuudestaan tiesimme. Syytä ehkä välttää em. osa-alueen keskusteluaiheita.

Kerroin kalakaverilleni, että minä en ota lainkaan kalaa, vaikka hän ehdotti saaliin jakamista. 

"Minulla ei ole koskaan ollut näin paljon ahvenia." hän sanoi nostaessaan ison kylmälaukun autonlavalta kotiportilla. Sanoi laittavansa osan perkattuina pakastimeen.

Sanoin hänelle, että tänä kesänä en enää kiusaa puhelinsoitoillani liittyen ongellelähtöön. Se oli tässä...

Mielenkiintoinen päivä tänään...

Miten niin mielenkiintoinen päivä tänään? Toki ei mitään mullistava, mutta klo 06.45 alkoi Lapin Kansan 10 viikon tilausjakso. Lehden haettuani postilaatikosta ja istahdettuani keittiöpöydän ääreen havaitsin, että peräti etusivulla oli artikkeli Kemistä. Ihmeiden aika ei ole ohi, tosiaan artikkeli Metsä Groupin Kemin suunnitelmista...

Päätimme aamukahvien jälkeen käväistä Selkäsaaressa pikapikaa. Niin teimme. Veimme saareen käsintyönnettävän, vanhan Husgvarna-ruoronleikkurin, varmaan sitä vähin joskus tarvitaan. Todennäköisesti kärrään rannasta "tontintäytettä" syksymmällä eli savipitoista kunttaa...
Vaimoni teki perinteisen metsälenkin. Ei näköhavaintoja marjoista.

Pois lähtiessämme oli vaimoni ensimmäinen veneelläajohetki: Trimmillä kone alas, starttaus ja eteenpäin - hän ajeli ihan mukavasti. Sovimme, että harjoittelemme ajamista vielä tämän kesän aikana.

Kotiin tultuamme kiipesin varastorakennuksen katolle tavoitteena puhdistaa tiilikatto mekaanisesti katuharjoilla. Sen tein mutta vain osittain. Toinen lape on puhdistettu. Kyllähän se on yllättävän kovaa hommaa. Todennäköisesti huomenna jatkan toisen lappeen osalta.

Kuulen jonkun lukijan jupisevan, painepesurillahan ne tiilikatot putsataan - voi olla, että seuraava vaihe se on meilläkin...

Vaimoni kävi hakemassa pojantyttären Veeran Hepolasta. Veera menee sopimaan Meri-Lapin musiikkiopistoon musiikkiaktiviteettejaan.

Hetki sitten ruokaillessamme kysäisin:"Miten koulu on alkanut?" "Ihan hyvin." Veera totesi. Itse jatkoin ajatuksissani:"Olet jo ysillä ja tuntuu siltä, että vasta aloitit koulunkäyntisi." 

Julkinen tunnustus ja ilmeisen turhanpäiväistä pohdiskelua ...

Pidän musiikista jopa hyvin erityyppisestäkin musiikista. Kuuntelen ja/tai katselenkin joskus tuntikausia You Tubesta musiikkia/videoita.
Tunnen monia musiikintekijöitä, joita on minun/meidän lähipiirissäkin mutta...

Toistaiseksi en ole löytänyt minkäänlaista syytä lähteä esim. Savonlinnan Oopperajuhlille, Porin Jazz-tapahtumaan, Seinäjoen Provinssi-rockmusiikkifestivaaleille, Kaustisten kansanmusiikkijuhlille, Kuhmon kamarimusiikkitapahtumille, Valkeakosken työväenlaulujuhlille, Helsingin Flow Festivaaleille, Rovaniemen Simerock-tapahtumaan, jne. en edes Kemin Satama Open-tapahtumaan, joka on melkein tuossa nurkan takana...

Olen jo vuosikausia ihmetellyt, miten Suomen kokoisessa maassa - lyhyessä kesässä - on niin valtavasti erilaisia musiikkitapahtumia. Niitä lienee kymmeniä.

Todennäköisesti aika on kerta kaikkiaan ajanut ohi minun osalta em. tyyppisistä riennoista, tosin ne eivät ole "kolahtaneet" minussa oikeastaan koskaan.

Siksi tämäkin lienee ajan haaskausta ja aivan turhanpäiväistä pohdiskelua...

Velvollisuudentunto ja asioiden priorisointi nykyaikana...

Niinkuin olen useinkin todennut, olen jo siinä iässä, että mielellään muistelen menneitä aikoja. Menneitä aikoja, jolloin monet asia - mielestäni - olivat paremmin kuin nykyään.
Olen taannoin - työssä ollessani - ollut ammattiyhdistyskuvioissa aika aktiivisesti mukana sekä opetus- että insinöörikuvioissa. Jälkimmäisessä osin vieläkin pääasiassa paikallistasolla...

Voi olla, että menneistä ajoista minulla on hiukan turhan "ruusuinen mielikuva", mutta silloin erilaisiin luottamustehtäviin jopa pyrittiin. 
Nykyisin niihin tunnutaan joutuvan. Valituksi tulee jotakuinkin ilmaantumalla/vaivautumalla henkilövalintakokoukseen paikalle.

Mielestäni ennen valituilla henkilöillä oli velvollisuudentunto kohdallaan. Otettiin vastuuta ja näytettiin esimerkkiä "rivijäsenille".

Toki ymmärrän, että nykyaikana monet elävät erittäin hektistä, repivääkin aktiivielämää, jolloin erilaisia tapahtumia pukkaa päälle koko ajan. Silloin tulee olennaiseen rooliin priorisointi. Se jos mikä on taitolaji...

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Että mitäkö mietin? En sen kummempaa mutta on tunnustettava, että tänään aamulla sen taas tein. 
Minkäkö? 
No tilasin Lapin Kansa-lehden 10 viikon jaksoksi kaikista aikaisemmista äkinöistäni huolimatta. 
Niinkuin olen julkisesti ilmoittanut, olen superoptimisti ja odotan saavani lukea kyseisestä lehdestä edes hiukan nykyistä enemmän Meri-Lapin asioista.
Takaraivossa oli kyllä ajatus tilata Kaleva-lehti, mutta se ei kuitenkaan ottanut tuulta...
Olen tehnyt surutyötä Pohjolan Sanomien suhteen vuosikausia.
Kotiin meille tuli aikanaan sekä Pohjolan Sanomat että Kansan Tahto.

Myrskyterveisiä Selkäsaaresta...

Tommi ja Katariina ovat mökillään Selkäsaaren länsirannalla. Tommi soitti hetki sitten ja kertoi, että he jäävät toiseksi yöksi saareen. Hyvä päätös.
Vesi on korkealla ja tuuli aikamoinen. Tosin se illaksi/yöksi rauhoittuu...

Kävi mielessä elokuun 2016 pari myrskyä, jolloin toisen aikana olimme mökillämme saaren pohjoispäässä. Hiukan arpoimme lähtöä saaresta. Oli tosi kova länsi-luoteesta puhaltava tuuli. 
Rannan niemennokka suojasi sopivasti ja vedenpinta oli todella korkealla - ei muuta kuin myötätuuleen menoksi.
Olihan se mukavaa kyytiä. Tuntui siltä, että "ratsastimme pitkien aaltojen päällä/harjalla" mm. Kojukallion ohi yhdessä hujauksessa.

Hahtisaareen aallomurtajan suojaan päästyämme pohdiskelimme, että takaisin ei olisi menemistä, jos ei olisi aivan pakko...

Ruotsin Haaparannalla tänään...

Olemme viimeksi käyneet Haaparannalla perjantaina 13.07.2018. Päätimme aamulla lähteä pistäytymään siellä, kun ei ollut muutakaan havillista tekemistä.

Ajelimme hiukan vesitihkuisessa säässä menomatkalla ja tuuli tuntui yltyvän.

Ajelimme tällä kerralla jotakuinkin sallittua maksiminopeutta. Meitä kiireisimpiä ohittajia ei löytynyt kovinkaan monta...

Jälleen perinteinen ICA MAX- käynti. Harmi, että tälläkään kerralla en pystynyt ostamaan jokakertaista pravuuriostosta eli "kaksipistekasi" tummaa janojuomaolutta. Sitä ei ollut hyllyssä. 

Sitä ei ollut viimeksikään. Annoin eräälle myyjälle lieviä moitteita asiaa häneltä kysyessäni. Näköjään moni muukin on tykästynyt em. janojuomasta.

Sitten Systembolaget ja muutama viinipullo. Tällä kerralla menimme IKEA:aan. Minäkin lähdin kierrokselle, sillä olimme päättäneet ostaa päärakennuksemme eteiseen pari kattolamppua. Ne ostimme ja vähän muutakin...

Kauppa oli tupaten täynnä. Tuntui siltä, että meitä kierrätettiin lattianuolien avulla aikamoista "siksakkia". Kassajonoon päästyämme totesin vaimolleni:"Tästäkin me vielä selvisimme!" Kävi takaraivossa ajatukset Hyttisen Teron kommenteistä hänen IKEA-käynnistään. Arvelen, että seuraavalla kerralla jään taas tuloaulan sohville istuskelemaan... 

Haaparannan Barents Centerin rakentaminen ei ole näemmä vieläkään käynnistynyt. 

Samat murheellisen näköiset betonipaalut olivat pystyssa kuin viimeksi käydessämme. Monttu oli täynnä vettä. 

Kaupparakennuksen, monitoimiareenan ja Haaparannan lukion rakentajaksi aikoinaan valittu rakennusliike on ainakin kertaalleen vaihtunut ja aikataulut paukkuvat edellen oikein kunnolla...

Ajelimme "vihreässä aallossa" suoraan moottoritielle. Paluumatkalla polttelin karstoja moottorista, ei ollut monta ohittajaa. Siihen saattoi vaikuttaa myös se, että kova tuuli puisteli autoa "kuin piru kerjäläistä"

Mukava pistäytyminen taas kerran.

Minulta silloin tällöin kysytään:"Miksi en pelaa golfia?"

Tosiaan minulta silloin tällöin kysytään:"Miksi en pelaa golfia?" Niin miksi en...


Olen tavallaan ollut golfasian kanssa tekemisissä siitä asti, kun Tornioon/Haaparannalle alettiin suunnitella golfkenttää. Silloin elettiin Yrjö Kumpulan ja Erik Innalan aikaa. Aktiivisia järjestelijöitä. Ostin "kannatuksen vuoksi" osakkeita, joista pääosa on myyty jo kauan sitten pois.

Muun muassa nuo Ruotsin puolen osakkeet oli eräässä vaiheessa myytävä. Niillä rahoilla ostin vaimolleni Rönisch-antiikkipianon joululahjaksi. 

Siitä(kin) on jo kauan aikaa. Kyseinen piano on nykyisin Pikkupuolella ja sillä on ollut aika ajoin aktiivistakin käyttöä. Se odottaa nyt viritystä. 

Virtasen Tommi Helsingistä on luvannut loppukesästä/alkusyksystä käväistä Kemissä ollessaan sen tekemässä...

Niin tuohon golfiin vielä sen verran, että golf-kärpänen lähes puraisi minua siihen aikaan, kun olin Kemin Lämärit ry:n puheenjohtaja. Lämäreissä vaikutti mm. edesmennyt Erkki Marjakaarto. Hän piti silloisessa Junkohallissa golf-kursseja. Taisinpa käydä Erkin kurssilla kerran tai kaksi...

Olen nykyisin antanut kysyjille hiukan ympäripyöreän vastauksen:" Jos antaa asialle pikkurillin, se vie koko käden." Näin arvelen tässä asiassa käyvän...

Olen pyrkinyt vuokraamaan Tornio Golf Oy:n osakkeen pelioikeuden vuosittain, aivan joka vuosi se ei ole onnistunut...

Itse - yltiöoptimistisena - jaksan uskoa, että Tornio Golf Oy:n osalla on talouden elpymisen myötä vielä uusi, menestyksellinen tulevaisuus. Se merkinnee, että - maailmanmittakaavassa - ainutlaatuisen kentän osakkeilla on kysyntää.

Tänään iltapäivällä ongella Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella...

Tänään iltapäivällä klo 15-17 välisenä aikana olin ongella yksin. Ajoin Hahtisaaresta "keskelle ei mitään" eli hiukan sivuun Kojukallio-Ajos-väylältä.

Miksi oli tänään liikkeellä? Siksi, että olen aina kirjoittanut, että tyvenellä, lämpimällä ilmalla iltapäivällä ei kannata lähteä kalaan.

Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja "särkipilkki". Yllättäen alkoi välittömästi tulla pientä ahventa lähinnä pilkillä.
Kaikissa koukuissa oli osto-onkimadot - kokonaisena. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja.
Niinhän siinä kävi, että heti kohta "särkipilkki" toimi. Sain taas toivomani pienen särjen.
Tainutus, pää pois, maha auki, sisälmykset mereen, suomustus, särjen viipalointi kohtisuoraan selkärankaa vasten noin 5 mm. siivuihin ja ne vielä keskeltä poikki...

Laitoin särkiviipaleita kaikkiin koukkuihin. 
Sitten se alkoi. 
Ahvenia alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Pari 500-600 grammainenkin ja muutama ihan hyvänkokoinen savustettavaksi.
Muutama iso pääsi karkuun, tosin en päässyt niitä edes näkemään, mutta korkki vilahti siihen malliin veden alle, että sitä ei pikkukala tee. Toki tuntuma vavassa oli myös aika jymäkkä.

Tänään olisi tullut ahvenia taas ihan kiitettävästi, jätin enemmälti onkimatta ja heittelin kaikki pikkuahvenet mereen takaisin...

Leila-alus ajoi Laitakariin ja tuli jonkin ajan kuluttua takaisin lähiväylää sisäsatamaan. 
Alus tulee minulle ja vaimolleni tutuksi lauantaina 25.08.2018 klo 11-16, jolloin Länsi-Pohjan Insinöörit ry järjestää jäsenilleen+avec ensimmäistä kertaa meritapahtuman. Toivottavasti jäsenet lähtevät aktiivisesti liikkeelle. Ilmoittautuminen on menossa ja mukaan pääsee 50 ensimmäistä ilmoittautujaa...

Tätä kirjoittaessani ahvenet on perkattu ja ne ovat pakastimessa. Perkeet todennäköisesti jo "kotiporsaidemme"=harakoiden voimin syöty. Huomasin niiden seuraavan perkaustouhujani.

Sanoin hetki sitten vaimolleni, että tästä lähtien todennäköisesti käytän osto-onkimatoja. Antaa tontin kulmalla matojen elää omaa elämäänsä...

Kemin taidenuseolla tänään illansuussa...

Kävin tänään Anssi Hanhelan ja Erja Kärkkäisen taidenäyttelyn avajaisissa illansuussa Kemin taidemuseolla nimeltään Minä ja taiteilija. Tapasin monia uusia, mielenkiintoisia ihmisiä,

Muistelin Anssin kanssa alkukesästä vuonna 1994 pystyttämäämme MOJA-ryhmän taidenäyttelyä Murmanskin taidemuseossa.
MOJA (Marika Hakala, Olavi Korolainen, Jorma Kuula ja Anssi Hanhela) oli mielenkiintoinen tapahtuma.
Isäntinä olivat Severomorskin kullttuuriosasto johtaja Olga Katsaran, kuvataiteilijat Anatoly Sergienko sekä Ivan Voron.. Luonnollisesti myös Murmanskin taidemuseon silloinen johtaja.
Ikimuistettava matka, jolloin kävimme myös Severomoskissa, Venäjän pohjoisen laivaston tukikohtakaupungissa, suljetussa kaupungissa ja siellä Art Nord-galleriassa.

Vaimoni tullessa hakemaan minut taidemuseolta toivotimme Anssin ja ja hänen naisystävänsä Erjan tervetulleiksi Haukkarin Kainuunkadulle sekä mahdollisesti pistäytymään Selkäsaaressa mökillämme...

Niin - juttelin myös kemiläisen kulttuurivaikuttajan kanssa kirjoittamisistani. Hän oli selvästikin tykästynyt niihin täällä Blogisivun puolella.
Kerroin kertauksena, että olen kirjoitellut 1960-luvun puolesta välistä lähtien pääasiassa lehtiin aika monta tekstiä. Nykyisin tälle foorumille ja yhä enenevässä määrin Facebook-sivulle.
Hän sanoi ei käyttävänsä Facebookia...

Pääasiassa "omat eväät" tänään...

Mitä tänään? Vaimoni on aktiivisesti poiminut punaisia viinimarjoja ja keittänyt niistä hyytelöä. Minä kuokin perunapellosta yhden aterian perunat. Aaamulla oli pakastimesta otettu alkukesän katiska-ahvenia sulamaan.
Virittelin käyttökuntoon = puhdistin päivällä ruostumattomasta teräksestä aikanaan Kemin ammattioppilaitoksessa tehtyä savustuslaatikkoa.

Iltapäivällä savustimme "kunnon tulilla" kahdella ritilällä 21 ahventa. Määrä jo kertoo, että ne eivät kovin isoja olleet - pääasiassa ehkä noin 300 grammaisia...

Oman maan uudet perunat ja savustetut ahvenet - kyllähän ne taas maistuivat. Melkein puolet ahvenista jäi seuraavaan kertaan. Kyllä ne maistuvat jääkaappikylminäkin.