tiistai 21. elokuuta 2018

Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viikko sitten tiistaina 14.08.2018. Aamukahvia juodessamme kävi mielessä, että eiköhän käväistä tänään saaressa. 
Otimme maivoja mukaan, jotka oli tarkoitus halstrata - ensimmäistä kertaa saaren tulistelupaikalla - metsäpalovaroituksetkin ovat toistaiseksi ohi.

Oli ihan mukava ajella Hahtisaaresta, menomatkalla pohdiskelimme tuulen suuntaa ja voimakkuutta lähinnä iltapäivän saaresta poistumista varten. Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, luoteistuuli on niitä pahimpia...

Vedenpinta oli aika matalalla. Rantahietikolla ei ollut tällä kerralla hirvenjälkiä. Mökille päästyämme sytytin välittömästi kevyet tulen tulistelupaikalle. Kyllä savun tuoksussa on jotain alkukantaista. Varsinkin kun sitä ei ole kuivan kesän aikaan juuri päässyt livenä nuuhkimaan.

Vaimoni lähti - vielä kerran - vilkaisemaan mahdollisen marja- ja sienitilanteen. Itse en ajatellut tehdä mitään muuta kuin olla "kipinämikkona" mutta...
Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun huomasin olevani menossa rantaan vesikärryn, lapion ja kahden saavin kanssa. Alas mäkeä oli helppo tallustella. Lähdin hakemaan = kärräämään rannasta "tontintäytettä" eli savipitoista kunttaa...

Vesi oli käynyt ylhäällä ja kuntta oli märkää. Takaisin mäkeä ylös olikin varsinaista äheltämistä, oli pakko puuskuttaa välillä. Takaisin päästyäni vaimoni tuli myös metsäretkeltään - ei marjoja mutta muutama sieni...

Halstrasimme maivat, kyllä maistuivat ja keitimme Trangialla vettä/joimme murukahvit ns. Sinisellä terassilla auringonpaisteessa ja tuulelta suojassa.
Pohdiskelimme poislähtöä, koska tuuli oli voimistunut ja synkkiä pilviä oli kerääntynyt taivaalle.

Laskeuduimme rantaan ja edelleen pohdiskelimme, mitenkähän tässä mahtaa käydä. Kyllähän se oli yhtä tappelua ja loppujen lopuksi jouduimme taas "taluttamaan venettä" matalan osuuden = kahlasimme vedessä yli polven korkeudelta. Vein taas ankkurin vastatuuleen ja kömmimme toisiamme auttaen vuorotellen veneeseen. Kone trimmillä hiukan alaspäin, kone käyntiin, ankkuri ylös ja keula vastatuuleen.

Kuulen jonkun lukijoista selvästi jupisevan: "Miksi ette lähde rannasta kone sopivasti ylhäällä suoraan vastatuuleen?" Siksi, että siinä saattavat koneen Propulse-komposiittilavat jäädä hiekkapenkkoihin. 
Kolmisen vuotta sitten ruoppauttamamme väylä on kerta kaikkiaan mulinut/tasoittunut. Täytynee ottaa yhteyttä Kärjen Untoon tai Kinnusen Jariin...

Niin puskimme Hahtisaareen puuskaisessa, sateisessa ilmassa apumoottorin tukikehikko alhaalla, jarruttaen. Täytyy muistaa nostaa se ylös ennen seuraavaa lähtöä merelle.

Tuskin olimme kaupungin keskustaan päässeet niin ilma oli lähes tyven. Ei olisi saaresta pois lähdön kanssa pitänyt hötkyillä, kiirehtiä - niinpä.






sunnuntai 19. elokuuta 2018

Lautakuntapaikkamuutoksia valtuustokauden loppuosalle...

Sain tiedon, että Keskustan Kemin kunnallisjärjestön ylimääräisessä kokouksessa minut on valittu/päätetty esittää Sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Olen ollut Olli Kolehmaisen varajäsenä osallistuen kuluvalla valtuustokaudella muutamaan kokoukseen. 
Olli on ollut armeijassa ja jatkanee opiskelujaan, joten luottamustehtävien hoito on muodostunut ongelmalliseksi.
Tuttu lautakunta: Pitkät esityslistat = paljon tärkeitä asioita/päätöksiä ja pitkät kokoukset.
Jatkan myös tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä...

Todettakoon, että menossa oleva valtuustokausi on 2017-2021. 

perjantai 17. elokuuta 2018

PERIAATEPÄÄTÖS JULISTAUTUMISESTA ”KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA”


Niinkuin alla olevasta selviää ehdotukseni on jotakuinkin 15 vuotta vanha. Todennäköisesti olen puhunut/kirjoittanut siitä aikaisemminkin ja myöhemminkin.
Miksi sen taas otan esiin?
Siksi, että mm. Kemissä Kemin Matkailu Oy:n toimesta suunnitellaan nimenomaan kesään liittyviä matkailuaktiviteetteja. Ymmärtääkseni ne koostuvat pienistä osasista, jotka aikaa myöten sitoutuvat yhteen...

Toisaalta siksi, että hetki sitten luin Kukkolankosken siianlippoamiseen "keksityistä" uusista tuulista, joista oletettavasti turistit ovat jatkossa kiinnostuneita.




Aki Pyykkö
Kainuunkatu 3
94700 Kemi 


Kemin kaupunginhallitus                                                                          Kemi 06.08.2003


ASIA: PERIAATEPÄÄTÖS JULISTAUTUMISESTA ”KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA”, AJATUKSEN AVOIN TUTKIMINEN JA ASIAN ETEENPÄIN SAATTAMINEN
_______________________________________________________________
Ihmisen henkilökohtainen vetovoimaprofiili - ne osatekijät, jotka ratkaisevat esim. paikkakunnalla/talousalueella viihtyvyyden, vaikuttamisen ja aktivaatiotason - rakentuu mm. seuraavista tekijöistä:

+ monipuolisista työnsaantimahdollisuuksista
+ hyvistä koulutusmahdollisuuksista
+ liikenneyhteyksistä
+ toimivista julkisista palveluista
+ kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista
+ liikuntapalveluista
+ henkisestä ilmapiiristä
+ kansainvälisistä yhteyksistä

Vetovoimaprofiiliin liittyy myös olennaisesti elinympäristöön liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen.
Kemi on kiistatta merkittävä merikaupunki. Olemmeko kyenneet hyödyntämään merta, ranta-alueita ja läheisyyden saaria riittävästi?

Tyytyväisyys koostuu usein pienistä, yksinkertaisista asioista...

Kemin uusi rantamakasiini on valmistunut, sille löytynee monipuolista käyttöä lähitulevaisuudessa, oletettavasti myös Kemin kaupungin ohi kiitävän turistivirran pysäyttämiseksi/ohjaamiseksi rantaan liittyvää käyttöä.

KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA? KYLLÄ!

Perinteinen mato-onginta on yksinkertainen, perin juurin suomalaiseen elämänmenoon liittyvä asiakokonaisuus, joka on erittäin rentouttava jopa terapeuttinen harrastus.
Monet, myös turistit haluaisivat kesällä onkia tai talvella pilkkiä, mutta siihen ei useinkaan ole asiallisesti järjestettyjä mahdollisuuksia riittävän täydellisine oheispalveluineen.


Ehdotus
Ehdotan, että Kemin kaupunginhallitus tekee ensi tilassa periaatepäätöksen Kemin julistautumisesta SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKAKSI, tutkii/tutkituttaa avoimesti mahdollisuudet nimenomaan harrastuksenomaiseen pienkalastukseen liittyvien palvelujen toteuttamiseksi tarvittavat asiakokonaisuudet.

Ehdotus- ja yhteistyöterveisin

Aki Pyykkö
kaupunginvaltuuston varajäsen
kulttuurilautakunnan jäsen


Hyödyllinen käynti Kemin kaupungin tietohallintokeskuksessa...

Kemin kaupunki on taannoin siirtynyt virkamiesten ja luottamushenkilöiden osalta "paperittomaan" kokouskäytäntöön. Päätös mietitytti aikanaan minuakin, mutta kyllä se oli pääsääntöisesti hyvä päätös...

Lähetin sähköpostiviestin Kemin kaupungin tietohallintokeskuksen tietohallintosihteerille Tiina Laukkaselle. Kerroin alustavasti hallussani olevan tabletin pikkumurheista, lähinnä päivittämättömyydestä. 
Tiina ilmoitti, että tulehan käymään, sillä koko päivä on "kellottamatta". Vastasin aamulla, että tulen tunnin sisällä - näin tein. Olihan hyvä, hyödyllinen käynti. 
Miksi? 
Muun muassa siksi, että hallussani olevia tabletteja on poistettu käytöstä. Kuulemma järjestelmäpäivitykset ovat aiheuttaneet ongelmia. Taisipa tulla esiin asiakokonaisuus: Hyvää ja halpaa ei ole...
Muistan kyllä, että minullekin on tullut aikanaan sähköpostiviesti "tablettivaihdosta", mutta arvelin selviäväni vanhalla. Käytännössä rapiat viisi vuotta vanhalla laitteella.

Niinhän siinä kävi, että Tiina haki varastosta uuden tabletin ja asensi siihen kaikki - luottamustehtävässäni tarvittavat - ohjelmat. Siinä jutellessamme hän selosti uuden laitteen ominaisuuksia - niitä löytyy.
Ihan naurattamaan alkoi. Tällaista ei olisi uskonut muutama vuosikymmen sitten olevankaan, kyllä tekniikka on kehittynyt. Itse kerroin käyttäneeni tablettia vain kokouksiin liittyvänä ja hoitaneeni muut nettiasiat omalla "höyrytietokoneella". 
Voi olla, että lähitulevaisuudessa laajennan tabletin käyttöä uusille alueille...

Eipä siinä muu auta kuin alkaa orientoitua uuden tabletin käyttöön.

torstai 16. elokuuta 2018

Viimeisin Facebook-tekstini tänään...

Että mitäkö mietin? No muun muassa sitä, että tämän tästä minulle esitetään kysymyksiä, joihin on aivan pakko julkisesti vastata. Minulta kysytään: Miksi en pelaa golfia? Miksi en käy musiikkifestareilla? Jne. ...
Viimeksi esitetty kysymys liittyy kalastamiseen. Minulta kysyttiin: Miksi en käy lohijoilla kalastamassa? Totta, lohi on hyvä kala, mutta ostan/oikeastaan vaimoni ostaa sen marketista.

Minä taidan olla niin yksioikoinen ihminen, että minulle riittää Perämeren pohjukasta, Kemin edustalta pyytämäni ahvenet.
Niitä olen pyytänyt kymmeniä vuosia eikä kiinnostus ole hiipunut. Toki kalastuskäynnit ovat vähentyneet. Ahven on mielestäni erittäin hyvä kala savustettuna - parasta A+ -luokkaa, en kaipaa muuta...
Tosin olen mietiskellyt, ostaisinko pari siikaverkkoa ja kokeilisin niitä lähivesillä olevalla Siikalahdella.
Miksi?
Siksi että syksymmällä kaikuluotaimessa näkyy aina kalaparvia menevän ohi eikä ne ota jigionkiin ja/tai pilkkiin. Ilmeisesti ne ovat siikoja...

Varastorakennuksemme tiilikatolla tänään aamupäivällä...

Kirjoitin pari päivää sitten:

Kotiin tultuamme kiipesin varastorakennuksen katolle tavoitteena puhdistaa tiilikatto mekaanisesti katuharjoilla. Sen tein mutta vain osittain. Toinen lape on puhdistettu. Kyllähän se on yllättävän kovaa hommaa. Todennäköisesti huomenna jatkan toisen lappeen osalta.

Kuulen jonkun lukijan jupisevan, painepesurillahan ne tiilikatot putsataan - voi olla, että seuraava vaihe se on meilläkin...
__________________________

No tänään jatkoin hommaa sisäpihan lappeen osalta. Jätin vielä hiukan kesken. Miksi? Siksi, että rakennuksen vieressä on pihlaja, jonka oksat ulottuvat osittain katon päälle. Katkaisen ne siinä vaiheessa, kun oksissa olevat pihlajanmarjatertut ovat kypsyneet. Vaimoni tekee pihlajanmarjoista viime syksyiseen tapaan hyytelöä > se on hyvää...

Katolla ollessani totesin, että muutamia tiiliä oli hiukan halkivikaisia, mutta se ei aiheuta toimenpiteitä.
Meillekin on tarjottu - tämän tästä - kolmen rakennuksen (päärakennus, varastorakennus ja Pikkupuoli) tiilikattojen huoltotoimenpiteitä. Toistaiseksi emme ole niihin päätyneet.

Toki katselin katolta läheisyydessä olevan rivitalon - Asunto Oy August ja Anna - suuntaan. Kyseiseen rivitaloon tehtiini kattohuoltotoimenpiteitä jonkin aikaa sitten > punainen tiilikatto on kerta kaikkiaan komea, se on pakko tunnustaa... 
 

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ongella kalakaverin kanssa tänään aamupäivällä...

Olen muutaman kerran ehdottanut kalakaverilleni ongellelähtöä, mutta iltapäivät ja illansuut ovat olleet hänelle varattuja.
Eilen iltapäivällä päätin kysäistä, josko lähdetään huomenna - keskiviikkona - aamulla ongelle.
No se tärppäs, vaikka olemme aina todenneet, että aamulla ei tule juuri mitään.
Panostin kuitenkin aamuongintaan muun muassa siten, että otin kellarista osto-onkimatoja - molemmille oma purkki - mukaan sekä pakastimesta ison särjen > se oli jo kahden pussin sisällä illalla jääkaapissa. 
Lähdimme Hahtisaareen klo 8. Sieltä ajelimme lähelle Pikkuleton saarirypästä ja annoimme heikon itätuulen kuljettaa venettä.
Lisäksi veneessä vaihdoimme istumajärjestystä. Veneen liikkuessa onkiin oli kaloilla pientä kiinnostusta. Pysähdyimme "keskelle ei mitään". 
Otin kahden jigiongen lisäksi pilkin käyttöön. Kalakaverilla oli myös jigionki käytössä. Pilkoin ensimmäiset palat mukaani ottamasta isosta särjestä.
Onginnan alkuvaiheessa kalakaverini totesi nähtyään Selkäsaaren pohjoisrannan hietikolla hirven juomassa:"Täytyi elää 74 vuotiaaksi, että tällaisenkin pääsi näkemään."
Kalaa alkoi tulla tasaiseen tahtiin. 
Pienimmät heittelimme lähellä meitä seuranneilla lokeille. Osittain niistä tuli kova taistelu. Havaintojemme mukaan suurin lokeista oli pahin rohmu, varsinainen kovis...

Hyvä kalareissu, vaikka maailmanpolitiikasta emme päässeet lähellekään yksimielisyyttä, sen me jo entuudestaan tiesimme. Syytä ehkä välttää em. osa-alueen keskusteluaiheita.
Kerroin kalakaverilleni, että minä en ota lainkaan kalaa, vaikka hän ehdotti saaliin jakamista. 
"Minulla ei ole koskaan ollut näin paljon ahvenia." hän sanoi nostaessaan ison kylmälaukun autonlavalta kotiportilla. Sanoi laittavansa osan perkattuina pakastimeen.
Sanoin hänelle, että tänä kesänä en enää kiusaa puhelinsoitoillani liittyen ongellelähtöön. Se oli tässä...


tiistai 14. elokuuta 2018

Mielenkiintoinen päivä tänään...

Miten niin mielenkiintoinen päivä tänään? Toki ei mitään mullistava, mutta klo 06.45 alkoi Lapin Kansan 10 viikon tilausjakso. Lehden haettuani postilaatikosta ja istahdettuani keittiöpöydän ääreen havaitsin, että peräti etusivulla oli artikkeli Kemistä. Ihmeiden aika ei ole ohi, tosiaan artikkeli Metsä Groupin Kemin suunnitelmista...

Päätimme aamukahvien jälkeen käväistä Selkäsaaressa pikapikaa. Niin teimme. Veimme saareen käsintyönnettävän, vanhan Husgvarna-ruoronleikkurin, varmaan sitä vähin joskus tarvitaan. Todennäköisesti kärrään rannasta "tontintäytettä" syksymmällä eli savipitoista kunttaa...
Vaimoni teki perinteisen metsälenkin. Ei näköhavaintoja marjoista.

Pois lähtiessämme oli vaimoni ensimmäinen veneelläajohetki: Trimmillä kone alas, starttaus ja eteenpäin - hän ajeli ihan mukavasti. Sovimme, että harjoittelemme ajamista vielä tämän kesän aikana.

Kotiin tultuamme kiipesin varastorakennuksen katolle tavoitteena puhdistaa tiilikatto mekaanisesti katuharjoilla. Sen tein mutta vain osittain. Toinen lape on puhdistettu. Kyllähän se on yllättävän kovaa hommaa. Todennäköisesti huomenna jatkan toisen lappeen osalta.

Kuulen jonkun lukijan jupisevan, painepesurillahan ne tiilikatot putsataan - voi olla, että seuraava vaihe se on meilläkin...

Vaimoni kävi hakemassa pojantyttären Veeran Hepolasta. Veera menee sopimaan Meri-Lapin musiikkiopistoon musiikkiaktiviteettejaan.

Hetki sitten ruokaillessamme kysäisin:"Miten koulu on alkanut?" "Ihan hyvin." Veera totesi. Itse jatkoin ajatuksissani:"Olet jo ysillä ja tuntuu siltä, että vasta aloitit koulunkäyntisi." 

maanantai 13. elokuuta 2018

Julkinen tunnustus ja ilmeisen turhanpäiväistä pohdiskelua ...

Pidän musiikista jopa hyvin erityyppisestäkin musiikista. Kuuntelen ja/tai katselenkin joskus tuntikausia You Tubesta musiikkia/videoita.
Tunnen monia musiikintekijöitä, joita on minun/meidän lähipiirissäkin mutta...

Toistaiseksi en ole löytänyt minkäänlaista syytä lähteä esim. Savonlinnan Oopperajuhlille, Porin Jazz-tapahtumaan, Seinäjoen Provinssi-rockmusiikkifestivaaleille, Kaustisten kansanmusiikkijuhlille, Kuhmon kamarimusiikkitapahtumille, Valkeakosken työväenlaulujuhlille, Helsingin Flow Festivaaleille, Rovaniemen Simerock-tapahtumaan, jne. en edes Kemin Satama Open-tapahtumaan, joka on melkein tuossa nurkan takana...

Olen jo vuosikausia ihmetellyt, miten Suomen kokoisessa maassa - lyhyessä kesässä - on niin valtavasti erilaisia musiikkitapahtumia. Niitä lienee kymmeniä.


Todennäköisesti aika on kerta kaikkiaan ajanut ohi minun osalta em. tyyppisistä riennoista, tosin ne eivät ole "kolahtaneet" minussa oikeastaan koskaan.

Siksi tämäkin lienee ajan haaskausta ja aivan turhanpäiväistä pohdiskelua...

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Velvollisuudentunto ja asioiden priorisointi nykyaikana...

Niinkuin olen useinkin todennut, olen jo siinä iässä, että mielellään muistelen menneitä aikoja. Menneitä aikoja, jolloin monet asia - mielestäni - olivat paremmin kuin nykyään.
Olen taannoin - työssä ollessani - ollut ammattiyhdistyskuvioissa aika aktiivisesti mukana sekä opetus- että insinöörikuvioissa. Jälkimmäisessä osin vieläkin pääasiassa paikallistasolla...

Voi olla, että menneistä ajoista minulla on hiukan turhan "ruusuinen mielikuva", mutta silloin erilaisiin luottamustehtäviin jopa pyrittiin. 
Nykyisin niihin tunnutaan joutuvan. Valituksi tulee jotakuinkin ilmaantumalla/vaivautumalla henkilövalintakokoukseen paikalle.

Mielestäni ennen valituilla henkilöillä oli velvollisuudentunto kohdallaan. Otettiin vastuuta ja näytettiin esimerkkiä "rivijäsenille".

Toki ymmärrän, että nykyaikana monet elävät erittäin hektistä, repivääkin aktiivielämää, jolloin erilaisia tapahtumia pukkaa päälle koko ajan. Silloin tulee olennaiseen rooliin priorisointi. Se jos mikä on taitolaji...

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Että mitäkö mietin? En sen kummempaa mutta on tunnustettava, että tänään aamulla sen taas tein. 
Minkäkö? 
No tilasin Lapin Kansa-lehden 10 viikon jaksoksi kaikista aikaisemmista äkinöistäni huolimatta. 
Niinkuin olen julkisesti ilmoittanut, olen superoptimisti ja odotan saavani lukea kyseisestä lehdestä edes hiukan nykyistä enemmän Meri-Lapin asioista.
Takaraivossa oli kyllä ajatus tilata Kaleva-lehti, mutta se ei kuitenkaan ottanut tuulta...
Olen tehnyt surutyötä Pohjolan Sanomien suhteen vuosikausia.
Kotiin meille tuli aikanaan sekä Pohjolan Sanomat että Kansan Tahto.

lauantai 11. elokuuta 2018

Myrskyterveisiä Selkäsaaresta...

Tommi ja Katariina ovat mökillään Selkäsaaren länsirannalla. Tommi soitti hetki sitten ja kertoi, että he jäävät toiseksi yöksi saareen. Hyvä päätös.
Vesi on korkealla ja tuuli aikamoinen. Tosin se illaksi/yöksi rauhoittuu...

Kävi mielessä elokuun 2016 pari myrskyä, jolloin toisen aikana olimme mökillämme saaren pohjoispäässä. Hiukan arpoimme lähtöä saaresta. Oli tosi kova länsi-luoteesta puhaltava tuuli. 
Rannan niemennokka suojasi sopivasti ja vedenpinta oli todella korkealla - ei muuta kuin myötätuuleen menoksi.
Olihan se mukavaa kyytiä. Tuntui siltä, että "ratsastimme pitkien aaltojen päällä/harjalla" mm. Kojukallion ohi yhdessä hujauksessa.

Hahtisaareen aallomurtajan suojaan päästyämme pohdiskelimme, että takaisin ei olisi menemistä, jos ei olisi aivan pakko...

Ruotsin Haaparannalla tänään...

Olemme viimeksi käyneet Haaparannalla perjantaina 13.07.2018. Päätimme aamulla lähteä pistäytymään siellä, kun ei ollut muutakaan havillista tekemistä.

Ajelimme hiukan vesitihkuisessa säässä menomatkalla ja tuuli tuntui yltyvän.

Ajelimme tällä kerralla jotakuinkin sallittua maksiminopeutta. Meitä kiireisimpiä ohittajia ei löytynyt kovinkaan monta...

Jälleen perinteinen ICA MAX- käynti. Harmi, että tälläkään kerralla en pystynyt ostamaan jokakertaista pravuuriostosta eli "kaksipistekasi" tummaa janojuomaolutta. Sitä ei ollut hyllyssä. 

Sitä ei ollut viimeksikään. Annoin eräälle myyjälle lieviä moitteita asiaa häneltä kysyessäni. Näköjään moni muukin on tykästynyt em. janojuomasta.

Sitten Systembolaget ja muutama viinipullo. Tällä kerralla menimme IKEA:aan. Minäkin lähdin kierrokselle, sillä olimme päättäneet ostaa päärakennuksemme eteiseen pari kattolamppua. Ne ostimme ja vähän muutakin...

Kauppa oli tupaten täynnä. Tuntui siltä, että meitä kierrätettiin lattianuolien avulla aikamoista "siksakkia". Kassajonoon päästyämme totesin vaimolleni:"Tästäkin me vielä selvisimme!" Kävi takaraivossa ajatukset Hyttisen Teron kommenteistä hänen IKEA-käynnistään. Arvelen, että seuraavalla kerralla jään taas tuloaulan sohville istuskelemaan... 

Haaparannan Barents Centerin rakentaminen ei ole näemmä vieläkään käynnistynyt. 

Samat murheellisen näköiset betonipaalut olivat pystyssa kuin viimeksi käydessämme. Monttu oli täynnä vettä. 

Kaupparakennuksen, monitoimiareenan ja Haaparannan lukion rakentajaksi aikoinaan valittu rakennusliike on ainakin kertaalleen vaihtunut ja aikataulut paukkuvat edellen oikein kunnolla...

Ajelimme "vihreässä aallossa" suoraan moottoritielle. Paluumatkalla polttelin karstoja moottorista, ei ollut monta ohittajaa. Siihen saattoi vaikuttaa myös se, että kova tuuli puisteli autoa "kuin piru kerjäläistä"

Mukava pistäytyminen taas kerran.





perjantai 10. elokuuta 2018

Minulta silloin tällöin kysytään:"Miksi en pelaa golfia?"

Tosiaan minulta silloin tällöin kysytään:"Miksi en pelaa golfia?" Niin miksi en...


Olen tavallaan ollut golfasian kanssa tekemisissä siitä asti, kun Tornioon/Haaparannalle alettiin suunnitella golfkenttää. Silloin elettiin Yrjö Kumpulan ja Erik Innalan aikaa. Aktiivisia järjestelijöitä. Ostin "kannatuksen vuoksi" osakkeita, joista pääosa on myyty jo kauan sitten pois.
Muun muassa nuo Ruotsin puolen osakkeet oli eräässä vaiheessa myytävä. Niillä rahoilla ostin vaimolleni Rönisch-antiikkipianon joululahjaksi. 
Siitä(kin) on jo kauan aikaa. Kyseinen piano on nykyisin Pikkupuolella ja sillä on ollut aika ajoin aktiivistakin käyttöä. Se odottaa nyt viritystä. 
Virtasen Tommi Helsingistä on luvannut loppukesästä/alkusyksystä käväistä Kemissä ollessaan sen tekemässä...

Niin tuohon golfiin vielä sen verran, että golf-kärpänen lähes puraisi minua siihen aikaan, kun olin Kemin Lämärit ry:n puheenjohtaja. Lämäreissä vaikutti mm. edesmennyt Erkki Marjakaarto. Hän piti silloisessa Junkohallissa golf-kursseja. Taisinpa käydä Erkin kurssilla kerran tai kaksi...

Olen nykyisin antanut kysyjille hiukan ympäripyöreän vastauksen:" Jos antaa asialle pikkurillin, se vie koko käden." Näin arvelen tässä asiassa käyvän...

Olen pyrkinyt vuokraamaan Tornio Golf Oy:n osakkeen pelioikeuden vuosittain, aivan joka vuosi se ei ole onnistunut...

Itse - yltiöoptimistisena - jaksan uskoa, että Tornio Golf Oy:n osalla on talouden elpymisen myötä vielä uusi, menestyksellinen tulevaisuus. Se merkinnee, että - maailmanmittakaavassa - ainutlaatuisen kentän osakkeilla on kysyntää.



Tänään iltapäivällä ongella Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella...

Tänään iltapäivällä klo 15-17 välisenä aikana olin ongella yksin. Ajoin Hahtisaaresta "keskelle ei mitään" eli hiukan sivuun Kojukallio-Ajos-väylältä.

Miksi oli tänään liikkeellä? Siksi, että olen aina kirjoittanut, että tyvenellä, lämpimällä ilmalla iltapäivällä ei kannata lähteä kalaan.

Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja "särkipilkki". Yllättäen alkoi välittömästi tulla pientä ahventa lähinnä pilkillä.
Kaikissa koukuissa oli osto-onkimadot - kokonaisena. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja.
Niinhän siinä kävi, että heti kohta "särkipilkki" toimi. Sain taas toivomani pienen särjen.
Tainutus, pää pois, maha auki, sisälmykset mereen, suomustus, särjen viipalointi kohtisuoraan selkärankaa vasten noin 5 mm. siivuihin ja ne vielä keskeltä poikki...

Laitoin särkiviipaleita kaikkiin koukkuihin. 
Sitten se alkoi. 
Ahvenia alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Pari 500-600 grammainenkin ja muutama ihan hyvänkokoinen savustettavaksi.
Muutama iso pääsi karkuun, tosin en päässyt niitä edes näkemään, mutta korkki vilahti siihen malliin veden alle, että sitä ei pikkukala tee. Toki tuntuma vavassa oli myös aika jymäkkä.

Tänään olisi tullut ahvenia taas ihan kiitettävästi, jätin enemmälti onkimatta ja heittelin kaikki pikkuahvenet mereen takaisin...

Leila-alus ajoi Laitakariin ja tuli jonkin ajan kuluttua takaisin lähiväylää sisäsatamaan. 
Alus tulee minulle ja vaimolleni tutuksi lauantaina 25.08.2018 klo 11-16, jolloin Länsi-Pohjan Insinöörit ry järjestää jäsenilleen+avec ensimmäistä kertaa meritapahtuman. Toivottavasti jäsenet lähtevät aktiivisesti liikkeelle. Ilmoittautuminen on menossa ja mukaan pääsee 50 ensimmäistä ilmoittautujaa...

Tätä kirjoittaessani ahvenet on perkattu ja ne ovat pakastimessa. Perkeet todennäköisesti jo "kotiporsaidemme"=harakoiden voimin syöty. Huomasin niiden seuraavan perkaustouhujani.

Sanoin hetki sitten vaimolleni, että tästä lähtien todennäköisesti käytän osto-onkimatoja. Antaa tontin kulmalla matojen elää omaa elämäänsä...


torstai 9. elokuuta 2018

Kemin taidenuseolla tänään illansuussa...

Kävin tänään Anssi Hanhelan ja Erja Kärkkäisen taidenäyttelyn avajaisissa illansuussa Kemin taidemuseolla nimeltään Minä ja taiteilijaTapasin monia uusia, mielenkiintoisia ihmisiä,

Muistelin Anssin kanssa alkukesästä vuonna 1994 pystyttämäämme MOJA-ryhmän taidenäyttelyä Murmanskin taidemuseossa.
MOJA (Marika Hakala, Olavi Korolainen, Jorma Kuula ja Anssi Hanhela) oli mielenkiintoinen tapahtuma.
Isäntinä olivat Severomorskin kullttuuriosasto johtaja Olga Katsaran, kuvataiteilijat Anatoly Sergienko sekä Ivan Voron.. Luonnollisesti myös Murmanskin taidemuseon silloinen johtaja.
Ikimuistettava matka, jolloin kävimme myös Severomoskissa, Venäjän pohjoisen laivaston tukikohtakaupungissa, suljetussa kaupungissa ja siellä Art Nord-galleriassa.

Vaimoni tullessa hakemaan minut taidemuseolta toivotimme Anssin ja ja hänen naisystävänsä Erjan tervetulleiksi Haukkarin Kainuunkadulle sekä mahdollisesti pistäytymään Selkäsaaressa mökillämme...

Niin - juttelin myös kemiläisen kulttuurivaikuttajan kanssa kirjoittamisistani. Hän oli selvästikin tykästynyt niihin täällä Blogisivun puolella.
Kerroin kertauksena, että olen kirjoitellut 1960-luvun puolesta välistä lähtien pääasiassa lehtiin aika monta tekstiä. Nykyisin tälle foorumille ja yhä enenevässä määrin Facebook-sivulle.
Hän sanoi ei käyttävänsä Facebookia...

tiistai 7. elokuuta 2018

Pääasiassa "omat eväät" tänään...

Mitä tänään? Vaimoni on aktiivisesti poiminut punaisia viinimarjoja ja keittänyt niistä hyytelöä. Minä kuokin perunapellosta yhden aterian perunat. Aaamulla oli pakastimesta otettu alkukesän katiska-ahvenia sulamaan.
Virittelin käyttökuntoon = puhdistin päivällä ruostumattomasta teräksestä aikanaan Kemin ammattioppilaitoksessa tehtyä savustuslaatikkoa.

Iltapäivällä savustimme "kunnon tulilla" kahdella ritilällä 21 ahventa. Määrä jo kertoo, että ne eivät kovin isoja olleet - pääasiassa ehkä noin 300 grammaisia...

Oman maan uudet perunat ja savustetut ahvenet - kyllähän ne taas maistuivat. Melkein puolet ahvenista jäi seuraavaan kertaan. Kyllä ne maistuvat jääkaappikylminäkin.

maanantai 6. elokuuta 2018

Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä ...

Kyllä! Jarmo Mäkelän kolumneja on syytä lukea ajatuksen kanssa...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat    |   Kolumni

Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä – puheilla voi olla synkkä tarkoitus

Sergei Šoigun väitteiden vähäisin ongelma on se, ettei hänen väittämäänsä sopimusta ole olemassa. Valehtelulla oli kuitenkin tarkoituksensa, kirjoittaa Jarmo Mäkelä kolumnissaan.



Jarmo Mäkelä
MIKSI Suomen ja Ruotsin sotilaallinen yhteistyö ja puolustuksen vahvistaminen sai Venäjän puolustusministerin Sergei Šoigun uhkaamaan niitä vastatoimilla?

Tämä on kysymys, jota on viime aikoina paljon pohdittu – eikä vain Helsingissä ja Tukholmassa. Perussyy huoleen on selvä: Puolustuksen vahvistaminen närästää yleensä vain sitä osapuolta, jolla itsellään on pahat mielessä. Tällä kertaa huolenaiheita on ollut muitakin.

Jotta niitä ymmärtäisi, on syytä vielä kerran toistaa se, mitä Šoigu väitti Suomesta ja Ruotsista puhuessaan Venäjän puolustusministeriön kollegion kokouksessa 24. heinäkuuta:

”Toukokuussa solmittiin sopimus, joka avaa niille täydellisen osallistumisen Naton harjoituksiin ja kyvyn käyttää sen komento-, valvonta- ja asejärjestelmiä. Vastavuoroisesti Nato sai täydet oikeudet käyttää niiden ilmatilaa ja aluevesiä”.

VÄHÄISIN ongelma tässä on se, ettei tällaista sopimusta ole olemassa. 
Tämä tosin jäi huomaamatta niin venäläiseltä medialta kuin monilta, jotka Suomessa levittivät Šoigun sanomaa.

Puolustusministeriön verkkosivuilla on julkaistu Suomen tekemien sopimusten tekstit. Toukokuussa solmittiin kyllä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välinen kolmikantainen aiesopimus, joka liittyy maiden väliseen sotilaallisten tietojen vaihtoon. Naton järjestelmistä tai oikeuksista ei sopimuksessa sanota mitään.

Kahta kuukautta myöhemmin solmittiin tosin Suomen ja Ruotsin välinen, huomattavasti yksityiskohtaisempi ja monipuolisempi puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Siinä kuitenkin todetaan, ettei sopimus sisällä mitään keskinäistä puolustusvelvoitetta.

Šoigun laajan ja polveilevan esityksen lukijoille, toisin kuin ehkä kuulijoille, kävi pian selväksi, että Šoigulta olivat vuodet menneet sekaisin. Tähtäimessä ehkä olikin jo vuonna 2014 solmittu niin sanottu isäntämaasopimus. Siitäkin hän esitti sopimuksen vastustajien jo moneen kertaan valheeksi todistetun tulkinnan.

MIKSI siis Šoigu valehteli alaisilleen?

Monet ovat etsineet vastausta Donald Trumpin ja Vladimir Putinintaannoisesta huipputapaamisesta Helsingissä. Näin siksi, että Šoigu vakuutti puheessaan tapaamisen voivan johtaa ”syvällisempään sotilaalliseen yhteistyöhön sekä Yhdysvaltain että Nato-maiden kanssa”.

Kukaan ei varmasti tunnu tietävän, mitä ja mistä päämiehet Helsingissä puhuivat kahden kesken. Venäjällä keskusteluista on esitetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jotka lännessä on sitten järjestään kumottu. Käteen on jäänyt vaikutelma, että pelkkä sekaannus näyttää palvelevan Venäjän tarkoituksia hyvin.

SYNKEMPI tulkinta on se, että Venäjällä on otettu vakavissaan presidentti Trumpin toteamus, jonka mukaan maiden huonot suhteet ovat yksinomaan hänen edeltäjiensä syytä – ne eivät siis johdu Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Venäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että mitään ei tarvitse muuttaa ja kaikki on luvallista – myös valheiden levittäminen ystävällismielisistä naapurimaista.
Kummankin maan presidentille on ollut tärkeää todistella jälkikäteen, että itse neuvottelut sujuivat tosi hyvin, ongelmia oli vain tiedotustilaisuudessa. Nekin olivat vähäisiä: Trumpilta jäi yksi sana puuttumaan ja Putinilta lipsahti yksi sana liikaa. Jos tällainen mielikuva tulee hyväksytyksi, sen varaan voidaan rakentaa paljon.

MITÄ sitten rakennetaan? Tuskin kuitenkaan pysyvää liennytystä, rauhaa ja yhteisymmärrystä kahden suurvallan välille, vaikka monet tuntuvat pitävän tällaista suhteiden kehitystä ei vain suotavana, vaan myös mahdollisena.

Ulkopoliittinen instituutti julkaisi toukokuussa ensiluokkaisen raportin, jonka nimi on maallikolle käsittämätön ”Hybridivaikuttaminen ja demokratian resilienssi”. 

Siinä esitellään Venäjän ulkopoliittisen vaikuttamisen ytimessä oleva kiilastrategia – pyrkimystä heikentää vastustajaa sisältä käsin ja hajottaa sen muodostamat liittokunnat.

Työssä käännetään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan ne arvot, jotka me itse koemme arvokkaiksi: sanan- ja lehdistön vapaus, vapaakauppa ja vapaat vaalit. Vihapuheen, valheiden, uhkailun, korruption, informaatiovaikuttamisen ja hakkeroinnin myötä ne valjastetaan palvelemaan muita päämääriä.

Tästä Šoigun esiintymisessä pohjimmaltaan oli kyse.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viime viikon keskiviikkona 01.08.2018.

Päätimme lähteä tänään aamupäivällä pistäytymään = käväisemään Selkäsaaressa. Hahtisaareen totesimme, että hankalanoloinen pohjoistuuli saattaa rassata saaresta pois lähtemistä iltapäivällä.

Selkäsaaren pohjoispäädyn "rantaamme" oli helppo ajella, vaikka vesi ei ollut kovin korkealla. Rannassa totesimme taas, että hirviä oli ollut useita liikkeellä. 
Tällä kerralla jouduimme vähäiset tavaramme kantamaan - mukana oli myös uusi vesikärryn rengas.

Pistin renkaan paikoilleen ja tuunasin paria onkivapaa. Yritin ottaa käyttöön myös kaksi aivan upouutta vapaa mutta...

Kyllä taas oli pakko todeta, että osittain nykyvavat ovat kertakaikkisen "äläskelpoisia".
Nimenomaan siiman kiinnityskohta on suunnittelun osalta aivan onneton. Eipä ihme, että edesmennyt kalakaverini katkaisi aina teleskooppivavan viimeisen pätkän ja "seppäsi" siihen oma virityksen, joka piti.

Vaimoni käväisi metsälenkin. Ei kuulemma tarvitse marjojen perään haikailla...

Kahvittelun jälkeen lähdimmekin kotimatkalle. Puuskittainen pohjoistuuli aiheutti taas päänvaivaa. Kertakaikkiaan matalasta rannasta on matalanveden aikaan hankala lähteä.
Lievää suuremman ähellyksen jälkeen se kyllä onnistui, kun uskalsimme käynnistää koneen trimmillä äärirajoille ajettuna entistä aikaisemmin...

Kävipä taas takaraivossa ajatus, että tällaisilla, hankalilla "vesikeleillä" olisi mukava käyttää Kemin kaupungin aikanaan = toivottavasti pian ruoppauttamaa väylää ja teettämää laituria niemennokan toisella puolella."

Mukava pikakäynti saaressa kaikesta huolimatta taas kerran.