torstai 3. marraskuuta 2016

Suomen arvostetuimman kunniamerkin saaneet ulkomaalaiset hämärän peitossa – suurristi ketjuineen annettu natseille, hirmuhallitsijoille ja Syyrian al-Assadille...

Alla olevassa artikkelissa todetaa:

Esimerkiksi 2009 Damaskoksessa vieraillut presidentti Tarja Halonen myönsi suurristin ketjuineen Syyrian johtajalle al-Assadille. Myöhemmin Halonen on todennut, että asiaa olisi voinut miettiä tarkemmin.

”Sitä en kuitenkaan peittele, että niin minä kuin Syyrian silloinen suurlähettiläs kyseisessä maassa ja koko läntinen maailma olemme syvästi pettyneitä siitä, että nykyinen presidentti on johdattanut maansa pahempaan suuntaan kuin isänsä”, totesi presidentti Halonen A-Studiossa vuonna 2012.

___________________

Viitaten edelliseen en viitsi heittäyä jälkiviisaaksi, mutta kysyn, onko mahdollista jälkikäteen perua, evätä em. tyyppinen kunnianosoitus, koska kriteerit em. henkilön osalta ovat totaalisesti pettäneet, romahtaneet.

Kunnianosoitus voidaan myöntää hyvämaineiselle henkilölle, joiden ”ansioiden tulee olla keskitason yläpuolella” - ei kerta kaikkiaan täyty.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Suomen arvostetuimman kunniamerkin saaneet ulkomaalaiset hämärän peitossa – suurristi ketjuineen annettu natseille, hirmuhallitsijoille ja Syyrian al-Assadille

Kunnianosoitus voidaan myöntää hyvämaineiselle henkilölle, joiden ”ansioiden tulee olla keskitason yläpuolella”.

KOTIMAA  
KHALED AL HARIRI / REUTERS
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ojensi Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin Bashar al-Assadille Damaskoksessa 22. lokakuuta 2009.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ojensi Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin Bashar al-Assadille Damaskoksessa 22. lokakuuta 2009.

MIKÄ yhdistää Syyrian itsevaltaista johtajaa Bashar al-Assadia, natsi-Saksan valtakunnanmarsalkkaa Hermann Göringiä, Suomen Venäjälle luovuttavan sopimuksen isää, natsien ulkoministeriä Joachim von Ribbentropia, Romanian hirmuhallitsijaa Nicolae Ceausescua sekä Itä-Saksan kommunistijohtajaa ja Berliinin muurin pystyttäjää Eric Honeckeria?
Tietenkin se, että heille kaikille on myönnetty Suomen korkea-arvoisin kunniamerkki, Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi.
Carl Gustav Mannerheimin 1919 perustama ritarikunta ei halua asiasta paljoakaan kertoa. Kunnianmerkin jakoperusteita ulkomaalaisille ei kerrota julkisesti ja vaikka suurristin saajien ulkomaalaisten nimilista on julkinen, sitä ei suostuta ritarikunnasta lähettämään.
”Kiistän, että tässä haluttaisiin salata jotain”, kertoo Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien sihteeri, kontra-amiraali Antero Karumaa.
KARUMAAN mukaan syksyllä 2017 itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi on tarkoitus julkaista kirja ritarikuntien lähes satavuotisesta historiasta. Hän ei osaa sanoa varmaksi, tullaanko kirjassa paljastamaan viimein sadan vuoden jälkeen julkinen lista suurristin ulkomaisista saajista.
”En voi antaa tähän lopullista vastausta. Voisin kuvitella, että tämän tyyppinen tiedosto siinä tulee liitteenä olemaan”, Karumaa arvioi.
Kontra-amiraalin mukaan ritarikunnilla ei yksinkertaisesti ole listaa Suomen arvokkaimman kunniamerkin ulkomaalaisista saajista.
Sen sijaan tiedotusvälineissä asiaa on tutkittu. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Kuukausiliite kertoi asiasta 2002.
Lehden tiedot perustuivat ritarikuntien kanslian nahkakantisiin arkistokirjoihin. Näihin tietoihin on viitattu myös internetin tietosanakirjan Wikipedian asiaa käsittelevässä artikkelissa.
Kunniamerkin arvoa korostaa se, että vain tasavallan presidentti voi sellaisen myöntää. Presidentinkanslian mukaan listoista kertominen kuuluu ritarikunnalle.
KOSKA valtakunnan korkea-arvoisimman kunniamerkin antoperusteita ei kerrota, voi niiden syitä vain arvailla.
Esimerkiksi 2009 Damaskoksessa vieraillut presidentti Tarja Halonen myönsi suurristin ketjuineen Syyrian johtajalle al-Assadille. Myöhemmin Halonen on todennut, että asiaa olisi voinut miettiä tarkemmin.
”Sitä en kuitenkaan peittele, että niin minä kuin Syyrian silloinen suurlähettiläs kyseisessä maassa ja koko läntinen maailma olemme syvästi pettyneitä siitä, että nykyinen presidentti on johdattanut maansa pahempaan suuntaan kuin isänsä”, totesi presidentti Halonen A-Studiossa vuonna 2012.
Ritarikuntien mukaan taiteilija Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemia kunnianosoituksia voidaan myöntää henkilölle, jonka ”ansioiden tulee olla keskitason yläpuolella”. Edellytyksenä on myös muun muassa hyvämaineisuus.
LAURA OJA
Akseli Gallen-Kallelan ehdotus kunniamerkiksi.
Akseli Gallen-Kallelan ehdotus kunniamerkiksi.
Ulkomaalaisille suurristiä myönnettäessä henkilön ”ansioiden Suomen hyväksi tulee olla henkilökohtaisia ja koko maan kannalta merkittäviä”. Toiminnan tulee yleensä olla myös pitkäaikaista.
AL-ASSADINKIN kohdalla perusteluiden tietäminen olisi mielenkiintoista. Kun suurristi myönnettiin al-Assadille 2009, hän oli istunut maan valtaistuimella yhdeksän vuotta perittyään vallan sattuman oikusta isältään Hafez al-Assadilta. Kahta vuotta myöhemmin suurristin antamisesta alkoi Syyrian verinen, yhä käynnissä oleva sota.
Nyt al-Assadia syytetään kansainvälisesti mittavista sotarikoksista. Sodassa on kuollut satojatuhansia ihmisiä ja miljoonat ovat joutuneet pakenemaan maasta. YK:n mukaan al-Assadin hallituksen turvallisuusjoukot ovat tappaneet järjestelmällisesti tuhansia ja todennäköisesti kymmeniätuhansia siviilejä sodan aikana.
KUN Halonen vieraili Damaskoksessa, hän piti puheen al-Assadin tarjoamilla juhlaillallisilla. Jos ei suurristin myöntäminen mennyt ihan nappiin, eivät myöskään Halosen illallispuheessa esittämät toiveetkaan toteutuneet.
”Toivotan Teille ja puolisollenne sekä perheellenne menestystä ja hyvää terveyttä sekä Syyrialle ja sen kansalle rauhaa ja onnellista tulevaisuutta”, Halonen sanoi.

"Autojako se täällä laskee?" kysyi entinen oppilaani ohi pyöräillessään...

Olin pihalla työasussa järjestelemässä romppeita talviteloilleen. Seisoskelin tontin toisen liittymän kohdalla, kun entinen oppilaani pyöräili vauhdikkaasti töistä tullessaan ohitseni. "Autojako se täällä laskee?" hän kysäisi. "Joopa joo! Toinen on myytävänäkin." huikkasi hänelle perään, mahtoiko edes kuullakaan, kun oli heti kohta seuraavassa risteyksessä.

Hänen kysymyksensä liittyi päärakennuksen päädyssä liikenteestä väliaikaisesti pois otettuihin vanhoihin palvelijoihin: Kesäautoon (VW Doppel TD vm. 1989) ja entiseen talviautoon (Land Rover Freelander vm. 2000). Siinä ne odottavat talvea ja seuraavaa kevättä/kesää sekä mahdollista uutta elämää... 

IS selvitti venäläisten kiinteistökaupat Suomessa...





Maailma ja nimenomaan Eurooppa muuttui olennaisesti vuonna 2014. Silloin Venäjä valloitti Krimin ja aloitti Itä-Ukrainan kapinallisten aktiivisen tukemisen. Edellä mainitut konfliktit ovat tällä hetkellä ratkaisematta.

Toki maailamassa on huomattavasti edellä mainittuja pahempiakin konflikteja juuri tällä hetkellä menossa.

Olen usein kirjoittanut, että me suomalaiset olemme luottavaisia, sinisilmäisiä hölmöjä. 

Meille pitää rautalangasta taivuttaa ja/tai halolla päähän lyödä tosiasioita, faktoja. IS omalta osaltaan näyttää sitä työsarkaa tekevän.

Toistan taas kommenttini, että jokaisen ajan tasalla olevan suomalaisen olisi syytä lukea Ilkka Remeksen (Petri Pykälä) romaanin JÄÄTYVÄ HELVETTI. 
Miksi? 
Siksi, että siinä fiktiivisesti kuvataan erittäin hyvin ja ajankohtaisesti alla olevan artikkelin osa-alueita... 


JÄÄTYVÄ HELVETTI on mielestäni erittäin realistinen, fiktiivinen kuvaus siitä, mihin Suomi voi joutua pahimmillaan, mikäli meillä ei ole kunnon turvaverkkoa ympärillämme ja/tai selkänojaa.
Venäläistyyppinen maskirovka > hämäys, harhautus ja patologinen valehtelukaan eivät aina riitä, täytyy olla niin sanotusti kättä pitempää…

Kyseisessä kirjassa loppumetreillä Suomen nykyisellä pääministerillä Juha Sipilällä on aika merkittävä rooli, josta hän selviytyy mielestäni erinomaisesti.



Olen seurannut maailmanmenoa kohtalaisen tarkkaan viime vuosina Blogisivuni pitämisen muodossa. 


Suora nettilainaus Ilta-Sanomista hiukan tuunatuna:


IS selvitti venäläisten kiinteistökaupat Suomessa – tutkija: ”Puolustusvoimien toimintojen läheltä on ostettu paikkoja”





Vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kommentoi Ilta-Sanomille venäläisten maakauppoja.






Advertisement
TURVALLISUUSPOLITIIKKA
Tutkija Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suojelupoliisin varoitus venäläisten maakaupoista on aiheellinen.

ULKOPOLIITTISEN instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak sanoo venäläisten Suomessa tekemillä maakaupoilla olleen myös strategista merkitystä.

– Puolustusvoimien toimintojen läheltä on ostettu paikkoja, mihin ei ole ollut nähtävissä mitään rationaalista virkistyksellistä tai taloudellista syytä. Paikalle on saatettu rakentaa vaja, joka seisoo täysin tyhjänä, mutta sen ympärillä on turvakameroita. Tällaisia tilanteita on nähty, Salonius-Pasternak kuvailee.

Salonius-Pasternakin mukaan viittauksissa Suomeen kohdistuvista hybridivaikuttamisen keinoista ei ole kysymys uudesta ilmiöstä. Huoli asiasta on ollut toistuvasti esillä yksittäisten poliitikkojen puheenvuoroissa ja kirjoituksissa.




Charly Salonius-Pasternak

Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) on jo aikaisemmin esittänyt, että puolustusvoimien hallitsemien alueiden lähellä tehtyjä maakauppoja olisi syytä tutkia yksityiskohtaisesti.

– Se, mikä tekee asiasta uuden on, että nyt sen tuo esille iso organisaatio, Suojelupoliisi, ei ainoastaan yksittäinen poliitikko. Ero on merkittävä verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin asiasta ei haluttu puhua, Salonius-Pasternak toteaa.

IS:n Maanmittauslaitokselta keräämien tietojen mukaan suuri osa venäläisten parin viime vuoden aikana Suomessa tekemien kiinteistökauppojen kohteista sijaitsee itärajan tuntuman kunnissa.

Tästä kuvasta selviää, mistä kunnista ja minkä verran venäläiset ovat tehneet kiinteistökauppoja viimeisen reilun kahden vuoden aikana Suomessa.






SUOJELUPOLIISIN eduskunnan hallintovaliokunnalle antama lausunto nousi tiistaina näkyvästi otsikoihin, kun Iltalehti uutisoi asiakirjasta ilmikäyvästä Suomeen kohdistuvan hybridivaikuttamisen uhasta. Lausunto liittyy kesäkuussa julkistettuun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

Ilta-Sanomat sai haltuunsa Suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin allekirjoittaman lausunnon. Sen mukaan toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan Suomessa jatkuvasti.

– Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista, tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa, lausunnossa todetaan.




Antti Pelttari

Asiakirjassa ei suoraan määritellä, mihin vieraaseen valtioon lausunnossa viitataan. Asiayhteyksistä käy kuitenkin ilmi Suojelupoliisin tarkoittavan venäläisten tekemiä maakauppoja Suomen maaperällä.


VANHEMPI tutkija Charly Salonius-Pasternak katsoo venäläisten Suomessa tekemiä maakauppoja koskeneen keskustelun vuodesta toiseen keskittyneen itänaapurin rikkaan väestönosan tarpeeseen investoida rahojaan kohteisiin, joissa ne ovat turvassa. Hänen mukaansa asiantuntijoilla on kuitenkin ollut selvä näkemys, että osassa maakaupoista olisi ollut kyse myös strategisemmista pyrkimyksistä.

Ruotsissa turvallisuuspoliisi on Salonius-Pasternakin mukaan nostanut hybridivaikuttamiseen liittyvistä keinoista esille maakauppojen lisäksi massiiviset karttahankinnat strategisesti tärkeiltä alueilta sekä maanteille ilmestyneet TIR-rekat. Kirjainyhdistelmällä varustetut rekat pystyvät ohittamaan normaalit tullimuodollisuudet.

– Kylmän sodan aikana oli julkisessa tiedossa, että ne olivat tiedustelurekkoja, jotka pysäköitiin sotaharjoitusalueen tai varuskunnan läheisyyteen.


SALONIUS-PASTERNAK ei pidä mahdottomana ajatusta siitä, etteikö Suomen maaperällä voisi ainakin teoriassa olla tunnuksettomia joukkoja.

– Suomalaisen logistiikan tai päivittäistavarakaupan solmukohtien sulkemiseen ei tarvita isoa invaasioarmeijaa. Siihen tarvitaan vain pieni ryhmä erikoisjoukkoja, jotka voivat majoittua jossakin mökissä ”metsästysseurueena”.

Todisteiden hankinta tällaisten vieraan vallan joukkojen operoinnista valtion rajojen sisäpuolella voisi osoittautua vaikeaksi.

– On täysin normaalia, että metsästysseurueella on pikkuradioita, kivääreitä ja maastopuvut.




Supo pitää tunnuksettomia joukkoja uhkana. Kuvan tunnukseton venäläissotilas Krimillä maaliskuussa 2014.

5 faktaa lausunnosta

  1. Suojelupoliisin eduskunnan hallintovaliokunnalle toimittamassa lausunnossa todetaan jatkuvasti havaittavan toimia, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen.
  2. Kriisitilanteessa vieras valtio voisi supon mukaan hyödyntää kiinteistöjen rakennelmia esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.
  3. Asia liittyy eduskunnan hallintovaliokunnan viime viikolla antamaan lausuntoon hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, joka julkistettiin kesäkuussa.
  4. Hallintovaliokunnan kuultavana oli 30 turvallisuusalan asiantuntijaa, ja se sai 16 kirjallista lausuntoa. Kuultavana oli esimerkiksi maan korkein poliisijohto supon päällikkö Seppo Pelttari mukaan lukien.
  5. Asiasta annetut asiantuntijalausunnot ovat nyt julkisia, kun asian käsittely valiokunnassa on päättynyt.

Uusi eurooppalainen elokuva esillä Kemissä...

Alla olevaa artikkeliin totean, että olen käynyt viimeksi Kemissä elokuvateatterissa katsomassa ”eläviä kuvia” 1960-luvun puolenvälin tienoilla silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa.
Elokuvan nimi oli Rakkauden ABC, siihen aikaan kohtalaisen rohkea elokuva, joka näytti erittäin asiallisesti, suorasukaisesti ja kauniisti kaiken sen, mitä naisen ja miehen välillä rakkauselämässä tapahtuu. Oikeastaan se oli hyvä opetuselokuva…

Toki sen jälkeen opiskeluaikoina Tampereella kävimme muutaman kerran elokuvissa, mutta sen jälkeen en itse ole elokuviin vaivautunut.

Olen silloin tällöin mietiskellyt, mikä saisi minut lähtemään elokuviin.

En ole toistaiseksi keksinyt järkevää vastausta. Jostain syystä tuo elokuvien katseleminen elokuvateatterissa on jäänyt omalta osalta olemattomiin, toki televisiosta on tullut katseltua ja takavuosina aika-ajoin myös aktiivisesti nauhoitettua moniakin elokuvia ja nimenomaan dokumentteja mm. opetuskäyttöön. Ne ovat pakattuina siististi varaston pahvilaatikossa - vähän yli 100 kpl VHS-nauhaa. Pitäisi muokata ainakin osa DVD-formaattiin - sitten joskus...

Suomalaisten perheiden ajankäyttöä on tutkittu paljon. Lähtemättä analysoimaan eri tutkimuksia, on otettava esiin yksi osa-alue, joka kuuluu olennaisesti jokapäiväiseen tai pääasiassa jokailtaiseen elämään. Se on median seuraaminen. 
Siihen kuuluu mm. sanomalehtien lukemista, aikakauslehtien lukemista, kirjojen lukemista, erittelemätöntä lukemista, radion kuuntelua, tietokoneen tms. tietotekniikkaan perustuvien vempainten huvi- ja hyötykäyttöä ja television katselua.

Tutkimusten mukaan jokainen suomalainen käyttää aikaa median seuraamiseen keskimäärin kaksi (2) – viisi (5) tuntia vuorokaudessa.
Aika monia suomalaisia television katselu sitoo iltaisin kohtuuttoman pitkäksi aikaa. 

Itselläni tietokoneen ääressä kuluu pitkin päivää aivan turhan paljon aikaa, se on avoimesti myönnettävä.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Uusi eurooppalainen elokuva esillä Kemissä

Yhdeksännen kerran järjestettävä tilaisuus tuo Kemin Kinopirttiin muun muassa Espanjan viime vuoden suosituimman elokuvan sekä Katja Gauriloffin tarinan "Kuun metsän Kaisasta".
Elokuvat (teokset)



Kemin taideyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Tervahauta.
Kemin taideyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Tervahauta.Yle / Jari Peltoperä.

Torstaina Kemissä käynnistyvä laatuelokuvien viikonloppu luo oivan katsauksen eurooppalaisen elokuvan nykytilaan.
– Elokuvien pitää olla uusia, eurooppalaisia ja niiden pitää olla laatuelokuvia, luonnehtii Kemin taideyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Tervahauta.
– Viikonlopun ohjelmaa rakennetaan koko vuoden ajan, pitää pysyä kärryillä mitä elokuvamaailmassa tapahtuu. Yksi hyvä tapa on esimerkiksi vierailla Sodankylän elokuvafestivaaleilla.
Joskus sattumallakin on sijansa elokuvien hankinnassa kertoo Aimo Tervahauta.
– Kysyin laatuelokuvien maahantuojalta Cinema Mondolta mahdollisuutta saada romanialaisen Mungiun "Valmistujaiset" elokuvaa Kemiin. Kyseisen yhtiön kemiläislähtöinen toimitusjohtaja Mika Siltala vinkkasi, että ottakaa samalla myös espanjan viime vuoden suosituin elokuva "Paras ystäväni Truman" esitettäväksi. Tämä elokuva käynnistääkin koko tapahtuman torstai-iltana.

Kuun metsän Kaisa nähdään Kemissä

Lauantaina Kemin Kinopirtissä nähdään koltansaamelaisen Katja Gauriloffin ohjaama dokumentti "Kuun metsän Kaisa". Elokuvan tuottajana on toiminut "Miesten vuoro" -elokuvasta tuttu kemiläissyntyinen Joonas Berghäll.
"Kuun metsän Kaisa" kertoo Gauriloffin oman isoisoäidin Kaisan ja sveitsiläs-venäläisen kirjailijan Robert Crottetin ystävyydestä. Crottet kulki ennen maailmansotia Petsamon Suonikylään, jossa Kaisa otti hänet huomaansa asumaan.
Torstaista sunnuntaihin Kinopirtissä nähdään edellämainittujen lisäksi myös ranskalaisen Desplechin "Kolme muistoa nuoruudestani", islantilaisen Hakonarsonin "Pässit", tanskalaisen Vinterbergin "Kommuuni" sekä kreikkalaisen Lathimoksen "The Lobster".

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Venäjä lupaa Aleppon kapinallisille turvallisen vetäytymistien...

Hmmmmm - vai niin. Minulla on tunne, että kapinalliset eivät niin sanotusti mene sentään näin halpaan. Minne he sodan runtelemassa maassa menisivät - kahta heitä varten luotua käytävää pitkin - muuhun kuin välittömästi ilmaan nousevien helikoptereiden ja hävittäjien tulitettaviksi.

Arvelen, että Syyrian hallituksen kaatamista yrittävien kapinallisten ajatuksissa ovat kuuluisan meksikolaisen vapaustaistelijan Viva Zapatan sanat: "Parempi kuolla seisaallaan kuin elää polvillaan." He todennäköisesti taistelevat viimeiseen mieheen...

Toivottavasti tuo venäläisten populistinen mediajulkisuustemppu edes edesauttaa osittain viattomien siviilien poispääsyn Itä-Alepposta. 


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Venäjä lupaa Aleppon kapinallisille turvallisen vetäytymistien

Venäjän mukaan kaksi turvakäytävää ovat auki perjantaiaamusta iltaan. Oppositio pitää lupausta julkisuustemppuna.
Syyria

Mies kulkee pikin rojun täyttämää katua; ympärillä romahtaneita taloja ja roikkuvia johtoja; kadun päässä savuaa tulipalo.
Ilmaiskujen tuhoja Itä-Aleppossa. Kuva on olettu huhtikuun lopussa.Zouhir al Shimale / EPA

Venäjä on kehottanut Aleppon kapinallisia lähtemään kaupungista perjantain aikana. Venäjän puolustusministeriön mukaan kapinalliset saavat poistua aseineen kahta heitä varten luotua käytävää pitkin iltaseitsemään asti.
Puolustusministeriön mukaan presidentti Vladimir Putin on määrännyt sotatoimiin tauon järjettömän tappamisen välttämiseksi. Syyrian viranomaisilta ministeriö kertoo saaneensa vakuutuksen, että Syyrian joukot pysyttelevät loitolla vetäytymiskäytävistä. Kapinallisten lisäksi useita on auki siviileille, Venäjä lupaa.
Venäjä ja Syyria ovat sanoneet lopettaneensa ilmaiskut kapinallisten hallitsemaa Itä-Aleppoa vastaan kaksi viikkoa sitten. Venäjän mukaan pommitustauko jatkuu edelleen, mutta se lopetetaan, elleivät Aleppon kapinalliset luovu sotimasta.
He ovat kärsineet isoja miestappioita, ja heidän yrityksensä murtautua ulos kaupungista ovat epäonnistuneet, Venäjä sanoo.

Lavrov vakuuttaa Venäjän neuvottelutahtoa

Oppositiolähteistä pommitustauko on kyseenalaistettu. Suurimpiin kapinallisryhmiin kuuluvan Nour el-Del el-Zinkin edustajan mukaan myös Venäjän lupaus humanitaarisesta tulitauosta on julkisuuteen tarkoitettu mainostemppu, jolla ei ole mitään yhteistä todellisen tilanteen kanssa.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov syyttää muita Syyrian rauhanneuvotteluihin osallistuneita maita sabotaasista, koska ne tukevat presidentti Bashar al-Assadin syrjäyttämistä yrittäviö ryhmiä.
Venäjä pyrkii rehelliseen yhteistyöhön ja poliittiseen ratkaisuun, jossa ovat osapuolina sekä hallitus- että oppositiovoimat, Lavrov sanoi.

Hänen mukaansa ratkaisu on kuitenkin kaukana niin kauan kuin Yhdysvaltain johtama liittouma ei saa kovan linjan kapinallisia kuriin.
Länsimaat ovat puolestaan syyttäneet al-Ashadia tukevaa Venäjää jopa sotarikoksista Aleppon pommitusten vuoksi.
Lähteet: Reuters, AP

Joka vanhoja muistelee sitä...

Mielellään muistelen vanhoja, menneitä aikoja niin kuin monet vähitellen ikääntyvät ihmiset. Varmaan tämän tekstin lukijallakin on ja/tai ainakin tulee olemaan vastaavan tyyppisiä taipumuksia.

Vielä työssä ollessani teetätin omat kotisivut, syy selviää alla olevasta sivujen "johdantotekstistä". 
Sivut siirrettiin Kemin kaupungin tietohallinnon asiantuntijan toimesta kaupungin sivuille. Sittemmin ne on sieltä poistettu, koska kaupungin oma somepalvelu muuttunut, erittäin ratkaisevasti kehittynyt.
Vanhat kotisivuni "roikkuvat" näemmä netissä nimelläni googlattaessa, eipä tuosta ole haittaa.
Vanhojen kotisivujen lukijamäärä ei ollut mahdollisuus seurata, ainakaan en sitä tehnyt.
Toisaalta niitä ei ole vuosiin päivitetty.

Uusi nettielämä alkoi omalta osaltani 01.07.2014 aloittaessani Blogisivun pitämisen. 

Siinä olen ollut kohtalaisen aktiivinen ja tekstit, tuotokseni on luettavissa myös Kemin kaupungin sivuilta muiden blokkaajien rinnalla.
Sivuilla kävijämäärä on tiedossa ja toisaalta myös se, mitkä tekstit ovat luetuimpia. Ajantasaseuranta on mahdollista... 

Sitten sitä lähihistoriaa eli vanha kotisivujeni "johdantoteksti":

Tervehdys!

Olen lehtori, insinööri Aki Aarre Olavi Pyykkö edesmenneestä Kemin ammattikoulusta, sittemmin Kemin ammattioppilaitoksesta, sittemmin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kuntayhtymään kuuluvasta Kemi-Tornion ammattiopiston Tekniikka ja ravintola-alalta, kemian osastolta ja tarkemmin paperiprosessinhoitajan opintolinjalta ja viimein Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian – Ammattiopisto Lappian Kivikankaan tekniikan yksikön prosessiosastolta – yksinkertaista ja selkeää, eikö totta?

Olen siirtynyt em. kuvioista 01.10.2008 täysin ansaitsemalleni eläkkeelle. Olen siis opetusalan eläkeläinen Kemistä…

Olen vuosien, oikeastaan vuosikymmenien saatossa kirjoitellut aika paljon. Aika ajoin jopa muutaman pikkutekstin päivässä. Ottanut kantaa, välillä tiukastikin erilaisiin asioihin, jopa siinä laajuudessa, että iäkäs ystäväni nimittelee minua mielipidevaikuttajaksi. Oli niin tai näin tekstejäni on julkaistu jonkin verran talousalueemme lehdissä, mutta...

On syntynyt tunne, että kaikkia ajatuksiani en ole saanut juuri oikeaan aikaan julkisuuteen tai tekstejäni ei ole julkaistu ollenkaan – sensuuri on toiminut viime vuosina jopa vuosikymmeninä kohtalaisen hyvin.

Siksi päätin teetättää nämä kotisivut alun perin Kemi-Tornion ammattiopiston metalliosaston kahden oppilaan Pasi Heiskarin ja Hannu Heikkisen toimesta. Heitä on ohjannut lehtori Sami Karvonen.

Vuoden 2009 loppupuolella näiden sivujen päivittämisessä on ollut mukana kiitettävästi ekonomiopiskelija Kai Puro. Luonnollisesti olen saanut erittäin hyviä vinkkejä, asiallisia ohjeita Kemin kaupungin tietohallinnon asiantuntijalta Eija Kantolalta – viran puolesta.

Toivon Sinun viihtyvän kotisivuillani ja ottavan yhteyttä, mikäli ajatukseni ”kolahtavat” Sinussa tai sitten ei...

Muuten! Toivon Sinun tutustuvan 60 vuotta elämää biisiini, jonka ystäväni Pentti Korpela sävelsi ja sanoitti minulle tilauksesta 60-vuotissyntymäpäivilleni. Rajanaapurini Arto Perkiö lauloi sen Kari Hautalammen musiikkipajalla minulle syntymäpäivälahjaksi – jotakuinkin minuutti ja vuosikymmen.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, pojat ovat luvanneet päivittää biisin kymmenen vuoden välein.

Kyseisen biisin synkimpään kohtaan liittyvänä olen kirjoittanut noin 200-400-sivuisen kirjan, riippuen hiukan toteutettavasta formaatista. Kyseinen kirja on täyttä, raakaa faktaa alkuperäisine dokumentteineen – ei siis pätkääkään viihteellistä fiktiota. Milloin ja miten kirjan julkaisen – se on vielä hiukan avoin…

Tutustu myös päivitettyyn versioon Barentsin meren rannalle, Severomorskiin, Murmanskiin suuntautuneeseen kuvataideyhteistyöaineistoon, jonka toteutan viimeistään vuoden 2010 alkupuolella.

Laitan esille aikanaan myös mielenkiintoista kuvataidetta.

Ja nyt sitten tekstejä selailemaan ja/tai lukaisemaan ensin osuuden Kuka minä olen...

______________________________________________________________________

Edelliseen täydennyksenä, että biisin seuraava kymmenvuotispäivitys jäi toteuttamatta ja kuvataiteeseen liittyvä osa-alue on tarkoituksellisesti jäänyt tekemättä, koska Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - elää tällä hetkellä "säästöliekillä".