perjantai 8. heinäkuuta 2016

Putin ja 4 muuta syytä, joiden takia Suomen historiallinen Nato-illallinen ei ole ”vain illallinen”...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

torstai 7. heinäkuuta 2016

Uusi kevytpinnoite entisen asfaltin päälle...

Nykyinen päärakennuksemme on rakennettu vuonna 1982. 1980-luvun puolenvälin paikkeilla pääliittymään tehtiin asfalttipinnoite tiukan sepelipohjan päälle. Se on toiminut erinomaisesti.
Viime vuosina on kuitenkin ilmaantunut pieniä painaumia liittymärumpujen kohdalla > betonirumpujen alla oleva lankut ovat lahonneet. Lisäksi on alkanut esiintyä pieniä halkeamia.

Olen keskustellut asiasta Lemminkäinen Oy:n asiantuntujan kanssa. Olemme päätyneet ratkaisuun, että aikaisemman pinnoitteen päälle tehdään kevytpinnoite. Asia on ajankohtainen, koska Haukkarissa Haukkarinkatu - vihdoinkin Kemin kaupungin toimesta - päällystetään ja Lemminkäisen miehiä ja kalustoa on "kivenheiton etäisyydellä" Kainuunkadusta, jonka varrella kiinteistömme sijaitsee.

Sovimme hetki sitten, että ajan painepesurilla entistä pintaa puhtaaksi ja saumakohdista yritän hävittää ruohokasvustoa jollakin rikkaruohomyrkyllä.
Saamme pääliittymän asfalttipinnan asialliseen kuntoon parin viikon sisällä - hyvä niin.

Tiedän, että muutama muukin mökkiläinen näillä nurkilla todennäköisesti laitattaa liittymäänsä uuteen uskoon...

Tänään tiistaina 28.06.2016:

Kävin ostamassa Kemin Prismasta puutarhaosastolta etikkahappopohjaista rikkaruohomyrkkyä kanisterin. 
Ajoin painepesurilla etupihan alueen puhtaaksi. Annoin alueen kuivua ja lorisuttelin em. rikkaruohomyrkkyä talonvierustalle ja muutamaan halkeamaan. Toistan käsittelyn lähipäivinä.

Toinen vastapaisistä naapuristani laitattaa myös asfalttipinnoitteen ja on tehnyt valmistelevia toimenpiteitä. Hän soitti tänään mökiltään Tervolan Louelta ja kysyi, miten asiat etenevät. Kerroin Lemminkäisen asiantuntijan käyneen ja tarjouksen, joka tulee myös vahvistuksena sähköpostissa.

Kerroin hänelle, että nyt huolellisesti laitettavat asfalttipinnopitteet kestävät ainakin 30 vuotta. Hän rohkeni epäillä, olemmeko silloin asiaa tarkistamassa. Totesin hänelle: " Ei sitä koskaan tiedä."


Tänään torstaina 07.07.2016:


Lemminkäisen ns. pohjamiehet käväisivät tämän viikon tiistaina iltapäivällä ja keskivikkona aamulla paikan päällä. Työn jälki on asiallinen.
Hiukan minua ihmetyttää, että Kemin Energian toimesta vasta laitettu uusi asfaltti tien reunasta leikattiin pois. 
Luonnollisesti minua kiinnostaa, miksi näin meneteltiin? Siinä tulee ylimääräisiä neiliöitä aika lailla…

Lähetin eilen illalla asiasta sähköpostiviestin vastaavalle mestarille, johon saanen vastauksen.
Vastaus tuli paluupostissa: Asia kunnossa...

Toisaalta tiedustelin, onko mahdollista, että autotallin edestä syvennyksessä oleva alue jätetään päällystämättä, sillä siinä on mielestäni ihan hyvä päällyste.

Sekin selvinnee pikapuolin.

Ensi viikolla joka tapauksessa etupiha saa suunnitellulle alueelle uuden kevytpinnoitteen - hyvä niin...





Putin ja Obama sopivat yhteistyöstä Syyrian sodassa...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan kuin, että ilmeisesti osittain yhteistä tahtotilaa löytyy Syyrian tilanteen ratkaisemisesksi.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Putin ja Obama sopivat yhteistyöstä Syyrian sodassa

Presidentit keskustelivat Syyrian tilanteesta puhelimessa keskiviikkona.

ULKOMAAT 
HS–Reuters
JASON REED / REUTERS
Venäjän presidentti Vladimir Putin (vas.) ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sopivat keskiviikkona tiivistävänsä yhteistyötä Syyrian sotatoimiin liittyen. Kuvassa presidentit Meksikossa kesällä 2012.
Venäjän presidentti Vladimir Putin (vas.) ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sopivat keskiviikkona tiivistävänsä yhteistyötä Syyrian sotatoimiin liittyen. Kuvassa presidentit Meksikossa kesällä 2012.

VENÄJÄN presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sopivat keskiviikkona, että maat tiivistävät yhteistyötään sotatoimissa Syyriassa, Kremlistä kerrotaan uutistoimisto Reutersin mukaan.
Presidentit keskustelivat Syyrian tilanteesta puhelimessa keskiviikkona. Kremlin mukaan keskustelu tapahtui Putinin aloitteesta.
Kremlin mukaan Putin myös vaati, että Yhdysvaltojen tulisi auttaa erottamaan Syyrian ”maltillinen oppositio” kapinallisryhmä al-Nusran rintamasta. Venäjä pitää al-Nusran rintamaa terroristiryhmänä, samoin YK.
AIKAISEMMIN KESKIVIIKKONA venäläisviestimet kertoivat presidentti Putinin olevan viidettä päivää kadoksissa.
Uutiskanava RBK:n mukaan Putin on pysytellyt poissa julkisuudesta viisi vuorokautta viimeviikkoisen Suomen-vierailunsa jälkeen, ja kotimaan matkoja on peruttu.

SDP:n suosio sukelsi, perussuomalaisille hallituskauden huonoin sijoitus – vasemmistoliittokin meni ohi...



Suora nettilainaus Yle Uutiset -sivuilta hiukan tuunattuna:

Politiikka 

SDP:n suosio sukelsi, perussuomalaisille hallituskauden huonoin sijoitus – vasemmistoliittokin meni ohi

Kokoomus kiri SDP:n ohi kakkoseksi. Keskusta on yhä suosituin puolue. Perussuomalaisten kintereillä hiponut vasemmistoliitto ohitti PS:n ja on nyt viidenneksi suurin puolue. Tulokset selviävät Ylen kannatuskyselystä.



    Grafiikka

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Kärkikolmikossa paikat vaihtuivat, kun suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannatus laski 1,9 prosenttiyksikköä, ja puheenjohtajaa vaihtaneen kokoomuksen kannatus nousi 0,9 prosenttiyksikköä. Tulokset selviävät Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
SDP putosi kolmanneksi, sen kannatus on alimmillaan sitten elokuun. Taloustutkimuksen toimitusjohtajan Jari Pajusen mukaan SDP:n kannatus laski jo kesäkuun alussa.
– Taitoskohta tapahtui tasan kuukausi sitten, koko viimeiset neljä viikkoa on menty tällä tasolla, Pajunen kuvailee SDP:n kautta.
Eduskuntavaaleihin 2015 verrattuna SDP:n kannatus on silti 1,7 prosenttiyksikköä korkeampi.
Vastaavasti kokoomus nousi ensimmäisen kerran elokuun jälkeen kakkossijalle. Sen suosio on 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin eduskuntavaaleissa.
Myös pääministeripuolue keskusta nosti kannatustaan 0,9 prosenttiyksikköä viime kuuhun verrattuna, ja säilytti suosituimman puolueen asemansa. Keskustan kannatus on nyt sama kuin eduskuntavaaleissa.
Pajusen mukaan kesän puoluekokoukset nostivat kannatusta.
– Puoluekokouksissa käydään henkilövaaleja, ja jos käydään näkyvää kamppailua tärkeistä paikoista etukäteen, se näkyy ilman muuta, Pajunen sanoo.
Sama havainto puoluekokousten vaikutuksesta on Pajusen mukaan tehty aikaisemminkin. Niissä puolueilla on mahdollisuus uudistaa linjauksiaan ja saada viestilleen näkyvyyttä.

PS putosi hännille

Vaalikauden suurin pudottaja on perussuomalaiset, joiden suosio on madellut syksystä asti. Nyt laskua on 0,4 prosenttiyksikköä. Kannatusprosentti hipoo huhtikuussa mitattua pohjakosketusta eli 8,5:tä prosenttia.
Luku notkahti siitä huolimatta, että siinä näkyy Britannian EU-kansanäänestyksen piristävä vaikutus. Myös perussuomalaisissa ja PS-nuorissa käyty keskustelu Suomen EU-kansanäänestyksestä on Pajusen mukaan nostanut kannatusta.
– Pientä viriämistä. Noin prosenttiyksikön nousu, Jari Pajunen arvioi Brexitin vaikutusta PS:n suosioon.
Vuoden 2015 vaaleissa perussuomalaisten kannatus oli 17,7 prosenttia eli siitä on sulanut yli puolet. Käänne tapahtui viime syksynä.
– Kannatuksen pudotus tapahtui siinä vaiheessa, kun hallitus oli jonkin aikaa toiminut, ja osa kannattajista teki omat johtopäätökset, Pajunen sanoo.

Vasemmistoliitto viidenneksi suurin

Uuden puheenjohtajan valinnut vasemmistoliitto nytkähti 0,9 prosenttiyksikköä ylös, ja kannatus on nyt 9,2. Samalla vasemmistoliitto nousi viidenneksi suurimmaksi puolueeksi.
Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ovat olleet lähes tasoissa helmikuusta alkaen. Nyt vasemmistoliitolla on etumatkaa 0,4 prosenttiyksikköä. Taloustutkimuksen Pajusen mukaan suuret heilahtelut puoleiden kannatuksessa ovat nykyään melko tyypilllisiä.
– Näin isoja muutoksia on nähty viime vuosina suuntaan ja toiseen, se ei ole iso ihme, Pajunen kuvailee vasemmistoliiton viidettä sijaa.
Vasemmistoliiton suosiota nostavat puheenjohtajavaihdos ja puoluekokousjuliksuus. Jos uusi puheenjohtaja onnistuu uudistamaan puolueen linjaa, noste voi kestää pidempään, arvioi Pajunen.
– Yksittäisten tapahtumien vaikutus kannatukseen näkyy pari viikkoa, mutta jos uusi puheenjohtaja pystyy vakuuttamaan suuren yleisön, kannattajat ja potentiaaliset kannattajat, niin silloin [noste kestää].
Edellisen kerran vasemmistoliiton kannatus kipusi yli yhdeksän prosentin kaksi vuotta sitten, kun puolue oli eronnut Jyrki Kataisen sixpack-hallituksesta. Eduskuntavaaleissa kannatus painui 7,1 prosenttiin.

Vihreät yhä huippulukemissa

Oppositiopuolue vihreiden suosio laski 0,7 prosenttiyksikköä, mutta kannatus on edelleen historiallisen korkea nykyisellä mittaustavalla laskien, 14,1 prosenttia.
Pienistä oppositiopuolueista RKP ja kristillisdemokraatit nostivat hivenen kannatustaan. Myös eduskunnan ulkopuolisten puolueiden suosio kasvoi Taloustutkimuksen kyselyssä 0,1 prosenttiyksikköä.
Taloustutkimus haastatteli kannatusarvioita varten yhteensä 2 426 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 1 469. Haastattelut tehtiin 8.6.–5.7.2016. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta tässä mittauksessa 1,6 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Erkki Sinkko pörssin kesäalesta - näitä tarkkailen, näitä kartan...

Alla olevassa artikkelissa todetaan:

Hän odottaa vahvoja puolivuotiskatsauksia. Negatiivisia tulosvaroituksia on tullut yllättävän vähän. Sinkko rohkaisee ostoihin.
”Jos olette varma, että jokin yhtiö näyttää kelpo tuloksen, ostakaa heti. Julkistamisen jälkeen ei saa enää halvalla. Kurssit reagoivat uutisiin tosi nopeasti.”

Niinpä jos irtorahaa ihan häiriöksi saakka olisi niin osakesijoittaja Erkki Sinkon vinkeistä olisi syytä ottaa opiksi...

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Erkki Sinkko pörssin kesäalesta - näitä tarkkailen, näitä kartan

Erkki Sinkko pörssin kesäalesta - näitä tarkkailen, näitä kartan
KUVA: KIMMO HAAPALA/KL
Pörssissä on jo kuudes kesä, kun osakkeet ovat alennusmyynnissä, sanoo osakesijoittaja Erkki Sinkko Stockmannin ravintolan pöydässä. Tänä kesänä Brexit toi mukanaan lisäalennuksen ”kanta-asiakkaille”.
”Helsingin pörssin yleisindeksi on laskenut vuoden alusta 7,2 prosenttia! Brexitissä oli parasta, että se sai suomalaiset kotitaloudet innostumaan ja ostamaan Helsingin pörssin osakkeita”, Erkki Sinkko sanoo.
”Kotitalouksillahan on vain runsas viidennes, 23 prosenttia pörssin osakkeista. Siinä on korottamisen varaa, toivottavasti kotiinpäin vetäminen jatkuu”, hän sanoo.
Erkki Sinkko on itse ostanut osinkorahoillaan reippaasti monialayhtiö Aspoa, metsäyhtiö Metsä Boardia ja maaliyhtiö Tikkurilaa.
”Ostin Metsä Boardia paljon. Kari Jordan on pelastanut Metsä Boardin. Tikkurilalla on enää vain 20 prosenttia liikevaihdosta Venäjällä.”
Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat Sinkon arvion mukaan hyvässä kunnossa: turhat ilmat on puhallettu pois ja läskit sulatettu. Kilpailevia sijoituskohteita ei juuri ole, kuuluvat aktiivisijoittajan perustelut. Sinkon mielestä pörsseihin on jo tullut pöhinää.
”Pörssiyhtiöiden hallitukset joutuvat piirtämään strategiansa uusiksi ja vaihtamaan markkinapainotuksia esimerkiksi valuuttojen mukaan. On hyötyjiä ja kärsijöitä.

"Useita firmoja kiikarissa

Erkki Sinkko arvioi, että metalliteollisuus jaksaa yllättää. Konepajat saavat hyvin tilauksia. Niiden tuotteissa laatu on kohdallaan ja suomalainen osaaminen korkealla tasolla. Kilpailukykysopimus tuo toivottavasti kustannuksiin kilpailuvoimaa.
”Outokumpu ja Outotec kärsivät huonosta suhdanteesta, mutta eihän se ikuisesti voi kestää.”
Hän odottaa vahvoja puolivuotiskatsauksia. Negatiivisia tulosvaroituksia on tullut yllättävän vähän. Sinkko rohkaisee ostoihin.
”Jos olette varma, että jokin yhtiö näyttää kelpo tuloksen, ostakaa heti. Julkistamisen jälkeen ei saa enää halvalla. Kurssit reagoivat uutisiin tosi nopeasti.”
Sinkolla on nyt sihdissään erityisesti Kemira, Valmet, HKScan, Sanoma ja Aktia Pankki.  Erityisen kiinnostava on Suomen mediakenttä, jossa on paljon ristikkäisomistuksia.
Nokia ei häneen vetoa, koska sillä on liian paljon osakkeita.
”Niitä on 5,8 miljardia ja sadan prosentin free float. Rajeev Suri ja Risto Siilasmaa ovat kyllä innostavia ja optimistisia. Pitkin hampain kannatan tällä kurssitasolla omien osakkeiden ostoa. Lucent-kaupan myötä minulta kuitenkin meni innostus”, hän pohtii syitä siihen, miksi Nokia jättää hänet kylmäksi ja suosikkilistan ulkopuolelle.
Stockmannin kahvit on juotu. Tavaratalokonsernin kehitys ei vakuuta.
”Kauppayhtiön pitäisi voimakkaammin vedota kanta-asiakkaisiin. S-ryhmästä sopii ottaa esimerkkiä. Siellä puree nerokas termi asiakasomistaja. Stockmannin kriittinen tilanne tajutaan hyvin ainakin Helsingin tavaratalon kahvipöydissä ja alhaalla Herkussa. Kyllä Helsingin kokoiseen kaupunkiin pitää yksi suuri tavaratalo mahtua.”

SUOMI ON SITEN JAKAANTUNUT KAHTIA ‑ M.O.T!

Kirjoitin ensimmäistä kertaa otsikon asiasta vuonna 2001. Päivitin tekstin alla olevaksi vuonna 2006 silloisen toimittajan - Jussilan Pentin tekstin innoittamana.

Keskiviikon Lounais-Lappi -lehdessä oli peräpohjalaisvaikuttajan Paula Aikio-Tallgrenin teksti nimeltään Millainen olisi Lapin ikioma Lexit?.Hyvä ja mielenkiintoinen teksti, joka perusajatukseltaan on vanhan tekstini kaltainen, joten kaivoin asiasta yhden version esiin.

Vanha tekstini vuodelta 2006. Se on muistaakseni aikanaan julkaistu paikallisissa lehdissä:

SUOMI ON SITEN JAKAANTUNUT KAHTIA ‑ M.O.T!
__________________________________________________________________

Hyvä Pentti! Päivän mantra on metropoli. Suomi keskittyy uhkaavasti eteläkeskeiseksi.
Kirjoitit sunnuntain 06.08.2006 Pohjolan Sanomissa asiaa. Näinhän se on, ollut jo pitkään…

Suunta on selvä ja sitä voisi nopeuttaa, ettei meille tehdä yllättäen sipoolaisia. Nyt pitäisi olla yhtä nopea kuin entisen tv-kuuluttajan Arvi Lindin mainostama Tirilän palokunta – olla palopaikalla ennen kuin palaa…

Maamme viimeaikaiset tapahtumat ja lehtiartikkelit ovat osoittaneet selkeästi taas kerran sen tosiasian, että Suomi on jakaantunut rajusti kahtia lähinnä ainakin viidellä (5) osa‑alueella:
- City‑Suomi/maaseutu‑Suomi
- Kasvukeskus‑Suomi/muuttotappio‑Suomi
- Työllisyys‑Suomi/työttömyys‑Suomi
- Hyvinvointi‑Suomi/ei‑hyvinvointi‑Suomi
- Osakeoptionäennäisöky‑Suomi/rutiköyhätotaalinälkäkitkuttelu‑Suomi

Kehä III‑efekti on siten saanut lainvoiman, jossa me susirajan piruparat olemme olleet osaltamme vaikuttamassa omien päättäjiemme/päättämättömiemme kautta ‑ valitettavasti...

On puhuttu paljon hyvinvointi-Suomesta – on kehitelty teemoja - hyvinvointi ja työllisyys, joilla on jopa voitettu vaaleja tässä maassa! Kuitenkin myös vuoden 2006 Suomessa: Eri puolilla maassamme ruokajonot yhä pitenevät!
Kuka kehtaa väittää sen liittyvän millään tavalla käsitteeseen hyvinvointi? Minun arvomaailmassa se on mitä suurimmassa määrin päinvastoin pahoinvointia ja ihmisten kohtuutonta, totaalista nöyryyttämistä. Lisäksi se on suuri, kansallinen, anteeksiantamaton häpeä maallemme ja nimenomaan nykypäättäjiemme toiminnalle/toimimattomuudelle!

Joku perijuurin nykymenoon kyllästynyt leukaili: "Onneksi meillä on EU‑ruokatuki!" Niinpä!
Niin kauan, kun Suomi on nettomaksaja, kaikki eurot, jotka EU:sta tulevat, ovat meidän suomalaisten – Sinun ja minun – omia rahoja, joita me anomme, anelemme takaisin hirvittävän byrokratian säestyksellä!

Toki tasapuolisuuden nimessä on mainittava, että maahamme on viime vuosien                     aikana syntynyt muutama raharikas osake‑/optiomiljonääri...

Maamme työttömyysluvut laskutavasta tai -tahosta riippuen ovat edelleen tällä hetkellä 150.000‑250.000 työtöntä. Tosiasiassa meillä on tällä hetkellä 250.000- 450.000 työkykyistä ihmistä työelämän ulkopuolella, mikäli erityyppiset koulutuskasaumat putsattaisiin!

On murheellista, että työkykyisiä, ammattitaitoisia ihmisiä tippuu pitkäaikaistyöttöminä normaalin, ihmisarvoisen elämän ulkopuolelle apatian synkeään tilaan, josta on erittäin vaikea nousta jaloilleen...

Toki tasapuolisuuden nimissä on mainittava, että noin yhdeksänkymmentä prosenttia suomalaisista on työnsyrjässä kiinni ‑ ainakin toistaiseksi...

Viimevuosien ja nimenomaan viimeaikojen ratkaisut Suomessa vahvistavat monien pohjoissuomalaisten mielissä jo vuosia kytenyttä ajatusta, että Suomi on pistettävä poikki, jakaa totaalisesti, konkreettisesti kahtia...

Miksi?

Siksi, että meillä on täällä pohjoisessa houkuttelevan puhdasta luontoa vaikka muille jakaa, raaka‑aineita, omiksi tarpeiksi energiaa, viimeisenpäälle viritettyjä, riihikuivaa rahhaa jauhavia, osittain laajenevia teollisuuslaitoksia, kohtuurunsaasti huippuosaamista ja ammattitaitoa, oppilaitoksia joka lähtöön, aktiivista yhteistyökykyä ja mahdollisuuksia lähinaapureihin, jne. ...

Takavuosina läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa oli menossa samansuuntainen kehitys jopa eräänlaisen, väljän ”koontipuolueen” – yhteisen pohjoisen puolueen – koeponnistus, olisiko siinä meille vinkkiä lähivuosista…

Oikeastaan meiltä ei puutu mitään! Me kyllä pärjäämme täällä omillamme! Poikki, mutta mistä?

Takavuosina henkilökohtaisesti pohdiskelin, että ilmeisesti tasapainoisin kohta olisi jossain tuolla Oulun‑läänin etelärajalla länsi-itä-suunnassa.

Nyt on tosin tullut sellainen tunne, että katkospaikka voinee olla hiukan etelämpänäkin – jopa Tampereen seuduilla. Näinhän nuo etelän metropolihaihattelijat näyttävät jo reippaimmissa ajatuksissaan hahmottavan.
Tietysti viime vuosina kehittynyt Oulun seutu saattaa muodostua vähän ongelmalliseksi mutta sielläkään kaikissa ympäristökunnissa vauhti ei liene aivan hengästyttävä ole, joten kiinnostusta mukaan tuloon todennäköisesti löytyy. Toki länsirajallakin menee tällä hetkellä tosi kovaa – hyvä niin.

Suomi‑nimisen yhdysvaltain, osavaltion pohjoisin osa olisi siis vähintään 1/2 tai jopa 2/3 nyky‑Suomen pinta‑alasta.

Kyllä me sillä pärjäämme.

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö

Kemi