perjantai 4. syyskuuta 2015

Pikakäynti Selkäsaaressa tänään perjantaina 04.09.2015...

Tapasin eläköityneen Kemin kaupungin lakimiehen Matti Raskin eilen Kemin taidemuseolla taidenäyytelyn avajaisissa.
Keskustelussamme, jossa oli mukana myös Peter Brusila Kemin kaupungin maankäytön asiantuntijana, putkahti esiin Selkäsaari, jossa Matti sanoi kesällä käyneensä vain kerran. Talvella toki useinkin. Ehdotin hänelle, että menemme käväisemään saaressa. 

Sovimme tapaamisesta täksi aamuksi klo 09.00 Hahtisaaressa ja niin ajelimme pulpettieneellämme virallista väylää pitkin saareen ihaillen menomatkalla Kemin kaupungin/Sauvosaaren upeaa rantamaisemaa.

Ajelimme Selkäsaaren länsirannan tuntumassa jonkin matkaa ja palasimme pohjoispäätyyn meidän venerantaamme.
Selostin Matille puolipitkän kaavan mukaan meidän mökkiprojektimme syntyvaiheet ja esittelin "rannanteon ruoppauksineen" ja varsinaiset rakennukset.

Kävimme pienen, noin 1,5 km lenkin kivirakalla/pirunpellolla todeten entisen hyppyrimäen pilarit ja puuston voimakkaan kasvun. Matti kiinnitti huomiota eri puulajien "taisteluun" elintilasta.
Ihastelimme saaren hiljaisuutta ja palasimme mökkiterssille kahvittelemaan. Sain vieraaltani hyviä vinkkejä merimaiseman avartamisesta, täytyypä asiaa harkita...

Ajallisesti vajaan kolmen tunnin reissu oli leppoisan rento. Emme jostain syystä puhuneet kuntapolitiikkaa ollenkaan. Ymmärtääkseni olimme molemmat tyytyväisiä pikakäyntiimme saaressa.  

Totta, meillä on Suomen luonnossa vaikka mitä...

On mukava lukea artikkeli, johon on helppo heittäytyä mukaan. Alla olevassa artikkelissa puhutaan Pelkosenniemen Pyhätunturista, jossa olen vaimoni kanssa käynyt muutaman kerran.

Katselimme sieltäpäin jopa kesämökkitonttia toistakymmentä vuotta sitten lähinnä Kiimaselän - silloin aika uudelta - mökkialueelta. Upeaa aluetta, jonne mm. opettajakollegani rakensi perheelleen tasokkaan, ympärivuotiseen käyttöön soveltuvan vapaa-ajan asunnon. 

Artikkelissa mainitaan myös Isokuru.

Tuttu paikka, sillä vietin siellä vaimoni kanssa kahdestaan taannoin 60-vuotissyntymäpäivääni luonnon rauhassa - hiljaisuudessa...

Varsinaiseen asiaan liittyvänä olen aikanaan kirjoittanut tuosta koivunmahlasta. Sitä kyllä riittää niin kuin englantilaisyrittäjä toteaa.



Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Kasvien keruulla menestynyt Miles Irving kehottaa suomalaisia hyödyntämään koivua: "Tätä raaka-ainetta teillä on metsät täynnä"

Englantilaisyrittäjän keräämät unohdetut villikasvit päätyvät lautasille Lontoon huippuravintoloihin

IHMISET  
KAISA SIRÉN
Villiruokalähettiläs Miles Irving ihastui Lapissa juolukkaan ja rouskuihin ja ällistyi kuullessaan, että niitä ei liiemmin kerätä ja hyödynnetä.
Villiruokalähettiläs Miles Irving ihastui Lapissa juolukkaan ja rouskuihin ja ällistyi kuullessaan, että niitä ei liiemmin kerätä ja hyödynnetä.
Kallioseinät, äkkijyrkät ja muinaisuskomuksia täynnä, johdattavat Suomen suurimpaan kuruun Pelkosenniemen Pyhätunturilla ja pistävät haukkomaan henkeä.
Sillä välin englantilainen yrittäjä Miles Irving on löytänyt juolukan. Hän makustelee sinistä marjaa kuin kulinaristista aarretta.
"Todellako, vedätät!" Irving päivittelee kuullessaan, että ravinteikas juolukka on Suomessa edelleen huonosti tunnettu ja vähän hyödynnetty marja.
Siltä toteamalta tämä 47-vuotias luonnonlapsi muuttuu aktivistiksi, joka ryhtyy maistattamaan marjaa kanssakulkijoille ja selvittämään sen käyttöä kansanperinteessä.
KAISA SIRÉN
Puna-apiloiden lehdet ovat hyvä proteiinin ja kalsiumin lähde, joita voi esimerkiksi käyttää tuoreina tai kuivattuina keitoissa. Kukissa on miellyttävä herneen kaltainen maku. Kukkia voi sirotella esimerkiksi salaatteihin tai keittojen koristeeksi.
Puna-apiloiden lehdet ovat hyvä proteiinin ja kalsiumin lähde, joita voi esimerkiksi käyttää tuoreina tai kuivattuina keitoissa. Kukissa on miellyttävä herneen kaltainen maku. Kukkia voi sirotella esimerkiksi salaatteihin tai keittojen koristeeksi.
KAISA SIRÉN
Mesiangervon kukkia voi käyttää maustamaan makeita kastikkeita. Kasvi antaa myös erinomaisen maun jälkiruokahedelmille. Kukkien keruukausi alkaa olla jo ohitse mutta siemeniä voi ottaa vielä talteen. Niistä voi tehdä etikkasäilykettä.
Mesiangervon kukkia voi käyttää maustamaan makeita kastikkeita. Kasvi antaa myös erinomaisen maun jälkiruokahedelmille. Kukkien keruukausi alkaa olla jo ohitse mutta siemeniä voi ottaa vielä talteen. Niistä voi tehdä etikkasäilykettä.
KAISA SIRÉN
Siankärsämön lehdistä saa maukkaan kastikkeen, kun niitä sekoittaa sitruunamehun ja sokerin kanssa.
Siankärsämön lehdistä saa maukkaan kastikkeen, kun niitä sekoittaa sitruunamehun ja sokerin kanssa.
Metodi on sama, jolla Irving on nostattanut villikasvien käyttöä ja niiden arvostusta ympäri maailmaa. Keräilijän elämäntavasta syntyi 12 vuotta sitten oma yritys, Forager, joka kerää kasveja ammattimaisesti ja toimittaa niitä muun muassa Lontoon huippuravintoloihin.
Uusin panostus on android-sovellus, johon työntekijät merkitsevät tarkat tiedot kasveista: niiden keruupaikan ja -ajan. Tekniikka on mahdollistanut erittäin tarkan laadunvalvonnan.
Irvingin edistämässä villiruokavallankumouksessa keskeisiä ovat huippukokit, jotka nostavat luovilla kokeiluillaan unohdettujen kasvien käyttöä.
"Kun ravintola ottaa jonkun kasvin käyttöön, se samalla nostaa sen uuteen arvoon. Ruokatrendit muokkaavat vähitellen ihmisten asenteita ja arvostuksia", Irving perustelee.
Suomalaisista huippukokeista Irving on tehnyt yhteistyötä erityisesti Sami Tallbergin kanssa. Yhteisellä vallankumouksen asialla ystävykset olivat viime viikolla Lapissakin.
Ennen Isokurun vaellusta he ovat jo ehtineet touhuta metsässä ja keittiössä luonnonvaratuottaja- ja kokkiopiskelijoiden kanssa.
Sienten keruun ja ruoanlaiton lomassa opiskelijat saivat kuulla, miten ammattimaisen keruun ympärille voi rakentaa toimivan yrityksen.
Ennen sitä on kuitenkin luotava kysyntä.
Lappi on maailman suurin yhtenäinen luomukeruualue, mutta villikasvien ja -sienten hyödyntäminen matkailussa on edelleen vähäistä.
Lapin ammattiopiston opettaja Anu Tossavainen näkeekin Irvingin ajatuksissa ja toimintamalleissa huimia soveltamisen mahdollisuuksia.

Artikkeliin liittyvät

"Lappilainen villiruoka voi mullistaa matkailijan kokemuksen täysin. Irvingin ajatus siitä, että syömällä ihminen tulee osaksi sitä maisemaa, jossa hän sijaitsee, sisältää aivan uudenlaisen markkinointiajatuksen."
"Ja sillä ajatuksella on katetta. Kun ruoka on kerätty kestävällä tavalla lähialueelta, tulee maisema kirjaimellisesti lautaselle", Tossavainen sanoo.
Tallbergin mielestä ajatus on samankaltainen kuin jo tunnetulla tv-kokilla Jaakko Kolmosella aikoinaan. "Syö itsesi suomalaiseksi", huippukokki tiivistää.
Irving lisää, että Suomessa on pitkät perinteet marjojen ja sienten keruusta ja niiden hyödyntämisestä. 
Hän arvelee, että tämä perinne on kuitenkin johtanut eräänlaiseen konservatiivisuuteen. "Pidätte ehkä luonnontuotteita itsestäänselvyyksinä – ette näe kaikkia niihin sisältyviä isoja mahdollisuuksia."
Esimerkkinä Irving mainitsee koivun.
"Tätä raaka-ainetta teillä on metsät täynnä, mutta missään en ole nähnyt esimerkiksi koivunmahlaa myynnissä. Sen pohjalta voisi kehitellä vaikka minkälaisia virkistysjuomia."
Englannissa villiruokaan liittyy selvästi kokemus uutuudesta ja innovatiivisuudesta.
"Tämä johtuu siitä, että ihmisten suhde maahan, omasta ympäristöstä kerättävään ruokaan on ollut katkolla aina teollisesta vallankumouksesta lähtien."
Irving on jo pitkään kartoittanut erilaisten kasvien käytön historiaa. Tutkimukset ovat vieneet hänet ympäri maailmaa muun muassa Australian takamailta Brasiliaan ja Romaniaan. Hänen tavoitteenaan on koota metsästäjä–keräilijä-kulttuureihin liittyvää tietoa kasvien ja maan käytöstä ja samalla edistää näiden kulttuurien asemaa nyky-yhteiskunnissa.
Yrityksensä nimissä Irving suunnittelee projektia esimerkiksi Australian aboriginaalien aseman parantamiseksi. Tavoitteena on saada maan huippuravintoloiden keittiömestarit ostamaan suoraan kasveja aboriginaaleilta, ei vain valkoisten omistamilta yrityksiltä.
Missä sitten on kaiken alkusysäys, Miles Irvingin elämäntapayrittäjyyteen johtanut ensimmäinen kasvi?
"Suffolkin maaseudulla, paitsi että se oli sieni. Lahottajasieni, ilmassa roikkuva lautanen, jonka isä lupasi syödä. Se tuoksui anikselle ja maistui seikkailulle."
Marja Hannula
PYHÄTUNTURI

Isoveli valvoo - kyllä ja entistä tarkemmin...

Ihmisten tekemisiä on aina valvottu ja näin varmaan tapahtuu entistä tarkemmin ja laajemmin tulevaisuudessa. Erilaiset valvontalaitteet kehittyvät ja emme kohta huomaakaan, miten huomaamattoman tehokasta valvonta loppujen lopuksi on...

Ihmisistä, nimenomaan työssä olevista ihmisistä syntyy päivän aikana valtavasti dataa, joka sopivien apuvälineiden avulla on analysoitavissa > käyttäytyminen voidaan ammattitulkitsijoiden voimin määrittää kohtalaisen tarkasti...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Mitä jos työnantaja mittaisi äänensävyäsi ja sitä, kenelle puhut ja kuinka pitkään? – Yhdysvalloissa näin jo tehdään

URA 
VILLE MÄNNIKKÖ
Oman hy­vin­voin­nin mit­taa­mi­seen ke­hi­te­tään yhä in­no­va­tii­vi­sem­pia lait­tei­ta.
Oman hy­vin­voin­nin mit­taa­mi­seen ke­hi­te­tään yhä in­no­va­tii­vi­sem­pia lait­tei­ta.
Unimittari, urheiluranneke, älyvaaka ja -sormus. Oman hyvinvoinnin mittaamiseen kehitetään yhä innovatiivisempia laitteita, ja miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat koukussa itsensä mittaamiseen.
Nyt mittauksesta saatavaa tietoa haluavat hyödyntää ennennäkemättömällä tavalla myös työpaikat. Tavoitteena on paitsi parantaa työhyvinvointia, myös organisaation tuottavuutta.
Yhdysvalloissa työntekijöiden mittauksessa ollaan Eurooppaa pidemmällä.
Tässä pari esimerkkiä:
Restaurant Guard (Ravintolavartija)-niminen laite puolestaan valvoo ravintolatyöntekijöiden liikkeitä ja sitä, etteivät työntekijät varastaisi työpaikalla. Teknologiayhtiö Sociometric Solutionsin kehittämä tunnistelaite pystyy tallentamaan ihmisten välistä viestintää ja käyttäytymistä kuten äänensävyä, asentoa ja kehonkieltä. Sekä sitä, kenen kanssa työntekijä puhuu ja kuinka pitkään.
Tulosta on tullut, sanovat yhtiöiden edustajat – ja heidän kanssaan yhteistyötä tehneet tutkijat.
Kun eräs lääkeyhtiö käytti Sociometric Solutionsin tunnistelaitetta, mittausdatasta selvisi, että myyntihenkilöstön lisätessä kymmenellä prosentilla vuorovaikutusta tiimin ulkopuolisten ihmisten kanssa myös myynti parani kymmenen prosenttia. Yhteiset lounashetketkin parantavat tuottavuutta.
Ravintolavartija-laitteen valvonnassa taas varkaudet vähenivät, mutta lisäksi työntekijöiden tuottavuus lisääntyi.
"Nämä tulokset viittaavat siihen, että ilman lisätuloja varkauksista asiakaspalvelijat lisäsivät pyrkimystä tuottavuuteen", työntekijöiden mittaamista tutkinut Washingtonin yliopiston strategian apulaisprofessori Lamar Pierce pohti yliopiston tiedotteessa.
Kuulostaa lähes isoveliyhteiskunnalta. 
Euroopassa suhtaudutaankin varovaisemmin kaikkeen työntekijöiden henkilökohtaiseen tietoon, huomauttaa Työterveyslaitoksen kehittämispäällikkö Teppo Valtonen.
"Ja Suomessa ollaan ehkä vielä erityisen varovaisia", Valtonen sanoo. Hän luotsaa nyt työntekijöiden mittaamista kartoittavaa uutta suomalaistutkimusta.
Mutta Suomessakin työntekijät jo mittaavat itseään työpaikkojen kannustamina. Monissa yrityksissä työntekijöille on annettu askel- tai sykemittareita, kun työntekijöitä rohkaistaan liikkumaan tarpeeksi.
Tietoa ei kuitenkaan yleensä jaeta työnantajalle. "Suomessa tiedon jakaminen on käytössä todella vähän. Usein se jää siihen [mittaamiseen], eikä dataa hyödynnetä sen enempää", Valtonen sanoo.
Työsuoritusten mittaaminen ei ole mitenkään uusi ajatus. 
Amerikkalaisinsinööri Frederick Taylor kehitti jo yli sata vuotta sitten liikkeenjohto-opin, jonka perusajatuksia oli tuottavuuden parantaminen valvontaa tehostamalla. Työntekijästä haluttiin kaikki irti.
Arvostelijat pelkäävät nyt ammattiyhdistysliikkeessä kammoa herättäneen taylorismin paluuta. Taylorismin uudelleentuleminen –uusi taylorismi – ei kaikkien tutkijoiden mukaan silti ole välttämättä lainkaan huono juttu, kunhan työntekijä itse hallitsee tehokkuuden mittausta ja siitä kertyvää dataa.
Valtosen mielestä onkin erittäin tärkeää, että mittaustiedon omistajuus pysyisi työntekijöillä.
"Selkeä suojakeino on se, että työnantaja ei näe yksilödataa", Valtonen sanoo.
Esimerkiksi Sociometric Solutions -yhtiö on sitoutunut luovuttamaan työnantajille vain tällaista suuria käyttäjäryhmiä koskevaa, ei yksittäisen työntekijän, mittaustietoa.
Valtonen uskoo, että työntekijöiden mittaus on ennen kaikkea mahdollisuus, ei mörkö.
"On myös mahdollista kehittää mörkö. On suuri riski, jos ei olla tarkkana siinä, mitä tiedolla tehdään. Vaikka ajatus ja tarkoitusperät ovat aluksi hyvät, niin kun sitä tietoa on, sitä voidaan käyttää vaikka mihin", Valtonen sanoo.
"Mutta uskon ja toivon, että suomalainen työelämä on järkevä ja hyvällä mielellä kehittämässä asioita."
Valtosen mielestä esimerkiksi työterveyshuollot kannattaisi ottaa aktiivisesti mukaan junaan, jota ei voi pysäyttää. Parhaimmillaan työntekijälle voidaan mittaamalla kehittää juuri hänelle muotoiltu työ.

Länsimaiden uskottavuus - mitä se on...

Alla olevan artikkelin sanoma on huolestuttava. Länsimaiden uskottavuus on koetuksella...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Arvostettu brittitoimittaja lännen ja Venäjän kriisistä: "Suomi on nyt maalialueella"

POLITIIKKA 



"Kylmän sodan aikana te ette olleet turvallisuusuhan tärkeimmällä maalialueella. Nyt te olette", arvostettu brittijournalisti ja turvallisuustutkija Edward Lucas herätteli suomalaisyleisöä perjantaiaamuna.
Lucasin mukaan koko Itämeren alue ja erityisesti Baltian maat ovat tärkeimpiä kohteita kun Venäjä yrittää horjuttaa länsimaiden yhdentymistä ja turvallisuutta.
"Itämeri on uusi Berliini", Lucas tiivisti.
Kuka

Edward Lucas

Edward Lucas
 Brittiläinen Edward Lucas (s. 1962) on The Economist -lehden toimittaja. Hän on työskennellyt myös muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC:ssä ja The Independent -lehdessä.
 Lucas on turvallisuuspolitiikan alalla tunnettu ja vaikutusvaltainen keskustelija ja voimakas Venäjä-kriitikko. Hän edustaa keskustelun tiukkaa linjaa, jossa ollaan äärimmäisen epäluuloisia Venäjän toimien ja aikeiden suhteen.
 Hän johti The Economistin Moskovan-toimitusta vuosina 1998–2002, minkä jälkeen hän työskenteli muun muassa Keski- ja Itä-Euroopan kirjeenvaihtajana. Hän myös päätoimitti 1990-luvun alussa Tallinnassa ilmestynyttä The Baltic Independent -lehteä.
 Lucas on koostanut kesäkuussa julkaistun Itämeren alueen turvallisuusselvityksen The Coming Storm, jossa analysoidaan yhdeksän maan turvallisuustilannetta suhteessa Venäjään. Raportin julkaisi yhdysvaltalainen Washington DC:ssä ja Varsovassa toimiva ajatushautomo Center for European Policy Analysis (CEPA). Lucas on CEPA:n jäsen.
 Lucas on aktiivinen twiittaaja, ja hän on kirjoittanut useita kirjoja.
 Hän on naimisissa toimittaja-kirjailija Cristina Odonen kanssa, ja heillä on kolme lasta.
Kylmän sodan aikana Berliini oli keskipiste, kun länsimaat keskittyivät pysäyttämään Neuvostoliiton mahdollisen hyökkäyksen silloin vielä kahtia jakautuneen Saksan alueella. Nyt kolme Baltian maata eli Viro, Latvia ja Liettua ovat alue, jonka kautta Venäjä parhaiten pääsee horjuttamaan Länttä, sanoi Lucas.
Edward Lucas puhui Suomen Atlantti-seuran ja Aalto-yliopiston järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä. Lucas on Ukrainan kriisin aikana turvallisuuskeskustelun eturintamaan noussut The Economist -lehden päällikkötoimittaja ja Euroopan politiikkaa analysoivan CESP -keskuksen tutkija. Heinäkuussa HS:ssa julkaistussa esseessä hän piti Pohjoismaiden, Baltian ja Puolan turvallisuusyhteistyötä Itämeren alueella välttämättömänä (HS 12.7).
Eurooppaa ei uhkaa kylmän sodan uusinta, Lucas sanoi keskiviikkona. Venäjä on siihen liian heikko.
Tällä kertaa Euroopassa on sen sijaan vakava alueellinen turvallisuusuhka, ja alue on Itämeri.
Lucas korosti, että Venäjä tuskin haikailee samanlaisesta Baltian maiden valloituksesta kuin vuonna 1940. Siihenkään sen sotilaalliset voimavarat eivät riitä.
"Se, jonka kimppuun he haluavat hyökätä, on länsimaiden uskottavuus", Lucas sanoi. Uskottavuus kärsii heti, kun Venäjän horjutuksen kohteena oleva maa pyytää apua eikä saa sitä.
"Lännen uskottavuus on Baltian maiden kohtalon varassa, ja Venäjä tietää sen"
Miksi Venäjä toimisi niin? "Venäjä ei pidä vahvoista sääntöpohjaisista kansainvälisistä organisaatioista. Ne rajoittavat Venäjän toimintaa", Lucas vastasi itse esittämäänsä kysymykseen.
Suomella ei tässä tilanteessa ole tarjolla sivustakatsojan roolia.
"Jos Venäjä onnistuu, Suomi on vaikutusalueella, osallistuitte tai ette", hän varoitti.
Reseptiksi Lucas ei tarjonnut Suomen Nato-jäsenyyttä, vaikka sanoikin olevansa sen innokas kannattaja.
"En näe tätä taikasauvana. Viiden tai kymmenen vuoden kuluttua Venäjä on edelleen siinä", Lucas sanoi. Hän kuvasti jatkuvaa Nato-keskustelua luonteeltaan lähes teologiseksi "kielteisessä mielessä".
Samalla tavalla kuin HS:n esseessään Lucas sen sijaan painotti Itämeren alueen maiden tiivistä puolustusyhteistyötä, Nato-jäsenyydestä riippumatta.
"Mikään maista ei yksin pärjää Venäjälle mutta yhdessä maat eivät tarvitsisi ulkopuolista apua. Mailla on yhteinen uhkakuva", oli Lucasin resepti.
Ajatus erittäin tiiviistä Pohjoismaiden, Baltian ja Puolen niin sanotusta NBP-9 puolustusyhteistyöstä on otettu laimeasti vastaan Itämeren pääkaupungeissa. Lucas kuitenkin korostaa suhteellisen helppoa yhteistyötä muun muassa ilmavalvonnassa, ja jokaisen maan tiivistä turvallisuusyhteistyötä Yhdysvaltain kanssa.

Aamunavaus Kauppalehdestä > viestinnästä...

Alla olevassa artikkelissa taitaa olla järkeä. Näin se ikävä kyllä pääasiassa menee...

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Someraivoajat ovat älämölön keskellä unohtaneet kuuntelun



Viestinnän laki yksi kuuluu: viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Oma suosikkini on: on olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut. Kovempaa huutamisen strategia ei toimi.
Viestintää opiskelleet yleensä muistavat niin kutsutut Wiion lait, joilla on sukulaisuutta epäonnen airut Murphyn lakeihin. Jo edesmenneen viestinnän professorin Osmo A. Wiion lait osoittavat huumorin keinoin, kuinka vaikeaa on inhimillinen viestintä. Laki yksi kuuluu: viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Oma suosikkini on: on olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.
Viime aikoina todellisuus on seurannut Wiion lakeja. Poliittinen keskustelu on viuhunut väärinymmärrysten pyörteessä. Some-aika suorastaan ruokkii ääliömäistä älämölöä. Sanoohan Wiion lakikin: mitä enemmän viestitään, sitä huonommin viestintä onnistuu.
Ratkaisu ei silti ole mykkäkoulu ja vaitiololupauksen antaminen loppuvuodeksi. Kunnon keskustelua tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan. Konsensukseen nojanneessa Suomessa se on kuitenkin kivuliaan vaikeaa. Eriävä mielipide nähdään meillä usein provokaationa, niskurointina ja sodanjulistuksena. Niin sanottu keskustelu valahtaa nopeasti riman alle ja muuttuu tappeluksi.
Toimittaja Antti Lehmusvirta tapasi bisnesajattelija Nilofer Merchantin, joka on nimetty yritysmaailman kärkiajattelijaksi ja henkilöksi, joka todennäköisimmin muuttaa tulevaisuuden johtamista. Merchantin keskeisiä ajatuksia on, että yritykset ja bisnesmaailma kaipaavat yhä enemmän keskustelua, johon kaikki osallistuvat riippumatta asemastaan organisaatiokaaviossa.
”Jos alkaisimme arvostaa ideoita niiden itsensä vuoksi, emmekä sen perusteella, kuka ne esittää, pääsisimme innovaation seuraavalle tasolle”, hän toteaa.
Kunnon keskustelu tarkoittaa Merchantin mukaan myös ”tappelua”. Tällä hän tarkoittaa uskallusta esittää vaikeita kymyksiä ja kohdata älyllisiä konflikteja. Jotta tappelu olisi älykästä, se vaatii kuuntelua.
Tämän hetken yhteiskunnallisessa keskustelussa kuuntelu on aika hakusessa. Liian monella on käytössä kovempaa huutamisen strategia.

Kuuntelu ei ole ollut aikoihin muodikasta, koska se vaatii keskittymistä ja pysähtymistä. Kannattaisi silti kokeilla. Harjoitukset voi aloittaa kuuntelemalla aluksi itseään. Millaisia sammakoita pullauttelee suustaan? Millaista oma puhe on, lannistavaa vai kannustavaa?
Sen jälkeen voikin olla tovin hiljaa ja kuunnella rauhassa muita. Tulkintojaan voi peilata Wiion toiseen lakiin: jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.
Onneksi lakeja voi muuttaa.