Myös pääministeri Sipilän mukaan keskustelua oli aika ajoin vaikeaa seurata.
–  Kansanedustajien arvokas käyttäytyminen korostuu, Sipilä evästi nelivuotistaan aloittavaa eduskuntaa.
STT
_______________________________________________________________________

Jatkoa edelliseen:


Politiikka  | 

Eduskunnan puhemies sai heti tarpeekseen – väistötilan häly sietämätöntä

Eduskunnan väistötilojen huono akustiikka oli liikaa vastavalitulle puhemiehelle.

Maria Lohela eduskunnan istuntosalissa Sibelius-Akatemian tiloissa.
Maria Lohela eduskunnan istuntosalissa Sibelius-Akatemian tiloissa tiistaina. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Eduskunnan puhemies Maria Lohela haluaa, että täysistuntosalin akustiikkaa ja äänentoistoa korjataan.
Eduskunta on muuttanut Sibelius-Akatemian tiloihin pariksi vuodeksi, koska eduskuntataloa remontoidaan. Täysistuntosalin virkaa toimittaa konserttisali, jonka akustiikkaongelmien selvittämiseen Lohela pyytää eduskunnan kiinteistötoimiston apua.
Lohelan mukaan korjaustoimiin on syytä ryhtyä, jotta demokratia toteutuu, kun puheet kuullaan ja keskustelun vivahteita on helppo seurata, Eduskuntatiedotus kertoo tiedotteessaan.