Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viikko sitten tiistaina 14.08.2018. Aamukahvia juodessamme kävi mielessä, että eiköhän käväistä tänään saaressa.
Otimme maivoja mukaan, jotka oli tarkoitus halstrata - ensimmäistä kertaa saaren tulistelupaikalla - metsäpalovaroituksetkin ovat toistaiseksi ohi.
Oli ihan mukava ajella Hahtisaaresta, menomatkalla pohdiskelimme tuulen suuntaa ja voimakkuutta lähinnä iltapäivän saaresta poistumista varten. Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, luoteistuuli on niitä pahimpia...
Vedenpinta oli aika matalalla. Rantahietikolla ei ollut tällä kerralla hirvenjälkiä. Mökille päästyämme sytytin välittömästi kevyet tulen tulistelupaikalle. Kyllä savun tuoksussa on jotain alkukantaista. Varsinkin kun sitä ei ole kuivan kesän aikaan juuri päässyt livenä nuuhkimaan.
Vaimoni lähti - vielä kerran - vilkaisemaan mahdollisen marja- ja sienitilanteen. Itse en ajatellut tehdä mitään muuta kuin olla "kipinämikkona" mutta...
Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun huomasin olevani menossa rantaan vesikärryn, lapion ja kahden saavin kanssa. Alas mäkeä oli helppo tallustella. Lähdin hakemaan = kärräämään rannasta "tontintäytettä" eli savipitoista kunttaa...
Vesi oli käynyt ylhäällä ja kuntta oli märkää. Takaisin mäkeä ylös olikin varsinaista äheltämistä, oli pakko puuskuttaa välillä. Takaisin päästyäni vaimoni tuli myös metsäretkeltään - ei marjoja mutta muutama sieni...
Halstrasimme maivat, kyllä maistuivat ja keitimme Trangialla vettä/joimme murukahvit ns. Sinisellä terassilla auringonpaisteessa ja tuulelta suojassa.
Pohdiskelimme poislähtöä, koska tuuli oli voimistunut ja synkkiä pilviä oli kerääntynyt taivaalle.
Laskeuduimme rantaan ja edelleen pohdiskelimme, mitenkähän tässä mahtaa käydä. Kyllähän se oli yhtä tappelua ja loppujen lopuksi jouduimme taas "taluttamaan venettä" matalan osuuden = kahlasimme vedessä yli polven korkeudelta. Vein taas ankkurin vastatuuleen ja kömmimme toisiamme auttaen vuorotellen veneeseen. Kone trimmillä hiukan alaspäin, kone käyntiin, ankkuri ylös ja keula vastatuuleen.
Kuulen jonkun lukijoista selvästi jupisevan: "Miksi ette lähde rannasta kone sopivasti ylhäällä suoraan vastatuuleen?" Siksi, että siinä saattavat koneen Propulse-komposiittilavat jäädä hiekkapenkkoihin.
Kolmisen vuotta sitten ruoppauttamamme väylä on kerta kaikkiaan mulinut/tasoittunut. Täytynee ottaa yhteyttä Kärjen Untoon tai Kinnusen Jariin...
Niin puskimme Hahtisaareen puuskaisessa, sateisessa ilmassa apumoottorin tukikehikko alhaalla, jarruttaen. Täytyy muistaa nostaa se ylös ennen seuraavaa lähtöä merelle.
Tuskin olimme kaupungin keskustaan päässeet niin ilma oli lähes tyven. Ei olisi saaresta pois lähdön kanssa pitänyt hötkyillä, kiirehtiä - niinpä.
MIKSI Suomen ja Ruotsin sotilaallinen yhteistyö ja puolustuksen vahvistaminen sai Venäjän puolustusministerin Sergei Šoigun uhkaamaan niitä vastatoimilla?
Tämä on kysymys, jota on viime aikoina paljon pohdittu – eikä vain Helsingissä ja Tukholmassa. Perussyy huoleen on selvä: Puolustuksen vahvistaminen närästää yleensä vain sitä osapuolta, jolla itsellään on pahat mielessä. Tällä kertaa huolenaiheita on ollut muitakin.
Jotta niitä ymmärtäisi, on syytä vielä kerran toistaa se, mitä Šoigu väitti Suomesta ja Ruotsista puhuessaan Venäjän puolustusministeriön kollegion kokouksessa 24. heinäkuuta:
”Toukokuussa solmittiin sopimus, joka avaa niille täydellisen osallistumisen Naton harjoituksiin ja kyvyn käyttää sen komento-, valvonta- ja asejärjestelmiä. Vastavuoroisesti Nato sai täydet oikeudet käyttää niiden ilmatilaa ja aluevesiä”.
VÄHÄISIN ongelma tässä on se, ettei tällaista sopimusta ole olemassa.
Tämä tosin jäi huomaamatta niin venäläiseltä medialta kuin monilta, jotka Suomessa levittivät Šoigun sanomaa.
Puolustusministeriön verkkosivuilla on julkaistu Suomen tekemien sopimusten tekstit. Toukokuussa solmittiin kyllä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välinen kolmikantainen aiesopimus, joka liittyy maiden väliseen sotilaallisten tietojen vaihtoon. Naton järjestelmistä tai oikeuksista ei sopimuksessa sanota mitään.
Kahta kuukautta myöhemmin solmittiin tosin Suomen ja Ruotsin välinen, huomattavasti yksityiskohtaisempi ja monipuolisempi puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Siinä kuitenkin todetaan, ettei sopimus sisällä mitään keskinäistä puolustusvelvoitetta.
Šoigun laajan ja polveilevan esityksen lukijoille, toisin kuin ehkä kuulijoille, kävi pian selväksi, että Šoigulta olivat vuodet menneet sekaisin. Tähtäimessä ehkä olikin jo vuonna 2014 solmittu niin sanottu isäntämaasopimus. Siitäkin hän esitti sopimuksen vastustajien jo moneen kertaan valheeksi todistetun tulkinnan.
MIKSI siis Šoigu valehteli alaisilleen?
Monet ovat etsineet vastausta Donald Trumpin ja Vladimir Putinintaannoisesta huipputapaamisesta Helsingissä. Näin siksi, että Šoigu vakuutti puheessaan tapaamisen voivan johtaa ”syvällisempään sotilaalliseen yhteistyöhön sekä Yhdysvaltain että Nato-maiden kanssa”.
Kukaan ei varmasti tunnu tietävän, mitä ja mistä päämiehet Helsingissä puhuivat kahden kesken. Venäjällä keskusteluista on esitetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jotka lännessä on sitten järjestään kumottu. Käteen on jäänyt vaikutelma, että pelkkä sekaannus näyttää palvelevan Venäjän tarkoituksia hyvin.
SYNKEMPI tulkinta on se, että Venäjällä on otettu vakavissaan presidentti Trumpin toteamus, jonka mukaan maiden huonot suhteet ovat yksinomaan hänen edeltäjiensä syytä – ne eivät siis johdu Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Venäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että mitään ei tarvitse muuttaa ja kaikki on luvallista – myös valheiden levittäminen ystävällismielisistä naapurimaista.
Kummankin maan presidentille on ollut tärkeää todistella jälkikäteen, että itse neuvottelut sujuivat tosi hyvin, ongelmia oli vain tiedotustilaisuudessa. Nekin olivat vähäisiä: Trumpilta jäi yksi sana puuttumaan ja Putinilta lipsahti yksi sana liikaa. Jos tällainen mielikuva tulee hyväksytyksi, sen varaan voidaan rakentaa paljon.
MITÄ sitten rakennetaan? Tuskin kuitenkaan pysyvää liennytystä, rauhaa ja yhteisymmärrystä kahden suurvallan välille, vaikka monet tuntuvat pitävän tällaista suhteiden kehitystä ei vain suotavana, vaan myös mahdollisena.
Ulkopoliittinen instituutti julkaisi toukokuussa ensiluokkaisen raportin, jonka nimi on maallikolle käsittämätön ”Hybridivaikuttaminen ja demokratian resilienssi”.
Siinä esitellään Venäjän ulkopoliittisen vaikuttamisen ytimessä oleva kiilastrategia – pyrkimystä heikentää vastustajaa sisältä käsin ja hajottaa sen muodostamat liittokunnat.
Työssä käännetään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan ne arvot, jotka me itse koemme arvokkaiksi: sanan- ja lehdistön vapaus, vapaakauppa ja vapaat vaalit. Vihapuheen, valheiden, uhkailun, korruption, informaatiovaikuttamisen ja hakkeroinnin myötä ne valjastetaan palvelemaan muita päämääriä.
Tästä Šoigun esiintymisessä pohjimmaltaan oli kyse.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.
Puolustusministeriön verkkosivuilla on julkaistu Suomen tekemien sopimusten tekstit. Toukokuussa solmittiin kyllä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välinen kolmikantainen aiesopimus, joka liittyy maiden väliseen sotilaallisten tietojen vaihtoon. Naton järjestelmistä tai oikeuksista ei sopimuksessa sanota mitään.
Kahta kuukautta myöhemmin solmittiin tosin Suomen ja Ruotsin välinen, huomattavasti yksityiskohtaisempi ja monipuolisempi puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Siinä kuitenkin todetaan, ettei sopimus sisällä mitään keskinäistä puolustusvelvoitetta.
Šoigun laajan ja polveilevan esityksen lukijoille, toisin kuin ehkä kuulijoille, kävi pian selväksi, että Šoigulta olivat vuodet menneet sekaisin. Tähtäimessä ehkä olikin jo vuonna 2014 solmittu niin sanottu isäntämaasopimus. Siitäkin hän esitti sopimuksen vastustajien jo moneen kertaan valheeksi todistetun tulkinnan.
MIKSI siis Šoigu valehteli alaisilleen?
Monet ovat etsineet vastausta Donald Trumpin ja Vladimir Putinintaannoisesta huipputapaamisesta Helsingissä. Näin siksi, että Šoigu vakuutti puheessaan tapaamisen voivan johtaa ”syvällisempään sotilaalliseen yhteistyöhön sekä Yhdysvaltain että Nato-maiden kanssa”.
Kukaan ei varmasti tunnu tietävän, mitä ja mistä päämiehet Helsingissä puhuivat kahden kesken. Venäjällä keskusteluista on esitetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jotka lännessä on sitten järjestään kumottu. Käteen on jäänyt vaikutelma, että pelkkä sekaannus näyttää palvelevan Venäjän tarkoituksia hyvin.
SYNKEMPI tulkinta on se, että Venäjällä on otettu vakavissaan presidentti Trumpin toteamus, jonka mukaan maiden huonot suhteet ovat yksinomaan hänen edeltäjiensä syytä – ne eivät siis johdu Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Venäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että mitään ei tarvitse muuttaa ja kaikki on luvallista – myös valheiden levittäminen ystävällismielisistä naapurimaista.
Kummankin maan presidentille on ollut tärkeää todistella jälkikäteen, että itse neuvottelut sujuivat tosi hyvin, ongelmia oli vain tiedotustilaisuudessa. Nekin olivat vähäisiä: Trumpilta jäi yksi sana puuttumaan ja Putinilta lipsahti yksi sana liikaa. Jos tällainen mielikuva tulee hyväksytyksi, sen varaan voidaan rakentaa paljon.
MITÄ sitten rakennetaan? Tuskin kuitenkaan pysyvää liennytystä, rauhaa ja yhteisymmärrystä kahden suurvallan välille, vaikka monet tuntuvat pitävän tällaista suhteiden kehitystä ei vain suotavana, vaan myös mahdollisena.
Ulkopoliittinen instituutti julkaisi toukokuussa ensiluokkaisen raportin, jonka nimi on maallikolle käsittämätön ”Hybridivaikuttaminen ja demokratian resilienssi”.
Siinä esitellään Venäjän ulkopoliittisen vaikuttamisen ytimessä oleva kiilastrategia – pyrkimystä heikentää vastustajaa sisältä käsin ja hajottaa sen muodostamat liittokunnat.
Työssä käännetään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan ne arvot, jotka me itse koemme arvokkaiksi: sanan- ja lehdistön vapaus, vapaakauppa ja vapaat vaalit. Vihapuheen, valheiden, uhkailun, korruption, informaatiovaikuttamisen ja hakkeroinnin myötä ne valjastetaan palvelemaan muita päämääriä.
Tästä Šoigun esiintymisessä pohjimmaltaan oli kyse.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.
- VenäjäSeuraa
- Trumpin ja Putinin tapaaminen HelsingissäSeuraa
- Jarmo Mäkelän kolumnitSeuraa
- KolumniSeuraa