Tämä on erinomainen artikkeli - kertakaikkiaan...
Suora nettilainaus Halsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Älä usko silmiäsi
Professori Bengt Holmström kertoo Saska Saarikoskelle, miksi ei kannata luottaa siihen mitä näkee, ja miksi terve järki tuntuu usein olevan väärässä. Toimittajallakin on tarjota nobelistille sentään yksi ajatus.
Suora nettilainaus Halsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Älä usko silmiäsi
Professori Bengt Holmström kertoo Saska Saarikoskelle, miksi ei kannata luottaa siihen mitä näkee, ja miksi terve järki tuntuu usein olevan väärässä. Toimittajallakin on tarjota nobelistille sentään yksi ajatus.
AJATTELE Kopernikusta”, sanoo professori Bengt Holmström yliopiston avarassa kulmahuoneessa, jonka ikkunasta aukeaa upea näköala Bostonia halkovan Charles Riverin yli.
”Koeta asettaa itsesi Kopernikuksen asemaan, kun hän tajuaa, että aurinko ei kierräkään maapalloa. Kopernikuksella oli valtavia vaikeuksia miettiessään, miten saada ihmiset ikinä uskomaan hänen teoriaansa.”
Bengt Holmström on ajatellut Kopernikusta paljon. Hänen mukaansa taloustiede on täynnä tilanteita, joissa asiat ovat juuri päinvastoin kuin miltä ne näyttävät.
EN ole varma, mistä Kopernikus tähän putkahti, mutta sellaista keskusteleminen Holmströmin kanssa on. Välillä ollaan tähtitaivaalla, heti perään syöksytään sienimetsään kantarelleja etsimään.
Professorin pää toimii nopeasti eikä suukaan ole hidas – ja hänellä on hauska tapa konkretisoida ajatuksiaan värikkäillä vertauksilla.
Se on kokeneen luennoitsijan tapa havainnollistaa asioita, jotka eivät aina ole aivan yksinkertaisia. Kuulija onkin kiitollinen siitä, että asiat tarjotaan kielikuvina eikä esimerkiksi niinä kaavoina, jotka täyttävät professorin työhuoneessa olevan tussitaulun.
Holmströmin tiedeura on kestänyt tasan 40 vuotta, sillä hän jätti väitöskirjansa Stanfordin yliopistoon vuonna 1978. Sen jälkeen hän on toiminut taloustieteen professorina ensin Yalen yliopistossa ja vuodesta 1994 alkaen Bostonin kupeessa toimivassa MIT:ssä, jota pidetään maailman johtavana teknillisenä korkeakouluna.
Ja hyvin onkin. Kaksi vuotta sitten Holmström sai yhdessä Oliver Hartin kanssa Ruotsin keskuspankin myöntämän taloustieteen palkinnon eli niin kutsutun talous-Nobelin.
Keskustelussa Holmström osoittaa monta tietoa luuloksi. Professori kutsuu tällaisia asioita ”Kopernikus-ongelmiksi”.
Kun tutkija törmää tällaiseen ongelmaan, hän on samassa tilanteessa kuin puolalainen tähtitieteilijä 1600-luvun alussa.
Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?
KUN saavuin komeaan kivirakennukseen, jonka uumenissa professorin työhuone sijaitsee, kysyin alaovella Bengt Holmströmiä.
”Holmstrom? Hän, joka sai juuri Nobelin?” tutkijan näköinen partamies kysyi.
”Yksi ja ainoa”, minä vastasin.
Mies katsoi minua pitkään.
Myöhemmin huomasin, että MIT:n tutkijat ovat saaneet 63 Nobelia. Suomeen Nobeleja on tullut laskutavasta riippuen neljä tai viisi.
”Olen miettinyt paljon, miksi niin on”, Holmström vastaa ihmettelyyni.
”Pohjoismaat edustavat korkeaa koulutasoa, mutta yliopistot ovat olleet katastrofaalisia, koska siellä lähdetään siitä, että yliopistossa saa olla vapaa.”
”Ajatellaan, että luovuus tulee vapaudesta. Se on se fundamentaalinen harhakäsitys. Luovuus syntyy haasteista, rajoituksista ja kysymyksistä.”
Luovuus ei synny vapaudesta vaan rajoituksista! Siinä taisi jo tulla keskustelumme ensimmäinen kopernikus.
HOLMSTRÖM kertoo ohjaavansa omia opiskelijoitaan hyvin tarkasti. Professori voi katsoa kahdessa minuutissa kännykästään, mitä kukin on viikon varrella tehnyt. Opiskelijat eivät pidä seurantaa valvontana vaan välittämisenä.
Vaatiminen on välittämistä! Siinä toinen kopernikus.
Holmströmin mukaan ohjaajan tehtävä on panna opiskelijalle silmälaput kuin hevoselle.
Professori paljastaa pelaavansa tietokoneellaan sanapeli Scrabblea ”pitääkseen aivonsa toimintakunnossa”.
”Tyhjät kirjaimet ovat paljon hankalampia kuin valmiit kirjaimet, koska ne avaavat niin paljon eri vaihtoehtoja”, Holmström huomauttaa.
”Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa. Vain laatikko voi inspiroida menemään joskus myös sen laatikon ulkopuolelle.”
Ajatuslaatikosta Holmström siirtyy nopean assosiaation kautta vauvan laatikkoon. Sanoinko jo, että Holmströmiä on hauskaa kuunnella?
”Vauvakin pannaan kapaloihin tai pieneen laatikkoon, koska se tuntee itsensä fyysisesti turvattomaksi laajalla alustalla. Kun opit lisää taitoja, laatikkosi laajenee. Mestarit pystyvät tekemään itselleen oman laatikon. Heitä kutsutaan johtajiksi, eikä heitä ole hirveästi.”
YHDYSVALLOISSA yliopistot kilpailevat asiakkaista kuin tavaratalot. Se tarkoittaa hyvää opetusta, viihtyvyyttä, tieteellistä tasoa ja jopa työpaikan etsimistä opiskelijoille. MIT auttaa opiskelijoitaan pääsemään uralla eteenpäin, sillä epäonnistunut alumni on yliopistolle huonoa mainosta.
Mutta kun opiskelijoille antaa paljon, heiltä voi paljon myös vaatia.
”Sama sopimus kuin urheilussa: minä lupaan, että sinusta tulee hyvä, ja sinä lupaat tehdä, mitä minä pyydän. Et sano, että tänään ei huvita hiihtää. Teet enemmän kuin haluat, koska sinusta ei koskaan tule hyvää, jos sinua ei pakoteta ylittämään rajojasi.”
”Voin vaikka vannoa, että Sibelius-Akatemian Jorma Panula vaati aika paljon opiskelijoiltaan, eivätkä he protestoineet.”
Suomalaisen korvissa tuo kuulostaa juuri siltä amerikkalaisuudelta, joka puristaa elämästä mehut.
”Kyllä minä ymmärrän, että eurooppalaisten mielestä olisi kiva istua ja juoda punaviiniä ja katsoa Välimerta ja pohtia elämän tarkoitusta. Tykkään minäkin siitä.”
”Mutta vaikka amerikkalaiset olisivat eurooppalaisten silmissä liian aggressiivisia, niin samalla tavalla kiinalaisten mielestä amerikkalaiset ovat hitaita – ja Eurooppa toivottoman hidas.”
”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua. Tätä yritetään puolustaa sillä, että heistä tulee elämäntaitoisia tai muuta, mutta kyllä tämä maapallo on tulossa vaiheeseen, jossa joutuu tekemään enemmän työtä, jotta saa ruokaa pöydälle.”
Kerron Holmströmille amerikkalaisista naapureistani, jotka viettävät vuodessa viikon kesälomaa ja tarkastavat silloinkin joka päivä työsähköpostinsa.
”That’s life. Eivät eurooppalaiset voi pysäyttää kelloa. Tutulla kantarellipaikalla käy nyt muitakin, ja joudut kilpailemaan niistä sienistä.”
EPÄSYMMETRISEN tiedon teoria auttaa Holmströmin mukaan ymmärtämään myös amerikkalaista nykypolitiikkaa. Presidentti Donald Trump on jatkuvalla twiittaamisellaan luonut illuusion suuresta avoimuudesta. Presidentti näyttää sanovan kaiken, mitä ajattelee, vaikkei sano juuri mitään.
”Trumpin rehellinen epärehellisyys toimii paremmin kuin muiden poliitikkojen epärehelliseltä tuntuva rehellisyys”, Holmström arvioi.
Tämä taisi olla jo kolmas kopernikus.
Holmström lähtee siitä, että olemme kaikki ihmisiä elämän näyttämöllä. Jokainen näyttelee jollekin yleisölle: lapset vanhemmilleen, nuoret kavereilleen, työntekijät pomoilleen, toimittajat lukijoilleen ja tutkijat tiedeyhteisölle. Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.
Poliitikolle esiintymisestä on tullut kokoaikaista. Se johtuu Holmströmin mukaan ennen kaikkea sosiaalisesta mediasta. Politiikasta on tullut professorin mielestä aivan liian läpinäkyvää. Se on vaarallista.
BENGT Holmström varoitti avoimuuden riskeistä jo viime kesänä Kultarannassa pidetyssä tasavallan presidentin seminaarissa. Nyt hän on asiasta vielä vakuuttuneempi.
”Miksi kaikkialla muualla kuin ehkä Kiinassa valitetaan nyt politiikasta? Ihmisten perushypoteesi on, että kentälle on tullut huonompia poliitikkoja, mutta sen voi sulkea lähes varmuudella pois. Jokin siis kannustaa poliitikkoja toimimaan eri tavalla kuin ennen. Siinä tullaan tähän nykyiseen läpinäkyvyyteen.”
Politiikasta on tullut läpinäkyvää, koska avoimuuden on uskottu lisäävän luottamusta politiikkaan. Mutta onkin käynyt juuri päinvastoin: luottamus poliitikkoihin on romahtanut. Sipilän hallitusta esimerkiksi piti huhtikuisessa kyselyssä hyvänä vain kuusi prosenttia vastaajista.
”Kansa on lähtenyt sille linjalle, että sen pitää saada nähdä enemmän ja päättää enemmän asioista. Uusi Harry Harkimon projekti on tästä hyvä esimerkki: pitää saada kansan ääni kuulumaan. Luullaan, että läpinäkyvyys on ratkaisu ongelmaan, mutta minä väitän, että se on osa ongelmaa.”
Holmströmin mukaan politiikan läpinäkyvyys on aina pelkkä illuusio. Kun asioita twiitataan tai vuodetaan julkisuuteen, ihmiset kuvittelevat näkevänsä todellisuuden, mutta oikeasti he kurkistelevat pikkuruisesta avaimenreiästä.
”Se kanava on hirveän ohut. Ihmiset eivät näe kontekstia eivätkä kokonaisuutta, mutta vaarana on, että he kuvittelevat tietävänsä kaiken tarvittavan.”
Tietämättömiä mutta vaativia äänestäjiä mielistelevä poliitikko ei tee välttämättä kaikkein parhaita päätöksiä – tai mitään.
Holmström vertaa tilannetta amerikkalaiseen lääkäriin, joka voi jättää vaikean leikkauksen tekemättä, jotta ei joudu vastuuseen hoitovirheestä.
”Sympatisoin hyvin paljon poliitikkoja. Se on kiittämätön tehtävä. Aika vähästä lentävät ihmiset nyt ulos viroistaan.”
Toinen läpinäkyvyyden ongelma on se, että se polarisoi politiikkaa palkitsemalla ehdottomuudesta ja rankaisemalla kompromisseista.
”Kompromissin tekeminen on ollut hirveän olennainen osa järkevää politiikan tekoa. Jos minä tykkään omenista ja sinä appelsiineista, voimme sopia, että sinä annat minulle omenia, jos minä annan sinulle appelsiineja. Taloustieteen mukaan se on ihan hyvä tapa.”
HOLMSTRÖMIN mielestä sote-uudistus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun monimutkaista uudistusta yritetään tehdä jatkuvassa julkisuuden valokeilassa.
”Se, että kansa seuraa koko ajan, kun makkaraa tehdään – ei siitä mitään tule. Pitäisi odottaa, että makkara on valmis, ja katsoa sitten, maistuuko se vai ei.”
Mutta eihän niin isoista asioista voi sopia salaa kabineteissa!
”Läpinäkyvyyttä pitää olla tarvittava määrä. Se on instrumentti. Sanotaan, että auringonvalo on paras basillien tappaja, mutta sillä on negatiivinenkin puolensa.”
”En usko, että näitä järjestelmiä on alkujaan tehty sellaisiksi kuin ne ovat, jotta pahat ihmiset saisivat tehdä salaa pahoja asioita.”
Kun valokeila ei koskaan sammu, poliitikkojen pitää näytellä koko ajan. Niinpä he näyttävät huonommilta ja epärehellisemmiltä kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Mutta taas kerran silmät pettävät. Ihmiset vertaavat nykytilannetta menneisyyteen, jolloin tietoa oli tarjolla vähemmän. Esimerkiksi John F. Kennedyllä oli skandaalimainen yksityiselämä, mutta yleisö sai kuulla siitä vasta paljon myöhemmin.
”Se on klassinen ongelma. Samasta syystä ihmiset kuvittelevat, että rikollisuus on lisääntynyt, kun tilastointi on parantunut.” Moneskos kopernikus tämä oikein olikaan?
HOLMSTRÖM siis väittää, että liiallinen avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa. Hän on asiasta niin varma, että on valmis kutsumaan sitä ”matemaattiseksi tosiasiaksi”.
Mutta ehkä tarkastelukulmaa voisi laajentaa? Avoimuuden ja suoran vaikuttamisen vaatimukset alkoivat voimistua kaikissa länsimaissa 1990-luvulla heti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut? Ja jos niin on, voisiko Kiinan ja Venäjän uhka tuoda länsimaissakin uudestaan valtaan vahvempia johtajia? Sauli Niinistön suosioluvut saattaisivat kertoa sellaisesta.
Holmström kaivaa taskustaan ryppyisen paperipalan ja tekee siihen muistiinpanon pienellä käsialallaan. Kun hän avaa suunsa, käy ilmi, että hän on jo prosessoinut ehdotukseni osaksi yhtälöään.
”Tuo ajatuksenkulku, jonka toit esiin, on akateemisesti mielenkiintoinen. Asiat voivat mennä oikein väärästä syystä.”
Holmström päättelee, että karismaattiset johtajat voivat tosiaan olla yksi ulospääsy tilanteesta, jossa kansa kaipaa johtajuutta mutta on menettänyt uskonsa edustukselliseen demokratiaan.
”Kansa ei varmasti ajattele sitä näin syvällisesti, mutta se voi olla funktionaalisesti järkevää.”
”Niinistö on ottanut selvästi lujemman otteen presidenttiyteen, ja siitä on tullut merkittävämpi hänen aikanaan. Varsinkin suljettujen ovien takana hän on hyvin analyyttinen ja pohtiva henkilö.”
KUN Kopernikus kuoli vuonna 1543, hänen pääteoksensa oli juuri tullut painosta. Kului kuitenkin vielä monta sukupolvea ennen kuin ihmiset alkoivat uskoa, ettei aurinko nouse eikä laske vaan maapallo pyörii.
Kolme tuntia kestäneessä haastattelussa Holmström on hahmotellut oman poliittisen pyörimisliikkeensä: liika avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa, huono politiikka lisää poliitikkojen arvostelua, ja poliitikkojen arvostelu saa ihmiset vaatimaan lisää avoimuutta.
Tätäkään Kopernikus-ongelmaa ei ole helppo ratkaista.
”Se on yksi läpinäkyvyyden ongelma: sitä on hyvin vaikea kääntää taaksepäin. Ajatellaan, että jos et kerro kaikkea, sinulla on jotain salattavaa. Ensimmäinen askel on kuitenkin diagnosoida asia oikein.”
”Usein se menee niin, että tulee diktaattori tai muuta, ja sen jälkeen lähdetään taas nollatasolta. Kyllä se jollain tavalla ratkeaa, mutta kysymys on siitä, ratkeaako se hyvällä tavalla vai voimanmittelytavalla.”
Jospa ihmiset lukevat tämän haastattelun ja päättävät parantaa tapansa?
”Niin, voi kysyä, onko tällaisesta haastattelusta jotain hyötyä. Se nähdään sitten.”
”Koeta asettaa itsesi Kopernikuksen asemaan, kun hän tajuaa, että aurinko ei kierräkään maapalloa. Kopernikuksella oli valtavia vaikeuksia miettiessään, miten saada ihmiset ikinä uskomaan hänen teoriaansa.”
Bengt Holmström on ajatellut Kopernikusta paljon. Hänen mukaansa taloustiede on täynnä tilanteita, joissa asiat ovat juuri päinvastoin kuin miltä ne näyttävät.
EN ole varma, mistä Kopernikus tähän putkahti, mutta sellaista keskusteleminen Holmströmin kanssa on. Välillä ollaan tähtitaivaalla, heti perään syöksytään sienimetsään kantarelleja etsimään.
Professorin pää toimii nopeasti eikä suukaan ole hidas – ja hänellä on hauska tapa konkretisoida ajatuksiaan värikkäillä vertauksilla.
Se on kokeneen luennoitsijan tapa havainnollistaa asioita, jotka eivät aina ole aivan yksinkertaisia. Kuulija onkin kiitollinen siitä, että asiat tarjotaan kielikuvina eikä esimerkiksi niinä kaavoina, jotka täyttävät professorin työhuoneessa olevan tussitaulun.
Holmströmin tiedeura on kestänyt tasan 40 vuotta, sillä hän jätti väitöskirjansa Stanfordin yliopistoon vuonna 1978. Sen jälkeen hän on toiminut taloustieteen professorina ensin Yalen yliopistossa ja vuodesta 1994 alkaen Bostonin kupeessa toimivassa MIT:ssä, jota pidetään maailman johtavana teknillisenä korkeakouluna.
Holmström on tutkinut epäsymmetrisen informaation vaikutusta ihmisten toimintaan. Se tarkoittaa esimerkiksi neuvottelua, jossa yksi tietää enemmän kuin toinen. Holmströmmäisesti yksinkertaistaen voisi sanoa, että professori on kehittänyt teoriaa luulemisesta.Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?
Ja hyvin onkin. Kaksi vuotta sitten Holmström sai yhdessä Oliver Hartin kanssa Ruotsin keskuspankin myöntämän taloustieteen palkinnon eli niin kutsutun talous-Nobelin.
Keskustelussa Holmström osoittaa monta tietoa luuloksi. Professori kutsuu tällaisia asioita ”Kopernikus-ongelmiksi”.
Kun tutkija törmää tällaiseen ongelmaan, hän on samassa tilanteessa kuin puolalainen tähtitieteilijä 1600-luvun alussa.
Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?
KUN saavuin komeaan kivirakennukseen, jonka uumenissa professorin työhuone sijaitsee, kysyin alaovella Bengt Holmströmiä.
”Holmstrom? Hän, joka sai juuri Nobelin?” tutkijan näköinen partamies kysyi.
”Yksi ja ainoa”, minä vastasin.
Mies katsoi minua pitkään.
Myöhemmin huomasin, että MIT:n tutkijat ovat saaneet 63 Nobelia. Suomeen Nobeleja on tullut laskutavasta riippuen neljä tai viisi.
”Olen miettinyt paljon, miksi niin on”, Holmström vastaa ihmettelyyni.
”Pohjoismaat edustavat korkeaa koulutasoa, mutta yliopistot ovat olleet katastrofaalisia, koska siellä lähdetään siitä, että yliopistossa saa olla vapaa.”
”Ajatellaan, että luovuus tulee vapaudesta. Se on se fundamentaalinen harhakäsitys. Luovuus syntyy haasteista, rajoituksista ja kysymyksistä.”
Luovuus ei synny vapaudesta vaan rajoituksista! Siinä taisi jo tulla keskustelumme ensimmäinen kopernikus.
HOLMSTRÖM kertoo ohjaavansa omia opiskelijoitaan hyvin tarkasti. Professori voi katsoa kahdessa minuutissa kännykästään, mitä kukin on viikon varrella tehnyt. Opiskelijat eivät pidä seurantaa valvontana vaan välittämisenä.
Vaatiminen on välittämistä! Siinä toinen kopernikus.
Holmströmin mukaan ohjaajan tehtävä on panna opiskelijalle silmälaput kuin hevoselle.
”Tohtoriopiskelijoilla on paljon ideoita, he miettivät sitä, tätä ja tota. Sanon: valitse yksi niistä. Poistan heiltä oikeuden miettiä kaikkia muita asioita. Se on osoittautunut hyvin tehokkaaksi.””Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa.”
Professori paljastaa pelaavansa tietokoneellaan sanapeli Scrabblea ”pitääkseen aivonsa toimintakunnossa”.
”Tyhjät kirjaimet ovat paljon hankalampia kuin valmiit kirjaimet, koska ne avaavat niin paljon eri vaihtoehtoja”, Holmström huomauttaa.
”Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa. Vain laatikko voi inspiroida menemään joskus myös sen laatikon ulkopuolelle.”
Ajatuslaatikosta Holmström siirtyy nopean assosiaation kautta vauvan laatikkoon. Sanoinko jo, että Holmströmiä on hauskaa kuunnella?
”Vauvakin pannaan kapaloihin tai pieneen laatikkoon, koska se tuntee itsensä fyysisesti turvattomaksi laajalla alustalla. Kun opit lisää taitoja, laatikkosi laajenee. Mestarit pystyvät tekemään itselleen oman laatikon. Heitä kutsutaan johtajiksi, eikä heitä ole hirveästi.”
YHDYSVALLOISSA yliopistot kilpailevat asiakkaista kuin tavaratalot. Se tarkoittaa hyvää opetusta, viihtyvyyttä, tieteellistä tasoa ja jopa työpaikan etsimistä opiskelijoille. MIT auttaa opiskelijoitaan pääsemään uralla eteenpäin, sillä epäonnistunut alumni on yliopistolle huonoa mainosta.
Mutta kun opiskelijoille antaa paljon, heiltä voi paljon myös vaatia.
”Sama sopimus kuin urheilussa: minä lupaan, että sinusta tulee hyvä, ja sinä lupaat tehdä, mitä minä pyydän. Et sano, että tänään ei huvita hiihtää. Teet enemmän kuin haluat, koska sinusta ei koskaan tule hyvää, jos sinua ei pakoteta ylittämään rajojasi.”
”Voin vaikka vannoa, että Sibelius-Akatemian Jorma Panula vaati aika paljon opiskelijoiltaan, eivätkä he protestoineet.”
Suomalaisen korvissa tuo kuulostaa juuri siltä amerikkalaisuudelta, joka puristaa elämästä mehut.
”Kyllä minä ymmärrän, että eurooppalaisten mielestä olisi kiva istua ja juoda punaviiniä ja katsoa Välimerta ja pohtia elämän tarkoitusta. Tykkään minäkin siitä.”
”Mutta vaikka amerikkalaiset olisivat eurooppalaisten silmissä liian aggressiivisia, niin samalla tavalla kiinalaisten mielestä amerikkalaiset ovat hitaita – ja Eurooppa toivottoman hidas.”
Holmström muistelee vierailuaan kiinalaisessa verkkokauppayrityksessä Alibabassa, jonka finanssiosaston työntekijöiden keski-ikä oli 26 vuotta – ja yli puolet heistä oli naisia.”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua.”
”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua. Tätä yritetään puolustaa sillä, että heistä tulee elämäntaitoisia tai muuta, mutta kyllä tämä maapallo on tulossa vaiheeseen, jossa joutuu tekemään enemmän työtä, jotta saa ruokaa pöydälle.”
Kerron Holmströmille amerikkalaisista naapureistani, jotka viettävät vuodessa viikon kesälomaa ja tarkastavat silloinkin joka päivä työsähköpostinsa.
”That’s life. Eivät eurooppalaiset voi pysäyttää kelloa. Tutulla kantarellipaikalla käy nyt muitakin, ja joudut kilpailemaan niistä sienistä.”
EPÄSYMMETRISEN tiedon teoria auttaa Holmströmin mukaan ymmärtämään myös amerikkalaista nykypolitiikkaa. Presidentti Donald Trump on jatkuvalla twiittaamisellaan luonut illuusion suuresta avoimuudesta. Presidentti näyttää sanovan kaiken, mitä ajattelee, vaikkei sano juuri mitään.
Professorin mielestä Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta.Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.
”Trumpin rehellinen epärehellisyys toimii paremmin kuin muiden poliitikkojen epärehelliseltä tuntuva rehellisyys”, Holmström arvioi.
Tämä taisi olla jo kolmas kopernikus.
Holmström lähtee siitä, että olemme kaikki ihmisiä elämän näyttämöllä. Jokainen näyttelee jollekin yleisölle: lapset vanhemmilleen, nuoret kavereilleen, työntekijät pomoilleen, toimittajat lukijoilleen ja tutkijat tiedeyhteisölle. Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.
Poliitikolle esiintymisestä on tullut kokoaikaista. Se johtuu Holmströmin mukaan ennen kaikkea sosiaalisesta mediasta. Politiikasta on tullut professorin mielestä aivan liian läpinäkyvää. Se on vaarallista.
BENGT Holmström varoitti avoimuuden riskeistä jo viime kesänä Kultarannassa pidetyssä tasavallan presidentin seminaarissa. Nyt hän on asiasta vielä vakuuttuneempi.
”Miksi kaikkialla muualla kuin ehkä Kiinassa valitetaan nyt politiikasta? Ihmisten perushypoteesi on, että kentälle on tullut huonompia poliitikkoja, mutta sen voi sulkea lähes varmuudella pois. Jokin siis kannustaa poliitikkoja toimimaan eri tavalla kuin ennen. Siinä tullaan tähän nykyiseen läpinäkyvyyteen.”
Politiikasta on tullut läpinäkyvää, koska avoimuuden on uskottu lisäävän luottamusta politiikkaan. Mutta onkin käynyt juuri päinvastoin: luottamus poliitikkoihin on romahtanut. Sipilän hallitusta esimerkiksi piti huhtikuisessa kyselyssä hyvänä vain kuusi prosenttia vastaajista.
”Kansa on lähtenyt sille linjalle, että sen pitää saada nähdä enemmän ja päättää enemmän asioista. Uusi Harry Harkimon projekti on tästä hyvä esimerkki: pitää saada kansan ääni kuulumaan. Luullaan, että läpinäkyvyys on ratkaisu ongelmaan, mutta minä väitän, että se on osa ongelmaa.”
Holmströmin mukaan politiikan läpinäkyvyys on aina pelkkä illuusio. Kun asioita twiitataan tai vuodetaan julkisuuteen, ihmiset kuvittelevat näkevänsä todellisuuden, mutta oikeasti he kurkistelevat pikkuruisesta avaimenreiästä.
”Se kanava on hirveän ohut. Ihmiset eivät näe kontekstia eivätkä kokonaisuutta, mutta vaarana on, että he kuvittelevat tietävänsä kaiken tarvittavan.”
Tietämättömiä mutta vaativia äänestäjiä mielistelevä poliitikko ei tee välttämättä kaikkein parhaita päätöksiä – tai mitään.
Holmström vertaa tilannetta amerikkalaiseen lääkäriin, joka voi jättää vaikean leikkauksen tekemättä, jotta ei joudu vastuuseen hoitovirheestä.
”Sympatisoin hyvin paljon poliitikkoja. Se on kiittämätön tehtävä. Aika vähästä lentävät ihmiset nyt ulos viroistaan.”
Toinen läpinäkyvyyden ongelma on se, että se polarisoi politiikkaa palkitsemalla ehdottomuudesta ja rankaisemalla kompromisseista.
”Kompromissin tekeminen on ollut hirveän olennainen osa järkevää politiikan tekoa. Jos minä tykkään omenista ja sinä appelsiineista, voimme sopia, että sinä annat minulle omenia, jos minä annan sinulle appelsiineja. Taloustieteen mukaan se on ihan hyvä tapa.”
HOLMSTRÖMIN mielestä sote-uudistus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun monimutkaista uudistusta yritetään tehdä jatkuvassa julkisuuden valokeilassa.
”Se, että kansa seuraa koko ajan, kun makkaraa tehdään – ei siitä mitään tule. Pitäisi odottaa, että makkara on valmis, ja katsoa sitten, maistuuko se vai ei.”
Mutta eihän niin isoista asioista voi sopia salaa kabineteissa!
”Läpinäkyvyyttä pitää olla tarvittava määrä. Se on instrumentti. Sanotaan, että auringonvalo on paras basillien tappaja, mutta sillä on negatiivinenkin puolensa.”
”En usko, että näitä järjestelmiä on alkujaan tehty sellaisiksi kuin ne ovat, jotta pahat ihmiset saisivat tehdä salaa pahoja asioita.”
Kun valokeila ei koskaan sammu, poliitikkojen pitää näytellä koko ajan. Niinpä he näyttävät huonommilta ja epärehellisemmiltä kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Mutta taas kerran silmät pettävät. Ihmiset vertaavat nykytilannetta menneisyyteen, jolloin tietoa oli tarjolla vähemmän. Esimerkiksi John F. Kennedyllä oli skandaalimainen yksityiselämä, mutta yleisö sai kuulla siitä vasta paljon myöhemmin.
”Se on klassinen ongelma. Samasta syystä ihmiset kuvittelevat, että rikollisuus on lisääntynyt, kun tilastointi on parantunut.” Moneskos kopernikus tämä oikein olikaan?
HOLMSTRÖM siis väittää, että liiallinen avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa. Hän on asiasta niin varma, että on valmis kutsumaan sitä ”matemaattiseksi tosiasiaksi”.
Kun katson tussitaululla olevia kaavoja, en tunne pienintäkään halua alkaa väitellä asiasta nobelistin kanssa, en, vaikka saan palkkani asioiden tuomisesta julkisuuteen.Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut?
Mutta ehkä tarkastelukulmaa voisi laajentaa? Avoimuuden ja suoran vaikuttamisen vaatimukset alkoivat voimistua kaikissa länsimaissa 1990-luvulla heti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut? Ja jos niin on, voisiko Kiinan ja Venäjän uhka tuoda länsimaissakin uudestaan valtaan vahvempia johtajia? Sauli Niinistön suosioluvut saattaisivat kertoa sellaisesta.
Holmström kaivaa taskustaan ryppyisen paperipalan ja tekee siihen muistiinpanon pienellä käsialallaan. Kun hän avaa suunsa, käy ilmi, että hän on jo prosessoinut ehdotukseni osaksi yhtälöään.
”Tuo ajatuksenkulku, jonka toit esiin, on akateemisesti mielenkiintoinen. Asiat voivat mennä oikein väärästä syystä.”
Holmström päättelee, että karismaattiset johtajat voivat tosiaan olla yksi ulospääsy tilanteesta, jossa kansa kaipaa johtajuutta mutta on menettänyt uskonsa edustukselliseen demokratiaan.
”Kansa ei varmasti ajattele sitä näin syvällisesti, mutta se voi olla funktionaalisesti järkevää.”
”Niinistö on ottanut selvästi lujemman otteen presidenttiyteen, ja siitä on tullut merkittävämpi hänen aikanaan. Varsinkin suljettujen ovien takana hän on hyvin analyyttinen ja pohtiva henkilö.”
KUN Kopernikus kuoli vuonna 1543, hänen pääteoksensa oli juuri tullut painosta. Kului kuitenkin vielä monta sukupolvea ennen kuin ihmiset alkoivat uskoa, ettei aurinko nouse eikä laske vaan maapallo pyörii.
Kolme tuntia kestäneessä haastattelussa Holmström on hahmotellut oman poliittisen pyörimisliikkeensä: liika avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa, huono politiikka lisää poliitikkojen arvostelua, ja poliitikkojen arvostelu saa ihmiset vaatimaan lisää avoimuutta.
Tätäkään Kopernikus-ongelmaa ei ole helppo ratkaista.
”Se on yksi läpinäkyvyyden ongelma: sitä on hyvin vaikea kääntää taaksepäin. Ajatellaan, että jos et kerro kaikkea, sinulla on jotain salattavaa. Ensimmäinen askel on kuitenkin diagnosoida asia oikein.”
”Usein se menee niin, että tulee diktaattori tai muuta, ja sen jälkeen lähdetään taas nollatasolta. Kyllä se jollain tavalla ratkeaa, mutta kysymys on siitä, ratkeaako se hyvällä tavalla vai voimanmittelytavalla.”
Jospa ihmiset lukevat tämän haastattelun ja päättävät parantaa tapansa?
”Niin, voi kysyä, onko tällaisesta haastattelusta jotain hyötyä. Se nähdään sitten.”
- TiedeSeuraa
- Saska SaarikoskiSeuraa
- YliopistotSeuraa
