Olen muutamissa aikaisemmissa blogiteksteissäni todennut, että en ole erityisen kova lukumies. Lähinnä asia koskee kirjojen lukemista. Lehtiartikkeleita ja yleisesti ottaen nykymediaa seuraan kyllä aktiivisesti päivittäin - ainakin toistaiseksi.
Mikäli saan kimmokkeen - yleensä ulkopuolisen tahon kehoituksesta - lukea jokin tietty kirja, teen sen nopeasti. Vaimoni on ollut vuosikymmeniä ahkera lukija käyttäen Kemin kaupunginkirjaston palveluja aktiivisesti hyväksi.
Hän mainitsi minulle lainaamastaan/lukemastaan otsikon kirjasta lähinnä siksi, että olen julkisestikin maininnut mm. seuraavaa: Yksi ikävä piirre minussa on. Tapanani on joskus nostaa oikean käden etusormi pystyyn aivan kuin aikanaan edesmennyt pilapiirtäjä, todella luova persoona Kari Suomalainen ja sanoa: ”Olen aina oikeassa ja kaksikymmentä vuotta aikaani edellä!”
Olen parin päivän aikana lukenut Lippe Suomalaisen vuonna 2009 kirjoittaman kirjan nimeltään Elämässä kiinni...
Edellä mainittu kirja kertoo elävästi ja mielenkiintoisesti aviovaimon silmin Kari Suomalaisen perheen elämästä. Kirjaan mahtuu em. perheen taustoihin liittyviä monimuotoisia tapahtumia, tapahtumasarjoja. Monia traagisia tapahtumia, jotka ainakin minulle ovat olleet täysin tuntemattomia.
Kieltämättä mielikuva edellä mainitusta arvostetusta pilapiirtäjästä, persoonasta Kari Suomalaiseta saa aivan uusia ulottuvaisuuksia. Ulottuvaisuudet ovat luetun perusteella eletyn arkielämän osalta pääosin negatiivisia.
Ehkä minunkin on syytä ajoittain toteuttamaani lievää uhoa hiukan loiventaa...
Jari Korkki: Sata päivää ilman päätöksiä
Päätöksenteko on joillekin kuin huumetta, mutta siitäkin on mahdollista pyristellä eroon – tai ainakin yrittää, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.
Kuten kaikki tietävät, saattaa viaton lapsiparka altistua poliittiselle päätöksenteolle jo koulun pihalla. Eipä aikaakaan, kun vanhempien silmäterä istuu paikallisen puolueosaston päättävissä elimissä ja peli on pelattu. Heti, kun silmä välttää, ovat edessä kuntavaalit.
Tunnetun porttiteorian mukaan lavea tie viekoittelee helposti vallan käytäville ja kattokruunujen loisteeseen. Kunnanvaltuustoa seuraa liukkaasti eduskunta ja joku saattaa lopulta päätyä päättämään isänmaan tai jopa maanosan asioista valtioneuvostoa tai europarlamenttia myöten. Päivä ilman päätöksentekoa on pian kuin yhteistyötahon kustantama ilmainen lounas vailla tavanomaisia ruokajuomia.
Päätöksentekoriippuvuudesta on kuitenkin mahdollista pyristellä eroon. Joskus se onnistuu vain ammattiavulla, joskus tarvitaan vertaistukea. Uskoontulokin voi kuulemma auttaa. Lääkitystä ei suositella, sillä tokkurassa ja puolisalaa tehdyt päätökset saattavat sattua ja menevät joka tapauksessa muutenkin pieleen.
Myös esimerkki kannustaa.
Hallituksen riveissä on jo pidempään kateellisena kyttäilty, miten keskustajohtaja Juha Sipilä porskuttaa mielipidekyselyiden kärjessä tekemättä juuri mitään. Sipilän hehkutellaan olleen jo täydet tuhat päivää päättämättä, siis käytännössä koko vaalikauden.
Sama pätee tietysti perussuomalaisiin, jotka luikkivat käpykaartiin heti jytkyn rääppiäisistä, etteivät vain vahingossakaan joutuisi päättämään yhtään mistään ja varsinkaan Kreikasta.
Sipilän esimerkki näyttää innostaneen hallituksen viime hetken ponnistukseen, mistä saatiin näyttävä osoitus viime viikonloppuna. Kuukausikaupalla kehuttu perhepaketti haudattiin yhdessä rysäyksessä, kun siitä ei äkkiä ollutkaan kirotun kestävyysvajeen kaatajaksi.
Sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Lähtihän esimerkiksi kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) Eurooppaan juuri siinä kohtaa, kun kaikki suuret uudistukset oli saatu tehdyksi.
Paitsi tietysti kuntauudistus. Ja sote, jonka kohtalo on tosin yhteisestä sopimuksesta vielä myös opposition käsissä.
Myös metropolihanke ja vanhuspalvelumitoitus pitäisi ehtiä ennen vaaleja kaatamaan, mutta eiköhän sekin vielä onnistu.
Lisäbudjetin kanssa voi tehdä tiukempaa, koska siitä on ainakin demarileirissä kaavailtu valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) vaalityön kirkastajaa.
Toverillinen ohjaus hallituskumppaneilta edesauttanee pitämään sarakkeen puhtaana tältäkin osin.
Kuka olisi arvannut, että kun pääministeri taannoin hehkutti Twitterissä, että vaaleihin on jäljellä sata päivää, se tarkoittaa sataa päivää ilman päätöksiä?
Enää ei puutu kuin tv-ohjelma, jossa koko kansakunta pääsee olemaan päättämättä vapaasti valitsemiensa edustajien välityksellä.
Päivä vain ja hetki kerrallansa.
Mutta kai tästäkin selvitään.
Jari Korkki
Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja
Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja
