Hmmmmm - niinpä - varsinaiset veriveljet sano...
Suora nettilainausHelsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Pääkirjoitus|Pääkirjoitus
Venäjä ja Turkki ovat Syyriassa vastakkaisilla puolilla, mutta presidentit Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdoğan tarvitsevat toisiaan
Putin ja Erdoğan ovat aiemminkin ratkaisseet vaikeita keskinäisiä kysymyksiä.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat torstaina Moskovassa. Kuva: MIHAIL KLIMETJEV / REUTERS
Julkaistu: 20:15
TURKIN presidentti Recep Tayyip Erdoğan tapasi torstaina Moskovassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Tapaamisen pääaihe oli Luoteis-Syyrian Idlibin alueen sotatoimien rauhoittaminen.
Tilanne on erikoinen. Vaikka Venäjä ja Turkki tukevat Syyrian sodassa eri osapuolia ja niiden joukot taistelevat toisiaan vastaan, ne myös tarvitsevat toisiaan. Putinilla on aito tarve sopia asioita Luoteis-Syyriassa niin, että Erdoğanille jää tilaa toimia.
Syynä on se, että Syyrian sotaan sekaantumalla Putin hakee ja saa ennen kaikkea arvovaltaa ja tunnustusta Venäjän asemalle. Pelkkä arvovalta ei kuitenkaan yksin riitä, jos Venäjä jää jatkossakin maailmanpolitiikassa kovin eristyksiin. Putinin ja Erdoğanin kaltaiset johtajat tarvitsevat toisiaan oikeuttaakseen oman valtansa ja vahvistaakseen edustamaansa, lännen demokratioista poikkeavaa hallitsemistapaa.
SYYRIAN monimutkainen konflikti on tarjonnut Venäjälle areenan, jolla se on voinut toimia kuin globaali suurvalta. Vaikka Venäjä joutui vuonna 2014 Krimin miehityksen jälkeen lännen eristämäksi, maa on raivannut itselleen tilaa Lähi-idässä. Syyriassa Venäjä pystyi tarjoamaan kumppanuuttaan Yhdysvalloille ja sen länsiliittolaisille. Osapuolet yhdisti taistelu terroristijärjestö Isisiä vastaan. Venäjän tuesta tuli lännelle monella tavalla tärkeää – mutta Venäjä solmi samaan aikaan kumppanuuksia moneen suuntaan.
Venäjä tukee Irania, ja tuen merkitys vain korostui, kun Yhdysvallat katkaisi ensin Iranin ydinsopimuksen ja tappoi sitten tärkeän iranilaiskenraalin. Keskeistä Lähi-idän ja Syyrian konflikteissa on kuitenkin ollut se, miten Venäjä on pitänyt pystyssä Syyrian johtajaa Bashar al-Assadia.
Al-Assadia tukemalla Venäjä on vakiinnuttanut taitavasti asemansa niin, että Syyriassa ei jatkossa tapahdu mitään ilman Venäjää.
Venäjää ei voi ohittaa myöskään silloin, kun ratkotaan laajemmin Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan liittyviä kysymyksiä. Turkki on ymmärtänyt tämän, mutta sillä on naapurustossaan myös omat intressinsä. Turkki haluaa kurdit kauas rajaltaan ja on siksi sopinut Venäjän kanssa suojavyöhykkeestä Syyrian ja Turkin rajalla. Samaan aikaan Venäjä myy Turkille ohjuksia.
Venäjän asema suurvaltapolitiikan toimijana vahvistui, kun Yhdysvallat viime vuoden lopussa veti valtaosan joukoistaan Syyriasta. Siitä alkaneen ketjureaktion yhtenä tuloksena on se, että Putin ja Erdoğan edustavat vakavan yhteenoton vastakkaisia osapuolia. Akuutin kriisin Turkin ja Venäjän väleihin toi kuitenkin isku, joka tappoi Syyriassa 34 turkkilaissotilasta. Sillä on Erdoğanin suosiolle kova hinta, ja nyt hän yrittää kohentaa asemiaan Euroopan kustannuksella puskemalla turvapaikanhakijoita Kreikan rajan yli.
TÄHÄN ASTI Venäjän Syyrian-strategia on toiminut, ja asetelma Idlibissä suosii Putinia. Putin ja Erdoğan tuntevat hyvin toisensa, ja kaksikko on aiemminkin ratkaissut vaikeita keskinäisiä kysymyksiä. Näistä yksi esimerkki on neljän vuoden takaa, kun Turkki ampui Syyrian rajalla alas venäläishävittäjän.
Putinin tapaan myös Erdoğan pelaa moneen suuntaan. Sen saa nyt huomata Euroopan unioni ulkorajallaan Kreikassa. EU saa kuitenkin syyttää vain itseään tilanteesta, jossa Syyrian sodan varsinaisissa ratkaisuissa unionille on jäämässä sivustakatsojan rooli. Nyt EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan uskottavuus lepää sen varassa, ettei Turkin painostukselle Kreikan rajalla anneta periksi.
