Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:
Edellisessä osassa kirjoitin Ossi Liitenistä. En rohjennut jatkaa tekstiä muiden lautakuntajäsenten osalta, sillä niin häkellyttävän suvereeni tuo Ossin rooli sen aikaisessa kulttuuriasianlautakunnassa oli mielestäni.
Nyt minulle tuli eräänlainen tulppa kirjoitukseeni. Toisaalta aivan kuin venttiili putkessa olisi suljettu. Jatkan hetken päästä kukaties kirjoitustani kulttuuriasianlautakunnan esittelijän Unto Käyhkön osalta, jonka kanssa olen käynyt aikanaan mielenkiintoisia keskusteluja...
_____________________________________________________________________
Tosiaan en saa puserrettua juuri nyt valtuustokauden 2001-2004 kulttuuriasiainlautakunnan jäsenistä juuri mitään mutta...
Unto Käyhkön olin tavannut jo 1990-luvun puolessavälissä käynnistäessäni Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- asioita. Hänen aviovaimonsa Riitta Käyhkön olin tullut vähin tuntemaan opetessektorilla.
Mikäli oikein olin ymmärtänyt Unto ja Riittä Käyhkö sekä Olavi ja Ritva Korolainen olivat perhetuttuja.
Unto oli mukana/oli asiasta tietoinen suunnitellessamme kemiläisten kuvataiteilijoiden taidenäyttelyä Murmanskiin ja Severomorskiin. Taidenäyttely toteutettiin alkukesästä 1994. Se oli MOJA-ryhmä (Marika Hakala, Olavi Korolainen, Jorma Kuula ja Anssi Hanhela) ja matkalla minun lisäksi olivat Olavi Korolainen ja Anssi Hanhela.
Mikäli oikein muistan, tauluvakuutukset ja matkat maksoimme omasta kukkarosta, mutta perillä Murmanskissa ja Severomorskissa kustannuksista huolehti pääasiassa Severomorskin kulttuuriosasto, oletettavasti osittain myös kuvataideystävämme.
Todettakoon, että Lapin Ely-keskuksen vientiasiamies Kari Oittinen avusti ansiokkaasti näyttelyssä olleiden taulujen rajan yli viemisessä - paperisodassa. Taulujen vienti rajan yli ei ollut ihan pikku juttu sekään, vaikka siihen maailman aikaan elettiin aika seesteistä hetkeä Neuvostoliiton hajoamisen jälkimainingeissa.
Taulut saatiin "lähes ongelmitta" Rajajoosepista meidän mukana linja-autossa Murmanskiin, mutta niiden takaisin saaminen syksyllä oli jo toinen juttu. Kyllä ne sieltä loppujen lopuksi saapuivat Kemiin.
Mikäli oikein muistan, severomorskilaiset kuvataideystävämme olivat joutuneet maksamaan näyttelytaulujen lähettämisestä Suomeen, Kemiin.
Todettakoon, että taidenäyttelyiden pitäminen perustui vastavuoroisuuteen eli periaatteeseen: Vuoroin vieraissa.
Se merkitsi mm. sitä, että heti syksyllä 1994 Severomorskista saapui Kemiin kutsuttuna kuvataiteilijaryhmä. Varsinaiset kuvataiteilijat olivat Anatoly Sergienko, Ivan Voron ja Juri Legomtsev. Tauluja näyttelyssä oli kahdelta ensimmäiseltä.
Ryhmän ja autokuskin lisäksi mukana oli Severomorskin kulttuuriosaston johtaja Olga Katsaran. He tulivat pitämään siis Kemiin ensimmäistä taidenäyttelyä. Näyttelypaikka oli Pohjolan Sanomien ala-aula ja sisäpääportaikko. Vieraat olivat majoittuneina Merihovissa.
Näyttelyjärjestelyissä oli kulttuuritoimittaja Hannu Sarralalla erityisen suuri rooli.
Taidenäyttelyn avasi Unto Käyhkö tulkin välityksellä. Siitä tuli erinomainen taidenäyttely. Kuvioissa olivat mukana taustajoukkoina myös Kemin Kuvataiteilijat ry sekä useita kemiläisiä yrityksiä, joita olin saanut rahoittamaan osittain em. taidenäyttelyn toteuttamista. Kemiläisillä kuvataiteilijoilla oli hallussaan "työhuoneina" ns. Paattion Kartano.
Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että Anatoly Sergienko maalasi alastonmallista upean, ison öljyväritaulun eräänlaisen "avoimien ovien päivänä" em. kuvataiteilijoiden tilassa.
Kyseinen taideteos luovutettiin Kemin TT-Keskuksen toimitusjohtaja Markku Toivaselle. Kyseinen yritys oli pääsponsori em. taidenäyttelyn toteuttamisessa. Arvelen, että em. taideteos on tällä hetkellä Oulussa...
Severomorskilais-/murmanskilaiskuvataiteilijat pitivät vuonna 1997 Kemin taidemuseossa ison taidenäyttelyn. Mukana olivat Anatoly Sergienko, Ivan Voron ja Vladimir Tchernov. Viimeksi mainittu henkilö oli Murmanskista - akvarellisti.
Matkalla oli autokuskin lisäksi myös Severomorskin kulttuuriosaston johtaja Olga Katsaran.
Kyseisen taidenäyttelyn avaussanat lausui Kemin silloinen kaupunginjohtaja Juhani Leino.
Ymmärtääkseni apulaiskaupunginjohtaja Jorma Virtanen oli vähän raottanut kulttuurirahahanoja tapahtuman toteuttamiseksi.
Virallinen yhteistyö Kemin ja Severomorskin välillä oli jo aikaisemmin alkanut...
Itse vein Murmanskiin ja Severomorskiin useilla matkoilla paperia - A4- ja A3 - arkkeja satoja kiloja. Paperit olin saanut neuvotelluksi Veitsiluoto Oy:n, sittemmin ENSO Oyj:n ja viimein Stora Enso Oyj:n Veitsiluodon tehtaiden arkittamolta Kemissä humanitäärisenä apuna.
Miksi em. tyyppiseen toimintaan ryhdyin? Siksi, että ensimmäisellä matkallani Lapin lääninhallituksen delegaatiossa syksyllä 1993 näin omin silmin, että mm. lastentarhoissa, kouluissa, kirjastoissa, tms. oli akuutti pula hyvälaatuisesta paperista.
Kaikki edellä oleva tapahtui siis muutamia vuosia aikaisemmin kuntapolitiikkaan mukaan lähtemistäni.
Olin kyllä nähnyt kunnalliseen päätöksentekoon liittyviä elementtejä ja todennut, että en osaa "vetää oikeista naruista".
Toimintani oli aivan liian suoraviivaista. Luulin, että asiat, joissa olin mukana, olivat niin hyviä ja merkittäviä, että niille löytyy kyllä tukea/ymmärrystä.
Niin - Kemin kulttuuriasiainjohtaja, museonjohtaja Unto Käyhkön kanssa kävimme valtuustokauden 2001-2004 aivan alkuajoista lähtien useita, mielenkiintoisia keskusteluja hänen virkahuoneessaan Kemin taidemuseon "piippuhyllyllä".
Keskustelun aiheet olivat "maan ja taivaan" väliltä kuitenkin pääsääntöisesti kulttuuriin liittyen.
Muistaakseni Unto jotakuinkin säännöllisin väliajoin muistutti minua, että olen aivan väärässä puolueessa, ryhmittymässä...
Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...
TÄSSÄ se nyt on, Espoon tuore ratkaisu koulujen remonttisumaan: pikakoulu. Tehkää perässä, Espoo yllyttää muita kuntia.
Niipperin vanha koulu todettiin terveydelle vaaralliseksi vuoden 2016 alussa. Oppilaat kärrättiin busseilla turvaan väistötiloihin. Vanha koulu päätettiin purkaa.
Uutta koulua alettiin varsinaisesti rakentaa vanhan naapurissa ja tehtaalla vasta huhtikuussa. Silti koulujen alkaessa oli jo valmista. Suunnittelu ja byrokratia toki alkoivat aiemmin kuin keväällä, mutta niistäkin selvittiin tavallista sukkelammin.
Koulu on kuljetettu paikalle tehtaalta suunnilleen kuusi metriä leveinä palasina. Se voitaisiin periaatteessa siirtää nykyisestä paikastaan myös muualle. Espoo ei omista rakennusta itse vaan vuokraa sitä kouvolalaiselta yritykseltä.
Rakennus ei silti ole mikään väliaikainen parakki tai paviljonki vaan ihan oikea koulu. Väestönsuojaa ei ole, mutta muuten rakentamisessa on noudatettu sellaisia määräyksiä, että koulu voisi jäädä paikalleen vuosikymmeniksi.
Virkamiehet käyttävät sanaa tyyppikoulu. Se tarkoittaa, että Niipperin koulun mallin mukaisesti haluttaisiin tehdä hyvinkin nopeasti muita uusia kouluja, aloittamatta suunnittelua puhtaalta pöydältä joka kerta.
Niipperin vanha koulu todettiin terveydelle vaaralliseksi vuoden 2016 alussa. Oppilaat kärrättiin busseilla turvaan väistötiloihin. Vanha koulu päätettiin purkaa.
Uutta koulua alettiin varsinaisesti rakentaa vanhan naapurissa ja tehtaalla vasta huhtikuussa. Silti koulujen alkaessa oli jo valmista. Suunnittelu ja byrokratia toki alkoivat aiemmin kuin keväällä, mutta niistäkin selvittiin tavallista sukkelammin.
Koulu on kuljetettu paikalle tehtaalta suunnilleen kuusi metriä leveinä palasina. Se voitaisiin periaatteessa siirtää nykyisestä paikastaan myös muualle. Espoo ei omista rakennusta itse vaan vuokraa sitä kouvolalaiselta yritykseltä.
Rakennus ei silti ole mikään väliaikainen parakki tai paviljonki vaan ihan oikea koulu. Väestönsuojaa ei ole, mutta muuten rakentamisessa on noudatettu sellaisia määräyksiä, että koulu voisi jäädä paikalleen vuosikymmeniksi.
Virkamiehet käyttävät sanaa tyyppikoulu. Se tarkoittaa, että Niipperin koulun mallin mukaisesti haluttaisiin tehdä hyvinkin nopeasti muita uusia kouluja, aloittamatta suunnittelua puhtaalta pöydältä joka kerta.
Kaikkialle kaupungissa malli ei istu, mutta pikakoulu numero kaksi on jo tänä syksynä valmistumassa Karhusuolle ja Jupperiin on tulossa ensimmäinen pikapäiväkoti.
Tyyppikoulut ovat menneiltä vuosikymmeniltä hyvinkin tuttuja, mutta hetkeen tällaista koulurakennusten rintamamiestaloa ei ole ollut.
ENSISILMÄYKSELLÄ uusi kaksikerroksinen puukoulu näyttää perinteiseltä: on pitkiä käytäviä ja luokkia niiden varrella. Tämä osoittautuu osin harhaksi.
Luokkien välillä olevista seinistä osa liukuu tarvittaessa pois tieltä, ja käytävien varsilta paljastuu jokunen suojaisa soppi pienessä ryhmässä tai yksin opiskeluun. Tiloja voi siis uuden opetussuunnitelman hengen mukaisesti muokata helposti niin, että yhdessä voi olla iso joukko tai pieni ryhmä.
Rehtori Anu Ruottinen sanoo, että uudessa rakennuksessa on kuunneltu yksityiskohdissa todella hyvin talon käyttäjiä. Tyyppikoulu ei siis tarkoita, että talot olisivat täysin identtisiä. Sekä henkilökunta, vanhemmat että oppilaat ovat Ruottisen mukaan iloisia siitä, että ratkaisuun päästiin nopeasti. Ei tarvitse enää bussikyytejä kauas joka koulupäivä.
”Rumba loppui”, rehtori huokaa
Rakennus on mitoitettu 320 oppilaalle, vaikka nyt alakoululaisia ja esikoululaisia onkin tätä vähemmän. Sisäliikuntatiloja tai teknisen käsityön luokkaa Niipperissä ei ole, joten sisäliikunnan ja teknisen työn opetusta varten pitää ainakin tänä syksynä lähteä naapurikouluun tai muihin liikuntatiloihin.
Toisaalta koulussa on erikseen teknologialuokka, jonka avulla hoituu myös osa teknisen työn opetuksesta. Ruokalaan on asennettu esitystekniikkaa, jonka avulla siellä voidaan pitää koulun tilaisuuksia. Koulun katolla on aurinkopaneeleja, joita hyödynnetään myös opetuksessa, kun käsitellään ympäristöasioita ja energiaa.
Niipperin koulun vuokrasopimus on kymmeneksi vuodeksi ja siinä on optio viiteen lisävuoteen. Se tarkoittaa myös, että rakennuttaja vastaa koko ajan siitä, että uusi koulu on esimerkiksi sisäilmaltaan terve. On myös mahdollista, että sopimusta halutaan aikanaan jatkaa sellaisenaan huomattavasti pidemmänkin ajan.
Koulurakennuksen julistaminen pysyväksi vaatisi kaavamuutosta, mutta itse talo kelpaisi muuten nykyisellään pidempiaikaiseenkin käyttöön, nykyisellä paikallaan tai jossain muualla.
Niipperi on nimittäin aluetta, jolla kouluverkkoa lähivuosina tarkastellaan. Siis katsotaan, ovatko koulurakennukset edelleen järkevissä paikoissa verrattuna siihen, missä lapsia asuu eniten. Siksi Espoo ei vielä varmasti sanokaan, kuinka kauan uusi talo nykyisellä paikallaan on.
ONKO tämä siis ratkaisu kaikkiin Espoon koulujen remontteihin? Ei tietenkään.
Niipperi on rauhallista pientaloaluetta, jossa koulun vieressä oli ulkoilualue, hiljainen tontti. Tiheästi asutuista keskuksista samaa ei helposti löydy. Monet koulurakennukset ovat suojeltuja. Koulujen tai niiden kanssa tilat jakavien muiden kaupungin palvelujen tarpeet voivat olla liian monimutkaisia taipumaan tällaiseen yksinkertaiseen malliin. Espoo ei tehnyt mitään isoa periaatepäätöstä siitä, että se haluaisi ennemmin vuokrata kuin omistaa kouluja.
”Tämä ei ole ainoa ratkaisu. Tämä on yksi monista ratkaisuista, joita kokeilemme”, selittää Olli Isotalo, Espoon teknisen toimen johtaja.
Espoo siis esimerkiksi edelleen teettää kouluja elinkaarimallilla, jossa urakoitsijalle maksetaan vastuusta koulun kunnossapidosta hyvin pitkän ajan päähän mutta rakennuksen omistaja on kaupunki. Tai korjaa kouluiksi ihan muuhun käyttöön suunniteltuja tiloja, kuten pian toimistoja Niittykummussa.
Uudenlaisen tyyppikoulun hinta ei lopulta välttämättä tule muita vaihtoehtoja halvemmaksi. Yhdessä mielessä raha on silti perustelu tavalle toimia. Tämä on nimittäin tapa pitää investointibudjettia kurissa.
Isotalo sanoo, että kymmenen vuoden investointiohjelmassa on 69 koulua tai päiväkotia. Suurin osa näistä on peruskorjauksia, mutta edelleen kiivaasti kasvava kaupunki tarvitsee myös uusia kouluja.
Ja sitten ovat sisäilmaongelmat, joiden vuoksi todella monesta koulusta ollaan tälläkin hetkellä hätäevakossa jossain. Paniikkiratkaisut ovat kalliita. Pakosta äkkiä hankittu väliaikainen koulurakennus on usein kompromissi: ei ihan mitä halutaan vaan mitä markkinoilta äkkiä saadaan.
Tyyppikoulu on siis yritys tehdä asioita samaan aikaan sekä nopeasti että nykyisiä väliaikaiseksi tarkoitettuja paviljonkeja harkitummin.
”Aikaa ei säästetä itse rakentamisessa vaan siinä, että suunnittelua ja kilpailutusta ei tarvitse aloittaa joka kerta nollasta”, selittää suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen.
VOISIKO Espoon mallia sitten oikeasti kopioida muuallekin? Ehkä, sanotaan naapurista Helsingistä.
”On selvää, että meidän pitää pystyä nopeuttamaan koulujen korjauksia. Tähän tarvitaan monenlaisia keinoja. Tämä voi hyvinkin olla yksi niistä”, sanoo apulaispormestari Pia Pakarinen (kok).
Tyyppikoulut ovat menneiltä vuosikymmeniltä hyvinkin tuttuja, mutta hetkeen tällaista koulurakennusten rintamamiestaloa ei ole ollut.
ENSISILMÄYKSELLÄ uusi kaksikerroksinen puukoulu näyttää perinteiseltä: on pitkiä käytäviä ja luokkia niiden varrella. Tämä osoittautuu osin harhaksi.
Luokkien välillä olevista seinistä osa liukuu tarvittaessa pois tieltä, ja käytävien varsilta paljastuu jokunen suojaisa soppi pienessä ryhmässä tai yksin opiskeluun. Tiloja voi siis uuden opetussuunnitelman hengen mukaisesti muokata helposti niin, että yhdessä voi olla iso joukko tai pieni ryhmä.
Rehtori Anu Ruottinen sanoo, että uudessa rakennuksessa on kuunneltu yksityiskohdissa todella hyvin talon käyttäjiä. Tyyppikoulu ei siis tarkoita, että talot olisivat täysin identtisiä. Sekä henkilökunta, vanhemmat että oppilaat ovat Ruottisen mukaan iloisia siitä, että ratkaisuun päästiin nopeasti. Ei tarvitse enää bussikyytejä kauas joka koulupäivä.
”Rumba loppui”, rehtori huokaa
Rakennus on mitoitettu 320 oppilaalle, vaikka nyt alakoululaisia ja esikoululaisia onkin tätä vähemmän. Sisäliikuntatiloja tai teknisen käsityön luokkaa Niipperissä ei ole, joten sisäliikunnan ja teknisen työn opetusta varten pitää ainakin tänä syksynä lähteä naapurikouluun tai muihin liikuntatiloihin.
Toisaalta koulussa on erikseen teknologialuokka, jonka avulla hoituu myös osa teknisen työn opetuksesta. Ruokalaan on asennettu esitystekniikkaa, jonka avulla siellä voidaan pitää koulun tilaisuuksia. Koulun katolla on aurinkopaneeleja, joita hyödynnetään myös opetuksessa, kun käsitellään ympäristöasioita ja energiaa.
Niipperin koulun vuokrasopimus on kymmeneksi vuodeksi ja siinä on optio viiteen lisävuoteen. Se tarkoittaa myös, että rakennuttaja vastaa koko ajan siitä, että uusi koulu on esimerkiksi sisäilmaltaan terve. On myös mahdollista, että sopimusta halutaan aikanaan jatkaa sellaisenaan huomattavasti pidemmänkin ajan.
Koulurakennuksen julistaminen pysyväksi vaatisi kaavamuutosta, mutta itse talo kelpaisi muuten nykyisellään pidempiaikaiseenkin käyttöön, nykyisellä paikallaan tai jossain muualla.
Niipperi on nimittäin aluetta, jolla kouluverkkoa lähivuosina tarkastellaan. Siis katsotaan, ovatko koulurakennukset edelleen järkevissä paikoissa verrattuna siihen, missä lapsia asuu eniten. Siksi Espoo ei vielä varmasti sanokaan, kuinka kauan uusi talo nykyisellä paikallaan on.
ONKO tämä siis ratkaisu kaikkiin Espoon koulujen remontteihin? Ei tietenkään.
Niipperi on rauhallista pientaloaluetta, jossa koulun vieressä oli ulkoilualue, hiljainen tontti. Tiheästi asutuista keskuksista samaa ei helposti löydy. Monet koulurakennukset ovat suojeltuja. Koulujen tai niiden kanssa tilat jakavien muiden kaupungin palvelujen tarpeet voivat olla liian monimutkaisia taipumaan tällaiseen yksinkertaiseen malliin. Espoo ei tehnyt mitään isoa periaatepäätöstä siitä, että se haluaisi ennemmin vuokrata kuin omistaa kouluja.
”Tämä ei ole ainoa ratkaisu. Tämä on yksi monista ratkaisuista, joita kokeilemme”, selittää Olli Isotalo, Espoon teknisen toimen johtaja.
Espoo siis esimerkiksi edelleen teettää kouluja elinkaarimallilla, jossa urakoitsijalle maksetaan vastuusta koulun kunnossapidosta hyvin pitkän ajan päähän mutta rakennuksen omistaja on kaupunki. Tai korjaa kouluiksi ihan muuhun käyttöön suunniteltuja tiloja, kuten pian toimistoja Niittykummussa.
Uudenlaisen tyyppikoulun hinta ei lopulta välttämättä tule muita vaihtoehtoja halvemmaksi. Yhdessä mielessä raha on silti perustelu tavalle toimia. Tämä on nimittäin tapa pitää investointibudjettia kurissa.
Isotalo sanoo, että kymmenen vuoden investointiohjelmassa on 69 koulua tai päiväkotia. Suurin osa näistä on peruskorjauksia, mutta edelleen kiivaasti kasvava kaupunki tarvitsee myös uusia kouluja.
Ja sitten ovat sisäilmaongelmat, joiden vuoksi todella monesta koulusta ollaan tälläkin hetkellä hätäevakossa jossain. Paniikkiratkaisut ovat kalliita. Pakosta äkkiä hankittu väliaikainen koulurakennus on usein kompromissi: ei ihan mitä halutaan vaan mitä markkinoilta äkkiä saadaan.
Tyyppikoulu on siis yritys tehdä asioita samaan aikaan sekä nopeasti että nykyisiä väliaikaiseksi tarkoitettuja paviljonkeja harkitummin.
”Aikaa ei säästetä itse rakentamisessa vaan siinä, että suunnittelua ja kilpailutusta ei tarvitse aloittaa joka kerta nollasta”, selittää suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen.
VOISIKO Espoon mallia sitten oikeasti kopioida muuallekin? Ehkä, sanotaan naapurista Helsingistä.
”On selvää, että meidän pitää pystyä nopeuttamaan koulujen korjauksia. Tähän tarvitaan monenlaisia keinoja. Tämä voi hyvinkin olla yksi niistä”, sanoo apulaispormestari Pia Pakarinen (kok).
- PeruskouluSeuraa
- SisäilmaongelmatSeuraa
- EspooSeuraa
- NiipperiSeuraa
- RakentaminenSeuraa
- Maija AaltoSeuraa
