Minulla on aina ollut tunne, että puu on jotain muuta kuin perinteisesti ajattelemme. Opetustyössä ollessani kävimme joka syksy läpi kohtalaisen tarkkaan puun kasvuprosessin. Mainitsin usein, että puut kommunikoivat, juttelevat keskenään. Muistan oppilaitteni hiukan säälivät katseet tyyliin: "Joo, joo, puhu sinä, minä pitelen hevosta!"
No luonollisesti perustelin näkemystäni, miten puut ovat yhteydessä juuriston avulla toisiinsa ja lähiympäristöön - pitkällekin...
Niin kuin olen keväällä kirjoittanut, kaadomme tontiltamme kakkosliittymän viereltä kolme suurta, yli 50 vuotta vanhaa koivua. kolmen koivun ryppäästä kaatamamme keskimmäinen koivu vuodatti nestettä/mahlaa poikkeuksellisen runsaati. Mietiekelin itsekseni, mitähän tuosta seuraa...
Kahdesta jäljelle jääneestä toiseen tuli lehti ihan normaalisti, mutta toinen on hyvin kivuliaan = kuivan näköinen > tällä hetkellä suuri karahka. Seuraamme tilannetta ensi kevääseen, toipuuko koivu vai joudummeko senkin loppujen lopuksi kaatamaan.
Näyttää siltä, että keväällä em. kolmen koivun ryppäästä kaatamamme koivu oli voimakkaasti juurien avulla yhteydessä tällä hetkellä kivuliaaseen koivuun.
Ihmisistä todetaan usein, että hän kuoli suruun. Varsinkin vanhojen, vuosikymmeniä yhteistä elämää viettäneiden ihmisten yhteydessä toisen kuollessa, toinenkin kuolee usein lyhyen ajan kuluessa - valitettavasti.
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Mitä mieltä puu on halaajastaan?
Puu näkee, tuntee, haistaa ja maistaa.
LUIN JUURI, että Suomessa on 78 miljardia puuta.
Se on pysäyttävä tieto. Voin vain kuvitella, miten monen silmät pyörivät euronkuvina päässä tuota lukemaa sulatellessa. Mikä määrä runkopuuta! Materiaalia sellukattilaan, biodieselin valmistukseen, viskoosiksi!
Mutta odottakaapa hetki.
Vielä pysäyttävämmäksi lukeman tekee se tieto, että jokainen puu on yksilö, kuten jokainen ihminenkin. Ja että jokainen puu kommunikoi lajitovereidensa ja muidenkin elollisten kanssa. Puilla on oma ”wood wide webinsä”.
78 miljardia verkostoitunutta puuta, 5,4 miljoonan asukkaan maassa . . .
LUIN tiedon puiden määrästä Seppo Vuokon juuri ilmestyneestä kirjasta Latva pilviä piirtää (Maahenki). Kirja avaa hienosti puiden olemusta.
Vuokko, palkittu kasvitieteilijä, muistuttaa tieteeseen nojaten, että puu näkee, vaikka sillä ei ole silmiä, tuntee, vaikka sillä ei ole hermoja, haistaa, vaikka sillä ei ole nenää ja kuulee, vaikka sillä ei ole korvia.
Vuokko, palkittu kasvitieteilijä, muistuttaa tieteeseen nojaten, että puu näkee, vaikka sillä ei ole silmiä, tuntee, vaikka sillä ei ole hermoja, haistaa, vaikka sillä ei ole nenää ja kuulee, vaikka sillä ei ole korvia.
”Seuraava kysymys onkin sitten: ajatteleeko puu, vaikka sillä ei ole aivoja”, kirjoittaa Vuokko, eikä ole kysymyksineen yksin. Kasvien salattu elämä ei kiinnosta vain sateenkaaren väreihin pukeutuneita, universumin kosmisia värähtelyjä aistivia ”vaihtoehtoihmisiä”, vaan yhä enemmän myös asiallisia tiedehenkilöitä – ja suurta yleisöä.
HYVÄ esimerkki tulee tehokkaasta Saksasta. Metsänhoitaja Peter Wohllebenin teosta Das geheime Leben der Bäume (2015) on myyty liki 350 000 kappaletta, ja käännöksiä pukkaa. Elokuussa teos ilmestyy myös suomeksi nimellä Puiden salattu elämä.
Yksi Wohllebenin menestyksen salaisuuksista on kriitikoiden mukaan se, että hän elollistaa puut kirjoittamalla niistä termein, joita on totuttu käyttämään eläinkunnasta.
VANHOISSA kulttuureissa puut ovat olleet arvossaan myyttisessä mielessä ja henkisenä pääomana, niin myös suomalais-ugrilaisuudessa. Pihlaja on monelle edelleenkin pyhä puu, ja koivuun liittyy paljon muutakin kuin tuoksu ja vihdat.
On hienoa, että tiede tuntuu nyt antavan vahvaa sivustatukea vanhojen myyttien viisaudelle. Puita kannattaa kunnioittaa, muutenkin kuin rahalähteinä.
