perjantai 15. joulukuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Jostain syystä kävi mielessä 1980-luvun alkuvuodet. Kemin kulttuurikeskuksessa, oikeastaan tarkemmin Kemin kaupunginteatterissa. Siihen maailman aikaan minua ei politiikka erityisesti kiinnostanut. Toki työpaikassani Kemin kaupungin omistamassa/hallinnoimassa Kemin ammattikoulussa se tuli vastaan lähes päivittäin jossakin muodossa. Kävimme - minä ja vaimoni - silloin tällöin Kemin kaupunginteatterissa. Näytöksissä, erityisesti ensi-iltanäytöksissä oli yleensä paljon läsnä Kemin kaupungin luottamushenkilöitä ja virkamiehiä. Kaupungin "kermaa", vaikuttajia. Mikäli oikein muistan, heidät oli kutsuttu ensi-iltaan seuralaisineen - ilmaiseksi. Hyvä niin. Muistaakseni se herätti silloin tällöin yleisönosastokirjoituksia, joissa luonnollisesti oli taustalla kuuluisa, ahdistava kateuden piru. Meitä se ei häirinnyt. Oli päinvastoin tunne, että kyllä he ovat sen ansainneet ja oli mukava seurata siististi pukeutuneita kaupungin päättäjiä. Olihan meillä siihen aikaan varaa kolmeen kaupunginjohtajaankin: Kaupunginjohtaja ja kaksi apulaiskaupunginjohtajaa... Sittemmin - parikymmentä vuotta myöhemmin - lähdettyäni mukaan kuntapolitiikkaan ajatukset alkoivat kääntyä pakostakin toisille urille. Alkoivat säästötalkoot. Monista asioista täytyi säästää. Siinä vaiheessa taisivat mennä valtuutettujen teatterin ensi-iltakutsut ja paljon muutakin. Nykyään säästämisestä on tullut kaupungin tapa. Sitä ilmeisesti jatkuu vielä pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti