perjantai 22. joulukuuta 2023

Ihmiset äänestävät puolueuskollisesti, sanoi tuttavani hyväjouluntoivotusten ohessa - kyllä...

Ihmiset äänestävät puolueuskollisesti, sanoi tuttavani hyväjouluntoivotusten ohessa - kyllä... Sain iltapäivällä puhelinsoiton. Tuttu henkilö toivotti hyvää Joulua ja lähestyvää Uutta vuotta. Juttelimme pitkään lähestyvistä presidentinvaaleista. Hänen näkemyksen mukaan ihmiset äänestävät totuttuun tapaan puolueuskollisesti, jolloin Keskustan ehdokkaalla Olli Rehnillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle. Hän oli valmis lyömään asiasta pienen veikan. Emme lyöneet, mutta minä - ainaisena yltiöoptimistina - rohkenin olla asiasta eri mieltä. Kerroin, että presidentinvaalien ensimmäiselle kierrokselle on vielä yli kuukausi aikaa. Käytännössä vasta toissapäivänä selvisivät lopullisesti osallistujat. Vaalikampanjat alkavat vasta nyt tosiasiassa kunnolla käynnistyä. Sanoin myös, että todennäköisesti näissä vaaleissa toteutuu ensimmäistä kertaa kunnolla niin sanottu taktinen äänestäminen. Toisin sanoen äänestäjien takaraivoon alkaa hiipiä ajatus jo toisesta äänestyskierroksesta. Olen aikaisemmin kirjoittanut, että neljä vahvinta ehdokasta saa ääniä ensimmäisellä kierroksella 20%:n pinnassa. Tasaista on ja kahden joukkoon on tiukka paikka. En kerta kaikkiaan näe mitään syytä etteikö Olli Rehn ole kahden joukossa. On hän näistä ehdokkaista mielestäni niin ylivoimainen. Oikeastaan vaan hänessä on presidenttiainesta. Sanoin soittajalle, että Olli Rehn on Kemissä keskiviikkona 03.01.2024 klo 09.00-09.45 Cafe Hertassa. Mennään aamukahville ja kuulolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti