tiistai 15. elokuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kävin tänään iltapäivällä kalassa tutulla vesialueella - kyllä. Oli ihanteellinen ilma - sopiva ja hyvänsuuntainen tuuli ja puolipilvinen sää - ekokalastukseen. Tein kolme "rannan tuntumasta" lähtöä ja tulin kylkimyyryä Kojukallion ja Ajoksen suuntaan menevälle väylälle kaksi jigionkea ja kesäpilkki vedessä. Tällä reissulla tapahtui kummia asioita. Ensimmäinen kummajainen: Tuskin olin saanut ensimmäisen ongen veteen, kun siihen iski välittömästi ahven. Ankkuroituani lähelle em. väylää sain välittömästi pilkillä särjen. Sen viipaloin ja toivoin isojen ahventen olevan lähistöllä. Kyllä niitä vähin olikin, mutta taas tuttu juttu, suurimmat karkasivat. Arvelen syynä olleen sen, että pistin jigikoukkuihin liian isoja paloja särjenlihaa. Toinen varsinainen kummajainen oli se, että kesäpilkistäni, jossa on iso jigikoukku, onnistui taitava kala viemään viisi särkipalaa lähes huomaamatta. Kun särjenliha loppui, aioin yllättää em. kalan madolla. Sekin häipyi. Epäilykseni on, etä asialla oli iso, viisas särki tai... Oli niin tai näin, ennen vastaavaa ei ole tapahtunut. Muutama kuva niin tiedätte, missä olin. Ensimmäistä kertaa myös kuva kalaämpäristä. Eihän tuo ihan Pietarin kalasaalis ole mutta kuitenkin yksi savustusannos... Tätä kirjoittaessani ahvenet on perattu, perkeet matopellossa ja pestyt kalat pakastimessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti