Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Olen usein kirjoittanut, että käsin tiskatessa lähtevät ajatukset lentoon. Niin tapahtui hetki sittenkin. Ehkä ne lähtivät liikkeelle siitä, että tiskasin muun muassa veitsiä ja haarukoita, jotka saimme häälahjaksi edesmenneiltä rajanaapureiltamme heinäkuussa vuonna 1968. Kerroin aika monelle luokalle opetustyössä ollessani nimenomaan vanhasta mieshenkilöstä, jonka luona kävin Länsi-Pohjan keskussairaalassa kauan sitten hänen ollessa elämänsä aivan viimeisillä hetkillä. Hän oli jo muissa maailmoissa. Kukaties hän minun läsnäoloni hämärästi kuitenkin aisti. Mietin hänen sairasvuoteen äärellä, kunpa saisin hänen valtavan tietomääränsä "imuroitua" lähes kuoleman hetkellä. Hän oli ollut aikaansa seuraava ihminen. Näin hänen "kuolemanspiraalinsa" käynnistyksen. Katselin aidan takaa, kun hän poikansa kanssa kokeili uutta pellonmuokkauslaitetta. Voimakasta jyrsintä. Hänelle oli tärkeää viljellä omalla tontilla perunaa jopa yli oman tarpeensa. Tuo uusi laite liikkeelle lähdettyä suorastaan heitti hänet yli ohjausaisojen pellon syrjään. Pieni, kevytrakenteinen mies. Siinä hänen sisäkalunsa ilmeisesti vioittuivat niin pahasti, että pitkä sairaalareissu oli edessä... Peurasaaren hautausmaalla käydessämme kävelemme silloin tällöin hänen ja hänen vaimonsa haudan ohi. Vanha mieshenkilö. Oikeastaan hän ei ollut kuollessaan kuin 72-vuotias.