perjantai 24. helmikuuta 2023

Uusi tuulia - kyllä...

Uusi tuulia - kyllä... Olin nähnyt sanomalehdessä mielenkiintoisen työhönhakuilmoituksen. Pistin paperit liikkeelle ja kuinka ollakaan, olin haastateltavien joukossa. Tehtävä liittyi nuorten aikuisten asennekoulutukseen uudessa tehdasympäristössä. Kerroin minua haastatelleelle ryhmälle, että asia on minulle varsin tuttu. Olin edellisessä elämässäni eli toimiessani ammatillisella koulutussektorilla ammattiaineiden opettajana kymmeniä kertoja piirtänyt liitutaululle ja/tai piirtoheitinkalvolle kolme ympyrää, jotka tasasivuisen kolmion muodossa leikkasivat toisiaan. Ympyröihin kirjoitin aina pitkin saatesanoin sanat: Tiedot, taidot ja asenteet. Itse kirjoitin aina sanan - asenteet - päällimmäiseen ympyrään. Painotin, että kaikki ammatillisessa elämässä lähtee liikkeelle henkilön asenteista. Oikealla asenteella pärjää pitkälle. Väärät tottumukset on syytä poisoppia. Nuoret siihen kyllä pysyvät, mutta iäkkäimmillä se on työn ja tuskan takana. Haastattelu sujui mielestäni ihan mukavassa ja myötäsukaisessa hengessä. Sainko edellä mainitun työpaikan, sitä en tiedä, sillä nousin hyvin nukutun yön jälkeen sängystäni. Uni jäi hiukan kesken...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti