maanantai 26. heinäkuuta 2021

Se on heinäkuun viimeinen viikko alkanut - kyllä...

Se on heinäkuun viimeinen viikko alkanut - kyllä... Kevät meni kuntavaaleja ja kesän alkamista odotellessa. Kesä on jo pitkällä seuraavan valtuustokauden 2021-2024 luottamustoimipäätöksiä odotellessa. Tämä tuntuu olevan nyt yhtä odottelua ennen kuin pääsee tosi toimiin. Varmaan suurin osa Keminkin kuntavaaleissa mukana olleista 168:sta ehdokkaasta on esittänyt taustaryhmilleen omat esityksensä/toiveensa, mitä luottamustoimia on seuraavan neljän vuoden aikana sitoutunut hoitamaan. Taustaryhmien esitykset valmistunevat parin viikon sisällä. Lopulliset päätökset tekee aikanaan uusi kaupunginvaltuusto. Päärakennuksen terassilla aamukahvia juodessamme ja lehteä selaillessamme aistimme hellepäivän tuloa. Niitä ei varmaan tälle kesälle enää ole häiriöksi saakka... On aivan pakko lisätä, että kävin hetki sitten Hahtisaaressa. Olimme sopineet Tommin kanssa, että hän asentaa uuden, oikean potkurin paikoilleen. Nyt riitti ProPulse-komposiittilapojen vaihto. Asentaminen tapahtui veneenlaskuluiskan tuntumassa. Kyllä taas paljastui ihmisten kärsimättömyys. Meidän työmme oli tehty, kun näimme porukan hinaavan pulpettiveneellä pientä soutuvenettä, jossa oli rompetta. Siihen he änkesivät. Kysyin, mitkä olivat heidän suunnitelmansa. Kuulemma soutuvene nostetaan luiskalta maihin. Sopihan siinä toki olemaan, mutta muutaman minuutin olisivat voineet odotella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti