torstai 9. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

"Ei tuommosta ookkaan!" sanoisi edesmennyt kalakaverini, mikäli olisi nähnyt suksisauvatuunaukseni. kerroin alkuviikosta, että tein elämäni ensimmäisen verkkokauppaostoksen: Kaksi irtosompaa Made in China. Tiesin jo tilatessani, että niitä joutuu hiukan seppäämään, mutta nyt se on tehty. Huomenna vielä viimeistelen kiinnitystä nippusiteillä. Niin - alunperin olen ostanut em. sauvaparin City Sportista Uusitalon Joukolta, samassa yhteydessä ostin myös sukset ja hiihtokengät. Siitä on jo tovi aikaa. Kaikki ovat toimineet erinomaisesti. Ainoastaan sauvoista sommat ovat hajonneet. Ostin riittävän pitkät sauvat ajatuksena luistelutekniikalla viilettää merenjäällä. Luistelut jäivät vähäisiksi. Nyt sauvoille on tarvetta rauhallisessa jäällä losuamisessa ja/tai lumikenkien kanssa Selkäsaaressa kahlatessa. Viime keväänä kokeilin uusia lumikenkiä, ne ovat ihan asialliset... Huomaan itsessäni iän myötä terveen laiskuuden siemenen. Mielellään oion asioita niin kuin tässäkin tapauksessa. Sauvojen ulkonäöllä ei ole suurtakaan merkitystä, jos ne soveltuvat tarvittavaan käyttöön. Saattaa olla, että käyttökokeilun jälkeen pistän kuvankin varmemmaksi vakuudeksi. Arvelen, että katselette niitä lievä hymynhäive suupielessä...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Päätin yllättää vaimoni, joka oli työhuoneella asuja tuunaamassa, myönteisesti paistamalla pussillisen esipaistettuja ja pakastettuja Pirkka-vehnäpullia. Sen tein. Itse yllätyin, että pellillä oli ahdasta. Pullat laskettuani totesin, että niitähän olikin 15 kpl, vaikka pussin kyljessä lukee 14 kpl. Lukee siinä myös 700 g. Nämä pullat olivat aavistuksen verran pienempiä, joten "pullatehtaan" annosteluautomaatti oli ilmeisesti asiaan reagoinut. Jos pullia olisi ollut 13 kpl, todennäköisesti olisin jo kirjoitellut reklamaatiota... Niin - päärakennuksessamme on taas taivaallisen hyvä pullan tuoksu - hetken aikaa...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin sääennusteen pitäneen taas paikkansa. Tuulta ja lauhaa - kyllä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään ja hoidan päivemmällä tuttuakin tutumpaa puuhuoltoa. Eilen päättyi Sauvotalon (entinen Kemin työväentalo) huutokauppa. Näytti tulleen kaksi tarjousta, viimeinen tarjoushinta oli 2000 euroa. Kuulostellaan, mitä tapahtuu. Tänään ei kannata lähteä liikkeelle, jos ei ole aivan pakko. On liukasta. Katsotaan, mitä päivä tuo muutoin tullessaan...

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Jorma Jope Ruonansuu on ollut viime aikoina vahvasti esillä. Hän kävi täällä meidänkin tontilla Kemin Haukkarin Kainuunkadun varrella useamman kerran. Meidän Tommi - mikäli oikein muistan - piti liikkeellä = huolsi Jopen Harrikkaa ja "amerikanrautaa". Eräänä kertana Jopen ollessa tontilla hän tuli minua jututtamaan. Olin tilapäisen puuvajan edessä Tervolasta tuotuja metrin halkoja sahailemassa ja pilkkomassa. Jope kertoi isoisänsä "vielä viimeisillä hetkillään" pilkkoneen puita. Kontallaan oli kuulemma heilunut kirveen kanssa pilkkomispölkyn edessä. Mielessäni näin aika koomisen tilanteen. Vaimoni Tuula kutoi Tommille Harrikka-villapuseron. Muistaakseni myös Jopelle. Ovatkohan nuo villapuserot vielä elossa...

Mitä tänään tähän asti...

Tänä aamuna oli kännykässä poikkeuksellisesti herätys päällä klo 06.30, sillä olin sopinut Keminmaan Paakkarin (Auto Patu) kanssa, että vien Mersun kardaaniakselin tiivisteen vaihtoon klo 08.00. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Keminmaahan ajellessani moottoritietä tuntui auto koko ajan "elävän", tuijaavan. Oliko tienpinta tosiaan niin liukas vai vaikuttiko tuuli myös asiaan. Oli niin tai näin, tiiviste on vaihdettu ja ajelin vanhaa tietä takaisin Kemiin. Kävi takaraivossa taas ajatus nelivetoautosta. Katsotaan nyt sitten, eteneekö asia ajatusta pitemmälle. Tänään ei ole mitään erityistä muuta tekemistä. Antaa ajan kulua...

Yhdistystoimintapohdiskelua - kyllä...

Yhdistystoimintapohdiskelua - kyllä... Eräs iäkäs Facebook-kaverini soitti minulle illansuussa. Juttelimme niitä näitä - lähinnä Kemin kiinteistöasioista - sivuttiinpa lähestyviä eduskuntavaalejakin. Annoin ymmärtää, että niihin en koske pitkällä kepilläkään. Katsotaan, mikä on tilanne sunnuntaina 02.04.2023 illansuussa... Juttelimme myös järjestöasioista. Kerroin hänelle, että minun järjestökäyttäytymisen kiintiö on aika lailla täynnä - aktiivitoiminnan osalta. Edelliseen liittyvänä todettakoon yleistietona, että Suomessa on noin 139000 rekisteröityä yhdistystä, lisäksi rekisteröimättömiä noin 30000 kpl. Lapin maakunnassa on noin 7200 yhdistystä, Kemi-Tornio-seutukunnassa noin 1900 ja Kemissäkin on satoja yhdistyksiä. Kävin läpi taas kerran ne yhdistykset, joihin vielä tällä hetkellä kuulun. Niitä on kuusi (6), joista kaksi (2) on valtakunnallista yhdistystä ja edellä mainituista olen kahdessa yhdistyksessä kunniajäsen. Kemiläisiä ja/tai talousalueen yhdistyksiä edellä mainituista on siis neljä (4) yhdistystä. Kukaties jättäydyn edellä mainituista parista yhdistyksestä lähiaikoina kokonaan sivuun. Aika aikaansa. Periaatteessa voisin kuulua kymmeniin yhdistyksiin niin halutessani. Tällä hetkellä en ole missään yhdistyksessä niin sanottu aktiivijäsen eli en kuulu minkään yhdistyksen esim. hallitukseen/johtokuntaan. Näin on hyvä. On kumman rauhallinen ja seestynyt olo, ei kahta sanaa...

tiistai 7. helmikuuta 2023

Kemissä tyhjiä isoja kiinteistöjä myytävänä - kyllä...

Kemissä tyhjiä isoja kiinteistöjä myytävänä - kyllä... Selailin uteliaisuuttani Huutokaupat.com - sivustoa kiinteistöjen osalta. Olen aikaisemmin bongannut sieltä Sauvotalon eli entisen Kemin työväentalon. Sieltä löytyy myös muun muassa keskustasta entinen Kemi-hotelli-kiinteistö, entinen ja nykyinen Linja-autoasema sekä Kivikankaalta tasokas toimistokiinteistö. Tarjoushinnat tällä hetkellä vaihtelevat 1000-3000 euron tuntumassa. Tuskinpa niitä ihan noilla hinnoilla myydään, mutta yrittänyttä - ei kuulemma - laiteta. Toivottavasti kyseisille kiinteistöille löytyy aikanaan järkevää, koko talousaluetta hyödyntävää käyttöä.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia mutta viime sunnuntaina Selkäsaaressa käydessämme kiinnitin huomiota pois lähtiessämme, että viime kesänä avatun Pohjoisselkäsaarenpolun kautta näin ensimmäiset talviliikkujat - kyllä. Kaksi nuorehkoa naishenkilöä ahkion ja pienen koiran kanssa olivat liikkeellä. Kävelivät tonttimme länsipäädyn ohi merenjäälle ja jatkoivat matkaa kaupunkiin päin. Niin - tuo Pohjoisselkäsaarenpolku aukaistiin kaivinkoneen avustuksella viime kesänä ilmeisesti noin 1,5 km pituudelta. Täytynee ensi kesänä käydä sauvakävelemässä se, jos sopivaa joutoaikaa liikenee... Me olemme vuodesta 2011 alkaen avanneet Luoteislaiturinpolkua rannasta lähtien "käsipelillä" tosin vaan alkupäätä. Tavoitteena on edelleen - luvan myötä - siistiä rannimmaista, Kemin kaupungin omistamaa RT-tonttia, mikäli aktiviteettia riittää...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aisitn kauniin helmikuisen kevytpakkasaamun läsnäolon - kyllä. Perinteisten aamutoimien jälkeen oli aluksi aikomus pistää päärakennuksen takkapesään tulet, mutta jätin sen väliin. Ehtiipä tuon myöhemminkin. Tänään ei ole oikeastaan mitään tärkeää tekemistä. Täytynee seurata maailmanmenoa. Kyllä luonnonvoimat ovat armottomia: Turkin ja Syyrian rajamailla maanjäristykset tuhosivat laajoja alueita. Kertarysäyksellä tuhansia kuolonuhreja ja lukumäärä vielä kukaties moninkertaistuu. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

maanantai 6. helmikuuta 2023

"Sinusta on tullut näkymätön ja kuulumaton!" minulle sanottiin...

"Sinusta on tullut näkymätön ja kuulumaton!" minulle sanottiin... "Sitähän minä oikeastaan olen ollut vuosikymmeniä." totesin ja lisäsin:"En juuri liiku ylesillä paikoilla kuin erittäin harvoin, pakon sanelemana enkä ole pitkiin aikoihin kirjoitellut lehtien yleisönosastoille. Tosin olen aktiivinen blogisivu- ja Facebook-kirjoittaja edelleen." Niin - tuo edellä mainittu henkilö ei liiku somessa, joten siltä osin hänen tietonsa olivat vajavaiset. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että viihdyn kotona. Täällä Meri-Lapin Kemissä, Haukkarin Kainuunkadun varrella on mukava asua ja pääasiassa olla vaan. Edes ulkomailla Ruotsin Haaparannalla ei ole tullut käydyksi pitkään aikaan. Ruotsin kruunun kurssi euroon verrattuna olisi nyt edullinen, joten täytynee alkaa psyykkaamaan itseään ostoksille lähtöön...

Eräs Facebook-teksteistäni eilen...

Vaimoni totesi aamupäivällä:"Mitä jos lähdettäisiin käväisemään saaressa kaatunutta kuusta katsomaan?" Näin tehtiin, pikkureppuun termospulloon kuumaa vettä ja pari leipää ja menoksi... Sisäsatamaan ajettuamme totesimme taas, että tuulta oli huomattavasti enemmän kuin kotipihalla. Laskeuduimme jäälle ja lähdimme köpöttelemään suoraan Selkäsaaren pohjoispäätyä kohti. Menomatkalla jututin Kojukallion väylän varressa kököttävää pillkkijää. Hän oli Metsä Fibren biotuotetehtaan rakentajia. Lähettyvillä oli pari muuta. Ei ollut vielä kaloja tullut... Mökille noustessamme totesimme hyvän moottorikelkkauran. Kaatunut kuusi oli paikoillaan. Kuvia ottaessani totesin sen olevan aika pitkän. Täytyy alkukesästä pätkiä se turvallisesti alas. Otin kuvan myös varastossa olevasta Hyundai-aggregaatista, jota ei ole käytetty sitten kesän 2012. Oma huoltomiehemme Tommi huoltaa/varmistaa sen käyttökuntoon. Joimme voileipäkahvit ja lähdimme paluumatkalle. Pilkkijöitä oli tullut lisää jäälle. Oli myös moottorikelkkailijoita ja kävelijöitä - näyttivät olevan turisteja. Latujälkiä oli myös havaittavissa. Jään pinnalla oli viitisen senttimetriä lunta, kinospaikoissa vähän enemmän. Puhdasta jäätäkin oli vielä paikka paikoin näkyvissä. Oli mukava reissu.

Kaunis, aurinkoinen pakkasaamu - kyllä...

Kaunis, aurinkoinen pakkasaamu - kyllä... Se oli aistittavissa aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta. Juuri nyt pakkasta -15 astetta, huomenna säätiedotuksen mukaan nollan pinnassa, kyllä sahaa taas. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden pikapikaa käväisemään kaupungilla. Käyn urheiluliikkeessä katsomassa löytyykö suksisauvoihin sopivia irtosompia - ainakin niitä netissä näyttää olevan myytävänä. Uuden viikon pöytäkalenteristani esiin ottaessani totean sivujen olevan "tyhjää täynnä" - hyvä niin. Katsotaan, mitä tämä maanantaipäivä tuo muuta tullessaan...

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Se on Kynttilänpäivä ja J.L.Runebergin päivä - kyllä...

Se on Kynttilänpäivä ja J.L.Runebergin päivä - kyllä... Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen katselin netistä Kemin seurakunnan messua kirkkoherra Tuomas Töllin johdolla Kemin kirkosta. Tilaisuudessa uusi kirkkovaltuusto siunattiin alkaneen 4-vuotisen valtuustokauden tehtävään. Osa valtuutetuista oli paikalla. Tilaisuutta netin kautta seurasi lähes 90 henkilöä. Tänään näyttää olevan mukavan tuntuinen pakkasaamu. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan.

lauantai 4. helmikuuta 2023

"Ja huomenna sitten vaalimakkaroille!" huikkasi eilen tuttu eläkeläispariskunta...

"Ja huomenna sitten vaalimakkaroille!" huikkasi eilen tuttu eläkeläispariskunta... Kerroin heille, että taidat näiden vaalien vaalimakkarat ja mehut jättää väliin, niiden kiintiöt ovat täynnä. Kyllä - tästä eteenpäin aina huhtikuun alkuun ovat kaikki eduskuntavaaleihin osallistuvat puolueet ehdokkaittensa välityksellä esillä. Kyllä ehdokkaita ja paikalla olevia puolueaktiiveja kannattaa käydä jututtamassa. Vahvistamassa omaa näkemystään lähestyvästä valinnasta. Itse jätän tällä kerralla vaalimakkarat väliin. Toki vaaliuurnilla tulee aikanaan käytyä. Toivottavasti äänestysprosentti nousee edes päälle kuudenkymmenen...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kunnon pakkasaamun läsnäolon. Se motivoi pistämään perinteisten aamutoimien jälkeen koivuklapit päärakennuksen takkapesään ja hoitamaan puuhuollon eli hakemaan korillisen puita "lämpenemään" puu- ja varastokatoksesta sisälle. Kukaties käväisen Pikkupuolella päivällä tarkistamassa peruslämmön riittävyyden. Tänään ei oikeastaan ole erityistä tekemistä. Ollaan vaan ja katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

perjantai 3. helmikuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Kunnon pakkasaamu - kyllä Tosin ei enempää kuin - 15 astetta, mikäli keittiön ikkunasta mittarilukemaan on uskomista. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään on taas eräänlainen totuudenhetki-päivä. Alan orientoitumaan Karjalahdelle lähtöön. Vien nykyisen ympärivuotisautomme katsastukseen K1-asemalle. Kohtapa tuon saa kuulla/nähdä, onko jo reippaasti "aikuisiän ohittaneella" autolla kaikki kunnossa. Ainakaan itse emme ole havainneet mitään kummempaa... Katsotaan, mitä tämä perjantaipäivä tuo tullessaan.

torstai 2. helmikuuta 2023

Jali ja suklaatehdas elokuva eilen televisiossa - kyllä...

Katselimme eilen ties monettako kertaa televisiosta alla olevaa: Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Roald Dahlin samannimiseen romaaniin vuodelta 1964. Elokuvan pääosissa ovat Johnny Depp ja Freddie Highmore. Elokuvassa köyhä poika voittaa pääsylipun kierrokselle ihmeelliseen suklaatehtaaseen yhdessä neljän muun lapsen kanssa. Lasten seikkailua säestävät kummallisen, lyhytkasvuisen umppa-lumppa-heimon laulut. Alkuperäisen kirjan kirjoittaneen Dahlin tiedettiin olleen elokuvasovitukseen "hyvin pettynyt", koska hänen mielestään "elokuvan tarina painottui liikaa Villi Vonkan hahmoon, eikä niinkään päähahmoksi tarkoitettuun Jaliin". Oli niin tai näin, elokuvassa on jokapäiväiseen elämään liittyviä - pääasiassa myönteisiä - elementtejä. Myös jokapäiväisen elämän raadollisuutta...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun mutta poikkeuksellisen aikaisin herätyn yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin aamuhämärässä kevyen pakkassään läsnäolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Käväisen aamupäivällä luottamustoimiin liittyvänä jututtamassa erästä kaupungin yrityksen asiantuntijaa - kyllä. Vaaligallupit puhututtavat varmaan taas kerran. Oikeastaan tänään ei ole muuta tärkeää tekemistä. Katsotaan, miten tämä päivä etenee...

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Suomessa pidetään eduskuntavaalit 02.04.2023 - entä sitten...

Suomessa pidetään eduskuntavaalit 02.04.2023 - entä sitten. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa, joista Lapin vaalipiiristä valitaan kuusi. Ilma/media on kohta sakeana toinen toistaan parempia ehdokasesittelyjä, mainoksia satelee postilaatikkoihin, joissa ehdokkaat tekevät itseään tykö parhaan kykynsä mukaan. Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen ajattelin, että jonkinasteinen henkilökohtainen kiinnostus - seuraajatasolla - riittää ainakin aluevaaleihin ja eduskuntavaaleihin tuskin enää presidentinvaaleihin. Toisin näyttää käyvän. Lähestyvät eduskuntavaalit, jotka ovat jo kahden kuukauden kuluttua, ei voi minua henkilökohtaisesti vähempää kiinnostaa. Tunnustan, että en kerta kaikkiaan syty asiaan, vaikka Lapin vaalipiirissä on monia minullekin tuttuja ehdokkaita. Olen vuosikymmeniä kirjoittanut, että kaupunkiimme olisi saatavissa kaikissa eduskuntavaaleissa oma "läpimenijä", jos tehtäisiin avointa ja asialista yhteistyötä yli puoluerajojen. Sellaista yhteistyötä ei ole syntynyt eikä ilmeisesti lähivuosina sellaista ole odotettavissa. Siltä osin meno politiikan osa-alueella on perinteistä kilpalaulantaa. Vielä vajaa vuosi sitten muistaakseni julkisesti kirjoitin, että vihdoinkin Kemiin on mahdollisuus saada oma kansanedustaja. Tällä hetkellä tähän en usko...

Mitä tänään tähän asti...

Kuukausi vaihtui - kyllä. Helmikuun ensimmäinen päivä ja kaikki hyvin vai onko sittenkään. Kohtapa tuon näkee, kun nettiä selailee. Ainakin Suomessa lakkosuma näyttää olevan tulossa, siihenkin meillä näyttää olevan varaa. Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin mukavantuntuisen pakkasaamun läsnäolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Alan kohtapuolin orientoitumaan Kemin keskustaan lähtöön. Menen Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille hiustenleikkaukseen ja kokoparran siistimiseen. Sovittu aika on klo 12 alkaen. Viimeksi olin paikalla viime vuoden marraskuun alkupuolella... Tänään ei oikeastaan ole muuta mainittavaa. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan.